rautaharkko-blog - Tumblr blog

rautaharkko-blog · 10 years

Text

Rautaharkon arkea ja pyhää vuosisatamme ensimmäisellä vuosikymmenellä

Tammerkoskilehti 1970

Rautaharkon arkea ja pyhää vuosisatamme ensimmäisellä vuosikymmenellä

Rouva Hilma Vuori, tunnettu Rantaperkiön asukas, kuvaa oheisessa kirjoituksessa lämpimin mielin nuoruutensa aikaista elämää Rautaharkon torpassa. Kirjoitus sai 1. palkinnon kirjoituskilpailussamme ympäristökuvausten sarjassa. Se antaa erinomaisen läpileikkauskuvan nykyisin kaupunginosaksi muuttuneen maalaisyhteisön elämästä.

Rautaharkon torppa oli siihen aikaan yksi Hatanpään kartanon torpista ja niistä vauraimpia. Sitä isännöi setänä Emanuel eli Manu (kuten häntä yleisesti nimitettiin) Rautaharkko vaimoineen. Lapsia heillä oli kolme: poika Kasper sekä tyttäret Iita ja Eeva. Manulla oli yksi sisar ja kaksi veljeä, joista Karoliina ja Kustaa olivat perinnönjaoen jälkeen lähteneet maailalle leipäänsä ansaitsemaan, isäni jäädessä torppaan. Hän ryhtyi rakentamaan itselleen pientä mökkiä pihan piiriin perintörahoittaan, jättäen loput perinnöt Manu-velljelleen.

Sitten isäni meni naimisiin nuoren Karkusta kotoisen olevan Anna Arnellin kanssa, joka palvelu Solinin torpassa, nykyisen Härmälän kirkon vaiheilla. Avioiduttuaan isäni irtaantui torpan töistä ruveten kirvesmieheksi. Öisin ja iltaisin hän kalasteli kesäiseen aikaan. Äiti kävi sitten kalakaupalla kaupungissa aamuisin, tehden väliajoilla torpan töitä, milloin mitäkin. Myöhemmin isäni rupesi ammattikalastajaksi, kaupaten myös itse saaliinsa. Kala-Heikin nimellä hän oli tunnettu laajalla alueella. Metsästystä hän myös harrasti. Lapsia Heikille ja Annalle siunaantui 7: neljä poikaa ja kolme tyttöä, joista kaksoset tyttö ja poika kuolivat äidin kanssa samaan hautaan. Äiti nousi kaksosten syntymän jälkeen liian aikaisin tekemään pääsiäissiivousta v. 1899 ja sai kovan kuumeen, menehtyen siihen 33-vuotiaana. Kaksoset kuolivat muutamaa päivää myöhemmin.

Riihellä aamuin illoin, välillä koulussa

Manu-setä vaimonsa kanssa otti meidät orvot sinne torpan puolelle. Siellä oli tilaa, tilava pirtti, keittiö, jota sanottiin pakariksi, (kai siksi, kun siellä oli suuri leivinuuni) ja porstua perässä kamari. Olin silloin 6-vuotias, nuorin veljeni 3 vuon ikäinen ja vanhemmat veljeni sekä sisareni alun toisella kymmenellä, niin että pystyivät jo vähän tekemään töitäkin kun kynnelle kykeni, mutta ei nälkäkään tarvinnut nähdä. Setäni ja hänen vaimonsa olivat hyviä, luonnoltaan uskonnollisia ihmisiä ja niin siinä kasvoimme kuin olisimme olleett samaa perhettä konsanaan. Saimmepa vielä käydä kansakoulunkin.

Syksyisin viljanpuintiaikana täytyi ennen kouluunmenoa aina ensin olla riihitöissä, varsinkin ruista puitaessa "tappamalla", koska siinä tarvittiin 6 henkeä, että työ kävi joustavasti. Riihelle lähdettiin jo klo 5:n jälestä ja niin saatiin 8:aan mennessä "oljet ulos". Klo 8 syötiin "suurus" (aamiainen) ja 9:ltä alkoi koulu, johon hyvin ehti, kun oli lyhyt matka. Koulusta päästyä klo 2-3 (14-15) aikaan oli taas mentävä sitomia antelemaan riihen ahtajalle tai luhaan peluhommiin. Siihen aikaan kun kävin koulua, oli vain yksi riihi ja luha, mutta sitten tehtiin toinen riihi luhan jäädessä keskelle, ostettiin puimakone ja laitettiin ns. hevoskierto, joka puintityötä paljon helpotti.

Perunannostoaikaan täytyi pyytää koulusta lomaa ainakin 2 päiväksi, kun oli ahkerasti poimittava perunoita isojen ihmisten kaivaessa niitä esiin hevosen vetämän auran avaamista vaoista. Niin että kaikenlaista työn touhua oli siis kouluaikanakin. Kesäaikana oli oltava mukana heinänteossa, ruohostamassa, lehdeksiä taittelemassa, lannan levittämisessä, ojien multimisissa, rikkaruohojen repimisissä ynnä muussa voimiensa mukaan.

Maitoa tinkiläisille ja myytäväksi torille

Torpassa pidettiin aina 2 hevosta, 5-6 lypsävää lehmää, mullikka, vasikka ja joitakin lampaita. Keväisin ostettiin aina 2 porsasta, jotka sitten myöhäissyksyllä tuerastettiin talven särpimiksi. Kesäisin olivat lampat ja vasikat kodon ympäristössä olevassa haassa laitumella samoin kuin hevosetkin, milloin eivät olleet ajossa, mutta lehmät olivat Hatanpään kartanon metsässä päivät. Yöksi ne haettiin kotiin, navetan edessä olevaan aidattuun tarhaan, jossa lypsyn jäkleen saivat vielä jauhojuomaa ja ruohoja. Lehmien kuljettaminen aamuin illoin oli meidän lasten työtä, varsinkin Hanna-sisareni, joka muutenkin joutui niitä verraten nuorena ruokkimaan ja lypsämän, torpan omista tyttäristä kun silloin ei enää ollut apua. Iita meni naimisiin v. 1902 muuttaen Tampereelle ja nuorempi tytär Jyväskylän seminaariin v. 1904.

Taksvärkkipäiviä kartanon töissä

Rautaharkon torpasta tehtiin verona Hatanpään kartanolle 2 hevostyöpäivää viikossa omin eväin. Lisäksi tehtiin heinä tai elonleikkuun aikana 14 ns. apupäivää, joidenka suorittajaksi kelpasi nainenkin, sekä 10 ns. matkapäivää. Aika raskas verotus! Työt alkoivat aamulla klo 5 päättyen illalla klo 8. Välillä oli 2 ruokailutaukoa. Suurlakon jälkeen työpäivä lyheni kummastakin päästä. Veljeni Heikkikin joutui verrattaen nuorena Kasperi-serkun kanssa näitä taksvärkkipäiviä tekemään. Kesäisin, kauniina päivinä oli joskus harmillista, kun olisi tarvinnut kotonakin korjata heiniä tai viljaa suoraan, mutta ne täytyi jättää toiseen päivään.

Kalastamassa läheisillä metsäjärvillä

Sellaisina päivinä setäkin heitti kontin selkäänsä ja lähti isän kanssa kalastamaan. Metsien halki oli tuttu kinttupolku Lahdenjärven rannalle. Siellä heillä oli yhteinen lato, jossa he säilyttivät verkkojaan ym. kalanpyydyksiään. Ladon seinustalla oli useampiakin ruuhia vesille vedettäväksi. He kävivät milloin Särki-, Suoli-, Koukku- ja Hervantajärvellä ja milloin missäkin, onhan siellä järviä. Ja siihen aikaan sai kalaa, illansuussa miehet palasivat täysine kontteineen. Seuraavana päivänä isä meni myymään isommat kalat ja pienemmät jätettiin kotiin. Samana iltana alkoi kova perkuuhomma naisväelle, mutta olipa seuraavana päivänä myös odotettavissa maukas ahvenkeitto. Tulkoon tässä mainituksi, että Vihijärjestä saatiin siihen aikaan keväisin tavattomasti sulkavia, eräänä keväänäkin miehet saivat rysillä 80 kg, jotka kaikki suolattiin omiksi tarpeiksi. Oli siinä hommaa.

Torpan työpäivä ja iltaiset puhdetyöt

Vaikka taksvärkki vei aikansa, silti saatiin omatkin työt aina kunnolla ja ajallaan tehdyiksi. Ainoastaan vuosi 1902 oli sellainen, jolloin työt viivästivät, mutta se oli kai yleistä koko maassa, koska kesä oli kylmä ja tavattoman sateinen. Rautaharkossakin leikattiin ja niitettiin kauraa vielä lokakuun loppupuolella räntäsateessa palellen. Riihityöt kesitvät silloin aina jouluun saakka. Vilja oli lisäksi huonoa, taikina "vedeltyi" leivottaessa, leipä tuli hyvin tummaa ja likilaskenutta. Siemeneksi ei sellainen vilja kelvannut kotonani oli tapana säästää siemenvilja edelliseltä vuodelta.

