#paheet | Explore Tumblr Posts and Blogs

demoncatlady · 7 years

Text

Tämä on teksti jonka lähetin sisarelleni jonka kanssa meillä on välit poikki mutten saanut kerrottua hänelle kaikkea. Haluan jakaa sen myös tänne jotta löydän sen myöhemmin helpommin.

Hei, läski laiska paska täällä. Tiedätkö mitä? Miun vanhat koulukiusaajat soitti ja käski pyytää siuta lopettaa niiden kopioimisen koska toi on jo alhaista ja liian helppoa.

En tiiä tuutko koskaan tätä lukee, mutta miun on oman itteni kannalta pakko edes jotenkin nämä asiat ilmaista ennen kuin räjähdän lopullisesti koska en saa ääntäni kuuluviin niille korville kenen toivoisin kuuntelevan.

Mie katoin siuta ylöspäin. Sie olit miulle yks roolimalli vaikken sitä ois koskaan kellekään myöntänyt. Sie olit ku "Wonder Woman", aina valmiina kaikkeen ja sie vaan uhkuit energiaa hyvää mieltä ku sie teit töitä. Sie olit ite rakentanut oman talosi maasta kattoon, siulla oli oma perhe (vaikka Toni nyt olikin Toni), oma tytär ketä sie kasvatit, siulla oli ystäviä joihin sie pystyit luottaa ja pitää heidän kanssaan hauskaa. Ja ennen kaikkea siulla oli todella rakastava isä. Jotain mitä miulla ei ikinä ollut. Ja mie olin hyvin otettu kun siulla oli aikaa lähtee miun kanssa karaokeen. Mutta mie en koskaan tuntenut itteeni tervetulleeks siun taloon. Se tuntui aina niin kylmältä. Kaikki oli liian siistiä siihen elämäntyylin mihin mie olin tottunut ja mie tunsin itteni aina mutapaakuksi joka vain tahrisi joka paikan...

Ja sitten ku sie aina aloit puhumaan miun painosta mie tunsin itteni vaan paskasemmaks. Luuletko sie oikeesti etten mie välittänyt? Toki mie saatoin aina antaa sellasen kuvan "minkäs sille voi, iteppähän nää kiloni kannan, hällä väliä" mutta se oli koska mie en koskaan uskaltanut puhua asiasta kunnolla koska uskoin muiden puheita. Otin valheet totena mutta miuta aina vaivas ku vaatteet alko tuntua pieniltä. Mie en ollut lihava vaan pyöreärakenteinen ku olin koulussa sillä välin ku muut oli tikku-ukkoja. Mutta tilanne muuttui kuitenkin kun söin suruun ja stressiin ja miun oma maailmankuva oli vääristynyt "Noh, mie oon jo lihava mitä vitun eroa sillä on jos syön vähän lisää, ja tottahan sen pitää jos se kuuluu monesta suusta". Mie en polta tupakkaa enkä juo alkoholia kuten sie. Makeiset, leivokset ja limpparit oli miun ainoot paheet, pakokeinot, helpotusta stressiin ja masennukseen. Ja ennen kuin tajusin ne oli miulle rutiinia. Aina kun oli vähääkään paska mieli mie etin jotain makeaa. Aina ku joku huuteli miun perään koulussa jotain paskaa, makeaa. Tönäsy, makeaa. Juoru, makeaa. Muuten vaan paha mieli tai johonkin koski, makeaa. Toki silloin ku makeaa ei ollu tarjolla, mie turvauduin piirtämiseen mutta se tuntui turhauttavalta koska miun aivot huusi jotain makeaa. Ne huusi jotain positiivisuutta, mielihyvä hormooneja. Makea oli ainut mistä mie sain niitä. Mutta kuten aina, mitä enemmän sie käytät samaa mielihyvä lähdettä, sen huonommin se toimii. Miulle alko tulla immuuni sokeria kohtaan. Se määrä millä mie ensin sain ittelleni hyvän mielen ei enää auttanut vaan miun piti lisätä sitä annosta. Ihan sama kuten juopoille kehittyy alkoholi-immuuni, ne ei tuu humalaan enää niin helposti, tai ketjupolttajalle nikotiini-immuuni. Se sama juoma ja sätkä ei enää maistukaan niin hyvälle. Sitten sie lähet kokeilemaan muita laatuja ja yrität vaan ettiä sitä samaa hyvää tunnetta jota kaipaat.

