#ei mitään vitun ideaa | Explore Tumblr Posts and Blogs

hanhan156 · 5 years

Text

Tuntematon risteily pt.8

Genre: Seikkailu, huumori, draama ja jotain siltä väliltä.

Disclaimer: Kaikki kunnia hahmoista Väinö Linnalle, joka varmaan kääntyisi haudassaan, kun tietäisi mitä hänen hahmoillaan tehdään netissä nykyään. En saa tästä rahaa, enkä mitään muutakaan kuin hyvää mieltä toivottavasti muillekin kuin itselleni.

Hahmot/Paritukset: Kookoon miehiä. Parituksia alkaa hahmottua, kun reissu etenee ja välit lämpenevät.

Varoitukset: Paljon kiroilua, voimakasta humalaa, turkulaisvitsejä, seksiviittauksia ja homoilua.

Juoni: Entisen konekiväärikomppaniaksikin kutsutun luokan porukka kootaan kasaan ja lähdetään nauttimaan pidennetystä viikonlopusta Tukholman risteilylle. Kahdeksannessa osassa Rahikainen juottaa pojille sinistä viinaa ja pullonpyörityksen merkeissä hommat eskaloituvat perin oudoiksi varsinkin eräiden kohdalla.

Tuntematon risteily osa 8: Poikien välisestä ystävyydestä

Kariluodon koskettavan esityksen ja sen aiheuttamien hempeilyjen jälkeen olivat pojat liuenneet haipakkaan karaokekuppilasta. Rahikaisen keikistelyä yläosattomissa julkisella paikalla ei oltu katsottu kovin suosiollisesti ja Lammio oli yrittänyt pelastaa tilanteen lainaamalla tälle pikkutakkinsa, sillä hänen mielestään risteilyväellä oli oikeus olla todistamatta toisen rintakarvoja. Lammio oli myös hymyillyt anteeksipyytävästi varsinkin vanhemmalle väelle. Todellisuudessa etenkin keski-ikäisiä naisia heidän toilailunsa oli lähinnä enemmän huvittanut kuin järkyttänyt.

Riitaoja itki vieläkin hysteerisesti, mutta onneksi Lehto oli tämän tukena. Pariskunta siirtyikin suosiolla nukkumaan, kun muu porukka päätti jatkaa yötä Koskelan hytissä. Kaikki halasivat Riitaojaa kannustavasti jopa Lammio mukaan lukien. Lehto näytti ihmeen vakavalta, eikä normaalilta nyrpeältä itseltään. Hän oli selkeästi tunnekuohuissa itsekin, sillä vastoin tyypillistä tylyä kommunikointiaan, tämä toivotti vielä kaikille hyvät yöt heidän erottautuessaan porukasta.

”Voi ei, toivottavasti tuo Riitaoja rauhoittuu. Ei nyt ollut tarkoitus mitään kohtausta aiheuttaa.” Kariluodolle oli tullut paha mieli. Oliko hänen laulunsa laukaissut nyt jotain patoutuneita tunteita muutenkin jo herkän ailahtelevassa miehessä?

”Minä olen aika lailla varma, että tässä on kyse jostain aivan muusta kuin mistään meidän aiheuttamasta. Luulen, että Lehdon ja Riitaojan välillä on jotain selvittämätöntä, joka nyt vain sattui laukeamaan alkoholin ja tunteikkaan esityksesi myötä. Eipä me sille voida mitään. Onneksi heillä on toisensa.” Koskela oli aina tilanteen tasalla, kun oli kyse ihmisten tunteista ja käytöksestä.

Kariluoto nyökkäsi vaisusti. Jälleen kerran taisi Koskela olla oikeassa. Tämä oli välillä pelottavankin taitava lukemaan ihmisiä, mikä oli yksi miehen hurmaavimmista piirteistä.

”Mut kyl mää sanoisi, et Riitaoja on tehny Lehdol pelkkää hyvää, kun aattelee millane yrmy se sillon nuaruudes ol. Eihän se tehny mittää muut ku haukkunu kaikkii ja tappeli. Mut ei sil kyl helppoo ol elämäs ollu, sen määki myännän. Ny se alkaa muistuttaa jo enemmä ihmist ku jottai kivenlohkaret.” Kaikki muutkin olivat samaa mieltä.

Lähestyessään Koskelan hyttiä he kuulivat jo hyvän matkan päästä, kuinka tuntematon nuori mies hakkasi rystyset punaisina samalla käytävällä omaa oveaan. Jostain syystä häntä ei oltu haluttu päästää sisälle ja tämä oli jatkanut elämöintiään jo viimeiset 45 minuuttia. Epätoivoiset nukkumista yrittävät lapsiperheiden vanhemmat katuivat syvästi, miksi olivat ylipäätään edes lähteneet perheen kanssa laivalle humalaisten sekaan hiihtolomaansa viettämään. Ensi vuonna mentäisiin sitten takuulla Kanarialle lapsiystävälliseen hotelliin.

Jostakin läheisestä hytistä eräs kiinalainen oli kerännyt rohkeutensa ja kyllästyttyään kuuntelemaan nuoren miehen systemaattista paukuttamista, tämä tokaisi kuuluvasti heikkojen äänieristysten läpi:

”Why is that guy fucking so loud?”

Vaikka tyttö oli kovasti skarpannut englantinsa kanssa, valitettavasti yhden pienen sanan asettuminen väärään kohtaan lauseessa muutti sen sisällön tahattoman koomiseksi.

”Tuohan olisi varsin aiheellinen kehotus sinullekin, kun niin äänekäs aina tykkäät puuhissasi olla”, Lammio totesi viileän asiallisesti vieressään seisovalle herralle.