Setäni oli puolestaan hyvin tarmokas, työteliäs ja järjestelykykyinen mies, saaden vauhtia toisiinkin. Tulkoon myös mainituksi, että hän oli kuuluisa ruumiillisista voiistaan myös lähiympäristössä. Klo 6 juotiin aamukahvi. Sitä ennen oli jo hevoset ruokittu ja navetta siivottu ts. heitetty lannat ulos ja sitten lähdettiin ulkotöihin. Kuten jo aikaisemmin on mainittu, 8:lta tultiin syömään "suurus" jona useimmiten oli leipää, kokoperunoita, suolakalaa tai sianlihakastiketta ja maitoa, joskus puuroaki. Syötyä lähdettiin heti töihin, klo 10 juotiin aamupäiväkahvi ja 1:n aikaan oli päivällinen, jolloin aina oli jotain keittoa ja puuroa. Voita ei ollut pöydässä muulloin kuin juhlapäivinä. Neljän aikaan juotiin iltapäiväkahvi ja illalla töiden päätyttyä syötiin ehtoollinen, useimmiten päivällä jäänyttä keittoa, maitoa ja leipää. Vakituisena juomana oli aina kalja. Elonleikkuun aikana oli työssä apuna eukkoja Koivistonkylästä ja naapurista Rantasen Manta, joka oli vertaansa vaikka oleva työntekijä. Hän oli myös auttamassa leipomisessa, pyykinpesussa ym. taloustöissä tarvittaessa. Talvisin oli vähän hiljaisempaa aikaa. Miesväki kylläkin oli ulkotöissä milloin lannan ja mudan ajossa pelloille, milloin taas hakemassa metsästä halkoja ja rankoja polttopuiksi tai havuja navettaan kuivikkeiksi sekä heiniä kauempana vainioilla olevista ladoista. Olivatpa joinakin talvina ansiossa tukkimetsässäkin, jos sattui lähitienoilla olemaan metsänhakkuita. Naisväellä taas oli elukoitten ruokkiminen ja hoitaminen tehtävänä ja oli sää mikä tahansa, ulkona oli liikuttava. Samoin oli naisten työnä huoneiden lämmitys.

Iltaisin tehtiin ahkerasti puhdetöitä. Setä samoin kuin Kasper-serkku olivat erittäin taitavia käsistään ja he tekivät tarvittavat reet ja rattaat, saavit, kiulut ja kopat ym. Milloin raudoitusta tarvittiin, se oli teetettävä sepällä. Silloin olil hauskaa, kun tehtiin pärekoppia. Setä antoi minulle ja nuoremmalle veljellenikin puukot, sekä opetti tekemään pieniä kelkkoja, tuulimyllyjä ym. päreiden palasista.

Setä oli sitä paitsi sellainen kelloseppä - "uurmaakari" niikuin silloin sanottiin - ettei parempaa tarvinnut. Torpan pirtin seinällä kävi vanha pyöreätauluinen taalalaiskello, jossa oli mahtavat rautapuntit ja iso heiluri. Joskus varsinkin kylmänä talviaikana tämä kello teki "istumalakon". Silloin setä otti kellon seinältä, purki sen penkille ikkunan eteen aivan alkutekijöihinsä, puhdisti pölystä, keitti kellon sisäosat tuhkalipeässä padassa, huuhtoen ja kuivaten ne sen jälkeen huolellisesti. Sitten hän öljysi osat ja setti ne visusti omille paikoilleen. Tämän operation jälkeen kello näytti ajan kulun juuri prikulleen kuukausikaupalla.

Syksyiltoina tehtiin toppatallukat oikein talkootyönä kaikille, että pakkasten tullessa oli lämmintä jalkaan pistettävää. Sisareni oli sukkela kutomaan "tiullukkaita", sukkia ja tumppuja naapurin Mantan kehräämistä langoista. Mummulla (sanoimme sedän vaimoa siten) oli keittiössä niin paljon hommia, ettei hän ehtinyt käsitöitä tekemään. Neljältä aamulla hän nousi ylös ja illalla viimeisenä ehti makuulle. Seällä oli verkon- tai rysänkudin aina vedettynä pirtin pöydän yli ja hän istahti kutomaan milloin vähänkin aikaa riitti. Isä myös tuli aina iltaisin pirtistään kutomaan pyydyksiään toisten joukkoon. Usein he pahoina pyryisinä päiviänäkin istuivat yhdessä kutomassa, kertoillen muisteloitaan.

Yösijaa ja ruokaa kulkijoille ja markkinamiehille

Siihen aikaan kulki paljon kodittomia yösijan pyytäjiä, pikkutavaroiden kaupustelijoita jopa varsinaisia kerjäläisiäkin. Rautaharkon pirtissä oli iso höyläpenkki uunin kupeella. Setä sanoi pyytäjille, että siihen sopi oikasta antoipa vielä vanhan palttoonsakin pehmikkeeksi. Harva oli se yö, ettei siinä joku kulkija yötään viettänyt. Oikein he neuvoivat toisista torpista menemään Rautaharkkoon: "Kyllä sieltä saa yösijan, vieläpä ruokaakin" Siihen aikaan kunnallinen sosiaalihuolto kulki vielä "lapsen kengissä", vaikka oli se alulla, koska setäkin kuului Messukylän vaivaishoitolautakuntaan. Tulkoon sivumennen mainituksi, että hän oli myös Hatanpään kansakoulun johtokunnan jäsen.

Aina kun Tampereella oli hevosmarkkinat, tuli meille jo edellisenä iltana yöksi useita urjalalaisia hevosmiehiä. Meille tuotiin olkilyhteitä pirtinlattialle petiksi ja hevoset täytyi saada suojaan vajoihin. Ne olivat aina levottomia öitä, hevosista puhuttiin ja ovissa rampattiin yhtenään niitä katsomassa ja syöttämässä. Aamulla aikaisin markkinamiehet kyllä nousivat, maksoivat korteerinsa ja lähtivät markkinoille.

Pyhäpäivän viettoa ja nuorten leikkejä

Lauantaisin ja juhlien aattoina lämmitettiin aina sauna ja keskellä viikkoakin milloin tehtiin kovin tomuisia ja likaisia töitä. Sunnuntaina ei koskaan tehty muuta kuin aivan välttämättömimmät työt. Joku aina kävi Messukykän kirkossa, vaikka sinne oli pitkä matka jalan kulkea. Sedällä oli tapana pyhisin lukea ääneen piispa Johanssonin saarnoista päivän teksti ja silloin oli oltava hiljaa. Kyllä hän usein luki sanomalehtiäkin (torppaan oli tilattu Tampereen Uutiset) ääneen, ja isänikin halusi kuunnella, kun ei hän itse lukenut muuta kuin Raamattua.

Vaikka torpan isäntäväki oli vakavamielistä, kyllä ne antoivat meidän nuorten leikkiäkin. Usein sunnuntai-iltaisin meitä kokoontui pirtti puolilleen, oli naapurista Mäkelän torpan neljä poikaa sekä Nekalasta vouti Kuismanin viisi iloista tytärtä, joihin olimme tutustuneet koulussa. Leikittiin numeroparia, liinanmyyntiä, sormuksen kätkemistä ym. pantin lunastamisineen ja hauskaa oli. Lopuksi mentiin piirileikkiä, mutta milloinkaan ei tanssittu. Varsinkin Kasperin päivät lokakuun 19:ntenä olivat aina hauskat. Asianomainen antoi sisarelleni Hannalle rahaa pyytäen ostamaan kahvia, sokeria ja pullaa. En muista, että kotona olisi koskaan leivottu vehnästä, ohrahiivaleipää eli "rievää" tehtiin kyllä usein. Siihen aikaan ei vielä venhää viljeltykään.

JATKUU

#rautaharkko

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Text

Muistelot: Rautaharkon vanha Heikki

Rautaharkon vanha Heikki Kun kävin Hatanpään koulua, jouduin tekemisiin Rautaharkon vanhan Heikin kanssa. Hän kalasti, ja välillä tenutteli kanssa. Hän oli joskus aika kännissä. Mutta ei Heikki hukkunut, hän oli niin paljon vesillä ollut. Sellaisia ilkeitä tapoja hänellä oli, että kerrankin huusi apua. Se oli siinä, missä Vihioja menee rautatien alitse, kun oja alkaa vähän levetä suvannoksi Pyhäjärveen. Vanha Flinck, toinen maanviljelijä joka asui siellä ja oli samaa sukua, kuuli ja juoksi hangessa suoraan peltojen kautta rantapenkkaa alas Heikin luokse. Pääsi sinne, niin Heikki istui siellä jalat avannossa avannon reunalla ja huusi apua, veti tenupullon taskustaan ja sanoi: "Ota yks ryyppy, tää on hyvää pelläästymistä vastaan!" Näin sanoi toiselle vanhalle, joka juoksi itsensä väsyksiin.

Kun olin jo loppuluokilla kansakoulussa, ennenkuin alkoi jatkokoulu, joskus 1926 tai -27, vanha Heikki oli aika tinassa tuolla vanhalla Lempäälän tiellä. Viinikan poliisi konstaapeli Mäkelä hoivasi häntä. Vaikka olikin kieltolain aika niin ei hän lähtenyt tätä naapurin ukkoa mihinkään kuskaamaan. Mutta sitten tuli Heikin naapurinisäntä kääseillä kaupungista päin. Poliisi nikkasi silmää ja kysyi, että ottaisiko hän Heikin kyytiin. Heikki sanoi poliisille että "päästä minut nyt tonne naapurin isännän rattaille, niin minä tuon sulle huomenna suuren hauen". Poliisi oli tyytyväinen, kun pääsi tästä vanhasta ukosta eroon, ja auttoi hänet rattaille. Ja hyvänen aika, kun Heikki pääsi sinne rattaille, niin kohta mekasti: "Ja perrrkeleitä, minä sinulle tuon, tommosen käärmeen", ja levitti kätensä. No eihän tämä poliisikaan muuta kuin nauroi vähän, se oli niin hyvän näköinen se vanha ukko. Heikin yksinkertaisuudesta naapurit kertoivat minulle, että se on semmoinen ukko ettei sillä ole kuin yksi astia. Kun se astia on illalla tyhjä, niin se voi heittää siihen vettänsäkin, sitten se vaan aamulla huljauttaa sitä vähän ja lähtee ottamaan siihen taas piimää. Heikki teki itse verkkonsa ja rysänsä. Hän kutoi pirtissään ne huonot ajat, jolloin ei kalastanut, kevättä ja kesää varten. Hänellä oli myös Lahdesjärvellä ja Särkijärvellä pyydyksiä. Siellä oli latokin, missä hän piti pyydyksiään. Ja kyllä se sai ne suhteellisen rauhassa pitää. Lahdesjärvi ja Särkijärvihän olivat silloin takamaata, ei siellä lähellä asuttu. Ne rannat on rakennettu vasta sotien jälkeen. Ainoa joka siellä Särkijärven rannalla oli minun muistaakseni oli Valkaman lastenkoti, Lempäälän tien puolella Särkijärveä. Kun Heikki sitten joskus kuukahti, niin häneltä jäi paljon pyydyksiä. Mutta kukaan ei tiedä, mihin ne pyydykset hävisivät sen jälkeen kun Heikki meni. Kyllä hyväntahtoiset ihmiset varmasti korjasivat ne.