Kukaan ei kehunu miuta tarpeeksi. Kukaan ei ikinä kertonut miulle että mie riitän sellaisena ku mie jo olen. Aina vaan vikoja, vikoja, VIKOJA! Mie halusin saada mielihyvää miun näyttelytaidoista, piirtämisestä, laulamisesta mutta kukaan ei tahtonut tai ehtinyt kuunnella tai katsoa. Kenelläkään ei ollut aikaa auttaa miuta kehittymään. Mie jäin paikoilleni. Miulla oli perhekodissa sellasia iltoja joilloin mie olin niin iloinen ku mie olin saanut kehuja, vain ja ainoastaan unohtaakseni ne taas kun miun perään huudetaan koulun käytävillä ja pahoinpideltiin liikuntatunneilla. Miks sie luulet etten mie tykkää liikkua? Mie olin AINA mustelmilla liikuntatuntien jälkeen. Miun koko kehoa särki, miun sydämeni oli pirstaleina ja mieli palasina. Jos mie en ite kaatunut, niin miut tönittiin tai kampittiin maahan. Ja sen jälkeen ku miut eräänä kesänä tönästiin Myllysaaren hyppylaitureilta veteen varoituksesta kun olin kävelee takasin kovalle maalle, mie pelkäsin kuollakseni hukkuvani. Mie en ollu yhtään ehtinyt ottaa happea ku miut tönästiin veteen, miul oli suu ja nenä täynnä vettä enkä mie nähnyt mitään vaikka kuinka yritin avata silmiäni ja vesi kirveli niitä. Mie pääsin pinnalle samalla ku mie ite uin portaille ja yritin haukkoa henkeä. Mie yskin vettä ulos ja voin pahoin sillä välin ku muut nuoret vaan nauraa rätkätti ja peräti yks aikuinen tuli miulta kysymään että olinko mie kunnossa. "Ei mitään hätää." Oli ainut nopea sana minkä mie sanoin ennen kuin hoipertelin ylös ja kamoilleni ennen ku lähdin pois paikalta peloissani. Mie en kahteen vuoteen sen jälkeen uskaltautunut veteen. Se ainut liikuntamuoto mitä mie olin rakastanut tehdä oli muuttunut miulle kauhuksi, painajaiseksi.

Tiedätkö mitä tapahtuu kun ihminen ei saa mitään muuta ku negatiivista palautetta? Pienikin negatiivisuus voi laukasta pelon ja shokin joka polttaa mieleen ikuiset arvet sen jälkeen siitä tilanteesta. "Siun pitäs vaan tehä sitä tätä ja tota." "Siun pitäs vaan ottaa ittees niskasta kiinni." "RYHDISTÄYDY." Mihin mie voin ryhdistäytyä kun mie en edes perkele tiedä miltä miun pitäisi tehdä kun mie en oo elämäni aikana muuta tuntenut ku pelkoa ja epäonnistumista?? Mistä vitun niskasta mie otan kiinni, ku mie jo pitelen omasta molemmin käsin etten mie kuristuisi siihen naruun mikä on miun kaulan ympärillä kun roikun oman hautani yläpuolella?! MITÄ MIUN PITÄISI TEHDÄ KUN KAIKKI AINA KÄÄNTÄVÄT MIULLE SELKÄNSÄ, SULKEVAT KORVANSA, EIVÄTKÄ EDES AJATTELE TARJOTA AUTTAVAA KÄTTÄ JA OPASTUSTA KUN MIE OLEN ITSE HUKASSA VALHEIDEN VERKOSSA?! LISÄÄ VAAN ISKUJA ISKUJA ISKUJEN PERÄÄN! "Kovaa rakkautta, kyllä hän ymmärtää." IKINÄ TULLUT MIELEEN ETTÄ MITÄ JOS EN YMMÄRRÄ KOSKA SE TUNTUU VAAN MIELEN PAHOINPITELYLTÄ SILLE JOKA EI OO IKINÄ SAANUT POSITIIVISTA PALAUTETTA JA TUKEA KUNNOLLA?!

