Tumgik
#veeti
mikaelhankonen · 5 months
Text
Tumblr media
Had a few months when I was really into drawing flowers.
This piece got a daily deviation. I'm very proud of that. There are things I'd fix in this drawing, but sometimes I'm good enough. :>
That was before dA turned into the AI-barf it is now.
30 notes · View notes
thatmintleaf · 5 months
Text
Tumblr media
I'm very normal about him I swear
3 notes · View notes
mushroomowlchemist · 2 months
Text
Balance of Scales
The wooden box slid into the metal contraption, and a heavy door closed behind it. Veeti's eyes fell and he stumbled backwards onto a stool, distraught. Flames leaped to life inside the contraption, flames hot enough to affect the temperature of the room and cause Veeti to start sweating. Tears, so common to him now, fell onto the floor along with the sweat. He didn't care if the staff of this place saw his facade break.
“Dr. Windcarry, do you need something to wipe your sweat?” One of the morticians asked. There was trepidation in his voice, but Veeti ignored it and reached up to accept the handkerchief. He knew his reputation for having a temper much larger than his diminutive stature, and he wasn't about to contradict that if it made people leave him alone.
Anya had willed that he have nothing to do with the disposal of her body, add to that the fact that cremations aren't for public viewing and Veeti had to exert significant political influence to sit where he was right now. Weeping on a chair while his friend burned. The noise of it would surely horrify anyone, had they not directly ordered and been present for the cremation of thousands more. Just another part of him taken by the Horrors. Just like Anya.
Veeti had been the only one at her funeral other than the priest. Anya didn't have a family, not as far as anyone knew, so Veeti didn't feel the need to send for anyone. Her will contained specific instructions on how to destroy and scatter all of her belongings and her house, even her body. She had always told him she wanted to be forgotten, for him to move on, but how could he? He loved her. Even if he didn't feel he had the right to anymore. This death was on his hands, scarred and bloody as they already were with all the rest. 
The cracking and groaning of the machine behind Veeti threw his mind back to the fires of the War. The empty battlefields filled with bodies of those who tore each other apart, himself included. He'd been there with the shovels and great machines that turned the soil and buried the fallen deep beyond any living memory. Were those deaths worth it? Were the lives he took to cure the Horrors? By no cosmic mistake were the burn pits of the Horrors so much the same as those fields.
Veeti's left hand gripped around his opposite arm. If he was able to tell another psychogenic seizure hovered close he didn't care. As shaking washed over him his temper flared and he swung his fist at a nearby cabinet. The anger wasn't at anything specific, other than himself perhaps, but ever since the War he had experienced sudden bouts of it. His fist hit the metal and bounced off, causing him to wince in pain and shake it as blood began to drip from the impact point.
The morticians around, seeing the bleeding, hurried to secure a first aid kit. As they rushed about, Veeti noticed something with the sudden clarity of vision due to the pain. A shining silver scale, sitting on the ground just across from his stool.
“Anya” Veeti whispered breathlessly. In the chaos as people panicked he slipped from his seat and pocketed the scale. “It isn't what you want. Would want. But I can't, I can't lose you. Not all of you.” He thought as he sat back down pushing away the tears as they began sprouting anew. 
The morticians finally got bandages to Veeti and tried to apply them, as if he wasn't the Royal Physician and most renowned doctor in the entire nation. He took the bandages and pushed them away. After a few more minutes he made an excuse and left, much to the relief of everyone there.
Outside now, Veeti took the scale out of his pocket and turned it over in his palm. One side was a dull gray, but the other shone a brilliant silver, as if it was still sitting amongst the rest on her body. He gripped his chest, trying to push away the guilt for keeping the scale, but the thought of taking it back made an even deeper pit grow in his stomach. Weeping, he put the scale into his bag and headed for his carriage.