Musta Ruudolf - Martti Keskinen muistelee

LINKKI: http://www.jappinen.fi/Martti_Keskisen_muistelmat_Verkkoversio2007.pdf

#rautaharkko

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Text

Hatanpään kartano

Hatanpään kartano oli kartano nykyisen Tampereen kaupungin alueella Pyhäjärven rannalla. Se perustettiin 1690-luvulla. Kartanosta on säilynyt Hatanpään niemellä sijaitseva kartanopuisto sekä 1800-luvun lopulla rakennetut päärakennus ja huvilarakennus. Kartanon entiset maa-alueet ovat nykyisin asunto- ja teollisuusalueina.

Kartano kaupungin omistuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1912 paljastunut Idmanin kavallusjuttu vei lainojen takaajana toimineen kartanon omistajan Fredrik Idmanin konkurssiin. Koko 1 459 hehtaarin laajuinen Hatanpään kartano myytiin seuraavana vuonna 2,5 miljoonalla markalla Tampereen kaupungille. Kartanon alue käsitti silloin nykyiset Hatanpään, Viinikan, Nekalan,Koivistonkylän, Rautaharkon, Härmälän, Lakalaivan, Peltolammin, Sarankulman ja Multisillan kaupunginosat.

Kartanon rakennukset otettiin vuonna 1916 sairaalakäyttöön, ja 1930-luvulla kartanon alueelle valmistui arkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelema Hatanpään sairaala. Kartanon päärakennus oli vuodesta 1970 lähtien Tampereen kaupunginmuseon käytössä. Päärakennukseen vuonna 1994 Haiharan kartanosta muuttanutNukke- ja pukumuseo toimi kartanossa joulukuuhun 2006 asti, minkä jälkeen museon toiminta on ollut keskeytettynä. Pukumuseo siirtyy vuonna 2014 uudelleen avattavaan Hämeen museoon, nukkemuseo puolestaan siirrettiin vuonna 2009 Vapriikkiin.

LINKKI: http://fi.wikipedia.org/wiki/Hatanp%C3%A4%C3%A4n_kartano

Hatanpään vaiheita 1700-luvulta lähtien

Uuno Sinisalo kertoo Tampereen kirjassaan (vuodelta 1947) mm. "paitsi Tammerkosken ja Hatanpään kartanoita, joista jälkimmäisen vaiheista kerromme erikseen, muodostui 1700-luvulla kartanoksi myös Otavala. Se oli 1500-luvulla ollut kylä, johon kuului kolme taloa, niistä yksi Viinikkala. 1590-luvulla Otavalasta tuli ratsutila, joka sittemmin joutui Aspin perheen haltuun ja 1700-luvun puolivälissä tila tuli tunnetuksi pellavanviljelystään ja kehruukoulustaan. Näihin aikoihin Otavala joutui Boijen haltuun ja liitettiin Hatanpään kartanon viljelyksiin. Boije perusti Otavalan tilalle v. 1754 pellavankehruukoulun, joka juurrutti pellavanviljelyksen Tampereen seudulle ja yleisti rukin käytön. Koulu lähetti lankansa Boijen kutomoon, joka oli samalla tilalla. Kehruukoulu, johon opettajat tuotiin Ruotsista, sijaitsi Viinikanojan varrella suunnilleen samalla paikalla, missä muutama vuosi sitten oli Tuotannon leipomo ja sen jälkeen eräs autoliike (lähellä Viinikan liikenneympyrä sen koillispuolella). Tämä "spin schola" (spin = kehruu), niinkuin paikka on merkitty v. 1758 kartassa eli "Otavalan spinni" jätti tälle paikalle muistoksi nykyaikaan saakka säilyneen Pinnin nimen.

Vuonna 1758 tuli Hatanpään omistajaksi vapaaherra Hans Henrik Boije, joka sitten tuli tunnetuksi Tamperen perustamisvaiheiden yhteydessä. Suurin osa Hatanpään torpista perustettiin hänen aikanaan. Tunnetuimpia näistä torpista, joiden nimet ovat säilyneet nykyvuosiin saakka, olivat Vihijoen, Saviniemen, Jokipohjan, Kujanpään, Raitinpään, Salhojan, Rukomäen (Rukkamäen), Viinikan, Rautaharkon, Heikkilän, Nekalan, Jokelan, Tohkon ja Tanhuanpään torpat, jotka kaikki perustettiin vuosien 1760 ja 1787 välillä. Hatanpään merkitystä suurtilana ja herraskartanona lisäsi huomattavasti v. 1777 Boijen ja valtion välillä tehty vaihtokirja, jolla valtio hankki Boijelta hänen omistamansa Tammerkosken ratsutilasäterin ynnä siihen akumenttitiloina kuuluneet Pyynikin talon ja Nalkalan torpan Tampereen kaupunginmaaksi. Korvaukseksi näistä luovutuksista Boijelle siirrettiin ratsuvelvollisuus ja sätervapaus Hatanpään ja Otavalan tiloihin, jonka viimemainitun hän myös omisti, jotapaitsi hänelle luovutettiin omiksi useita muita tiloja lähiseudulla. Yhdistetystä Hatanpäästä ja Otavalasta tuli nelinkertaisen ratsuvelvollisuuden alainen säteri.

Hajatietoja 1800-luvulta

Kaupungista päästiin vuosina 1870-80 Kyttälän puolelle Isoasiltaa myöten, joksi Hämeensiltaa silloin nimitettiin vastakohtana Pikkusillalle, joka johti Pellavatehtaalta Satakunnankadulle. Isonsillan kohdalla oli nykyisen Ruuskasen talon edustalla pieni kolmiomainen aukio, josta haaraantuivat Kyttälän päätiet: Vanha maantie viistoon Kyttälänkadun suuntaan ja uusi maantie viistoon Sorinahteelle päin. Vuoden 1872 kartan mukaan Viinikanojan yli johti kaksi siltaa: Viinikansilta nykyisen Hatanpään valtatien kohdalla ja Pinninsilta liikenneympyrän kohdalla.

Nokian koskia ruopattiin 1800-luvulla. Siksi Pyhäjärven pinta laski noin kaksi metriä. Samalla laski myös Iidesjärven pinta niin, ettei järvi enää ulottunut Vilusen harjuun eikä Viialan omakotialueen pohjoispuolelle. Tämä oli menetys, sillä Viinikanoja oli ollut kulkukelpoinen. Sitä pitkin oli kuljettu Alarantaan ja Iidesjärveä pitkin kirkko- ja koulumatkoilla Messukylään.

LINKKI: http://archive.today/NcooM#selection-269.4-269.43

Salhojan torppa

Salhojankatu nimenä viittaa selkeästi Salhojan torppaan, joka asiakirjoissa ensikerran vuonna 1765 mainitaan muodossa Salonoja, mutta joka vuodesta 1796 muuttui nykyiseen muotoonsa. Salhojan torppa on vuonna 1758 Hatanpään kartanon omistajaksi tulleen vapaaherra Hans Henrik Boijen suurimmaksi osaksi itse vuosien 1760 ja 1787 välillä perustamia torppia. Muita Hatanpään kartanon tunnettuja torppia olivat esim. Saviniemen, Vihijoen, Jokipohjan, Kujanpään, Viinikan, Rautaharkon, Heikkilän, Raitinpään, Rukomäen (Rukkamäen), Nekalan, Jokelan, Tohkon, Tanhuanpään, Keskisen ja Välimaan torpat, joista viimeksi mainittu sijaitsi nykyisen Kissanmaan koulun paikkeilla.

LINKKI: http://esahakala.blogspot.fi/2013/11/vuosisadan-vaihteen-aikoihin-jolloin.html

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Text

Lähijunaliikenteen suunnitelmat Tampereella

Lähijunaliikenteen pääsuunniksi on valittu Nokia ja Lempäälä. Uuteen henkilöliikenteen asemaan varaudutaan Tampereen keskustan eteläpuolella. Läntisen ratayhteyden ja yhdysradan toteuttamiseen ja järjestelyratapihan siirtoon varaudutaan. Pitkään kakkoskehään varaudutaan optiona ja se linjataan Kangasalan Lentolaan.

- Kaupunkiseudulla asutus on tiivistä – sen tarkoittaa esimerkiksi urbaanimpaa asumista mm. Pyhäjärven ympäristössä. Pääradan ja moottoritien varteen Tampereen keskustasta etelään taas aletaan kehittää vahvaa asumisen, palveluiden ja työpaikkojen akselia, joka risteää Lempäälässä uutta 3-tien työpaikkavyöhykettä. Kolmostien varteen syntyvä iso yhtenäinen työpaikkavyöhyke on elinkeinoelämän kehittämisen kannalta tärkeä asia.

Tiivistyvässä rakenteessa viherympäristöt pitää rakentaa kulutuskestäviksi ja niiden suunnittelu tarkentuu. Seudullisesti merkittävien viheryhteyksien rooli korostuu.

Isoimmat alakeskukset syntyvät pääradan varrelle Tampereen ja Lempäälän väliin – Lakalaivaan/Rautaharkkoon ja Sääksjärvelle. Nämä määrittävät myös palvelujen syntymistä ja kehittymistä. Tärkeä osa kokonaisuutta on myös Tampereen keskustan eteläpuolelle sijoittuva uusi henkilöliikenteen asema.