Eikä siul ikinä tullu mieleen että oisit kutsunut miut vaikka lenkille teidän lähettyville kesällä jos siul ois ollu aikaa? Mie oisin saattanut alkaa nauttia kävelemisestä ja jatkanut sitä, lopettanut herkkujen syönnit ku oisin löytänyt jotain muuta positiivista tekemistä joka ois laukassu miun mielihyvä septoreita? Mitä jos olisit joskus yrittänyt kehua kunnolla sen sijaan että sanonut "mie oon niin kateellinen siun äänelle". Mie en ikinä ymmärtänyt miks sie sanoit niin sillä miusta siulla oli aivan mahtava, matala, SUOMALAINEN lauluääni josta MIE olin SIULLE KADE. Sie pystyit laulamaan äidin lempibiisin oikein ja se rakkaus ja lämpö mikä hänen silmistä hohkas ku hää kuunteli, oli jotain sellaista mitä mie en ollut ite ikinä nähnyt kunnolla. Mie vaan aina tunsin olevani pettymys. Riippakivi. Turha. Miulla ei ollut tarkoitusta mihinkään tai kellekään. Mie vaan olin itsekseni. Ja se ajoi miut epätoivoiseksi ja ennen kaikkea epävakaaksi ja epävarmaksi ihmiseksi niin oman itseni kanssa kuin muiden seurassa. Mie en tiedä mitä tehdä että se ois tehty oikein. Miuta yksinkertaisesti pelottaa fyysisesti tehä asioita koska pelkään saavani siitä vaan huudot ja haukut koska oisin tehnyt sen väärin, enkä uskalla pyytää apua koska pelkään kuulevani "ihan tyhmäkö sie oot?". Siksi miun on helpompi ajatella "jätän tekemättä". Näin ollenhan miuta on hyvä pitää "laiskana". Mie puhun vaan miun hyvistä puolista ihmisten kuullen koska en halua alkaa itkemään ja näyttämään miten epävarma oikeesti oon kaikesta, saaden "narsissin" leiman. Mie hymyilen ja olen hiljaa, nyökkäillen ku miuta puhutellaan sen takia koska en kuule ihmisiä kunnolla korvissa olevan kohinan, sen kaukaisen, kaukaisen supinan takia. "Hyödytön. Ruma. Turha. Laiska. Läski. Tyhmä. Idiootti. Nössö. Narsisti. Itkupilli. Pelle. Häivy. Mene pois. Tapa ittes. kuole... Kuole. KuOlE. KUOLE!!" En uskalla pyytää toistamaan sillä pelkään että minua taas leimataan lisää. En uskalla pyytää mitään. Sillä minusta tuntuu ettei minulla ole oikeutta siihen. Tajuatko sie kuinka monta kertaa mie oon pidellyt veistä miun kurkulla. Ajatellut "yks tönäisy ja veto joko oikeaan tai vasempaan ja se on ohi"? "Viillän ranteeni auki ja jään vessan lattialle makaamaan sillä veri on helpompi siivota laatoista". Tai "Miun ei tarvii tehä muuta ku vetää näitä pillereitä alkohilin kanssa sekasin ja mie varmaan tappaisin miun hermostoni ja samalla itteni". "Vedän vaan tän koko purkin lärviin". "Hyppään sillalta alas". "Ajan sillalta alas". "Ajan päin puuta". "Kävelen liikenteen alle". "Hirtän itseni parvekkeelta". "Tukehdutan itseni tällä tyynyllä". "Kuristan itseni tällä pannalla". Mutten voi. Sillä vaikka mie oon kuinka kokenut kovia ja kukaan ei miuta halua, miulla on niin kova tahto elää etten pysty vahingoittamaan itteäni. Hiusten leikkaus on miulle ku uudelleen syntyminen. Mie teknisesti ottaen vahingoitan itteäni mutta jälki ei oo pysyvää ku muutaman viikon ennen kuin voin taas tehä saman uudestaan. Se on jotain josta mie oon itestäni ylpeä sillä äiti on kehunut miun kampauksia ku oon ite leikannut. Se on ollut miulle hetken onnea. "Tein jotain oikein".

