Tumgik
#kirjoitus
kurnutus86 · 4 months
Text
päivä
Ei ole tehnyt mieli kirjoittaa. Eipä suuremmin suretakaan ettei ole kirjoitellut. Ihmettelen että mitä tarkoittaa potentiaali, ja miksi minulla pitäisi sitä olla valtavasti, ainakin toisten ihmisten mielestä. Olen kohta 40-vuotias ja täällä, samoissa skismoissani; samoja probleemia kertaillen. Kaikki luova työ on minulle jonkinlaista outoa impulsiivisuutta, joka tuntuu olevan toisten, voimakkaampien halujen risteyksessä. Kuun alussa ajattelen etten käytä niin paljon rahaa ja sitten kaikenlaiset herätteet vievät voiton, useimmiten. Minä haluaisin päätyä vankikoppiin, jossa minulla olisi seurana vain paras ystäväni, jota en vielä tunne; ja tämä on tuomiona vaikeampi, koska en tunne, enkä tiedä tunnenko koskaan. Mutta että tämä vankikoppeus olisi samalla tuomio tuolle toiselle ihmiselle, jotenkin haluttu. Aika kauhea ajatus. Olisinkohan ainakin osapuilleen valmis luopumaan kaikesta, tietääkseni että tässä maailmassa on minulle "siunattua" välittämistä. Mutta ei tämä taida pitää täysin paikkaansa; en minä oikeasti halua luopua siitä, että voin olla joskus absoluuttisessa rauhassa. Ihminen on kaiketi vapaa kun voi valita yksinäisyytensä. Mutta entä jos vaihtoehtona on mielekkäiten ennenkaikkea yksinäisyys? Millaista on se vapaus. Tämä maailma on niin vaikea ja haastava paikka, että kaikki jotka selviävät sen esteistä ja haasteista edes johonkin vähän pitävämpään ja kestävämpään, ovat mielestäni jonkin sortin neroja. Muistelen vapaasti runoa, jossa todettiin: "Minulla on ikävä minua / mihin minä olen mennyt? / nyt antaisin itselleni anteeksi kaiken" ... Ja jotakuinkin tästä jatkettuna: "ehkä minua ei enää ole". Melankolista, paikkansapitävää.
1 note · View note
ruttotohtori · 29 days
Text
---
Somessa ja teatterille tulleissa yhteydenotoissa alkoi kuohua kirjoituksen julkaisemisen jälkeen. Vihaisia viestejä tuli paikallisilta ja kautta Suomen, muun muassa Kuopiosta ja Tampereelta. Viesteissä teatterin toimintaa ja näytelmän esittämistä nuorille kritisoitiin aggressiiviseen sävyyn. Teatterilaisia muun muassa haukuttiin pedofiileiksi ja kehotettiin häpeämään.
---
Kaapro kertoo, että teatteri reagoi epäasiallisiin viesteihin tekemällä Facebookissa ilmiantoja, aggressiivisimmat kommentoijat estettiin ja lopulta Nummisuutariin liittyvistä postauksista otettiin kommentointimahdollisuus pois. – Se provosoi muutamia soittajia. Tuntemattomiin numeroihin emme alun jälkeen enää vastanneet.
---
Osansa ovat saaneet näyttelijöiden ohella muukin henkilökunta.
---
Siis ihan käsittämätönta toimintaa aikuisilta (?) ihmisiltä -_-
20 notes · View notes
Text
Hyvä kirjoitus
36 notes · View notes
purple-is-great · 1 year
Text
Hei suomalaiset ja Suomessa puhuttavista kielistä kiinnostuneet! Nyt olisi hyvä mahdollisuus tukea Kotimaisten kielten keskusta eli Kotusta, jonka toimintaa Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus vaikeuttaisi merkittävästi.
Kotus tutkii ja antaa ohjeita suomesta, ruotsista, saamen kielistä, romanikielestä ja suomalaisesta viittomakielestä. Se tekee sanakirjoja ja tukee ymmärrettävän yleiskielen käyttöä.
Kotuksen rahoitusta on jo leikattu, mutta nyt halutaan irroittaa arkisto muusta Kotuksesta, mikä tekisi Kotuksen työntekijöiden työstä vaikeampaa ja tehottomampaa.
Kotikielen seuralla on kannanotto, johon voi lisätä nimensä ihan ilmaiseksi. Sieltä löytyy myös lisätietoa, ja tämä kirjoitus perustuu tuon sivun tietoihin. kotikielenseura.fi/kotus/
Kiitos, terveisin suomen kielen opiskelija, jolle Kotuksen aineistoista on erittäin paljon apua opinnoissa.
Hi Finns and people interested in languages spoken in Finland! Now would be a great opportunity to support the Institute for the Languages of Finland, Kotus because the ministry for education and culture is suggesting changes that would make their work significantly harder.