LINKKI: http://www.pirkanmaa.fi/fi/maakuntavaltuusto-tampereen-etelapuoli-alkaa-vahvistua-muu-maakunta-nojaa-vahvoihin-seutukeskuksiin

AURINKO2-suunnitelma:

http://www.pirkanmaa.fi/files/files/hallinto/tiedotuslehti/Aurinko2.pdf

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Text

Uutiset

City-ihminen kaipaa luontoa

Omakotialue ei aina paras

Helsinkiläisille ja tamperelaisille tehty kysely paljasti, että tiiviisti rakennetut pientaloalueet kiinnostivat asukkaita aika vähän. Aitoja luontoihmisiä ne kiinnostivat kaikkein vähiten.

Pientaloalueiden idea osuu lähelle Matti Vanhasen Nurmijärvi-idylliä, joka todellisuudessa saattaakin tarkoittaa ahdasta pientaloaluetta kasvukeskusten ruuhkaisissa kehyskunnissa.

Korpela arvioi, että ihmiset pitävät tonttikokoja jo liian pieninä. Kaikki luontosuuntautuneet ryhmät nimittäin arvostivat väljästi rakennettuja pientaloalueita. Helsingin seudulla omakotitontit voivat olla jopa 300–400 neliötä, keskimäärin ehkä 500–600 neliötä. Perinteisillä alueilla kuten Tampereen Rautaharkossa, Petsamossa, Nekalassa ja Viinikassa tontit ovat yli tuhannen neliön.

– Pieni tontti poistaa oman pihan ja yksityisyyden tuntua. Kun istutukset ja pensaat ovat pieniä, voi nähdä koko alueen läpi. Syntyy vaikutelma, että se on kerrostaloalue, jossa ei ole yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Se mitä ihmiset omakotialueelta hakee on se, että on oma tupa ja oma lupa.

Omiksi elvyttäviksi paikoikseen Korpela nimeää oman puutarhan ja oman kodin ikkunanäkymän Tampereen Rautaharkossa.

– Meillä nyt sattuu olemaan vanha alue, missä tontti on 1 200 neliötä ja on vanhoja omenapuita. Se on selvästi se, mistä nautin. Sitä ikkunanäkymää sinne pihaan jään tuijottamaan aina vähäksi aikaa.

LINKKI: http://aikalainen.uta.fi/2010/02/05/city-ihminen-kaipaa-luontoa/comment-page-1/

Rautaharkkoa ei kiinnosta

Englannin kielessä on sana nimby, joka on tullut usein mieleeni seuratessani Pirkkalan logistiikkakeskuksesta käytävää keskustelua. Tiedossani ei ole sanalle toimivaa suomennosta, mutta se tarkoittaa henkilöä, joka pitää tiettyä hanketta periaatteessa hyvänä, kunhan se ei ole omalla takapihalla (not in my back yard). Toivion nimbyjä tullaan varmaankin kosiskelemaan suuntaan jos toiseenkin Pirkkalan kunnallisvaaleissa. Ihmettelen kuitenkin, miten vähän julkisuudessa näkyy kannanottoja niiltä, joiden takapihalla ratapiha on tällä hetkellä. Hatanpää, Rantaperkiö, Rautaharkko ja Viinikka ovat sijaintinsa puolesta kuin Tampereen näyteikkuna. Niiden yhteenlaskettu asukasluku on noin 7000, moninkertaisesti Toivion verran ja melkein puolet koko Pirkkalasta. Heidän kotinurkillaan rautatiemelu ja rekkaralli ovat arkipäivää. Heillä ei ole pientäkään metsävyöhykettä äänenvaimentimena, toisin kuin toiviolaisilla olisi. Eikö mainituissa kaupunginosissa ole nimbyjä? Vai ovatko he ehtineet turtua ympäristöönsä ja pitävät sitä luonnollisena sellaisena kuin se on? Vai onko se ylipäänsä sellainen mörkö kuin toiviolaiset pelottelevat?

LINKKI: http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/2119722:BlogPost:4128

Tampereen 141-metrinen joutui jäihin

Tiistai 7.8.2007, Kauppalehti, Uutiset

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/avoinarkisto/index.jsp?xid=2492382&date=2007/08/07

#tampere #rautaharkko

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Text

Rautatie

Vuonna 1946 Tampereelta lähti keskimäärin 35 matkustajajunaa päivässä. Paikallisella työ- ja koulumatkaliikenteellä oli aikaisempaakin tärkeämpi rooli ja liikennepaikkojakin oli enemmän. Tampereen asemalta eri suuntiin lähtevillä radoilla saattoi pysähtyä seuraavilla asemilla tai seisakkeilla: Vaasan radalla Järvensivu, Vuohenoja, Messukylä, Vehmainen ja Vatiala, Helsingin radalla Rautaharkko ja Multisilta sekä Porin radalla Amuri, Santalahti, Lielahti, Epilä ja Pitkäniemi.

LINKKI: http://www15.uta.fi/koskivoimaa/liikkuminen/1940-60/junat.htm

Rautaharkon seisake

Kun lättähattu lähti Lempäälän asemalta pohjoisen suuntaan, oli ensimmäinen pysähdys Katepalin vieressä Hollossa. Kolumnisti Juha Raunio luetteli L-VS:ssa 26. maaliskuuta seuraaviksi Tampereen suunnan seisakkeiksi Hakkarin, Moision, Vanattaran, Kuljun Asemakylän, Sääksjärven, Rukkamäen ja Rautaharkon.

Eläkkeellä oleva veturinkuljettaja Hannu Korkeila muistuttaa, että vielä ennen Tamperetta oli yksi seisahdus Rautaharkon jälkeen.

– Lokomon portin kohdalla oli aidassa reikä. Siinä jätettiin työläisiä pois kyydistä, sanoo vuosikaudet Lempäälän ja Tampereen väliä lättähatulla sahannut Korkeila.

LINKKI: http://lvs.fi/2013/04/02/viela-oli-yksi-seisake/

Rataverkon hyödyntäminen Tampereen seudun paikallisliikenteessä

- ennen, nyt ja tulevaisuudessa -

LINKKI: http://www.saunalahti.fi/kestinen/paikallisjuna/mennyt.html

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Text

Rantaperkiö

Rantaperkiön alueella on ollut pysyvää asutusta ainakin 1880-luvulta lähtien. Alue oli vuosisatojen ajan suurelta osinHatanpään kartanon laidunmaata eikä sillä ollut varsinaista nimeä. Nykyisen nimen arvellaan syntyneen silloin, kun Pyhäjärven rantoja alettiin perata. Rantaperkiön ja Härmälän rannoilla oli aikoinaan useita koristeellisia huviloita, joista on nykyisin jäljellä enää Lepolan huvila Härmälässä. Alue liitettiin osaksi Tampereen kaupunkia vuonna 1920. Kaupunginosa kasvoi jatkuvasti, mutta voimakas rakentamisen kausi alkoi toisen maailmansodan jälkeisen asuntopulan aikaan. Rantaperkiön asemakaava vahvistettiin vuonna 1945 ja tuolloin rakennettiin paljon omakotitaloja. Rakentaminen jatkui 1950-luvulla rivitaloilla ja 1960-luvulla ja 1970-luvulla kerrostaloilla.[1] [2]

Riihimäki–Tampere-radalla sijaitsi vuosina 1945–1988 Rantaperkiön seisake. [3]

LINKKI: http://fi.wikipedia.org/wiki/Rantaperki%C3%B6

#rantaperkiö #tampere

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Text

Kolmiokatu

Kolmionkatu

Kirjoittaja Lasse Kristeri, yli-insinööri

Sarjassa kadunnimet kertovat Kolmionkatu on huono kertoja - ei sillä katuna ole paljonkaan kerrottavaa. Asemakaavaan se merkittiin vuonna 1955 muodostamaan yhden sivun kolmiosta Hatanpään valtatie – Lahdenperänkatu – Kolmionkatu. Tästä kolmiosta katu on saanut nimensäkin. Kadun sijaintipaikalla on historiaa paljonkin, joten olkoon Kolmionkatu karttapaikkana seuraavalle.

Varhaista historiaa

Palataan ajassa taaksepäin: mennään vuoteen 1540, josta alkaa asiakirjoihin perustuva historia Härmälän - Rantaperkiön seuduilta. Silloin täällä oli kaksi vaurasta taloa Härmälä ja Hauhala, joista viimemainittu rajoittui Pyhäjärveen. Vuoden 1571 hopeaveroluettelossa näitä taloja omistivat Jöns ja Niilo, silloisia Pirkkalan ”ökyrikkaita”; ketkä sitä ennen, ei ole tiedossa.

Vuonna 1629 talot yhdistettiin ja läänitettiin luutnantti Karl Sigfridinpojalle ja hänen puolisolleen Kristiina Kristofferintyttärelle eliniäksi. Muutaman aikaisemman omistajasuvun jälkeen tämä Härmälän ratsutila siirtyi Hatanpään kartanon hallintaan vuonna 1759. Isännäksi tuli Hans Henrik Boije, vapaaherra ja Kustaa III:n suosikki, poliitikko, maaherra ym. - mahtava mies, joka Hatanpään lisäksi omisti monia tiloja eri pitäjissä. Härmälän seutu oli tuohon aikaan lähes asumatonta erämaata ja kuului Messukylään.

Kolmionkadun seutu 1900-luvun alussa. Karttakuva Juhani Hildénin Huvilarannikko kirjasta

Kaupunki maanomistajaksi

Boije myi Hatanpään Gabriel Ahlmanille vuonna 1778 - vuosi ennen Tampereen perustamista. Ahlman muistetaan mm. hänen nimeään kantavasta maatalousoppilaitoksesta. Viimeistä suuruutensa aikaa kartano eli Idmanien omistuksessa vuodesta 1825 vuoteen 1913, jolloin sen silloinen omistaja Fedi Idman myi Hatanpään sivutiloineen, maineen ja mantuineen Tampereen kaupungille. Vaikka kartanon maat torppineen ja muine vuokra-alueineen olivat kaupungin omistuksessa, kuului alue hallinnollisesti Messukylään vuoden 1920 alkuun asti. Rantaperkiö ja Härmälä sijaitsivat tuolloin Tampereen omistamalla maalla Messukylän pitäjässä!