Miks mie istun jatkuvasti koneen ääressä? Koska sieltä mie saan positiivista palautetta ja kunnollista kritiikkiä miun taiteelle. Mie juttelen ihmisten kanssa ympäri maata ja autan heitä piristämällä heidän päiväänsä kuuntelemalla heitä ja antamalla neuvoja omien kokemuksien pohjalta. Mie oon ite vasta toipumis vaiheessa kaiken sen paskamyrskyn takia mitä oon kokenut. Miulta ei voi pyytää liikoja tai käytän taas kaikki voimavarani kerralla. Ja voimavaroista puheen ollen, miulla ei niitä niin henkisesti kuin fyysisesti edes ole paljoa. Miun mieli tekee tepposia ja jatkuvasti vetää miut takaisin asioihin joita en oo ikinä vielä saanut ulos miun systeemistä, tukahduttaen miun aivotoiminan vielä pahemmin sillä kaikki miun jäljellä olevat voimavarat mitä miulla on menee suoraan miun ruuansulatus systeemiin Crohnin taudin takia. Miun keho yrittää taistella sitä vastaan jolloinka miulta loppuu puhti nopeasti kun miun peruskunto on paskaa laiminlyönnin takia. Se on tietämättömän helppo sanoa "syö pienempiä annoksia", "lähe ulos vähäksi aikaa", "juo vettä puol litraa ennen kuin syöt", "jumppaa", "muuta ruokavaliotas". Kuvitellaan että myö molemmat ollaan hiiiiirvittävän korkeiden tornien huipulla ja meillä on edessä identtiset, kiemuraiset vesiliukumäet jota myö lähetään laskemaan. Siun vesiliukumäki on normaalilla vedenpaineella ja siulla menee jonkun aikaa päästä siitä ulos, kun taas miun vesiliukumäessä tapahtuu virhe ja vettä syöksyy niin lujaa että miut käytännössä ammutaan siitä ulos nopeasti. Kaikki ylimääräinen liikkuminen vaan nopeuttaa sitä prosessia ja mie ehin olla ulkona jo ennen kuin ehin kissaa sanoa. Ja se kaikki tuli miulle täytenä yllätyksenä ensimmäisenä. Mutta kun sama prosessi toistuu ja toistuu mie tajuan että siinä on kuvio jota mie en voi ite mitenkään muuttaa. Mie oon ehtinyt 6 kertaa käydä oman liukumäkeni läpi kun sie päätät ensimmäisen laskusi ja lähet viimein uusiksi. Mie otan kellukkeita tueksi ja toivon että ne edes vähän auttaisivat, ne hidastaen miun matkat 5/1. Ne auttavat vähän mutteivät tarpeeksi. Ja mikä pahempi, ne kellukkeet liimaantuu minuun mitä enemmän mie niitä käytän, kun taas sie voit hyvin ehkä koko matkan, tai kärsit pienistä kivuista.Eli jos et tuota tajunnut niin selkokielellä: Miun suolisto puskee ruuan ulos 20 minuutin - 2 tunnin ja 35 minuutin kuluttua, kun taas normaali ihmisen ruuansulatus systeemi vie about 12 tuntia ja paskalle pääsee ehkä 20 tunnissa, mutta ihminen voi olla käymättä paskalla jopa yli 72 tuntia mutta sillon saattaakin vähän olla kyse ummetuksesta, toki kaikki riippuen myös ruuan laadusta. Miun elimistö ei ehi kerätä mitään ravintoaineita talteen että mie jaksaisin liikkua yhtään ylimääräistä. Jos mie juon vettä niin kaikki tulee ulos perseestä. Mie ite saatan päästä pelkälle kuselle kerran viiteen päivään jos sitäkään ku kaikki sisältö valuu samaan aikaan ulos. Joten kuvittele että lähen kävelee tästä miulta tohon Tirilän työväentalolle vaikka ottamaan Poke-Stoppia ja miulle iskee jano ja käyn ostamassa vettä vastapäisestä K-kaupasta. Mie juon ja lähen kävelee takaisin kotia päin, tajuten että miulla iskee hirvittävä ripulihätä sen takia kun se vesi kiertää miun elimistön niin nopeasti ja mie en voi sitä pidättää ku se tulee paineella sieltä perästä. Miltä tuntuis? Vähän hävettäis. Itkettäis. Tuntus PASKALTA. Jumalauta jos mie meinaan paskoa alleni täällä KOTONA OLLESSANI kun se paska hyökkää niin yllättäin niin mietis vähän miten mie hoitaisin lenkkeilyn täällä jossain lähimaastossa ilman vessoja? En lähe lenkille vessapaperi rullan kanssa jotta menisin kyykkypaskalle puskaan ku hätä yllättäis niin että ihmiset vois sitä uteliaana kuvata ja jaella nettiin. Sitä paitsi miun Crohnin lääkkeet lihottaa miuta koska ne yrittää saada miun kehoa sitomaan niitä ravintoaineita jotka auttais miun suolen parantumisessa mutta ainut mitä se tuntuu sitovan kunnolla on rasvaa. Kaikki muut tulee ulos ilman mitään ongelmaa. Läskiä kertyy. Toki pitää myös ottaa huomioon että miulla on taittuneet nilkat jota nyt yritetään korjata pohjallisilla ja aika pitkälti ne on onneks auttaneet ja kävelykin tuntuu jopa osittain mukavalta kun juoksen kaupungilla hoitamassa asioita.