They study and give guidance about Finnish, Swedish, Sami languages, Romani and Finnish Sign Language. It makes dictionaries and supports the use of understandable standard language.
Kotus's funding has already been cut, but now they want to separate the archive from the rest of the institute, which would make the employees' work more difficult and less effective.
The Society for the Study of Finnish has a petition that can be signed completely free. There you can also find more information, and this post is based on information from that page. (I do think that if you have no actual connection to Finland or any of the languages maybe don't sign, because having people living in foreign countries with no explanation might diminish the validity of the name list in the eyes of some) kotikielenseura.fi/kotus/
Thanks, signed by a student of Finnish language whose studies are greatly helped by Kotus's materials.
69 notes · View notes
lindholmilari · 1 year
Text
February 14 , 2023 . Offline kirjoitus .
Tänään on ystävänpäivä . 😀 . Kivaa . 😀 .
Sää oli vielä tänään aamupäivällä hyvin aurinkoinen , täällä meillä Etelä-Suomessa , mutta sää muuttui hyvin pilviseksi puolen päivän jälkeen . 😐 . No jaa . 😐 .
Lämpötila oli tänään aamulla noin -0,5°C asteen tasolla , meidän lämpömittarilla mitattuna , ja lämpötila nousi tänään päivän aikana noin +4,5°C asteen tasolle , ennenkuin lämpötila aleni alkuiltaan mennessä noin +2,5°C asteen tasolle . 🙂 . Kivaa . 🙂 .
2 notes · View notes
Text
ei voi muuta sanoo ku jeeesus kristus tota swedengeittiä, rakastan et enkunkieliset ei tajuu et ehkä muissa maissa.... historiantutkimus ja -kirjoitus... on niiden muiden maiden kielillä eikä pelkästään enkuks... ja se EI tarkota et niitä asioita on yritetty salailla, itse asiassa! vaan sitä ettei kaikki pyöri englannin kielen ympärillä! mikä uusi ja outo ajatus heille varmasti
7 notes · View notes
gosamiand-blog · 15 days
Text
Muinaisen pronssikäden kirjoitus voi paljastaa baskin alkuperän | historianet.fi
0 notes
johannaamnelin · 1 month
Text
Miten olla kannustava jos sinua on vain arvosteltu epäonnistumisista?
Tervehdys arvoisa lukijani! Tämän kertainen kirjoitus on jälleen sitä alkuperäistä bloginkirjoittamisen tarkoitustani, eli omien ajatusten jäsentelyä ja blogin toimimista terapiana. Aloitin blogin kirjoittamisen joskus 2000-luvun puolivälin paikkeilla, kun olin juuri eronnut väkivaltaisesta avomiehestäni, menettänyt kaikki ystäväni ja jäänyt yksin kahden lapsen ja kahden koiran kanssa. Silloin…
Tumblr media
View On WordPress
0 notes
arielfi · 4 months
Text
Tiekartta kahden valtion ratkaisuun
Tämä kirjoitus on käännös aiemmin Conflicts -blogissani ilmestyneesta artikkelistani Road-map to 2-State solution. “Hamas provosoisi, Israel vastaisi sotilaallisesti ja kansainvälinen yhteisö vääntäisi käsiään”. (Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Condoleezza Rice vuonna 2011) Hamasin ja Israelin välinen sota on – humanitaarisesta lyhyestä tulitausta huolimatta -edelleen käynnissä, joten on…
Tumblr media
View On WordPress
0 notes
vesku56 · 8 months
Text
0 notes
tears-of-boredom · 1 year
Text
PAKKASIT MEIKIT KRTJUT JA VYÖT JA KESKENERÄISET KIRJOITUS TYÖT JA RUOTSIN OPEN VISAN JONKA SE JÄTTI VÖLITUNNIKDI LUOKKAHUONEESEEN SILLÄ SÖ PÄÄSET LONTOOSEEN
0 notes
kahvitaukoruno · 1 year
Text
Ahdistus kahvi hinnasta, runo 3
6.7.kirjoitus-6Lataa kaipasin kahvitauon, pysähtyä kesken jossain kadun mellakassa, unohdin jotain tärkeää, suljin silmät, mitä jos hän oli oikeassa? kaipasin jotain mistä en voinut puhua. Onneksi täällä kertaa juna tuli ajoissa, hehkuva lämpö, sain tarpeeksi levätä, toivoin että hän olisi huomanut että halusin lähteä vaikka oli kylmä, tyhjyys välillä vaihtui kylmyyteen ja päinvastoin, hän…
View On WordPress
0 notes
leftkidnightmare · 1 year
Text
4. Lukupiiri: Valta ja vaikutusvalta