Torppia

Suomessa oli 1700-luvulta torpparilaitos: vuokraviljelijät – torpparit - maksoivat viljelemistään maista vuokraa tekemällä isännälle taksvärkkiä eli sovitun määrän työpäiviä vuodessa. Hatanpään kartanollakin oli 11 torppaa, Boijen aikana muodostettuja. Vihijoen eli Flinkin (Plinkin) torpan rakennukset sijaitsivat juuri puheena olevan kolmion alueella. Rautatien toisella puolen oli Rautaharkon torppa ja nykyisen kirkon seutuvilla Solinin torppa. Kartanon tultua v. 1913 kaupungin omistukseen torpparisopimukset jäivät voimaan.

Sisällissodan jälkeen säädettiin ns. torpparilait, joiden perusteella torpparit saivat lunastaa tilat omikseen. Niinpä Rantaperkiön ja Härmälän torpparitkin tekivät Messukylän vuokralautakunnalle lunastusanomuksen. Anojien pettymykseksi todettiin kuitenkin, että kun maat omistaa kaupunki, lait eivät näitä torppia koske. Pitkien neuvottelujen jälkeen vuokrasopimukset kaupungin kanssa uudistettiin muiden osalta, mutta Vihijoen peltojen viljelyoikeuden menetys, tilan keskeisen sijainnin takia, korvattiin rahalla. Torpan maille laadittiin 1920 luvulla asemakaava lähinnä omakotiasutusta varten; tämän jälkeen asutus Rantaperkiössä ja Härmälässsä varsinaisesti alkoi.

Kulkuyhteydet

Kaupungista Härmälään tultaessa ylitettiin rautatie ortodoksikirkon kohdalla, siitä mutkitellen Viinikan nykyisen risteyksen seutuville, josta rautatien vieressä kulkevaa tietä Alanderin ylikäytävän kautta Rantaperkiön puolelle. Ylikäytävä eli tasoristeys oli nykyisen Kolmionkadun puolivälin paikkeilla. Pian ylikäytävän jälkeen tie haarautui kahtia: toinen haara vei nykyisen Lentokentänkadun suuntaa noudatellen Rukkamäen kautta Lempäälään ja toinen haara Pirkkalaan. Ylikäytävä jäi pois käytöstä, kun Lahdenperänkatu johdettiin kulkemaan rautatien alitse.

Hatanpään valtatie rakennettiin kaupungista kartanoon ja rautatien viereen syntyneelle teollisuusalueelle asti 1920 luvulla; Vihijoen (Vihiojan) yli Rantaperkiöön ja Härmälään päästiin vasta 1930-luvulla. Bussiliikenne tänne alkoi Viinikan kautta kiertäen 1920-luvulla.

Kolmionkadun ”yläpään” seutu on iät ajat ollut tärkeä liikenteen solmukohta. Nytkin siinä liikennejärjestelyjä suunnitellaan!

Koulujen paikka

Kouluja oli 1800-luvun lopulla vielä harvassa. Rantaperkiön ja Härmälän lasten lähin kansakoulu oli Messukylän kirkolla. Lukemista ja laskemista opeteltiin kiertokoulussa, jota käytiin Rantaperkiössä mm. Lindin talossa em. tienristeyksen lähellä.

Kartanon isäntä Fedi Idman piti koulunkäyntiä, oppimista ja kansan valistamista tärkeänä. Niinpä hän perusti vuonna 1897 alustalaistensa lapsille yksityisen Hatanpään koulun ”kolmiomme” kohdalle radan toiselle puolelle. Patruuna palkkasi kouluun kolme opettajaa ja maksoi näiden palkat. Seitsemän vuoden kuluttua Idman lahjoitti koulun rakennuksineen ja tontteineen Messukylän kunnalle, joka sitoutui jatkossa koulun ylläpitoon. Pian koulussa oli jo 60-70 oppilasta ja sitä jouduttiin laajentamaan, piirustukset laati arkkitehti Vivi Lönn.

Kun Hatanpään alue tuli hallinnollisesti osaksi Tamperetta vuonna 1920, Messukylän kunta lakkautti koulun, sai tuomioistuimen päätöksellä rakennukset ja tontin omikseen, ja perusti paikalle lastenkodin. Kaupunki hankki koululle uudet tilat Lindgrenin huvilasta nykyisen Haapakujan päästä.

Tällä hetkellä Vihijoen eli Plinkin torpan mailla on mm. 50-vuotias Hatanpään koulu. Kolmion sisällä on useita kerrostaloja, ”Hatanpäänhovi”. Lisää on rakenteilla ja asuntoyhtiöitten nimiksi näyttää paikan historiasta otetun Plinkintorppa ja Plinkinpuisto.

1918

Näihin aikoihin 90 vuotta sitten käytiin sisällissodan veriset Tampereen taistelut, joista tämän kevään aikana on paljon kirjoitettu, ja ovat ne olleet monella muullakin tavalla näkyvästi esillä. Ei sivuuteta niitä tässäkään!

Valkoisten saartorengas punaisen Tampereen ympärillä kiristyi maaliskuun lopulla 1918. Valkoiset hallituksen joukot lähestyivät kaupunkia mm. etelään johtavan rautatien suunnassa. Lempäälässä ja siitä kaupunkiin päin käytiin useita taisteluja punaisten joutuessa vastarintaa tehden perääntymään. Punaisten käytössä oli mm. kaksi panssarijunaa, jotka ”syöksyjä” tehden viivyttivät valkoisten etenemistä

Rantaperkiöläisistä oli koottu punakaarti, ”jonka ensimmäinen sotatoimi oli Hatanpään tallien valtaus ja hevosten evakuointi. Sen jälkeen Rantaperkiön kaarti toimi ratsujoukkona suorittaen harjoitusten lomassa vartiointia ja tiedustelua Rantaperkiön eteläpuolella”.(6)

Maaliskuun alussa punaisten esikunta määräsi ratsujoukon pohjoiselle rintamalle Lylyyn, josta se ”jalkaväkenä” palasi Tampereen eteläpuolelle, hevoset tarvittiin huoltokuljetuksiin.

Maaliskuun 25. päivänä rintamalinja Rantaperkiössä ”kulki Sommerin ja Lindgrenin rannasta Vihijoen torpan ja Alanderin ylikäytävän ja silloisen Hatanpään koulun pohjoispuolitse Uotilan ja Finnin länsipuolitse Vuohenojalle”.(6) Tätä linjaa Rantaperkiön kaartikin oli puolustamassa, majoituspaikkanaan edellä mainittu Hatanpään koulu. Myöhään illalla etelän suunnasta, rautatien länsipuolta tulleet valkoiset saavuttivat Hatanpään aukeat. ”Pilvien lomasta pilkoittava kuu valaisi kulkuamme ja antoi salaperäisen tunnelman vaelluksellemme. Jo näkyivät Tampereen valot, yhä jännittyneemmäksi kävi mieliala.”(7)

Yleisesti odotettiin, että seuraavana päivänä ratkaistaisiin Tampereen kohtalo. Jos oli mieliala jännittynyt valkoisten puolella, sitä se oli punaistenkin keskuudessa, ja toiminta sen takia hermostunutta. Koululle majoittunut kapinallisjoukko sai illalla tiedon, että valkoiset ovat jo radan länsipuolella Rantaperkiössä. ”Kaartin pääosa lähti niiltä sijoiltaan kiiruhtamaan kohti Tamperetta. Se ei huolehtinut lähtönsä tiedottamisesta niille jäsenilleen, jotka olivat ulkosalla.. Yli 20 nuorukaista jäi Vihinojalla asemiinsa ratapenkereen takana.”(7)

Valkoisten tullessa yllättäen paikalle jotkut onnekkaimmat onnistuivat pakenemaan, osa jäi vangiksi ja ammuttiin Taipaleen vainion ”veriladossa”. ”Veriladon tapausta ei virallinen historia tunne. Ainoastaan Messukylän historia tietää 8 Messukylän miehen teloitetun Hatanpään pellolla.”(6) Edellä kerrotuissa taisteluissa sai useita kymmeniä miehiä surmansa, niin valkoisten kuin punaistenkin puolella.

Seuraavana päivänä ei Tampereen kohtaloa ratkaistu; sota jatkui vielä useita päiviä huhtikuun puolella, jolloin raskaimmat taistelut käytiin. Punaisten peräännyttyä Rantaperkiöstä muodostui seuraava rintamalinja Hatanpään kartanon tasolle.

Rantaperkiöön sijoitetut valkoisten tykit tulittivat Pyynikkiä ja Pispalaa, tulenjohto oli Hatanpään koululla ja eräässä rannan huvilassa. Vastaavasti punaiset ampuivat Pyynikiltä päin Rantaperkiöön ja Härmälään. ”Yksi tykki tuhoutui punaisten pommituksessa ja samalla meni pala Laxin pirtin nurkasta.”(6). Tykkitulta jatkettiin lähes siihen asti, kun Tampere 6.4., näkökulmasta riippuen, vallattiin tai vapautettiin.

LINKKI: http://www.harmala-seura.net/artikkelit/showarticle.php?id=9

#härmälä #rantaperkiö #rautaharkko #tampere

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Text

Peltolammin historia

Ensimmäiset ihmiset jääkauden jälkeen saapuivat ns. Ancylus-järven aikoina vesistöjä pitkin nykyiselle Peltolammille, joka oli silloin laajan sisäjärven lahti.