0 notes
homokommari · 8 days
Text
i keep falling into doing these faces for pairings
Tumblr media
97 notes · View notes
arctixout · 2 months
Text
Tumblr media
HFJM part 7: a classic Finnish copypasta
M: one time we threw a pear so fucking hard on a wall
J: bojan threw and he goes to the gym
M: and we just heard a bang there was no mush left or anything anywhere it disappeared completely
B: it's true
51 notes · View notes
ketsuppia · 2 months
Text
Törmäyksiä
Veeti oli jo sopivasti puoli tuntia myöhässä tunnilta. Megaforcen osto lähikaupasta oli tärkeämpää kuin opiskelu tällä hetkellä. Pakko oli kuitenkin paikalle mennä ettei isä taas suuttuisi.
Aina senkin valitusta sai kuunnella, joku oli aina pielessä. Jos jotain teki se tehtiin väärin ja jos jätti tekemättä niin auta armias..
Ei sitä aina jaksa tehdä mitä käskee.
Saisi vain jonkun paperin että pääsis vaikka saikulle taas..
Nyt hän oli ärtynein mielin matkalla luokkaansa hiljaista käytävää pitkin, samalla kun katsoi säröiseltä puhelimen näytöltään TikTokkia. Katsomatta yhtään eteenpäin.
Yhtäkkiä hänen matkansa keskeytyi kun joku käveli häntä päin. Tai pikemminkin hän käveli jotakuta päin.
Veeti horjahti ja läikytti Megiksensä öljystä tahriintuneen hupparinsa päälle, ennenkuin tölkki putosi kolahduksella lattialle ja tyhjeni kokonaan.
"Vitun homo, eksää kattele yhtään minne kävelet??"
Veeti nosti katseensa kohti suoraan sen törmääjän silmiä. Se oli joku nuori mies, viiksivallu. Sitä katsoessa tuli mieleen joku elokuvan sotilas..
"Ai, oho. Oota tuon paperia."
Veeti katsoi kun tämä poika reippaasti käveli sopivasti vieressä olleelle vesipisteelle, otti käsipaperi automaatista muutamia papereita, ja sitten käveli takaisin.
Hän yritti pyyhkiä Veetin hupparia, mutta Veeti punastui kuin tomaatti ja repäisi paperit hänen käsistään pyyhkiäkseen megikset itse.
Toinen poika vain katsoi kummissaan, sitten hymyili.
"No siis.. voin mie siule ostaa uuven juoman tuosta lähikaupasta, jos vuan halluut."
Veeti vilkaisi häntä sivusilmällään ja meni äkkiä työntämään paperit roskiin.
"Mene jo vittuun."
"Selevä."
Ja niin tuntematon poika jatkoi rennosti matkaansa, nähtävästi ulos päin. Veeti pudisteli päätänsä ja jatkoi myös kävelyä, miettien miten Wilmassa oli varmasti jo punainen merkintä.
'Ei vois paskemmin päivä mennä' hän ajatteli, kun vihdoin pääsi kotiluokkansa ovelle. Hän koputti oveen ja odotti, hieman ajatuksissaan äskeisestä. Kun ovi aukesi, hän säpsähti ja katsoi edessään seisovaa opettajaa.
"Että sitä ollaan myöhässä taas? Nuori herra Veeti?" Kysyi silmälasipäinen mies, ei yhtään yllättyneenä.
"Minähän se, kuten aina. Ja ei se kello viel nii paljoo hei oo."
"Mikäpä on nuorella herralla myöhästymisen syy?"
"Jäin bussista, piti oottaa seuraavaa. Tiiäthän sä."
"Tiedänkö? Nyt marssippa omalle paikalles, istu, ja kuuntele."
Mies astui sivuun ja Veeti käveli käskystä hiljaa sisälle luokkaan. Hän vilkuili muita luokassa istuvia, nähtävästi tunnille oli lisätty muidenkin alojen opiskelijoita.
Muut opiskelijat hiljaa naureskelivat tälle sisääntulolle, mutteivat siitä tiuskineet.