Tämä alustus käsittelee kahta luettavaksi annettua englanninkielistä tekstiä; kokonaisuudessaan lukua Image and Photography, amsterdamilaisen eettistä muotoilua kaoottisen epäeettisessä maailmassa etsivän muotoilija-opettajan sekä kriittisen suunnittelijan Ruben Patenin v. 2016 kirjoittamassa ohjekirjassaan The Politics of Design. A (Not so) Global Manual for Visual Communication. (BIS Publishers.), sekä haitallisten rakenteiden perusteltua purkamista kannattava kanadalais-palestiinalainen sekä inklusiivisena muotoilijana, opettajana että tutkijana “samanaikaisesti” toimivan Danah Abdullan, verkkoartikkeli-esseelistaa kokonaisuudessaan, muotoilun feministisen poliittisen näkökulman omaavien tekstien julkaisuun keskittyvällä nettisivulla Futuress.org. Abdullan kirjoitus on iteraatio Designerly ways of knowing -julkaisusta, Onomatopee 214, joka on julkaistu kokonaisuudessaan tämän artikkelin jälkeen. (https://www.onomatopee.net/exhibition/designerly-ways-of-knowing/)
Molemmat näistä teksteistä opettavat lukijalle (laajoja historian ja nykypäivän kontekstien sekä konkreettisten esimerkkien avulla havainnollistaen) suunnittelijan/kuvaajan/viestin lähettilään vastuusta, vaikutusvallasta ja sen väärinkäytön sekä lyhyt- että pitkäaikaisista vaikutuksista mikro ja makrotasolla. Sekä Ruben Paten että Danah Abdulla painottavat suunnittelun kentällä ylivoimaisena jylläävien länsimaisten kapitalistisien normien, konventioiden, suppeiden näkökulmien sekä lyhytnäköisyyden kriittisen kyseenalaistamisen tärkeyttä nykysuunnittelijan työskentelyssä. Siinä missä Patenin luku “Image and Photography” keskittyy yleisesti esittämään kuvan ja mielikuvan vaikutuksen osana viestin epäonnistunutta välitystä (kirjan muut luvut toki käyvät läpi muita teemaan liittyviä aiheita) ja haitallisten rakenteiden ylläpitoa, laajentaa Abdulla puheenvuoroaan perustellusti, ei pelkästään kritisoimaan muotoilun prosessin kipukohtia aina ensimmäisestä ideasta lopputuloksen materiaalivalintoihin, vaan haastaa kyseenalaistamaan samalla myös koko sosio-ekonomis-ympäristöllisen yhteiskuntamme rakenteellisen kestämättömän kehityksen peruspilareita ja esittää lukijalle konkreettisia suoria  kysymyksiä, joita saa ja pitääkin jäädä pureskelemaan pitkäksikin aikaa. Miltä näitä tekstejä tuntui lukea? 
Luvussa “Image and Photography” Paten aloittaa aiheensa kulttuurien välisistä visuaalisen lukutaidon eroista (ja täten näiden erojen ymmärtämisen tärkeydestä visuaalisen viestinnän kentällä) valaisevasti esimerkillä taidehistoriallisesta 1960-luvulla suoritetusta tutkimuksesta siitä, miten pakopiste-perspektiivin kehittyminen ja käyttäminen länsimaisessa taiteessa sellaisena kuin me sen tiedämme, ei vastoin yleistä luuloa olekaan universaalisti luettava tekniikka vaan yksi osa länsimaisen ihmisen (henkilökohtaisen sekä kulttuurillisen) visuaalisen historian, kokemusten ja tottumusten vyyhtiä, jota ilman ei toisen erilaisen vyyhdin omaava ihminen tätä perspektiivi-metodia sellaisenaan osaisi tarkoituksenmukaisesti ymmärtää. Hän painottaa, ettei tämä tee jälkimmäisestä sen huonompaa tai sivistymättömämpää, vaan länsimaisen oletuksen omaavasta kapeakatseisen. 
Vaikka tämä ensimmäinen “tietovisaesimerkki” on näettävästi lyhyt ja kepeä alustus, tiivistää se mielestäni hyvin sen ydinongelman, jossa länsimaiseen visuaaliseen muotoiluun perustuva tarve kommunikoida eri kulttuurien välillä epäonnistuu täysin kulttuurillisen hegemonian (ylivallan) ja siihen pohjautuvien konventioiden sekä normien käsittelemättä jättämisen takia. Tämä sama, yhteiskuntamme eriarvoisiin ylläpidettyihin valtarakenteisiin perustuva ymmärryskatkon ongelma, toiseuttaminen sekä samanaikainen oletus Yhdestä Universaalista Ratkaisusta kokijoiden kesken esiintyy monissa erilaisissa muotoilun ilmiöissä niin arkkitehtuurin, teollisen muotoilun, palvelumuotoilun, kuin visuaalisen viestinnän muotoilussakin, sillä kaikkien muotoilijoiden peruskäytännöt, varsinkin akateemisessa ja kapitalistisen kasvuntavoittelun yhteydessä opitut, tavalla tai toisella perustuvat näihin hegemonisiin standardeihin, ihan paperin A-kokojärjestelmästä lähtien. Siinä missä standardisaatio muotoilun alalla voi joskus vaikuttaa ongelmaan positiivisesti (usb-c -kaapelit ja piuhajätteen väheneminen), jättää se abdullan mukaan ikuista tehokkuutta haaliessaan lähes aina merkittävästi vaikuttavan jäljen globaalin pohjoisen asettaman ideaalin marginaalin ulkopuolelle jäävälle.