He jättivät jälkeensä esineitä, mm. kivikirveen, joka kuuluu ns. Suomusjärven kulttuuriin (7000-4200 eKr) ja on Tampereen vanhimpia kivikauden löytöjä. Kirves löytyi Lakalaivasta 1930-luvulla - Osuusliike Voiman sikalan viereiseltä pellolta.

Vanhin tieto Peltolammista on Turun tuomiokirkon keskiaikaisessa kopiokirjassa eli Mustassa kirjassa. Siihen sisältyy n. 1450 laadittu luettelo Ylä-Satakunnan erämaista, joiden joukossa mainitaan yhden miehenosan suuruinen Peltolampi. Se oli ns.eräsija eli yksityinen maanvaltaus metsästystä ja kalastusta varten. Myöhemmissä asiakirjoissa puhutaan Peltolamminsarasta ja -niitystä.

1500-luvulla Peltolammin ympäristön alueet kuuluivat Tammerkosken kyläkunnalle. Oikeus metsiin ja kalavesiin oli joka talolla niin kauan kuin jaettavaa riitti. Pyynikin talolla oli myös omistuksessaan Peltolammin niittyjä: Lammenjoen niitty ja Peltolammin suon niitty. Erkkilä omisti lisäksi Peltolammenniityn.

Vanha Tammerkosken kyläkunta hävisi, kun Tammerkosken kartano syntyi. Peltolammin lähiasukkaat alkoivat käyttää Juho Vainisen jättämiä maita ominaan, mutta Tammerkosken kartano haki maihin omistusoikeuden käräjillä ja saikin sen.

Tampereen kaupungin perustamisen aikoihin 1770-luvulla laajat alueet Tammerkosken molemmin puolin kuuluivat vapaaherra Hans Henrik Boijelle. Hän omisti Tammerkosken, Hatanpään ja Otavalan alueet sekä lisäksi Teiskolan kartanon ja maat.

Hatanpään kartanon maihin kuuluivat mm. Järvensivun perintötilasta erotetut Nekalan ja Väinölän tilat, Hallin perintätilasta erotettu Lakalaivan perintötila, Härmälän yksinäistalo, Hatanpään torpat Peltolammi, Ruko- eli Rukkamäki, Rautaharkko jne,jotka liitettiin Tampereen kaupunkiin Hatanpään kartanon oston yhteydessä 1900-luvun alussa.

Pyhäjärven eteläpuolella on käräjöity 1500-luvulta isonjaon päiviin asti Peltolamminsaran omistuksesta. Niittyvaltaukset ovat olleet sekaisin eri kylien mailla. (lähde: Tampereen historia 1. Tampere 1988)

PELTOLAMMIN ASUINALUE

Peltoon tilastoalueen muodostavat Peltolammi, Lakalaiva, Multisilta ja Vuores. Peltolammi on väljästi metsän keskelle rakennettu matalaprofiilinen lähiö, joka sijaitsee Lempääläntien varrella. Sitä rajaavat etelässä Kuljun moottoritie ja Lakalaivan teollisuusalue, pohjoisessa Helsingin rata, Pirkkalan moottoritie ja Sarankulman teollisuusalue sekä lännessä Peltolammi-järvi ja Multisillan lähiö. Lempääläntien eteläpuolelta siihen kuuluu vielä 1990-luvulla rakennettu Palokallion asuinalue.

Peltolammi rakennettiin pääosin Peltolammin torpan maille lähes raivaamattomaan metsään. Alue kuului Hatanpään kartanon maihin, jotka Tampereen kaupunki osti 1900-luvun alussa. Ruko-eli Rukkamäen torppa sijaitsi myös kartanon mailla. Rukkamäen torpan paikka on edelleen asuttu vuoden 1998 tietojen mukaan.

Sotien jälkeen syksyllä 1944 Tampereen yleisten töiden lautakunta asetti jaoston tekemään ehdotuksia uusista kaavoitettavista alueista (mm. Rautaharkko, Multisilta, Peltolammi, Lakalaiva). Peltolammi sai asemakaavan 1948, jossa se oli kaavoitettu omakotialueeksi. Alue pysyi kuitenkin rakentamattomana vielä kymmenen vuotta. 1960-luvulla asemakaava muutettiin kerros- ja rivitaloalueeksi. Suunnittelun teki arkkitehtitoimisto Vahtera & Heino yhteistyössä kaupungin asemakaavaosaston ja arkkitehtitoimisto Petäjä & Co:n kanssa. Rakennustyöt alkoivat 24.1.1966. Ensimmäinen talo As Oy Vaahterakuja valmistui joulukuussa 1966. Vilkkain rakennuskausi oli 1966-71 (1057 asuntoa). Vuonna 1995 Palokallion uuden asuinalueen valmistuttua oli Peltolammilla 2030 asuntoa ja 3797 asukasta.

Suurin osa taloista on asunto-osakeyhtiöitä ja vuonna 1968 perustetun Peltolammi-seuran jäseniä. Seuran tavoitteena on palvelujen turvaaminen Peltolammilla, alueen arvostuksen ylläpitäminen ja ympäristön viihtyvyyden lisääminen. Se herättelee asukkaiden omaa toimintaa, julkaisee Peltolammi-lehteä vuodesta 1969 ja pitää yhteyttä yrittäjiin ja viranomaisiin. Sen aktiivisten toimijoiden ansiosta alueelle on saatu mm. kirjasto 1987 varsinkin Reino Rikalan aloitteista.

PELTOLAMMIN LUONTO

Moreeni on Tampereen seudun yleisin maalaji. Se muodostui kun jääkauden mannerjää liikkuessaan kasasi soraa, hiekkaa, hiesua ja savea. Peltolammin moreenissa on runsaasti suuria lohkareita, jotka nykyisinkin näkyvät alueen metsiköissä.

Jääkauden jälkeen noin 6 800 eKr Peltolammi oli laajan sisäjärven lahti. Kun veden pinta laski, muodostui Peltolammin järvi. Se oli yhteydessä Pyhäjärveen, jonka ranta silloin ulottui Pärrinkosken tienoille asti. Peltolammi (vanhoissa kartoissa nimellä Peltolampi) saa nykyisin alkunsa Sääksjärvestä Arranmaanojaa (Multipuroa) pitkin ja laskee Myllyojaa ja Härmälänojaa pitkin Pyhäjärveen. 1900-luvun alussa Pärrinkosken alaosassa sijaitsi pärehöylä ja yläosassa mylly.

Järven ympäristö on eteläosasta rautatiehen ja Pärrinkoskelle asti luonnonsuojelualueena vuodesta 1992. Alueeseen kuuluu lehtikuusimetsikkö, harvinaisia sienilajeja, pähkinäpensaita, lehtokasveja. Alueelta on tavattu n. 300 putkilokasvia. Lähellä Helsingin rataa on myös vuonna 1968 perustettu koirien hautausmaa. Alueella viihtyvät monet pikkulinnut. (Lisätietoja: Lehtonen, Tapio: Peltolammin alueen kasvillisuus. 1990; Tampereen historia 1.)

LINKKI: http://www.mansetori.fi/kaupunginosat/peltolammi/historia/peltolammin-historiikki

#peltolammi #tampere

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Text

Rantaperkiö

Tampereen kaupungin eteläisten pääliikennereit- tien, Tampere-Hämeenlinna rautatien ja mootto- ritien, rajaama Rautaharkko kaavoitettiin vuonna 1949 ajan hengen mukaisesti päätien varren asumalähiöksi, johon liittyi yksi- tai kaksikerroksi- sia asuin- ja liikerakennuksia. Kartano- ja Savikon- katu muodostivat ajan päätieltä, Lempääläntiestä erkanevan katulinjan, jonka yhteyteen keskittyi- vät palvelut ja keskeiset viheralueet. Rautaharkon rakentaminen etenee kuitenkin hitaasti ja kaavaan tehdään pieniä tarkistuksia 1950- ja 1960-luvulla. Rautatien ratojen lisääntyminen ja Lempäälän- tien korvautuminen moottoritiellä 1960-luvulla vaikuttavat merkittävästi alueen keskusta-alueen järjestelyihin, jossa mm. sisääntulo siirtyy alueen pohjoispäähän, Veturikadulle.

Tutkimusalueen nykyinen korttelirakenne syntyi 1960-luvulla, jolloin asemakaava uusitaan, tarkas- telualueella muutetaan entinen kansakoulun tontti kerrostalotontiksi ja lisäämällä entisen sisääntuloväylän, Savikonkadun itäpään korttelin yksikerroksisten asuin- ja liikerakennusten kerros- lukua kahteen. Lokomonhovin ja Savikonkadun kerrostalot rakennettiin tämän, Irina Söderlundin laatiman kaavan mukaisesti. Julkisen rakennuk- sen tontti muutetaan YS-tontiksi, jolle valmistui A-killan tukikoti 1994.

LINKKI:

http://www.tampere.fi/material/attachments/a/5xY83y1yO/40_60_lahioidenArvottaminen_osa1.pdf

#tampere #rantaperkiö

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Text

Rautaharkon rakennukset ja alueet

4.6.4 Rakennukset ja korttelit

Rautaharkon kaupunginosan nykyistä muotoa määrittävä asemakaava on 1960-luvun lopulta. Kyseessä ei ole rakentamattomalle alueelle nous- sut uudisalue vaan kohde kerrallaan suunniteltu ja toteutettu täydennysrakentamiskokonaisuus. Rautaharkon kerrostalot on rakennettu kolmen eri ajanjakson aikana. Konkolankadun kaksiker- roksiset puukerrostalot ovat 1950-luvun puolivä- liltä, Lokomonlinnan suurkortteli vuodelta 1969,

ja Savikonkadun pienkerrostalot 1970-luvun alku- puoliskolta. Rakennuskokonaisuudet ovat erityi- sen tyypillisiä ja osin myös erityisen onnistuneita esimerkkejä rakennusajankohtansa arkkitehtuu- rista.