Hän käveli satunnaisen pulpetin luo ja istahti nopeasti alas. Miesopettaja alkoi selittämään jotain ryhmälle, mutta se meni Veetiltä hieman ohi. Hän ei jostain syystä voinut lopettaa tuon oudon pojan miettimistä. 'oli sillä kyllä saatana otsaa'.
Koulupäivä oli noin puolessa välin.
Veeti ei ollut kuunnellut lauseen lausetta tuntien aikana, muuta kuin että nyt oli aika mennä ruokailuun. Ja sinne hän oli menossa.
Hän muisti hämärästi tutustumis käynniltään missä se oli.
Käytävillä oli paljon ihmisiä, eri näköisiä ja ikäisiä. Hän yritti olla katsomatta kehenkään päin.
Ruokalaan päästessään hän katsoi ymmissään miten täynnä sekin oli. Ei yhden yhtä tyhjää pöytää. Kaipa se oli pakko mennä joidenkin kanssa istumaan.
Veeti meni ruokajonoon ja otti ilmaisruokansa, maittavia raaoiksi jääneitä perunoita ja mautonta kastiketta. Sitten hän katsoi ympärilleen, yrittäen löytää äänen keskeltä jonkin tyhjän paikan.
Hän käveli hitaasti pöytien vieriä pitkin, yrittäen löytää edes yhden tyhjän penkin mikä ei ollut keskellä jotakin porukkaa.
Sitten hän huomasi, kun joku käveli hänen rinnalleen.
"Moro moro nuori herra Veeti. Tuukko istuu meidä pöytää?"
Veeti katsoi viereensä tullutta henkilöä. Hän muisti, että poika oli yksi niistä jotka olivat samassa ryhmässä hänen kanssaan. Hän hymähti tämän kommentille.
"Ois se jees jos istuu pääsis."
"Hyvä. Seuraa ni meikä näyttää tien nuorelle herralle."
Veeti pyöritti silmiään ja seurasi tätä virnuilevaa poikaa.
Poika johdatti heidät ruokalan laidalla olevalle pöydälle ja istui alas. Pöydässä oli muutama muu, joita Veeti ei tunnistanut. Varmaan joiltain muilta aloilta.
"Nii joo, meikä on Topias. Ja sää olit Veeti. Eiks joo?"
"Joo näi se oli." Veeti istui hitaasti tyhjälle paikalle.
"Täs on meikän frendit, Matias, Samuel ja Venla. Mut ei kandee yrittää iskee, se o lepa-"
Topias sai kämmenestä naamaansa.
"Pie poika turpas tukossa ja käytä oikeita ilmaisuja." Venla tokaisi katsomatta tätä päin, saaden muut nauramaan.
Topias nauroi myös ja katsoi Veetiä.
"Näätkö? Ei kannata."
"Selvä.."
Veeti alkoi syömään perunoitaan ja yritti sulkea äänekkään taustamelun ympäriltään.
Hän näki silmäkulmassaan, kun joku käveli pöytää kohti. Ei hän sen suuremmin katsonut, ajatteli että se on kävelemässä ohi. Mutta katse kuitenkin nousi kun tuo ohimenijä asetti avaamattoman Megaforcen hänen tarjottimelleen.
Taas se sama poika. Hymy huulillaan.
"Tuossa, korvaus. Kato seuraavan kerran mihin oot mänössä eiks vuan?"
Kukaan ei sanonut mitään.
"..kyllä vuan. Törmäillään."
Ja sitten hän käveli pois, jättäen Veetin hieman hämilleen. Myöskin muun pöydässä istuvan porukan. Topias oli ensimmäinen joka kyseenalaisti.
"Öö.. miks see toi sulle ton?"
Veeti vilkaisi Topiasta ja sitten katsoi taas megistä.
"Se öh, törmäs muhu aamulla ja pudotti mu tölkin. Kai tää on anteekspyyntö sit. Ei kyl hajua kuka se o."
Venla nosti äänensä kuuluviin.