”Elä höpötä, tykkäät kuitenkin kuunnella miun sulosointuja. Oisit vuan katteellinen, ku miulla ois hauskaa. Mut arvaappa mitä? Ilomielin siutkin ottaisin tsembaloihin mukaan ihan koska tahansa.” Nämä kukot eivät lopettaisi toistensa nokkimista koskaan. Muun porukan naurunremakka taustamusiikkinaan avainkortti kävi päästäen hilpeällä tuulella olevan miesporukan hyttiin.

Alapunkassa Lahtinen ja Määttä istuivat pelkät kalsarit jalassa sylikkäin viinipullon kanssa, Lahtisen ollessa selkeästi filosofisella tuulella. Ei voinut olla totta, että häntä oli taas häiritty.

”Voi sun perkele…ensin jotain pokeria ja nyt te tulette tänne tuhannen tuiterissa selkeästi jotain mielessä. Koskelankin ootte tällä kertaa saaneet huijattua mukaan. Mitä nyt taas?”

”Myö tultiin tänne jatkoille, kun ei sinne baariin enää kehannut jäädä, kun kuulemma miun yläosaton kroppani julukisesti oli tän yhen ukon mielestä liikaa. Meleko tylysämielistä.”

Tällä kertaa Lahtisella meni lopullisesti hermot. Tämä nappasi reput mukaansa ja heitti dramaattisesti takin suojaamaan paljasta yläruumistaan. Housujaan hän ei jaksanut vaivautua pukemaan.

”Helvetti teidän kanssanne! En tajua, miten tämmöstä voi tapahtua kaksi kertaa saman päivän aikana. Täytyy varmaan siellä vitun Tukholmassa ottaa joku privaattihuone, ettei aina joudu katsomaan teidän naamoja, kun haluaisi joskus olla rauhassakin. Me otetaan hatkat täältä, että paskaa yötä vaan. Toivon mukaan olette hirveässä kankkusessa huomenna.” Samassa ovi paukahti teatraalisesti kiinni hänen perässään.

Hölmistynyt Määttä kohautti olkapäitään katsoen poikia anteeksipyytävästi. Hänen ystävänsä alkoi olla tunteellisella päällä avauduttuaan ennen porukan näyttävää sisääntuloa elämästään, eikä olisi kaivannut nyt mitään biletystä. ”Se on ollut pahalla päällä koko päevän, en mie oikein oo varma mikä on. Parasta varmaan, että myö mennään vähän rauhottummaan Mäkilän hyttiin, siellä ei ainakaan oo mittään bileitä. Hyvvee yötä työlle, elkää olko liian humalassa, niin päästäämpi aamulla joskus liikkeellekin”, tämä sanoi omaan tapaansa pieni pilke silmäkulmassaan. Muut pojat ymmärsivät yskän. Eivät he halunneet, että kenellekään sentään jäisi paha mieli.

Rahikainen hieroi innoissaan kämmeniään yhteen, sillä nyt pippalointi sai jatkua ilman ketään ilonpilaajia. Koko illan odotetun idean saisi nyt toteuttaa. Tämä kaiveli ennätysvauhtia Tax free:n sinisiä miniviinapulloja omista kätköistään.

”Mitä sää oikke ny meinaas?”

”Mie oon säästellyt näitä juhlajuomia koko illan ihan teitiä varten”, tämä katsahti erityisesti Lammioon. Tästä ei voinut seurata mitään hyvää.

Shottilasit täyttyivät jälleen kerran ja pidemmittä puheitta porukka vetäisi drinkkinsä huiviin sen enempää ajattelematta. Ei kai sillä tässä vaiheessa väliä enää ollut ja kai sitä pian voisi nukkumaankin mennä. Pahaa-aavistamattomat matkanjohtajat luulivat pääsevänsä tästä helpolla.

”Mitä ihmettä tämä oikein on? Maistuu melko…siniselle.” Kariluoto tunsi, kuinka viina nousi päähän saman tien ja silmissä sumeni hetkellisesti.

”Special drink, just for you”, Rahikainen vastasi imitoiden Thaimaan turistikojuista tuttujen rasittavien kaupustelijoiden aksenttia. ”Mut tiiättekö työ mitä? Paras ompi vasta tulossa. Mie ajattelin, että voetaisiin pullonpyöritystä ottaa, ei kukkaan tätä pokeria jaksa ainakaan ennää jatkoo.” Pöytä oli sotkuinen vielä aikaisemman ajanvietteen jäljiltä ja Rahikainen heitti välinpitämättömästi edellisen pelin jäljet pois yhdellä pyyhkäisyllä.

”Miksi ihmeessä me jotain teinien pussailupeliä pelaisimme?” Lammio kyseenalaisti ihan vain periaatteesta. Kieltämättä ei hänellä parempaakaan ideaa kyllä ollut. Lisäksi jokin aktiviteetti voisi rauhoittaa Rahikaista juottamasta heitä enempää.

”Minusta se on ihan kokeilemisen arvoinen idea, ei kaikkea aina niin vakavasti tarvitse ottaa. Ihan hyvä, että on vähän aktiviteettia ja ei varmaan kukaan mitään kauhean älyllistä ponnistelua vaativaa jaksa enää.” Porukan vanhimpana Koskela oli yleensä se, jolla oli viimeinen sana, joten väki suostui mukisematta. Rahikainen oli tästä vallan mielissään ja tuota pikaa pullo lähti pyörimään. Ensimmäinen uhri, jota kaikkitietävä artefakti osoitti, oli itse Koskela.

”Tästä se lähteepi sitten! Tottuus vaeko tehtävä?”

”No kai minä sitten sen tehtävän otan.” Koskela oli enemmän tekojen kuin sanojen mies, joten tekeminen tuntui luontevammalta aloitukselta. Porukka alkoi pähkäillä kuumeisesti, mitä keksittäisiin johtohahmonsa pään menoksi.