Eräs Amsterdamilainen integraatiokampanja, jonka patel manuaalissaan lukijalle esittää, on oiva havainnollistava esimerkki sekä kohderyhmän näkökulman huomioon ottamattomuudesta ja siten epäonnistuneesta suunnittelusta nimenomaan visuaalisen viestinnän saralla että sen vaikutuksesta tähän kohderyhmään. Esimerkissä Amsterdamissa sijaitseva kunta halusi tiedottaa kymmenelletuhannelle paikallista kieltä osaamattomalle asukkaalle pakollisesta uudesta integraatio-ohjelmasta. Kampanjan käyttökieli oli kuitenkin oletuksellisesti hollanti, ulkosanti epävirallinen (Amsterdamin kunnan virallinen ilme tuo mieleen tavallisen yrityksen mainoskampanjan) ja ainoa yhteydenottotarjous löytyi nettisivun muodossa, olettaen, että kohteella on pääsy internettiin. Kuvien käyttö kampanjassa oli laskettu tekstin varaan siten, että niistä ei yksinään voinut mitenkään päätellä viestin sanomaa. Lopputuloksen ei siis olisi pitänyt yllättää, kun kävi ilmi, ettei kampanja ollut saanut lähes ollenkaan huomiota kohderyhmältään, joka tätä tietoa kipeästi tarvitsisi. Tämän lisäksi kampanjan kuvamateriaaleihin valitut henkilökuvat tukivat sitä haitallista rasistista narratiivia, että sana ‘integraatio’ tarkoittaa pelkästään niitä kaikkia, jotka eivät ole valkoisia. Miten kaiken tämän vahingon olisi voinut välttää? 
Myös Abdulla alleviivaa eri alojen, ihmisten ja kanssatekijöiden välisen keskustelun tärkeyttä muotoilun prosessissa, sillä vain keskustelemalla oman tyypillisen ympäristönsä ulkopuolelta voi muotoilija laajentaa näkökulmaansa, ymmärtää työnsä vaikutuksen ja ratkaistavien ongelmien kompleksisuuden sekä perustella uudet valintansa, valmiiden ideoiden uudelleenpaketoimisen sijaan. Mielestäni juurikin tämä on tärkeää vanhoja rakenteita/standardeja purkaessa ja uusia suunnitellessa. Esseelistassaan Abdulla kehottaakin kaikkien muotoilijoiden miettivän palveluaan eräänlaisena lämminsydämisenä vieraanvaraisuutena tällaisen esimerkin avulla: When we enter a hotel, we are greeted by a friendly: “How may I help you?” rather than the self-absorbed designerly way of approaching it: “How may I tell you how I can help you based on my assumptions and intuition of what I think you want?”. Vaikkakin tärkeää, tämä tuntuu itsestäni välillä hankalalta sisäistää käytännön tasolla ja ottaa jatkuvasti osaksi työskentelyäni. Millä tavoin voin pitää itseni "in-check?"
Luvussa Image and Photography Patel käy läpi esimerkkejä valokuvan, kuvan sensuurin (sekä historiallisessa ulko- ja sisäpoliittisessa kontekstissa että yksilöä/ihmisryhmää väkivalloin kontrolloitaessa), kuvanmuokkauksen (esimerkiksi yleisiä kapitalistisia ihanteita, kuten nuoruutta ja hoikkuutta ja valkoista rusketusta vaalivan parantelun, osan totuudesta näyttämättä jättämisen ja kuvan alkuperään perehtymättömyyden ja appropriaation) ja kuvamateriaalin huolimattomien/tahallisten valintaperusteiden (kuten male gazen kautta näytettävän seksistisen kuvamateriaalin käyttö tai rasististinen appropriaatio) vaikutuksesta sen katsojaan yksilötasolla mutta myös levitessään laajemmin sitä ympäröivään yhteiskuntaan ja sen haitallisiin aatteisiin.  Mielestäni hänen listaamansa esimerkit tuovat todella hyvin esiin sen, miten valtavan laaja ja moninainen konkreettinen vaikutus "niinkin pienellä" asialla kuin valokuvalla, ja siihen liittyvillä valinnoilla, on ihmisten käsitykseen siitä, miten maailma ja sen kerrottu (kaanoninen) historia sekä nykyisyys oikeasti näyttäytyy ja miten suuri tai pieni arvo itsellään yksilönä on sen kaiken keskellä. Nykyään tätä mielikuvan näyttäytymistä usein positiivisessa valossa havitellaan, ikävä kyllä, puhtaasti kaupallisista lähtökohdista, mm pinkkipesun, fake diversityn ja viherpesun keinoin.