Miulla on itelläni polkimet millä yritän polkea päivittäin ees vähän mutta saamari ku ei oo mitään paikkaa missä istua kunnolla niin että voisin vaan polkea niitä niin jotta tulis jopa hikeä pintaan ilman että miun selkäranka huutais hoosiannaa miun kannikoiden kanssa. "Eihän ne sitä huutais jos siul ois vähemmän painoa." Tiedetään jo. Helvetin vanhaa tietoa eikä sitä tarvii aina olla toistamassa. Vaikka toisaalta jos mie alkaisin taas hikoilla ihan saamarikseen niin miun koko iho ois pakanamaan kartta... Vaikka toisaalta muuttuisin pakanamaan kartaksi syömällä jotain muuta mitä olen tottunut sillä allergiset reaktiot on kivoja. Ongelmia ongelmien perään. Loputon noidankehä. "Tekosyitä" siun mukaan. Valitettavasti miun on jotenkin yritettävä pitää itteni elossa ja iloisena. Pahintahan tässä ois että tää Crohnin tauti yltyis ja joutuisin leikkaukseen josta en koskaan nousisi tai tapaturma. Tai yksinkertaisesti viimeinen naula arkkuuni joka ajaisi miut viimein suorittamaan itsemurhan. En ehkä menis taivaaseen mutta pääsisin hyväksi paistiksi helvettiin ku sikahan mie oon kaikkien mukaan.

Mie en odota siun lukevan tätä kaikkea. Mie en odota siun lukevan tätä viestiä ikinä. Mie en odota siun vastaavan tähän sen takia myöskään. Mutta jos sie tän luet... Mie tiedän ettet sie voi koskaan miuta täysin ymmärtää tai sitä miltä miusta oikeesti tuntuu tai pyytävän anteeksi, mutta mie toivon että tää teksti edes vähän avaisi siun silmiä niin että jos Viivillä tulee ikinä olemaan rankkaa, et käyttäytyis häntä kohtaan niinku oot aina käyttäytynyt miuta kohtaan. Välittänyt vain pinnallisuuksista, etkä katsonut siitä pidemmälle esiripun taa, maskin alle, jossa todelliset tunteeni ovat piilossa maailmalta jotta en enää katoaisi siihen kuiluun josta olen vuosia yrittänyt kavuta ylös yksin ennen kuin sain viimein ääneni kuuluviin.

#finnish #text #finnish text #kattis rambles

0 notes

insuranceautolawnews · 7 years

Link

Iso osa suomalaisista on viime viikkoina tyrmistynyt, ja syy on ministeri Anne Bernerinhttp://ift.tt/2hesQ0Y (kesk). Bernerin johdolla Suomen hallitus hahmottelee teiden rahoitukseen uudistusta. Jännittävää, eikö? No ei. Pelottavaa? Voi kyllä.

Uudistuksen takana on hyvä tahto. Suomen tieverkon kunnostukseen ja kehittämiseen tarvitaan rahaa, jota valtiolla ei hallituksen mielestä ole. Siispä rahaa voisi kerätä esimerkiksi niiltä, jotka teitä autoillaan käyttävät. OK: ehkä järkevää, ei ongelmatonta.