"Se on Jonne, se on logistiikalla mun kaa. Se on vissiin töissä jossain siellä kaupungin isolla kone firmalla, tuli tänne täydentää tietojaan."
Veeti katsoi Venlaa ja otti megiksen käteensä.
"Väliä kuka se o. Ny se ei sentää saa turpaa.." Hän avasi tölkin ja otti hörpyn.
"Töissä? Siellä? Miten? Eiks se paikka oo tosi kysytty?" Topias älähti.
"Se on jonku sen sukulaisen omistama vissiin."
"Vittu miten onnekas jätkä.."
Muutama tunti oli taas kulunut. Veeti oli kuunnellut muutamia lauseita sieltä täältä, jotain työturvallisuudesta ja sääntöjen noudattamisesta työmaalla. Ei hän kuullut mitään, mitä ei jo tietäisi.
Mutta vihdoin koitti aika mennä kotiin. Veetiä ei kiinnostanut mennä kotiin raatamaan. Onneksi ei ainakaan tarvinnut kiirehtiä menemisessä, kun opettaja päästi pois vähän etuajassa.
Veeti käveli ulos ammattikoulun lasisista ovista lämpimään ulkoilmaan. Näytti siltä että kohta sataisi.
'Voi vittujen vittu' hän ajatteli, ja veti puhelimensa farkkujen taskusta katsoakseen sääennustuksen. Hän ei ehtinyt edes avata sovellusta, kun ensimmäiset vesisade pisarat osuivat hänen kasvoilleen.
Veetiä kiinnosti vielä vähemmän mennä kotiin sateessa.
No, ei siinä muu auttanut kuin mennä, ei vaihtoehtoja ollut.
Veeti alkoi lampsia eteenpäin, hiljalleen kovenevan sateen alla. Hän veti hupun päähänsä ja katseli jo valmiiksi edessäpäin olevaa kauppaa, joka oli vain toisen sadan metrin päässä. Jos vaikka menisi sinne istumaan ja katsoisi sääennustetta, toivoen että sade olisi vain lyhyt kuuro.
Autoja ajoi ohi ees ja taas hänen ohitseen. Renkaista lentävä sade- ja kuravesi ei auttanut kuivana pysymistä.
Onneksi jo hetkessä hän oli kaupan liukuovista sisällä.
Hän paineli suoraan ostamaan itselleen lisää Megaforcea.
Juomahyllyjen välissä hän kurotteli kylmäkaapin perälle ottaakseen uudemman tölkin. Kun hän nappasi sen, hän näki kun toinen käsi kurotti myös hyllyjen perälle, jotain toista juomaa ottaen.
Veeti pudisti päätään samalla kun veti itsensä pois kylmäkaapista, ja kääntyi kävelemään pois. Ei ollut hänen asiansa kuka lie kurottelija oli. Nyt vain maksamaan tämä ostos.
Ei hän pitkälle päässyt. Heti kääntyessään hän törmäsi johonkin. Johonkuhun.
"Hei, taas sie! Eikö yks tölkki riittänyt? Voin mie toisenki osttaa."
Veeti melkein raivostui tuon äänen kuullessaan. Hän otti nopeasti muutaman askeleen taakse, pois tämän, "Jonnen" alueelta. Oliko se sen nimi?
"Taas sinä! Miks sää seuraat mua?!"
"Seuraan? Enhän mie. Kauppaan vuan tulin ennen kotiin mänöä."
"Seli seli oot koko päivän ollu edessä!"
"Ollaan nähty kahdesti. Tää on kolomas kerta.."
"Ihan vitun sama!"
"Selevä.."
...
Hetken oli hiljaista.
He vain tuijottivat toisiaan. Veeti vihaisena ja Jonne hämillään. Kunnes hän taas nosti hymyn huulilleen.
"...jhoo. Kolomas kerta hei toden sannoo, nimi on Jonne. Mikäs siun?"
"Ei kuulu sulle."