Mitä muita epäonnistuneen muotoilun esimerkkejä teille tulee mieleen (tekstistä ja sen ulkopuolelta)? Millainen vaikutus kohderyhmälle pieleen menneillä valinnoilla on niissä pitkällä aikavälillä? Millainen yhteys ja vaikutus on kuvalla ja mielikuvalla? Millaisilla muotoilun valinnoilla haitallisia narratiiveja voisi viedä parempaan suuntaan? Entä jos yrittäessään epäonnistuu (vrt. Patelin esimerkki Dovesta)?
Lueteltuja ongelmia yhdistää ainakin yksi sama tekijä: se, kellä on vaikutusvalta viestin ja kuvan esilletuomiseen on harvoin se, johon nämä valinnat lopulta konkreettisesti vaikuttavat. Pikaisesti, ja halvasti ja huonosti suunniteltu tuote (tai tuotteen puute ja tuotteen tarpeen sivuuttaminen) kertoo kohderyhmälleen: sinulla ei ole väliä. Sama vaikutusvalta on graafisen suunnittelun lisäksi oleellinen myös muun muotoilun parissa, ja tämän Abdullan tiivistää essee-listassaan erinomaisesti näin: “The absence of diverse voices does not allow them to have a say in the objects they use. Rather, they suffer the consequences of poor design decisions created by designers who make products they want and that fit their own experiences.” Graafisena suunnittelijoina ja muotoilijoina meillä on siis täten automaattisesti tämä valta ja vastuu ottaa huomioon, vaikkei sitä heti itseensä assosioisikaan, ja vaikka haluaisikin välillä kääntää selkänsä tällaisten valintojen äärellä. Abdulla jatkaa aiheesta: “Often, people say: “I am just doing my job,” to detach themselves from responsibility, as though a job description revoked our agency, or our ability to question; as if we are incapable of thinking for ourselves. Bad decisions are made when people do not ask why, or challenge what they deem problematic or unethical. We all have the agency to bring about change. Nothing changes overnight. Asking about the ramifications of our work does not prevent the thing from being made, but it opens possibilities for others to begin questioning.” sekä “If we continue to avoid unsettling, uncomfortable conversations, we end up nowhere. Discomfort, in the words of feminist scholar Sara Ahmed, allows things to move.” Mitä ajatuksia tämä herättää, miltä ne tuntuvat, ja miksi? Millaisia valintoja voisin tehdä, millaisia tekoja olisin valmis tekemään?
Abdullan essee-listalla annetaan mielestäni hyvä konkreetttinen esimerkki myös muotoilun aiheuttamasta tuhoisasta ketjureaktiosta luonnon näkökulmasta; autojen kehittämisen myötä meille tuli myös tarve raivata luonnosta ja elinympäristöstämme jatkuvasti kasvavaa määrää tilaa parkkipaikoille samalla kun autot ovat ilmestyttyään asettaneet aivan uudenlaisen jokapäiväisen kuolettavan uhan tätä samaa elintilaa kanssamme jakaville eläimille. Aikaisempien ongelmien hutiloidut ratkaisut luovat usein siis täysin uusia ongelmia, joita olisi suunnitellessa voinut ottaa huomioon jälkikäteisen ratkaisemisen sijaan. Mielestäni hän sanoitti tämän ympäristön huomioon ottamisen hienosti: "They (designers) must ask: 'Is this responsible? Is this sustainable? Is this human-centered? And what of the non-human?'". Miten voin visuaalisena muotoilijana ottaa muutkin kuin ihmiset huomioon, vai voinko?
Hän rohkaisee kyseenalaistamaan muotoilun alkuperäistä tarvetta (tai tarpeen olemattomuutta), sillä joskus kestävin muotoilu on: ei muotoilua lainkaan. Hän kuvailee muotoilua ja suunnittelua usein “uuden tarpeen luomiseksi ja tämän tarpeen vakuuttelevaksi myymiseksi”. Tuleeko mieleen esimerkkejä tarpeettomasta desginista? 