Sitten siirrymmekin pelon vyöhykkeelle.

Suunnitelmissa maksuja kerättäisiin seuraamalla tavalla tai toisella auton käyttöä. Autoihin voitaisiin esimerkiksi asentaa laite, joka seuraa satelliitin avulla, missä, milloin tai miten paljon autolla ajetaan.

Siis laatikko, joka kertoo silmälle taivaalla, että Nieminen ajoi nyt Alkoon ja silmä taivaalla lähettää virvokereissusta Niemiselle laskun.

Ministeri Bernerin mukaan seuranta olisi turvallista ja seuraisi kilometrejä, ei ihmistähttp://ift.tt/2ievTFw. Silti seuranta on saanut monen takajaloilleen.

Alkaako valtio kytätä, missä minä liikun? Kuka nämä tiedot oikein näkee? Miksi Berner ja Sipilähttp://ift.tt/2jqqsBa haluavat hamuta nämä tiedot?

Jaetaanko tiedot reiteistä yrityksille kuin terveyspalvelut sotessa ikään (ministeri Bernerin oman blogin mukaanhttp://ift.tt/2ievTFw laitteet asentaisivat ”palveluoperaattorit”)?

Entä nauraako joku virastossa Niemiselle? Ei kai sentään? Vai sittenkin niin kuin ne 72 poliisia, jotka kurillaan lueskelivat julkkishiihtäjän rekisteritietojahttp://ift.tt/2iextHn? Tai kuten tuo lääkärihttp://ift.tt/2jqp15u (250 urkittua) tai tuo hoitaja http://ift.tt/2ies9E2(23 urkittua) tai tuo toimistosihteerihttp://ift.tt/2jqsJfz (syytteen mukaan 150 urkittua)?

Suomalaisten pelko on siis hyvin perusteltu.

Se on myös tavallaan parisen vuosikymmentä myöhässä. Vasta auton, verotuksen ja valtion yhdistelmä herättää kysymyksiin, joista asiantuntijat ovat varoittaneet vuosia.

Vilkaistaanpa nykymaailmaan:

▪️ Suomalaisista selvästi yli puolet käyttää erilaisia yhteisöpalveluja verkossahttp://ift.tt/2iexo6m. Näistä yleisin eli Facebook kerää käyttäjistään muun muassa sijaintitietoja kännykästä, perhe- ja kaverisuhteita, kiinnostuksen kohteita (myös yhteiskunnallisiahttp://ift.tt/2bxt8cx), tietoja lukutottumuksista ja tutkailee ihmisten liikkeitä myös Facebookin ulkopuolella – viime vuoden lopulla julkistettujen tietojen mukaan kumppaniyritysten avulla myös tosimaailmassahttp://ift.tt/2iexU4s. Jos joku tuntee Niemisen kunnolla, se on Facebook. Vielä syvemmältä Niemisen tuntee Google, joka tietää kaikki Niemisen palveluun takomat hakusanat (voit katsoa omiasi täältähttp://ift.tt/2jqeG9E) – mutta niistähän emme puhu.

▪️ Suomalaisista 94 prosenttia kuuluu konsulttiyhtiö Nielsenin loppuvuonna julkaistun kyselyn mukaan http://ift.tt/2ieH0OHjohonkin kanta-asiakasohjelmaan. Luku on maailman kärkeä. Esimerkiksi S-ryhmä joutui viime vuonna tietosuojavaltuutetun syyniinhttp://ift.tt/2jqj1Ke, koska halusi kerätä asiakkaistaan tietoa ostoksen tarkkuudella. Niemisen paheet tietävät Kesko ja S-ryhmä.

▪️ Suomen turvallisuusviranomaiset ajavat parhaillaan uutta tiedustelulakiahttp://ift.tt/2ieFvQF, joka käytännössä antaisi turvallisuusviranomaisten kaapia verkkoliikenteestä kohdennetusti haluamiaan tietoja – tietenkin vailla vaaraa urkinnasta tai väärinkäytöksistä. Siinä menisi seulaan Niemisen verkonkäyttö, jos joku jossain – tietysti äärimmäisen vastuullisesti – niin päättäisi.