Hietasen lamppu syttyi. ”Men sää hetkeks ton hytin ulkopualel, niin näet sit koht, mitä saat tehä.” Koskela ei voinut muuta kuin tehdä työtä käskettyä ja mennä odottelemaan kutsua takaisin tekemään hänelle mittatilaustyönä suunnitellun tehtävän. Hän tiesi, että turkulainen ystävänsä nauttisi tästä suunnattomasti, mutta ehkä hän oli sen sitten ansainnut. Tuskinpa tässä mitään liian noloa tapahtuisi.

Koskelan kadottua näköpiiristä, Hietanen selitti ideansa lyhyesti muille: kerättäisiin sekalaisia eväitä, joista Koskela saisi nautittavakseen yöpalan. Hänellä sattui olemaan repussaan kaikenlaista syötävää ja pohjaksi Koskelan ehtoolliselle päätyikin Rainbow:n tonnikalaa chilikastikkeessa. Haju oli melko voimakas pienessä tunkkaisessa hytissä. Repusta löytyi myös tummunut banaani sekä äidin antama puolikas eväsleipä, jotka nekin pääsivät osaksi herkkuateriaa. Lammio löysi povitaskustaan muutaman eukalyptuspastillin ja Rahikainen kaatoi viinaa tonnikalamössön päälle, jolloin ateriasta saatiin varsin taiteellinen keitto aikaiseksi. Hietanen tiesi, että Koskela jemmasi aina suklaapatukoita repussaan ja nappasikin pikkutaskusta yhden Pätkiksen, jonka hän muussasi vielä koristeeksi keitoksen päälle. Vauvan oksennusta muistuttava annos oli valmis ja Hietanen meni hakemaan ystäväänsä takaisin.

”Me sidotaan sun silmät ja sanotaan sit, mitä sun pitää tehä.”, tämä totesi kikatellen. Koskela aavisti, että tuleva koitos ei varmastikaan olisi mitään mieltä ylentävää. Hän sai silmiensä peitoksi Lammiolta tuoksahtavan kravatin ja oli nyt täysin miestensä armoilla. Huoneessa haisi tonnikalalle ja vieressään hän kuuli, kuinka Kariluoto yritti pidätellä naurunpyrskähdyksiään.

”Täs ois nyt sul sit tää viimäne ehtoolline, joka me poikien kans valmistettiin tääl Michelin-ravintolas ihan vaan sua varten. Sun tehtävä on arvat, mitä kaikkee tää sisältää kun mää syötän sua. Valmis?”

Koskela nyökkäsi ja Hietanen alkoi syöttää hänelle tonnikalamössöä aivan kuin pikkuvauvalle. Koostumus ja makujen sekamelska toivat melkein oksennuksen kurkkuun, mutta hän päättäväisesti jatkoi niin kutsutun ruuan makustelua. Olo oli kuin 7. luokan mokukastajaisissa. ”Tonnikalaa ainakin ja jotain imelää siinä seassa. Joku tulinen sivumaku myös”, tämä alkoi olla nopeasti oikeilla jäljillä ja Hietanen jatkoi syöttämistä. ”Oletko sinä tänne Pätkiksenkin laittanut? Olisin voinut sen kyllä syödä myöhemmin ilman näitä lisämausteitakin”, Koskela tokaisi harmistuneena. Suklaa oli hänen yksi harvoja paheitaan.

Liian monen lusikallisen jälkeen todettiin yhteisin tuumin, että heidän uhrinsa oli kärsinyt jo tarpeeksi. Koskelan vatsa oli mennyt sekaisin tästä upeasta ateriasta ja saadessaan silmänsä käyttöön takaisin, oksettavan näköinen sekamelska kohtasi hänet, mikä ei helpottanut etovaa oloa yhtään sen enempää. Lopun moskan hän veti surutta vessanpytystä Itämeren saastuneiden kalojen vatsantäytteeksi.

Ehtoollisen päälle naukattiin vielä nopeasti lisää sinistä shottia ja Koskela oli mielissään saadessaan taltutettua tunkkaista makua pois suustaan. Seuraavaksi oli hänen vuoronsa pyöräyttää pulloa, joka tällä kertaa osoitti Hietasta.

”Noh, mitäs herra mestarikokille saisi olla?”

”No pist ny tehtävä sit, mää ole valmis kaikkeen tänä yän.”

Koskela pähkäili hetken, mutta keksi nopeasti Hietaselle hauskan tehtävän. ”Käyt koputtelemassa vapaasti valitsemaasi hyttiin tällä käytävällä ja jututat siellä olevia henkilöitä. Tyyli vapaa.” Se oli loistava idea, sillä hän tiesi, että Hietanen piti esiintymisestä. ”Ja varmistat ensin sitten, että siellä huoneessa ollaan hereillä. Ei mitään uupuneita vanhempia aleta häiritsemään täällä, heillä on jo tarpeeksi rankkaa muutenkin.”

Joku muu olisi saattanut nolostua, mutta Hietanen lähti innostuneena haasteeseen mukaan. Hän oli ollut salaa kateellinen muiden poikien laulutaidoista ja nyt pääsisi itse vihdoin loistamaan. Tämä olikin vallan mainio keksimään puheenaihetta tyhjästä, mikä oli varsinkin Koskelalle täysi mysteeri.

Puheensa kohteiksi hän valitsi saman hyttiporukan, jonka eräs jäsenistä oli hakannut ovea vielä hetki sitten. Oven avasivat kaksi lukiolaispoikaa selkeästi melko tuhdissa humalassa. Taustalla soi dubstep-musiikki täysillä ja itse hakkaajapoika näytti sammuneen lattialle. Hietanen alkoi jututtaa poikia melodisella murteellaan:

”Oikke hyvää iltaa hyvät herrat! Teil on ny ilo ja kunnia kuul turkulaissi vitsei suaraan alkuperäisasukkaalt. Olettek valmiit?” Pojat eivät osanneet ihmetykseltään muuta kuin suostua. Taustamusiikki laitettiin pois päältä ja sammunutta poikaa lukuun ottamatta muutkin hytissä olleet hivuttautuivat ovelle uteliaina. Konekiväärikomppanian porukka seisoi taustalla Rahikaisen kuvatessa koko tapahtuman. Tämän illan kommelluksista saisi viihdyttävän kollaasin aikaiseksi.