Abdulla kertoo designin olevan lähtökohtaisesti kestämätöntä, sillä lähes poikkeuksetta se on liitännäinen kapitalistiseen tarpeeseen kasvaa ja parantua, silloinkin, kun se tapahtuu esimerkiksi luonnon materiaalivarojen tai jonkin ihmisryhmän elämään liittyvien peruuttamattomien päätösten kustannuksella. Hän kritisoi “suunnittelijoita” siitä, etteivät heidän lyhytaikaiset ja -näköiset ratkaisut ole oikeasti innovatiivisia, sillä ne eivät keskity ratkaisemaan ongelman alkuperää, vaan sen tuotteellistavat sen oiretta, ottamatta huomioon mahdollisia tulevaisuuden vaikutuksia. Usein ratkaisut ovatkin tehty puolustaakseen ja säilyttääkseen “status quo’ta” (lat. “tilaa jossa”), sen sijaan että olisi valmis kyseenalaistamaan niitä löytääkseen kestäviä ratkaisuja. Millaisia esimerkkejä teille tulee mieleen status quo’n säilyttämisestä ratkaisun etsimisen sijaan? Miltä se näyttää visuaalisen viestinnän muotoilijan alalla?
Tämän noidankehän ratkaisemiseksi olisi muotoilijan ensisijaisesti tunnistettava ja myönnettävä oma valtansa tämän kaiken keskellä, olla halukas tekemään työtä tärkeän asian eteen, kyseenalaistamaan standardeja ja etsimään ratkaisuja, mielikuvitustaan käyttäen, asetettujen normien, standardien ja "valmiin mukavan" ulkopuolella. Välttelemällä hankalia, epämukavia keskusteluja emme pääse puuta pidemmälle, sillä epämukavuuden pelko ohjaa etsimään niitä samoja yksinkertaisia ja tuttuja ratkaisuja, jotka eivät alunperinkään toimineet. Mielestäni Danah Abdulla tarjosi lukijalle hyvän ohjenuoran, josta tämän prosessin voisi esimerkiksi aloittaa; Kun aloitat suunnitteluprosessin, kysy itseltäsi heti aluksi ja jatka kyselyä työprosessin edetessä viidellä W’llä: What is this thing I am asked to make? Why am I making this thing? How will it affect people? Where will it live? Who will benefit, and who will be disadvantaged?
0 notes
Text
Alustus kerralle 3
Ida Kukkapuro kirjoittaa blogitekstissään Kenen lauluja laulat? (Grafia ry, 2016) kuinka ennen graafinen suunnittelija oli viestin portinvartija. Mutta entä nykyään? Tänä päivänä tiedon jakaminen on jokaiselle helppoa, joten onko graafikon vastuu vähentynyt? Kuka vain osaa tehdä nettisivut, joten onko graafikolla vähemmän valtaa ja sen mukana vastuuta? Vai tarkoittaako tämä sitä, että on entistä vaikeampaa saada viestiään kuuluville kaiken informaatiosaasteen ylitse? Vaatii taitoa kiinnittää huomio ja välittää viesti nykyajan hektisessä ympäristössä niin, että se jää muistiin vastaanottajalle.
”Visuaalisen viestinnän ammattilaisilla on taito tehdä parempaa, oivaltavampaa tai tehokkaampaa digitaalista viestintää”, kirjoittaa Kukkapuro. Tekstiin on haastateltu Vuoden 2013 graafikkoa Kasper Strömmania, joka ottaa kantaa ajankohtaisiin aiheisiin vitsiblogillaan. Kummastusta kuitenkin itsessäni herättää, miten tehokasta vitsailu todellisuudessa on? Toki sillä on keventävä vaikutus keskusteluun, mutta harvoin on kukaan vaihtanut mielipidettään tultuaan verrattua dildoon. ”Sitä näkee paljon huolestuneita, aikuisia puheenvuoroja. Minä luulen, että joskus on tehokkaampaa tehdä lollersson-versio ja ennemminkin hauska kuin vihainen kirjoitus. Viha tuottaa vain vihaa”, kommentoi Strömman. Kriittinen keskustelu on tässä summattu kahdeksi ääripääksi – vitseiksi ja vihaiseksi kirjoitteluksi. Aika paljon vivahteita mahtuu tuohon väliin, minkä toki Stömmankin varmasti ymmärtää.
Näen tässä ”kepeässä kriittisyydessä ” myös vaaran sulkeutua omaan kuplaansa jakamaan ahdistuneena ironisia ja piikitteleviä vitsejä vastapuolesta sen sijaan, että tekisi jotakin vaikuttavaa. Toki vitsailulla ja esimerkiksi karikatyyritaiteella on aina ollut paikkansa politiikassa, mutta vastapuolen pilkkaaminen usein saattaa vain johtaa ennemminkin kahtiajaon pahenemiseen. Samaa aihetta sivuaa Francisco Laranjo esseessään Critical Graphic design: Critical of What? (designobserver.com, 2014) ”Kriittistä” suunnittelua kritisoivat pelkäävät itse sortuvansa samaan kuin huomioidensa kohteet. Onko tämä johtanut huumorin tuomiseksi keinoksi? Kun joku suunnittelija tekee kriittistä graafista suunnittelua, ei se jonkun mielestä kuitenkaan ole tarpeeksi kriittistä, vaan syyllistyy viher- tai pinkkipesuun, yliyksinkertaistamiseen, stereotypioihin tai jonkin näkökulman unohtamiseen. Onko tämä saanut suunnittelijat varovaisiksi kriittistä suunnittelua kohtaan, ettei uskalleta kuin ironisesti kommentoida maailman tilaa ja retweetata meemejä? Näin ei ainakaan itse tule altistumaan tuomitsemiselle.