...
"..Selevä. No. Törmäillään!"
"Toivottavasti ei!"
Jonne käveli ulos kaupasta ja korkkasi ee vitosensa hyräillen. Hän huomasi että oli alkanut satamaan. No, onneksi oli Volvo.
Hän kantoi ostoksensa autoon ja hyppäsi kuskin penkille. Ei vain vielä käynnistänyt, vähän aikaa kuunteli pisaroiden ääntä.
Muistutti sitä aikaa, kun oli kotona, rajan pinnassa. Yläkerran peltikattoa vasten kuului aina kauhea ropina sateella.
...
Ei se kyllä kauhean hyvä muisto ollutkaan. Auto käyntiin.
Onneksi autokin oli nyt oma. Hän sai keväällä myytyä vanhempien antaman auton pois, ja töistä saaduilla, pienillä ylimääräisillä rahoilla osti vähän kalliimman.
Eiku vain radiosta rokki soimaan ja menoksi.
Tai, melkein.
Jonne jäi katsomaan, kun tuo vaaleahiuksinen poika käveli ulos kaupasta. Miten sähköinen tapaus. Parempi oli kai pitää etäisyyttä.
Permatukkapoika vilkuili sateessa ympärilleen ja niin vittuuntuneen näköisenä lähti kävelemään että Jonnea nauratti.
Kyytiä voisi tarjota, mutta Jonne veikkasi, ettei tuo ollut kiinnostunut moisesta.
Hän lähti ajamaan kohti kotia.
Rivitaloalueen pihalla oli lapsia leikkimässä kuravaatteet päällä. Leluja oli levinnyt pitkin pihaa, muutamille pihoille asti.
Jonne ajoi autonsa oman asuntonta eteen ja astui ulos, ottaen samalla ostoksensa toiselta penkiltä. Pian pihan leikkipaikalta kantautui ääniä.
"Jonne!! Tule katsoo miten syvä kuoppa me kaivettiin, siitä pääsee kohta Kiinaan!!"
"En mie nytten, pitää ostokset laittaa ja syömistä tehä!"
"No höh!!"
Jonne naurahti ja käveli ovelle, käänsi avaimen lukossa ja käveli sisään.
Oli hiljaista. Radio soi hiljaa keittiössä ja kello raksutti seinällä.
Ostokset kaappiin laitettuaan hän meni etsimään kämppäkaveriaan.
"Missäs oot? Jätkä?"
Ei kuulunut äänen ääntä. Ehkä se oli nukkumassa.
"Jätkää? Kis kis kis.."
Sitten makuuhuoneesta kuului muutama naukaisu, ja pian pieni kolmijalkainen yksisilmäinen kissa hyppelehti esiin.
"No siinähän sinä pikku Jätkä.. oliko kiva päivä? Tylsää varmaan.. laitetaan vähän syömistä.."
Jonne otti mustan kissan syliinsä ja rapsutti varovasti sen päätä keittiöön mennessään.
Hän laittoi ruokakuppiin ruokaa ja alkoi sitten tehdä itselleenkin syötävää.
Illan hämärtyessä Jonne katseli televisiota ja leikitytti pientä kissaansa.
Niihin aikoihin kun Jonne oli tänne muuttanut, oli hän löytänyt tämän pienen ja loukkaantuneen kissan ulkoa.
Omistajaa ei löytynyt, joten hän vei sen itse hoitoon ja maksoi kulut.
Hänelle sanottiin, että olisi helpompaa päästää kissa tuskistaan, vaikutti siltä että auto oli törmännyt siihen.
Mutta hän ei luovuttanut. Maksoi kaiken ja teki kaiken. Ja kissa parantui. Hän antoi sille nimeksi Jätkä, koska kissa oli yks helevetin kova jätkä.
Hallaa se teki pankkitilille. Palkka oli kyllä hyvä, mutta ei meinannut silti riittää.
Kaikki kyllä selviäisi vielä.