”400 turkulaist Aurajoen pohjas on hyvä alku, 4000 sit taas on jo ongelmajätet”, Hietanen tokaisi alkuperäiskansaansa pilkaten lukiolaisten räjähtäessä liioitellun hersyvään nauruun. Kuivat puujalkavitsit sopivat loistavasti illan jo valmiiksi pysähtyneeseen mentaliteettiin. Koskela alkoi pohtia, oliko Hietasella erikseen muistiyksikkö päässään, joka oli varattu pelkästään turkulaisille vitseille, sillä niitä tuntui tulevan kuin apteekin hyllyltä.

”Tiedättek, kui me turkulaise pistetää sipseihi sualaa?” Kukaan ei tiennyt vastausta, mutta onneksi se saatiin nopeasti: ”Ko siin pussis lukke, et pan suola.” Vieläkin kovempi naurunremakka yltyi, muutamat pyyhkivät kyyneleitä silmistään. Mistä mies repi näin laimeita juttujaan, jotka sopivat aamuyön pimeisiin tunteihin niin täydellisesti?

Vitsejä tuli vielä useampia, joiden jälkeen lukiolaispojat olivat aivan myytyjä ja heidän oli pakko antaa Hietaselle Tobleronea sekä nuuskaa palkkioksi. Hän oli kuin jokin groteski versio nuuttipukista tai virpojista. Muut eivät voineet kuin hämmästellä: nyt oli löydetty Hietasellekin oma lajinsa.

Vitsiniekkojen kuningas oli sangen onnellinen, sillä hän oli saanut toteuttaa mieluisan tehtävän ja saisi keksiä jonkun toverinsa päänmenoksi jotain seuraavaksi. Tämän kunniaksi hän korkkasi oluen ja laittoi pullon taas pyörimään. Tällä kertaa se osoitti Kariluotoa, joka valitsi totuuden. Molemmat vaihtoehdot olivat huonoja ja häntä pelotti, että nyt paljastuisi jotain liian henkilökohtaista, joka aiheuttaisi kiusallisen hiljaisuuden heidän välilleen loppuyöksi.

”Kerros ny sit sun ekast seksikokemuksest sen Sirkkas kans.” Tämä ei ollut kovin mieluisaa itse uhrille, mutta koska heidän välillään nyt vallitsi oudon vapautunut tunnelma, hän päätti kertoa avoimesti. Luojan kiitos totuuden kertominen ei ollut sentään liittynyt Koskelaan. Ajatuskin sai punan nousemaan poskille.

”Noh, silloin yliopiston fuksivuonna eräissä bileissä tavattiin ja toisiamme katseltiin hetken salaa yhdellä keikalla. Jonkun kliseisen iskurepliikin taisin uskaltautua sanomaan sinä iltana ja siitä se sitten lähti. Alettiin koko ajan viihtyä enemmän yhdessä ja tutustuimme nopeasti toisiimme, kun juteltiin niitä näitä ja filosofoitiinkin aina välillä punaviinilasillisen äärellä. Kummallakaan ei ollut intressejä heti aluksi lähteä tosi toimiin, vaan katseltiin rauhassa, miten homma etenee” Kariluoto suuntasi sanansa erityisesti seksihulluun Rahikaiseen, sillä tämä varmastikin piti hidasta etenemistä outona. ”Eräänä iltana sitten maailman kuivimman valtiosääntöoikeuden luennon jälkeen, vietettiin taas iltaa yksiössäni. Meininki alkoi käydä melko romanttiseksi ja muistutimme lähinnä teini-ikäisiä. Rehellisesti sanottuna olin ihan hermona koko ajan, eikä siitä oikein tullut mitään. En minä silloin käytännössä tiennyt, kuinka tällaiset jutut oikein toimivat.” Hänen käsityksensä seksistä olivat peräisin biologian kirjoista ja muutamista salaa selatuista Jallu-lehdistä, joita hän oli isänsä yöpöydän laatikosta joskus löytänyt. ”Siitä oli se paljon mainostettu nautinto aika kaukana ja loppujen lopuksi vaan kikateltiin yhdessä, kun koko homma oli mennyt niin pieleen. Oli se kyllä melko noloa.” Hänen oli pakko siemaista drinkkiään sijaistekemisenä muistellessaan tapahtunutta, jonka olisi halunnut unohtaa. Elokuvissa ja sarjoissa ensimmäinen seksikerta kuvattiin aina maagisena, mutta oikea elämä oli osoittanut hänelle, että osaamisen puutteessa se oli lähinnä ollut säätöä. Hietasta kertomus huvitti ja vastoin pelin sääntöjä, tämä esitti jatkokysymyksen:

”No oleksää koskaa ollu miäheen ihastunu sillai niinku seksuaalisessa miäles?”

”Ei kiusata nyt miestä enempää, eikös totuuteen kuulu vain yksi kysymys?” Koskelan mielestä Hietasen utelut olivat varsin kiusallisia. Yllätykseksi Kariluoto kuitenkin vastasi mukisematta:

”En ole ollut koskaan miehen kanssa, mutta valehtelisin jos väittäisin, etten olisi ollut viehtynyt miespuoliseen henkilöön. Ei kai sillä sukupuolella niin väliä, ihminen siellä sisällä ratkaisee loppujen lopuksi.” Samassa hän tunsi tutun kuumottelun poskipäissään ja vieressä oleva merimaisemataulu oli muuttunut yhtäkkiä kovin kiinnostavaksi. Rahikainen vihelsi ja taputti. Kaikki seksuaalisuuteen liittyvä oli hänen ominaismaastoaan ja oli viihdyttävää kuulla, kuinka yleensä korrektisti esiintyvä henkilö alkoi murentua. Sininen viina toimi selkeästi totuuden eliksiirinä. Ties mitä tänään vielä pääsisi paljastumaan.