Auttavatko erilaiset vitsit tai pilkkakuvat ymmärtämään käsillä olevaa ongelmaa paremmin? Mitä kritiikkiä kuvat todellisuudessa esittävät ja pystyykö dildoon verrattu uusnatsi välittämään jonkin argumentin ”vastapuoleni on tyhmä”-viestin lisäksi? Onko nämä kuvastot tarkoitettu vain oman kannan mukaisten henkilöjen hymisteltäväksi? Kieltämättä tiedon visualisointi ja yksinkertaistaminen auttaa hahmottamaan asiaa, mutta kirjallista ja vakavaa puolta ei saisi keskustelusta unohtaa.
Kukkapuro tekstissään rohkaisee suunnittelijoita poliittisuuteen: ottamaan kantaa ja vaikuttamaan työllään. Hiukan populistinen ja yksinkertaistava artikkeli esittelee vaihtoehtoina mm. työskentelyn ihmisoikeusjärjestölle tai mainostoimistolle, joka tekee myös pro bono -töitä ja yhteiskunnallisia woke-kamppiksia. Kukkapuro on ehkä unohtanut Ramia Mazén kirjan The Reader (2009) kolmesta kriittisen suunnittelun tavasta ensimmäisen: omien toimintatapojensa itsetietoisen ja reflektiivisen kyseenalaistamisen. Kukkapuron tekstin totuudet ja yleistyksen kaipaisivat hieman monipuolisempaa tutkiskelua. Hän hyppää suoraa toiseen kohtaan: graafisen suunnittelun kentän ja sen toimintatapojen kriittiseen tarkasteluun. Kolmas kohta, yhteiskunnan sosiaalisten ja poliittisten ilmiöiden kriittinen tarkastelu olisi myös tuonut syvyyttä tekstiin, nyt vastuu poliittisesta toiminnasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta jätetään yksilön harteille ilman, että yhteiskunnan ilmiöitä nostetaan esille.
Tommi Vasko vastineessaan Avoin kirje Grafia-lehdelle, Ida Kukkapurolle, GRMMXI kollektiiville ja kaikille graafisen muotoilun  poliittisuudesta kiinnostuneille… (2014) avaa laajemmin monimutkaisen asian lähtökohtia ja niiden vastakkaisia totuuksia. Kuvaannollinen vertaus neljästä suunnittelijatyypistä monipuolistaa käsitystä graafikoiden joukosta ja kyseenalaistaa samalla Kukkapuron esittämän pelkistyksen graafikoista pelkkinä mainosgraafikkoina. Kirkasotsainen sangviinikko, eli ”mainostoimistotyyppi” on positiivinen ja ratkaisukeskeinen. Räiskyvä koleerikko, eli ”taidekouluradikaali” koettelee rajoja ja kyseenalaistaa normeja. Akateeminen flegmaatikko, eli ”tutkiva muotoilija” pyrkii ymmärtämään laajoja kokonaisuuksia rationaaliseen argumentaatioon vedoten. Epävarma melankolikko eli ”herkkä tunnustelija” valjastaa empatian ympäristönsä ja muotoilun tulkitsemiseen. Muotoilukeskustelussa usein keskitytään näistä vain ensimmäisen kaltaisiin tekijöihin ja heidän näkökulmaansa sopivia ratkaisuja nostetaan esille. Tuohon kategoriaan usein menevät ”menestyneet” ja näkyvät hahmot, isolla rahalla tehdyt kampanjat ja helpoimmin äänensä siten kuuluville saava muotoilijoiden joukko. Kapitalistinen järjestelmämme kun pitää menestyksen merkkinä tuottavuutta, jolloin muunlaista tekemistä ei pidetä siihen sopivana ratkaisuna.