Konkolankadun puukerrostalot

Vuosina 1955-1956 rakennetut neljä puuraken- teista pienkerrostaloa sijoittuvat tonteilleen itä- länsisuuntaisesti, kulma kohti kaartuvaa Konko- lantietä. Asemakaavasuunnittelun taustalla ovat avoimen korttelirakenteen periaatteet. Konkolan- kadun pienkerrostalojen rakennussuunnittelusta vastasi Kauko Kotiranta. Rakennuksista voidaan erottaa kaksi taloparia, joista toiset nojaavat kulmaikkunadetaljeineen 1940-luvun suunnittelu- perinteeseen, ja toiset kurkottavat vaakasuuntaa korostavine asbestilevyineen kohti rakennusosien teollisen tuotannon aikaa.

Vaatimaton kaksikerroksinen puutalo oli varsin yleinen rakennustyyppi pula-aikana ja jälleenra- kennuskaudella 1940-1950-luvuilla. Ajan sosiaa- liseen rakentamiseen usein liittyvää rakennus- tyyppiä rakennettiin laajoina kokonaisuuksina Tampereella mm. Härmälään, Nekalaan sekä Hipposkylään. Entisellä peltorinteellä sijaitse- villa Konkolankadun puukerrostaloilla on näkyvä asema Hatanpään suurmaisemassa.

Lokomonlinna

Veistoksellisesti puistomaisemaan sijoittuva Loko- monlinnan suurkortteli valmistui kokonaisuudes- saan 1969 läheisen Lokomon tehtaan työntekijöi- den asunnoiksi. Kiilamaisen tontin pitkille sivuille sijoitetut kolmikerroksiset lamellitalorivistöt rajaavat suojaisan, puistomaisesti istutetun sisäpi- han. Pisimpien rakennusmassojen linjaa on pykäl- letty aavistuksen verran liiallisen monotonisuu- den välttämiseksi ja rytmityksen aikaansaanniksi. Kerrosaloihin liittyy maisemallisesti rakennusten eteläpuolelle myöhemmin rakennettu Rauta- harkon puisto. Lisäksi alueen koilliskulmaiseen kerrostaloon liittyy matala liikesiipi, jossa toimii tällä hetkellä paikallispub.

Hatanpään kansakoulun entiselle tontille raken- netut ja arkkitehti Pentti Turusen suunnittelemat rakennukset urakoi Noppa oy. Kerrostalot on rakennettu ruutuelementeistä, joiden pintaa on elävöitetty ikkunoiden väliin jäävillä pystyprofii- leilla ja parvekkeiden ruutukoristelulla. Vaikutel- maa vaakasuuntaisista nauhaikkunoista on koros- tettu julkisivuvärityksellä. Rakennusten päädyissä on käytetty keltaisella kahi-tiilellä muurattua pintaa, mistä juontaa rakennuksista käytetty Kultaharkko –nimitys. Lokomonhovin arkkitehtuu- rin detaljiikassa on pihavalaisimia myöten havait- tavissa paljon rakennusajankohdalleen erityisen tyypillisiä yksityiskohtia. Sisäänkäyntejä on koros- tettu klinkkerikehyksellä ja metalliovia messinkilis- toituksella. Rakennuksen julkisivut ovat säilyneet pääpiirteissään, pieniä muutoksia on tapahtunut rakennuksen ikkunoissa, värityksessä ja julkisivu- materiaaleissa.

4.6.5 Viheralueet

Rautaharkon asuinalue on hyvin kirjavasti raken- tunut, mikä näkyy myös viheralueissa. Yhtenäistä viheralueiden verkostoa tai yhtenäistä ulkoilureit- tiä ei ole, mutta alueen iäkäs kasvillisuus ja piha- tien kaltaiset kadut luovat vehreän tunnelman.

Selvitysalueella on kaksi asemakaavallista puisto- aluetta, jotka ovat säilyttäneet käyttötarkoituk- sensa 1960-luvun kaavasta asti. Alueen keskeisin viheralue on Rautaharkonpuisto. Tämä on myös koko alueen ainoa hoidettu puistoalue. Rautahar- konpuisto rajoittuu kerrostalo- ja pientalokort- teleiden väliin. Puisto on lähiaikoina saneerattu perusteellisesti, jolloin kaikki kalusteet on aina

kin vaihdettu. Lisäksi puiston reilusti kumpuile- via nurmialueita on todennäköisesti korostettu. Puisto on jaettu leikki- ja pallokentän kesken kahteen osaan ja lävitse kulkee sorapintainen kevyen liikenteen väylä. Pallokentän yhteydessä on mm. uudenaikaisia puistokuntovälineitä, hiek- katekonurmipohjainen koripallokenttä.

Puiston ja Veturitien väliin jää pieni jäsentelemä- tön viheralue. Sen pohjoispuolella on kerrosta- lokorttelin jonkinlainen pysäköintialue, joka on kuitenkin hieman epämääräinen ja vähäisessä käytössä oleva. Veturitien länsipuolella on aluetta rautatiestä rajaava meluvalli, joka on pääosin epämääräistä heinikkoa.

Korttelin 5256 kerrostalojen väliin jää kiilamai- nen suuri ajankuvan mukainen oleskelupiha. Rakennusajankohtaa kuvastaa pihan suuri koko ja nurmipinta-alan määrä. Pihan suuri koko sekä vanhat puut lieventävät talojen korkeusvaiku-

telmaa. Tontit ovat vaihtelevasti rajattu puilla ja pensailla tai leikatuilla pensasaidoilla.

4.6.6 Asemakaavantoteutuneisuus

Alkuperäinen, sotien jälkeen laadittu asemakaa- varatkaisu on muuttunut liikennereittien rakenta- misen ja järjestelyiden vuoksi sekä alueen hitaasti toteutuneen rakentamisen vuoksi. Tutkimusalue muodostuu kolmesta erillisestä 1950-, 1960- ja 1970-luvulla rakennetusta pienestä kerrostalo- alueesta, joiden väliin jää yksittäistä, eri-ikäistä rakennuskantaa. Niistä 1950-luvun kerrostalot pohjautuvat sodan jälkeen, 1950 vahvistettuun asemakaavaan. Rakentaminen etenee hitaasti ja lukuisia kaavamuutoksia sisältäneen kaupungin- osan uuden asemakaavan laati arkkitehti Inga Söderlund ja se vahvistettiin vuonna 1971. Asema- kaavamuutoksia on tehty rakentamisen yhtey- dessä tämän jälkeenkin.

#tampere #rautaharkko

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Text

Rautaharkon maisemarakenne

Maisemarakenne

Rautaharkon selvitysalue sijoittuu suurmaise- massa asutulle, osittain avoimelle maisema-alu- eelle. Ollaan hyvin lähellä Tampereen eteläistä maisema-aluetta rajaavaa selännettä. Maasto nousee aluksi Lahdenperänkadulta jyrkästi kohti etelää: rakennettu taajama sijoittuu koillista ympäristöään korkeammalle. Rinteen jälkeen maasto jatkaa loivasti nousuaan etelää kohti koko Rautaharkon läpi. Alue on pääosin vanhaa viljelys- maata. Keskeinen merkitys maisemakuvaan on liikennemaisemalla, jossa rautatie, moottoritie ja kolmas suurempi pääväylä määrittävät tarkasti Rautaharkon rajat.

Tarkasteltavat korttelialueet on rakennettu ensi- sijaisesti juuri maisemaolosuhteita lähtökohtana käyttäen. 1950-luvun puukerrostalot rinteen reunalla ottavat roolin koilliseen avautuvassa suurmaisemassa. Toisaalta ne myös tukevat lähi- maiseman identiteettiä ja paikallista katukuvaa asetettuna kulma kohti kaartuvan Konkolankadun reunaa. 1960-luvulla kiilamaiselle viheralueelle rakennetut pitkät ja veistokselliset kolmikerroksi- set lamellitalot ottavat maisematilansa harkitusti haltuun. Loivaa etelään nousevaa rinnettä on hyödynnetty rakennusrivien väliin jäävän sisäpi- han suunnittelussa.

Aluetta rajaavat suurimittakaavaiset liikenneväy- lät muodostavat Rautaharkkoon sekä toiminnal- lisia että maisemallisia haittavaikutuksia. Mootto- ritien melu on paikoin läsnä. Rautatien haittavai- kutuksilta suojaava maa-aineksesta rakennettu meluvalli veturikadun taustalla ei nykyisellään luo erityisen kaunista tai eheää katukuvaa.

4.6.3 Aluerakenne

Rautaharkko liittyy Rantaperkiön, Taatalan ja Koivistonkylän kanssa Tampreen eteläisten esikau- punkien vyöhykkeeseen, jota erottaa Tampereen keskusta-alueesta Hatanpään sairaalan ja Neka- lan teollisuuskeskittymän alueet. Rautaharkon aluerakenteelle on ilmeistä alueen hyvin tarkasti määräytyvä rajautuminen suurimittakaavaisilla liikenneväylillä. Rautaharkko on yhdistynyt Ranta- perkiöön rautatieylikululla 1950-luvulla ennen kuin ratapiha on alkanut teollisuusalueiden myötä kasvaa. Helsinkiin suuntautuva moottoritie taas on katkaissut alueelta yhteyden Taatalaan, jonne tällä hetkellä on kulku ainoastaan kevyen liiken- teen alikulun kautta. Kehityksen seurauksena Rautaharkon liikenneverkostosta on tullut ulko- syötteinen.

Rautaharkon alue koostuu nykyisellään kahdesta 1950-luvun alun pientaloalueesta, joiden välissä on kiilamainen useampia kehitysvaiheita läpi käynyt suurempimittakaavaisempi alueen osa. Alueen eteläpäässä olevalla Lokomon tehtaalla on ollut Rautaharkon rakentumisessa merkittävä rooli.