Hyttiin oli laskeutunut hivenen vaivautunut tunnelma Kariluodon kerrottua henkilökohtaisuuksia. Hietanen ymmärsi yskän, eikä udellut enää enempää. Ei hän oikein tiennyt, mistä lisäkysymykset olivat tulleet mieleen ja mitä hän noilla tiedoilla edes tekisi.

Kariluoto pääsi seuraavaksi pullon hengettäreksi ja uhriksi joutui tällä kerralla Lammio, joka huokaisi tuskallisesti. Pelaajia oli niin vähän, että todennäköisyys joutua nolattavaksi oli melko korkea joka kerralla. Oliko Koskelan ollut pakko kompata Rahikaisen typerää ideaa? Eipä enää voinut mitään. Kariluodon esittäessä tälle tutuksi tulleen dikotomisen valintamahdollisuuden, Lammio vastasi:

”Valitsen nyt sitten tehtävän. Toivon mukaan tämäkin älyvapaa peli päättyy joskus.”

Kariluodolla oli idea valmiina ystävänsä pään menoksi. ”Hyvä. Tehtäväsi on siis suudella jotakuta tässä huoneessa. Valitset ihan itse, kenet haluat.” Ilmassa alkoi olla havaittavissa pientä eroottista värinää.

Lammio alkoi mittailla huoneessa olevia neljää jäljellä olevaa vaihtoehtoa. Koskelan hän jätti suosiolla laskuista, sillä aikaisemman aterian perusteella tämä saattaisi maistua vielä tonnikalalta, eikä hän viitsinyt heidän sympaattista johtohahmoaan kiusata. Hietasen suuteleminen ei jostain syystä tuntunut mitenkään houkuttelevalta. Jäljelle jäivät siis Kariluoto ja Rahikainen. Hän oli tiedostamattomassa psyykessään tehnyt päätöksensä, joka tuntui itsestään selvältä. Nyt hän saisi vihdoin kostettua tuolle eräälle koko illan jatkuneen härnäilyn. Hidastetusti tämä kurkotti pöydän toisella puolella istuvaa miestä kohden, ja suuteli tätä antaumuksella niin että etuhampaat kalahtivat yhteen. Suutelun kohde ei ollut tosiaan odottanut näin intensiivistä lähestymistä ja ensimmäistä kertaa tänä iltana jäätyi paikoilleen löytämättä sanoja. Rahikainen ei kyennyt muuta kuin haukkomaan henkeään räpytellen yllättyneenä silmiään. Lammio totesi voitonriemuisesti nuollen huuliaan toisen reaktion nähtyään:

”Siitäs sait senkin paskiainen.”

Hietanen räkätti vieressä hysteerisesti. ”Voi helvet, nyt taidetaan poja nähä jottai historiallist, ku Janne Rahikaisel men jauho suuhu…”

Rahikainen oli totta tosiaan mykistynyt. Yleensä niin sanavalmiilla miehellä oli aina jotain mielessään, mutta tästä Lammion romanttisesta suudelmasta hän ei keksinyt mitään letkautettavaa. Vaikka lähtökohtana oli pelkkä pilailu, oli se tuntunut pelottavan aidolta eikä vain härnäykseltä. Lammiolla oli selkeästi oikeasti tunteita mukana, sillä eihän tämä muuten olisi noin voinut koskaan tehdä. Rahikainen oli yleensä tottunut piilottelemaan tunteitaan perseilyn ja vitsailun kuoren alle, mutta nyt kun hänen koko illan ärsyttämänsä ihastuksen kohde oli näinkin julkisesti lähestynyt, hän mykistyi liikutuksesta. Miehen hurmaavan kettuileva hymy pöydän toisella puolella ei ainakaan tehnyt olotilaa yhtään sen helpommaksi. Rahikainen pyrki kokoamaan itsensä ja kuorensa äkkiä takaisin ja totesi liioitellun rempseästi:

”No joopa joo, se oli semmosta, mut jos myö sit jatkettais.” Lammio säkenöisi tästä koko loppuyön.

Hitaasti, mutta varmasti peli eteni, alkoholia kului ja tunnelma muuttui kuumassa hytissä kovin intensiiviseksi. Rahikainen oli mielissään huomatessaan, kuinka väki alkoi olla jo todella kovassa soosissa. Hän oli tarjoillut drinkkejään pahaa-aavistamattomille uhreilleen ja kaatanut ovelana osan omistaan salaa vieressä olevaan roskikseen. Kyllä hänen silti oli myönnettävä, että ei tässä itsekään ihan selvinpäin oltu siitä huolimatta. Lammion suudelma vaivasi häntä edelleen, vaikka kuinka yritti työntää ajatusta taka-alalle.

Yön aikana pojat pääsivät todistamaan ja kuulemaan muun muassa Koskelan elämän noloimman hetken (kunnioittaaksemme miehen toivetta, sitä ei tuoda julkisuuteen) Lammion valinnat siitä, kenet tappaisi, kenen kanssa menisi naimisiin ja kenen kanssa sänkyyn, sekä Rahikaisen nakujuoksun käytävällä. Kariluoto oli onnistunut seksikertomuksensa jälkeen välttämään armoa antamattoman pullon, mutta vihdoin ja viimein hänenkin kohtalonsa tuli. Tämä oli melkein jo ehtinyt päästä kuin koira veräjästä, sillä meininki oli vaikuttanut siltä, että kohta oltaisiin menossa nukkumaan.

”Ottaakos Kartsa vielä illan viimosena tottuuden vaeko tehtävän?”