Artikkelissa päästään taas lähelle keskusteluissamme usein esillä olleeseen aiheeseen suunnittelija vs. taiteilija. Teksti havainnoi eri persoonallisuustyyppien avulla, kuinka tietyn ”taiteilijuuden” (tai tekstissä tätä lähimpänä olleen luovan koleerisuuden) yhdistäminen suunnittelun kanssa luo rikkaita uusia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Graafisen suunnittelun tiukka irrottaminen, rajaaminen ja pelkäksi mainosgraafikkoudeksi tylpistäminen syö siltä juuri mahdollisuuden kehittymiseen, uuden löytämiseen ja rajojen rikkomiseen. Samoin kuin pienten yksityisyrittäjien katoaminen kaupan alalta ja valtavien ketjujen aikaansaava yksitoikkoisuus ja samankaltaisuus niin valikoimassa kuin asiakaskokemuksessa, graafikoiden mainostoimistotyöskentely ja rahan tuottamisen tarve syö uudet mehukkaat ideat, jotka syntyvät ilman tuottoon tähtäävää asiakastilausta. Graafinen suunnittelukin kaipaa ”taiteilijuutta”, jotta siinä syntyneitä ideoita voidaan soveltaa vaikkapa poliittisen vaikuttamisen tai koskettavamman viestinnän käyttöön. Sama pätee flegmaatikoihin ja melankolikkoihin, jotka jäävät usein täysin muotoilukeskusteluiden ulkopuolelle ollessaan syrjäänvetäytyviä ja niin tuottamattomuutensa kuin hullujen uusien ideoiden puutuessa vähemmän silmiinpistäviä.
Kysymyksiä pohdittavaksi:
Onko graafikon vastuu vähentynyt nykyaikana, kun kuka vain pystyy julkaisemaan tietoa?
Ovatko vitsit tehokasta graafista viestintää? Entä meemit, karikatyyrit tai ironiset kuvitukset?
Mikä on johtanut yksipuoliseen käsitykseen graafisen suunnittelun kentästä mainosfgraafikkoutena?
Kuinka tätä käsitystä voitaisiin laajentaa ja saada muunkinlaista tekemistä esille?
Kuinka saataisiin valtaa myös flegmaatikoille, melankolikoille ja koleerikoille?
Miten tehdä kriittistä muotoilua sortumatta stereotypioihin tai yksinkertaistuksiin?
Kuinka kyseenalaistaa nykyinen ”todellisuus” siitä, mitä hyvä muotoilu on ja kuka on menestynyt muotoilija?
P.s. tee lopuksi antiikin persoonallisuustesti: https://www.evermind.fi/temperamentti-testi/
/Emilia
0 notes
lindholmilari · 4 days
Text
March 11 , 2024 . Offline kirjoitus .
Sää on ollut tänään koko päivän ajan vaihtelevan ohuen utuisen aurinkoinen , täällä meillä Etelä-Suomessa . 🙂 . Kivaa . 🙂 .
Lämpötila oli tänään aamulla noin -3°C asteen tasolla , meidän lämpömittarilla mitattuna , ja lämpötila nousi tänään päivän aikana noin +4°C asteen tasolle , ennenkuin lämpötila aleni alkuiltaan mennessä noin +2°C asteen tasolle . 🥵 . Huh hellettä . 🥵 .
Minä ajoin tänään puolenpäivän aikoihin polkupyörällä ostoksille Nurmijärven kirkonkylän S - markettiin , ja ajomatka oli tänään kohtalaisen nautittavaa ohuen utuisen aurinkoisen sekä melko lämpimän sään takia . 🙂 . Kivaa . 🙂 .
0 notes
aaltohelsinki · 2 years
Text
Tumblr media
Hello! I am Diogo from Lisbon, Portugal. I graduated with a Bachelor’s Degree in Computer Science at Instituto Superior de Tecnologias Avançadas in Lisbon, Portugal, but now I am pursuing my Master’s Degree in Bioinformatics and Systems Medicine at the University of Helsinki. I have always been passionate about biology and the ability to use computer science to understand biology. My aim is to continue my studies into a PhD and to become an academic researcher in biomedicine. 
I will be part of the dry-lab and also head the dry-lab during iGEM. Additionally, I am in the writing, human practices and promotion video team.
In my free time I play piano, watch movies and work-out.
------------------------------------------------------------------------------
Hei! Olen Diogo Lissabonista, Portugalista. Valmistuin tietojenkäsittelytieteen kandidaatiksi Instituto Superior de Tecnologias Avançadasista Lissabonissa, Portugalissa, mutta nyt suoritan bioinformatiikan ja järjestelmälääketieteen maisterin tutkintoa Helsingin yliopistossa. Minulla on aina ollut intohimo biologiaa kohtaan ja kyvystä käyttää tietojenkäsittelytieteitä biologian ymmärtämiseen. Tavoitteenani on jatkaa opintojani tohtoriksi ja tulla biolääketieteen akateemiseksi tutkijaksi.
Olen osa Dry Lab tiimiä ja myös tiimin johtajana iGEM:n aikana. Lisäksi olen kirjoitus-, Human practises ja promovideo tiimissä.
1 note · View note