Sanalla sanoen suomalaisten ympärillä on viime vuodet rakennettu ennennäkemättömän laajaa valvontayhteiskuntaa. Bernerin visioima autoseuranta on rakennelmasta vain uusin kerros, joka tekee muutoksen näkyväksi.

Eroja on: Bonuskorteista, Facebookista ja Googlesta, nettisivuista ja vastaavista voi periaatteessa kieltäytyä, vaikka se jo vaikeaa onkin. Berner-seuranta sen sijaan olisi oletettavasti pakollista, ja sen perusteella kerättäisiin veronluonteisia maksuja.

Autojen seurantajärjestelmä tulisi aivan uudella tavalla iholle, mutta mitenkään uusi sen logiikka ei ole.

Ei ole esimerkiksi vaikea kuvitella tilannetta, jossa kännykkä seuraisi reaaliajassa kansalaisten terveyttä ja hälyttäisi muutoksista – suojan nimissä tietenkin.

Mihin logiikka sitten äärimmillään vie?

Esimerkki on jo olemassa, Kiinassa. Siellä Niemisen seuranta ei ole vitsi vaan ehkä piankin karmeaa todellisuutta.

Kiina esitteli viime vuonna uuden järjestelmän, jota se kutsuu ”sosiaaliseksi pisteytykseksi”http://ift.tt/2h3Izfj. Järjestelmä kerää kiinalaisista tietoa verkon ja viranomaisten eri lähteistä ja antaa niiden perusteella ihmisille pisteet. Valtion antamat pisteet sitten vaikuttaisivat erilaisilla – tietysti äärimmäisen vastuullisesti valituilla – tavoilla kiinalaisten elämään. Kiinan vallanpitäjät kutsuvat järjestelmää huolenpidoksi.

Muut kutsuvat sitä digitaaliseksi totalitarismiksi.

Suomi ei ole Kiina, DDR eikä tiettävästi edes matkalla totalitarismiksi. Oikeastaan asia on päin vastoin: Suomi on maailman vähiten korruptoituneita maita. Täällä virkakoneisto on maailman mitassa hämmästyttävän luotettava. Avoimuuskin toimii, vaikka välillä yskii. Yrityksetkään eivät useimmiten toikkaroi lain väärällä puolella, toisin kuin monessa muussa maassa.

Ehkä juuri siksi suomalaiset ovat pitkään suhtautuneet digitaalisen ajan synnyttämiin tietosuojan ongelmiin luottavaisesti. Nyt niitä ei kuitenkaan enää voi väistää.

Mikä sitten neuvoksi? Digikehitys tuo niin paljon hyvää, ettei sitä kannata pysäyttääkään.

Eräs mahdollisuus on liike, jota kutsutaan nimellä Mydata. Liike piti viime syksynä Suomessa konferenssiahttp://mydata2016.org/, jonka osallistujalistassa oli myös ministeri Berner (viestintäministeriö on julkaissut mallista muistionkinhttp://ift.tt/2ieDtjh).

Mydata-ajattelussa ihminen itse omistaa kaiken hänestä syntyvän tiedon ja kontrolloi sitä, mihin tietoa saa käyttää.

Kauppa tai valtio ei siis tallentaisi ostos-, ajelu- tai potilastietoja omiin holveihinsa, vaan ne tallentuisivat ihmisen hallinnoimaan ”tiedostoon”. Ihminen sitten itse päättäisi, kuka tietoihin pääsee – ja voisi halutessaan katkaista pääsyn.

Kysymys saattaa tuntua etäiseltä, mutta on tulevien vuosikymmenien keskeisimpiä: Omistaako valtavan Niemisestä syntyvän tietomassan valtio, yritys vai Nieminen itse?

Kohu Berner-seurannan ympärillä on nyt niin suuri, että se tuskin toteutuu ainakaan äärimmäisessä muodossaan. Sen nostamat kysymykset eivät kuitenkaan katoa minnekään. Ei lähimainkaan: kysymykset vain vaan kasvavat ja monimutkaistuvat.

Sen vuoksi on vain hyvä, jos epäonninen seurantaprojekti onnistuu herättämään asiaa pohtimaan Niemisenkin.

#IFTTT #Blogger

0 notes