”Kokeillaan tehtävää nyt sitten viimeisen kerran kunniaksi”, Kariluoto vastasi tuijottaen lasittuneilla silmillään tyhjyyteen. Katsetta oli todella vaikeaa enää fokusoida mihinkään, mutta hän yritti viimeisillä voimillaan pysyä edes jotenkuten skarppina. Humala ja väsymys alkoivat olla jo melko huikeissa lukemissa ja hän ei uskaltanut edes ajatella, mitä tulevasta matkapäivästä tulisi. Jokin mystinen voima sai kuitenkin jatkamaan tätä typerää peliä, joka oli alkanut muuttaa muotoaan perin ihmeelliseen suuntaan.

”Tanssipas seksikkäästi Koskelalle ja laetat sitten kans kaekki pelliin! Kunnon sylitanssia, eikä mittään vanhojen ihmisten kesyä keinuttelloo.”

Koskelalla meinasi mennä suolapähkinät väärään kurkkuun. ”Miksi juuri minä? Rahikainenhan se tällaisista sylihommista enemmän nauttii.” Vastauksen taisivat kaikki tietää, mutta sitä ei päästetty ilmoille. Koskelan ja Kariluodon välillä oli selkeästi ollut kemiaa tänä iltana ja Rahikainen aivan tahallaan halusikin nähdä, millaisen tanssin heidän juristinsa keksisi Koskelalle. Hietasta pyörrytti ajatus, eikä hän ollut varma halusiko edes katsoa, mitä tässä tulisi tapahtumaan. Hän olisi mielellään itse ollut tanssimassa, mutta sitä kunniaa ei valitettavasti oltu suotu ainakaan tällä kertaa.

”Saamanne pitää sitten hyvät herrat. Tanssiminen ei tosin onnistu ilman musiikkia”, Kariluoto totesi aivan Rahikaisen naaman edessä. Estot olivat hävinneet, joten tämä ei jaksanut enää välittää. Lisäksi hänhän oli aina täydellisyyden tavoittelija, niin tämäkin vedettäisiin kunnialla läpi. Kerran se vain kirpaisee, perkele.

”Elä siitä huoli, mie hoian.” Rahikainen alkoi kaivella puhelimestaan jotain sopivaa musiikkia muiden pidätellessä hengitystään. Tämän tilanteen teki niin kummalliseksi se, että Kariluoto ei ikimaailmassa olisi suostunut tähän selvin päin. Ilta oli täynnä varsin legendaarista materiaalia.

Koskela istutettiin piinapenkkiinsä keskeiselle paikalle muiden poikien väistäessä sivummalle. Hän ei tosiaankaan pystynyt katsomaan suoritukseensa valmistautuvaa Kariluotoa, vaan painoi katseensa vaivautuneena lattialle. Noh, kai tästäkin nyt olisi pakko selvitä. Hän veti vielä viimeisen kerran henkeä ennen kuin intensiivinen electro swing alkoi soida Rahikaisen puhelimen särisevistä kaiuttimista.

Alkuun näytti siltä, ettei tapahtuisikaan mitään. Kariluoto seisoi hiljaa paikoillaan keskellä hyttiä tuijotellen tyhjyyteen. Ehkä hän oli sittenkin jäätynyt jännityksestä tai humalasta. Hyvä juttu. Älyvapaa peli saataisiin vihdoinkin päätökseen. Eihän se nyt niin paha ollutkaan loppujen lopuksi.

Juuri kun Koskela meinasi huokaista helpotuksesta, täytenä yllätyksenä Kariluoto alkoi keimailla kissamaisesti ja jatkoi kappaleen kehittyessä erilaisia akrobaattisia liikkeitä. Hän jopa pyörähteli sänkyjen tankoja apuna käyttäen ketterästi. Se oli täysin käsittämätön näky. Miten tuo nyt humalassa onnistui noinkin kinesteettisiin suorituksiin? Koskela tunsi itsensä vanhaksi ja hölmöksi tuijottaessaan nuoremman miehen vetreää kehonhallintaa.

Kariluodon taidot olivatkin perua yliopistoajoilta, jolloin eräs brasilialainen vaihto-oppilas oli pyytänyt tätä mukaansa kokeilemaan tankotanssituntia. ”It has nothing to do with erotic dancing”, tämä oli todennut Kariluodon ensin kyseenalaistaessa koko idean. Tunnilla hän ei ollut tuntenut itseään kyllä tippaakaan eroottiseksi keikkuessaan epätoivoisesti tangolla ruhjoen itseään jatkuvasti. Sen sijaan tiukoissa trikoissaan taitavia temppuja tekevä latino-ohjaaja oli tehnyt sen verran suuren vaikutuksen, että hän oli päättänyt sitkeästi jatkaa harrastustaan. Lopulta hän oli jopa oppinut joitain liikkeitä, muttei ollut päässyt ennen tätä hetkeä todistamaan niitä kenellekään, edes avovaimolleen.

Tuoliinsa liimautunut Koskela ei saanut enää kunnolla henkeä. Onneksi kappale ei kestäisi kauaa, mutta odotus oli silti piinaavaa. Ei niinkään siksi, että Kariluodon katseleminen olisi ollut jotenkin epämiellyttävää, mutta oli häiritsevää ajatella, että hänen pitkäaikainen ystävänsä keikisteli tuossa edessä eroottisesti tanssien vain häntä varten. Ei olisi tosiaankaan tehnyt mieli myöntää, että tämä oli aivan liian seksikästä ollakseen totta. Koskela ei ymmärtänyt yhtään, mistä tällaiset tunteet olivat peräisin. Oliko hän ollut vain liian kauan poikamiehenä höperöityen kotitilalla Pentinkulmalla?