Ja ehkä tulevaisuudessa, tällä tiedolla ja taidolla hän voisi auttaa jotakuta muutakin, jolla ei ollut enää mahdollisuuksia, joka oli sairas ja loukkaantunut, jonkin sortin törmäyksistä.
Kielikuvat ovat outoja..
13 notes · View notes
venninova · 2 months
Text
Tumblr media
Inspired by @petterski Jonne x Veeti
13 notes · View notes
equinoxts2 · 7 months
Text
Got my Backup
In the couple of days since the corrupted floor folder thing, I’ve decided to back up my CC hoard to my second external drive and get myself a third. Just to be safe - there’s so much CC from sites that have gone the way of the dodo, mods I can’t play without, you know...
I can’t believe I’m saying this but I’d rather be building. However, I am doing some solo roleplaying in between bouts of copying stuff, as well as planning two new hoods. It’ll take so long to copy these files and just as long to back them up to a new drive. At least when I’m building I know I’m close to playing, and I can put pretty blankets and stuff all around.
Moral of the story: Keep multiple backups where possible, don’t get complacent and think one’s enough! If you, like me, have been considering making a second backup of your CC over the last week or so, do it sooner rather than later, before you get the call to immediate action that I did!
10 notes · View notes
Text
SSSS Character Smackdown - All in the Family
Tuulikki Hotakainen - seen in flashback of those fateful events on Toivosaari in Y79 - the memory of her squishy endearments is a little embarrassing for Lalli
Tumblr media
OR
Veeti Hollola - seen as a normal kid during Y0, enjoying TV and video games, but growing up during the early years of the Rash gave him the experience to become a military strategist. His daughter Taru became one as well.
Tumblr media
5 notes · View notes
hulludragon · 1 year
Text
Ya know what? Oc art time
Mmmm I do have some fun oc doodles from a drawing session I had with a friend and their friend in wbf :D
Tumblr media Tumblr media Tumblr media Tumblr media Tumblr media Tumblr media
Feel free to look at my other oc drawings! I have a hastag for them (will be the first one from the tags ;] ) The tags will be in order from top to down so you can see their names from there ^^<3
2 notes · View notes
mikaelhankonen · 4 months
Text
Tumblr media
Best clouds I've drawn to date. Don't know what happened but I just understood
32 notes · View notes
thatmintleaf · 4 months
Text
Tumblr media
I'm oh so not normal about this guy Look at him And his little gay panic I want to squeeze him like a squeaky toy /affectionate
0 notes
rukkilill · 5 months
Link
Chapters: 1/1 Fandom: Stand Still Stay Silent Rating: General Audiences Warnings: No Archive Warnings Apply Relationships: Veeti Hollola & Ensi Hotakainen Characters: Veeti Hollola, Ensi Hotakainen Additional Tags: Teaching, Year 0 (Stand Still Stay Silent), Prologue Era (Stand Still Stay Silent) Summary:
Veeti's life has changed in ways that he never expected.
You can get used to almost anything if you're willing to do your best.
0 notes
pollitech · 1 year
Text
Tumblr media
do you want to come back home with me? billie's a good kid, so she's probably asleep by now.
Tumblr media
she wasn't
0 notes
eyssimont · 2 years
Text
I am begging the Toronto Marlies to stop signing my favorite college hockey players. I cannot allow myself to root for a Toronto team. 😑😑😑
0 notes
ketsuppia · 7 hours
Text
Mut entä jos Veeti tajuaa oikeesti tukkäävänsä pojista ja se on ok ja rakastuu johonki suomenruotsalaiseen rikkaaseen poikaan ja murskaa Jonnen herkän sydämmen, mutta loppujen lopulta tajuaa että Jonne on se ketä hän oikeasti rakastaa ja tää yks on vaa joku omahyvänen (ihan ok näkönen) kusipää jonka ego in isompi kun sen purjevene
Eiku tän piti olla amisdraama eikä high school draama äh
7 notes · View notes