Katuverkko

Rautaharkon liikenneverkko nojaa rautatien vierellä kulkevaan Veturikatuun. Kahdelta alueen osalta työntyy kadut kohti moottoritien kevyen liikenteen alikulkua muistuttaen liikenneverkon aiemmista vaiheista. Rautaharkon pohjoisosan katuverkko muodostaa kaartuvan lenkin, jossa kaartuvalle Konkolankadulle 1950-luvulla raken- netut kaksikerroksiset puukerrostalot ottavat merkittävän roolin katutilassa. Rautaharkon eteläpuoliskon katuverkolla on tikaspuumainen rakenne. Rautaharkonkatu jatkuu kevyen liiken- teen väylänä näin yhdistäen kaksi alueen osaa.

Välissä olevaan kiilaan jää Puistoalue sekä Loko- monlinnan suurimittakaavainen lamellitaloalue 1960-luvulta. Kolmikerroksisten pitkien kerros- talojen pysäköinti on järjestetty pohjakerrosten autotalleihin sekä sisäpihan päädyssä olevalle parkkipaikalle.

Rakennusmassat

Rautaharkon kerrostalojen suunnittelussa on vahva maisemallinen ote. Alueen eteläreunalla rinteen päällä olevat puukerrostalot erottuvat kaukaa suurmaisemassa. Ne tuovat kiinnosta- vuutta myös katukuvaan siitäkin huolimatta, että ovat julkisivultaan ja pihojen huolittelultaan melko heikossa kunnossa.

Lokomonlinnan suurkortteli koostuu neljästä pitkästä kolmikerroksisesta lamellitalosta, jotka ovat ilmeeltään hyvin yhtenäisiä. Rakennukset on tehty Lokomon työntekijöille asunnoiksi; vastaa- van tyyppinen tausta on rautatien toisella puolen Rantaperkiössä sijaitsevalla Hatanpäänhovilla. Loivassa pohjoisrinteessä olevalla Lokomonlinnan suurkorttelilla on pyritty seuraamaan ajan oppien mukaisesti maaston muotoja.

Arkkitehtonisesti kiinnostavan pienemmän kohde- kokonaisuuden muodostaa 1970-luvulla rakenne- tut Savikonkadun pienkerrostalot, joiden ilme on 1970-luvun suunnittelua edustavimmillaan.

Julkinen rakentaminen

Rautaharkon julkinen rakentaminen keskittyy kiilamaisen suurkorttelin kärjen tuntumaan. Lokomonhovin kerrostaloihin liittyy matala liike- siipi, jossa viimeksi on toiminut paikallispub. Sitä vastapäätä toimii Tampereen A-Killan matalaan rivitaloon sijoitettu tukikoti. Varsinaista palvelu- keskittymää rajautuvine aukioineen ei kuitenkaan Rautaharkossa ole. Lähipalvelut löytyvät kevyen liikenteen alikulun toiselta puolen Taatalan kaupunginosasta.

LINKKI: http://www.tampere.fi/material/attachments/a/5xY8ETVUa/40_60_lahioidenarvottaminen2.pdf

#tampere #rautaharkko

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Photo

Kuva: Ote vuoden 1953 peruskartasta. Rautaharkko oli vielä pääosin Vihijokeen viettävää avointa peltorinnettä. Rautaharkon rakentumi- nen alkoi peltorinteen yläosasta, johon oli rakennettu pientaloja jo 1900-luvun alkupuolella. Vanha päätie, nyk. Kartanotie-Koivistontie ja kansakoulu näkyvät hyvin.

#tampere #1953 #rautaharkko

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Photo

Kuva: Karttaote vuoden 1909 Senaatinkartasta. Tutkimuskohteena ole- vat kerrostalokorttelit ovat merkitty sinisellä. Rautaharkon torppa oli jo siirtynyt nykyisen Taatalan puolelle ja Rautaharkossa on kansakou lun lisäksi vain yksi tunnistamaton asuinpaikka nykyisten 1973 ja 1974 rakennettujen pienkerrostalojen paikalla.

#tampere #rautaharkko #1909

0 notes

rautaharkko-blog · 10 years

Text

Rautaharkon historiaa

RAUTAHARKKO

Liikenneväylien väliin jäävän Rautaharkon kaupun- ginosan rakennuskanta on valtaosaltaan omako- tiasutusta, joka on kaavoitettu ja osittain raken- nettu sotien jälkeen. Yksittäistä rakennuskantaa on alueella myös 1900-luvun alkupuolelta sekä toisaalta myös loppupuolelta. Tutkimuskohteena alueen matalaan rakennuskantaan hyvin sopeu- tuvat pienimuotoiset ja matalat kerrostaloalueet sijoittuvat Rautaharkon pohjoisosaan Konkolan- kadun, Kartanonkadun ja Savikonkadun varrelle. Pientaloalueen yhteyteen rakennetuista puuker- rostalot ovat 1950-luvulta. Myöhemmin, 1960- ja 1970-luvulla alueelle rakennettiin neljän talon kerrostalokortteli ja kaksi tiiviisti katutilaan sijoit- tuvaa pienkerrostaloa. Rautaharkossa tutkimuk- sen aluerajaus käsittää vain kerrostalokorttelit.

Rautaharkon maaseutuajan ja kaupunginosan historia liittyy keskeisesti sen itäpuolella olevaan Taatalan kaupunginosaan. 1930-luvulla Tampe- reentien ja 1960-luvulla moottoritien erottamat Rautaharkko ja Taatala kaavoitettiin sodan jälkeen kaupungin pääväylän molemmin puolin sijoittu- viksi asumalähiöksi.

4.6.1 Alueen historia ja rakentuminen

Vihijoen eteläpuolella nouseva rinne oli ennen kaupunkiaikaa osa Hatanpään kartanon keskei- sen viljelymaiseman eteläreunaa. Nimenä Rauta- harkko tulee 1700-luvulla perustetusta Hatanpään kartanon torpasta, jonka pihapiiri sijaitsi 1800- luvun alkupuolella Vihiojan eteläpuolella, nykyisen Konkolankadun varrella. Torpan nimi tulee mahdol- lisesti sanasta rautaorko, joka viittaa notkelmaan, jonka maaperä oli rautapitoista. Torpan pihapiiri siirrettiin 1850-luvulla itäpuolelle, nykyiseen Taatalan kaupunginosaan, Harkonkadun varrelle. Nykyisen Rautaharkon länsireunaa sivusi vanha, jo 1700-luvulla käytössä ollut Lempäälään ja Pirk- kalaan johtanut maantie, josta maatalouskauden loppupuolella erkani Koivistonkylään johtanut paikallistie (Kartanotie-Koivistontie). aluekirja. Hatanpään kartanon laajaan maanomistukseen kuulunut Rautaharkon alue laskettiin aikaisemmin kuuluvaksi Rantaperkiöön. Omaksi kaupungino- saksi Rautaharkko erotettiin sotien jälkeen, jolloin alue kaavoitettiin.

Nykyinen, vuonna 1949 kaavoitettu Rautaharkko muodostaa Tampereen eteläisten pääliikennereit- tien väliin jäävän kapean asutussaarekkeen, jonka länsirajana on 1876 rakennettu Tampere-Hämeen- linna rautatie ja itärajan 1960-luvulla rakennettu moottoritie, jota edelsi 1930-luvulla rakennettu uusi Lempääläntie. Liikenteen tehokkaasti erottama Rautaharkko liittyy historian, maisema- ja kaupunkirakenteessa kautta samaan entisen viljelymaiseman reunalla kohoavaan rinteeseen kaavoitettuihin Rantaperkiöön ja Taatalaan. Alueella on kaavoitusta edeltäneestä ajasta säily- nyt yksittäisiä pientaloja ja vanhasta päätiestä erkaantunut Koivistonkylään vieneen paikallistien linjauksen katkelma. Alueen vanhempaa histori- aan liittyvät koulurakennus ja torppa ovat kadon- neet, kaupunginosaa edeltänyttä pienasutusta on säilynyt yksittäisinä kohteina.

Nykyisessä Rautaharkossa sijaitsi vanhan Lempää- läntien ja Koivistonkylään vievän tien risteyksessä Hatanpään kartanon vuonna 1892 perustama kansakoulu. Hatanpään kartanon maat siirtyi- vät kaupungille 1913 tehdyllä kaupalla. Torpan ja koulun jälkeen Rautaharkon eteläosaan syntyi asutusta 1900-luvun alkupuolella. Rautahar- kon kaupunginosa kaavoitettiin 1949 laaditulla kaavalla, jossa alueelle tulee omakotitontteja pohjoisosan ja kolmeen kortteliin kaksikerroksisiaasuin- ja liikerakennuksia. Alueen rakentaminen toteutuu pääosin 1950-luvulla, jolloin alueelle rakennetaan omakotitaloja ja kuusi kaksikerrok- sista kerrostaloa, joista Konkolantien varrelle yhtenäisen kokonaisuuden muodostavat neljä kerrostaloa valmistuvat 1955 ja 1956. Yksittäiset Kartanotien ja Savikonkadun vastaavat kerrosta- lot valmistuvat 1953 ja 1954.

Kansakoulun tontti säilyi ensimmäisessä kaavassa julkisen rakentamisen tonttina aina 1960-luvulle saakka, jolloin tonttia laajennettiin ja se muutet- tiin Lokomon tehtaan kerrostalotontiksi. Koulu purettiin ja Lokomonlinnan nimellä kulkeva, neljä kolmikerroksista kerrostaloa valmistuivat vuonna 1969. Viimeisessä vaiheessa Savikonkadun varrelle, 1950-luvulla rakennetun puukerrostalon viereen rakennettiin kaksi tiilivuorattua kaksi pien- kerrostaloa vuosina 1973 ja 1974. Kerrostalojen itäpuolelle, julkisen rakentamisen tontille raken- nettiin vuonna 1994 matala Tampereen A-killan Kotikartano-tukikoti.

LINKKI: http://www.tampere.fi/material/attachments/a/5xY8ETVUa/40_60_lahioidenarvottaminen2.pdf

#rautaharkko #tampere #historia

0 notes