Kariluoto nappasi kauhusta kankean kohteensa mukaan tanssiin ja pyöritteli tätä sujuvasti mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Kukaan ei tiennyt, miten tämä onnistui niin pienessä hytissä, mutta mies oli sinisestä viinasta saanut selkeästi jotain yliluonnollisia kykyjä. Koskelan kauhuksi tämäkään ei ollut vielä tarpeeksi, sillä kun Kariluoto päästi uhrinsa takaisin istumaan, tämä itse istui perässä Koskelan syliin hajareisin, laulaen kappaleen remixattuja epäselviä sanoja aivan korvan juuressa. Nyt alkoi mennä pikkuhiljaa jo melkoisen epämukavalle alueelle. Ei auttanut yhtään, että sylissä istuvan miehen paidan napit olivat illan pyörteissä alkaneet aukeilla ja näin läheisessä kontaktissa ei voinut välttyä näkemästä vilausta pinkeistä nänneistä vaaleaa ihoa vasten. Koskela yritti fokusoida kaiken mentaalisen energiansa ajatellakseen jotain mahdollisimman epäeroottista: isäukkoa katselemassa lännen elokuvia piereskellen lauantai-iltana reikäiset kalsarit jalassaan, äitimuoria saunassa monen lapsen imetyksestä roikkuvien tissiensä kanssa tai harvahampaista serkkua, joka tykkäsi arvioida kaikki kylän alle 50-vuotiaat miehet. Mikään ei kuitenkaan tuntunut auttavan. Edessä oleva näky oli yksinkertaisesti liikaa ja hän ei voinut muuta kuin istua paikoillaan nuoremman miehen lukittua tämän reisiensä väliin. Epämiellyttävä paine alkoi nousta alkaen jalkapohjista uhkaavasti kohti haaraväliä. Koskela oli 31-vuotisen elämänsä aikana ehtinyt kokea ja nähdä kaikkea laidasta laitaan, mutta nyt hänelle alkoi tulla epäilys, että selviäisikö tästä koettelemuksesta enää hengissä. Jos nyt saisi käsiinsä aikakoneen, jolla voisi siirtyä siihen hetkeen jona Hietanen oli tätä matkaa ehdottanut, hän kieltäytyisi kohteliaasti. Reissun alkuperäinen tarkoitus ei ollut ihan tällainen. Koskela ei halunnut myöntää, että kaikesta huolimatta hän nautti Kariluodon taitavasta tanssituksesta hävyttömän paljon. Oliko se edes sallittua?

Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja kappaleen viimeisten sointujen aikana Kariluoto näykkäisi Koskelaa korvasta kiusoitellen. Lisäksi tämä teki ahtaassa tilassa vielä kärrynpyörän samalla kolauttaen itsensä kipeän näköisesti sängyn laitaan. Se ei kuitenkaan tällä hetkellä jaksanut surettaa. Lopuksi hän nousi ylös kumartaen syvään ja istuutui paikoilleen huohottaen hikisenä, tummanruskeat hiukset villisti sekaisin. Muut pojat olivat sanattomia, eivätkä kyenneet enää edes taputtamaan. He olivat päässeet todistamaan jotain, mitä ei oltu nähty ennen, eikä kovin todennäköisesti nähtäisi enää koskaan myöhemminkään.

”Mää en ymmär täst poja enää mittää…”, Hietanen sopersi katkeran kuuloisella äänellä. Ei ollut enää epäilystäkään, kehen Kariluoto oli viehtynyt ja vaikutti siltä, että Koskela ei ainakaan kovasti vastustellut. Melankoliseksi muuttuneessa mielentilassaan Hietanen joi vielä viimeisen shottinsa, jonka jälkeen hän yritti nousta ylös nukkumaan mennäkseen. Siinä hän kuitenkin epäonnistui ja kaatui lattialle jääden siihen makaamaan. Se taisi olla pullonpyörityksen virallinen lopetusmerkki.

Lammiokaan ei enää pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. Mitä ihmeen myrkkyä Rahikainen oli heille juottanut tänä iltana? ”Tämän komppanian luutnanttina vaadin, että menemme nyt nukkumaan, ettäs tiedätte…” Yritys kuulostaa selvältä oli varsin epäuskottava miehen horjuessa samalla uhkaavasti.

”Mut et sie nyt oo mikkeen helevetin luutnantti.” Ajatus armeijaroolileikistä Lammion kanssa oli Rahikaisen mielestä varsin kiihottava, vaikkei tämä sitä halunnut ääneen myöntääkään.

”Ehkä jossain toisessa elämässä olisin”, Lammio kuiskutteli Rahikaisen korvaan. Eniten tänä iltana ärsytti se, että hänellä oli kutkuttava tunne, että tästä rasittavasta savolaisesta ei pääsisi eroon kirveelläkään. Nyt olisi hyvä tilaisuus liueta ennen kuin tilanne eskaloituisi liikaa, kuten Koskelalle ja Kariluodolle näytti käyneen. ”Ja minä olen nyt nähnyt tarpeeksi, joten siirryn suosiolla omaan hyttiini nukkumaan. Suosittelen teille kaikille myös samaa”, tämä sai soperrettua viimeisillä voimillaan.

Juuri kun Lammio oli lähestymässä ovea, Rahikainen läppäisi tätä persuksille niin lujaa, että siihen jäisi varmasti siisti kämmenen muotoinen mustelma.

”Mitä helvettiä tuo nyt oli? Kai minä nyt saan omaan hyttiini mennä.”

”Et, kun sie luutnanttimies oot miun nyt tän yön, etkö muista?”

”Sellaista en ole muistanut luvanneeni, joten hyviä öitä vaan.” Tämä sai itsensä irti toisen otteesta ja lähti ovet paukkuen. Rahikainen oli niin pettynyt, että rojahti alapunkalle mahalleen, pää edellä tyynyyn ja sammui sen sileän tien.

Likaisella kokolattiamatolla makaava Hietanen oli keksinyt oman runon, jota hän nyt haparoiden lausui Koskelan ja Kariluodon kuullen tehden samalla käsiliikkeitä:

“Mää ole piän ahvena vaan, en mä mittään pahaa tarkotaaaa Mitä jos tää kaik onki kalan untaa vaan? Mää en mittään tiedä enäääää Kaikil kaloil ja muil elävil mää onnee vaan toivotan täs pahas maailmas Ja hyvää oloaaaa Rakastetaan kaikki toisiamme vaaaaan"

Kömpelö verbaalinen taideteos hiipui kuitenkin aikanaan, jättäen Kariluodon ja Koskelan nyt kahden kesken. Kariluoto katsoi hetken vanhempaa miestä lasittuneilla silmillään, kunnes rojahti takaisin tämän syliin. Siinä oli varsin mukava olla.

”Noh, mitäs tykkäsit minun tanssista”, tämä kysyi samalla silitellen toisen niskahiuksia.

”Eipä siinä ollut moittimista, sinusta on kyllä paljastunut kaikkea yllättävää tällä reissulla.”

Kariluoto kikatteli itsekseen hetken, kunnes vakavoitui. ”Kuule Ville…mä taidan olla…”, hän yritti prosessoida aivoissaan epätoivoisesti seuraavia sanoja, ”ihan vitun kännissä.” Yleensä kirjakieltä puhuvan miehen karkea kielenkäyttö oli kuin hunajaa Koskelan korviin. Se teki tästä sylissä istuvasta miehestä jollain tavalla inhimillisemmän. Hän oli jättänyt roolin taakseen ja uskaltanut tiputtaa kulissinsa. Se oli varsin imarteleva luottamuksen osoitus.

”Näin on tainnut päästä käymään. Ehkä ollaan molemmat, ehkä ei. En minä tiedä mitään enää, kuten Hietanenkin sanoi runossaan.” Samassa he nauroivat yhteen ääneen liioitellun kuuluvasti. Toivottavasti se ei herättäisi Hietasta, joka oli jo valmiiksi järkyttynyt näiden kahden läheisyydestä.

Naurun lakattua he tuijottelivat toistensa kasvoja liian pitkään. Koskela tarkkaili sylikumppaninsa jokaista yksityiskohtaa. Tämä oli totta tosiaan julmetun kaunis ilmestys. Erityisen viehtynyt hän oli ihastuksensa ylähuulen vasemmalla puolella selkeästi erottuvaan luomeen, joka muistutti muotokuvamaalarin loppusilausta onnistuneeseen kokonaisuuteen. Kerrassaan hurmaavaa. Kariluodon kääntäessä kasvonsa katsoessaan johonkin muualle, Koskelan valtasikin halu pussata tätä, mutta ehkä ihan vähän vain poskelle. Ei nyt tarvitsisi enää harjoittaa turhan intiimiä kanssakäymistä.

Epäonnekseen juuri sillä samaisella hetkellä universumi oli päättänyt, että Kariluoto kääntäisi päätään ja viattomaksi tarkoitettu suudelma osui suoraan kohdettaan suulle. Tajuttuaan tapahtuneen, Koskela oli kuin hypnoosista herätetty. Ilta oli ollut kieltämättä varsin outo, mutta nyt taisi mennä jo liian pitkälle. Kuinka typerä idea ylipäätään haluta suudella varattua miestä. Saamattaan katsettaan irrotettua märästä läiskästä toisen huulilla, tämä yritti soperrella jotain pelastaakseen epätoivoisen tilanteen:

”Voi helvetti, anteeksi nyt…en minä tiedä mitä ajattelin, taidan olla vaan liian kännissä…Mitä se Rahikainen oikein oli niihin drinkkeihinsä laittanut…voi helvetti, ehkä minä sitten menen nukkumaan…anteeksi nyt vielä…”

Kariluoto kuitenkin hymyili hurmaavasti väläyttäen valkoista hammasrivistöään. Samalla tämä kuiskutteli kehräten Koskelan korvaan:

”Kuule Ville…mulla on periaate, että asiat tehdään aina kunnolla tai sitten ei tehdä ollenkaan. Ja sinä et tosiaankaan tee poikkeusta tässä, päinvastoin.” Samassa hän tarttui tätä niskasta, sulki silmänsä ja veti heidät yhteen oikeaan suudelmaan, jota ei tosiaan ollut tarkoitettu vahingoksi tai vitsiksi. Kariluoto oli selkeästi ekspertti tälläkin alueella.

Huulien vihdoin erkaannuttua toisistaan, Koskela näki silmissään pelkkää lumisadetta. Sympaattinen hermosto veti omaa maratoniaan ja tuntui, että järjettömällä tempolla hakkaava pulssi ei palautuisi enää koskaan normaaliksi. Mitä ihmettä täällä tapahtui? Oliko Rahikainen juottanut heille jotain lemmenrohtoa? Koskela oli nyt lopullisesti pihalla. Tuntui, että tapahtumien kulku ei ollut enää heidän käsissään. Vielä pisteenä i:n päälle, sylissä istuva mies paloi halusta kertoa jotain sydämellään olevaa:

”Ville…sanoin aikaisemmin siitä mieheen ihastumisesta…niin pakko kai se on myöntää…ne sanat oli suunnattu sulle. Oikeestaan, koko illan olen vaan miettinyt ja katsellut sua…” Tämä siirsi katseensa suoraan nyt Koskelan silmiin ja päästi ilmoille sen, joka hänen sisintään oli puristanut koko illan ajan:

”Helvetti…taidan olla rakastunut.”

#ahvenasquad #tuntematon sotilas #tuntematon sotilas 2017 #tuntematon risteily #ärsyttävää kun menee appissa asettelut päin honkia #mut koittakaa kestää #joo en tiedä taaskaan mitä mietin #mut tällainen taas tuli #kartsa on vähän ooc

17 notes · View notes