#haavan

[bhoomikakalam]

Astrology : ऐसे धूप देंगे तो होंगे कई सारे लाभ-astrolger bhoomika kalam

#astrolgy #astrologer #astrobhoomi #pooja paath #haavan #festivals

[pupucino]

yritin ottaa pillerin koskematta siihen käsin, joten sain sit läpipainopakkauksen reunast pitkän haavan huuleeni

note to self: desinfioisit ne kädet ja ottaisit sen pillerin sormin

#suomeksi #suomitumppu #verta

[theflyingfeeling]

Joonas/Joel suomeksi, olkaa hyvät <3

edit. Ah, unohin! trigger warnings: blood, implied self-harm, also may make you cry apparently? ❤

~

Makuuhuoneen ovella Joonas pysähtyi kuuntelemaan rappukäytävästä kuuluvia askelia. 

Päiväsaikaan Joonas tuskin olisi kiinnittänyt niihin mitään huomiota, hyvä jos olisi edes kuullut niitä; kerrostalon äänet olivat lakanneet ihmetyttämästä Joonasta jo vuosia sitten, vaikka hän olikin asunut koko lapsuutensa omakotitalossa rauhallisessa lähiössä, jossa ainoa meluhaitta aiheutui naapurin oikkuilevasta ruohonleikkurista. Kuitenkin nyt, kun kello lähenteli puolta kolmea aamuyöllä ja koko talo yölliselle vessareissulle herännyttä Joonasta lukuunottamatta vaikutti olevan unten mailla, kivilattiaa vasten kaikuvat askellukset rikkoivat hiljaisuuden tavalla, joka sai Joonaksen valpastumaan enemmän kuin kylpyhuoneen loisteputkivalo hetkeä aiemmin. 

Askelten tuttu rytmi sai Joonaksen kääntymään kohti ulko-ovea, eikä hän yllättynyt kuullessaan kolmen hiljaisen koputuksen kumahtavan sen toiselta puolen. 

Käytävä oli pimeä; ainoastaan kaksi jäänsinistä silmää kiiluivat välikerroksen ikkunasta kajastavassa valossa, kun Joonas raotti ovea.

Sanoja ei tarvittu, kun Joonas siirtyi oven suulta syrjään ja teki tilaa Joelille astua peremmälle. Ensiksi Joonas huomasi Aleksilta puolivahingossa varastetut sandaalit, joilla Joel oli näemmä läpsytellyt parin korttelin päästä keskellä yötä, ja oli aikeissa mainita asiasta pisteliääseen sävyyn, kunnes hänen katseensa osui Joelin vasempaan käteen. 

Se näytti olevan yltäpäältä veren tahrima, ja peukalon sivua koristi pitkä viiltohaava.

“Oho,” Joonas heilautti sormeaan kohti Joelin kättä, “mitäs sulle on sattunu?”

Tyypilliseen tapaansa Joel vältteli vastaamasta hänelle esitettyyn kysymykseen.

“En löytäny laastaria.”

“Musta tuntuu, että tota ei ehkä ihan vaan laastarilla paikata,” Joonas totesi ja suuntasi kohti kylppäriä ja lääkekaappia. Kun Joonas hetkeä myöhemmin palasi eteiskäytävään desinfiointisuihke ja sideharsorulla kädessään mennäkseen seuraavaksi keittiöön etsimään saksia, Joel seisoi yhä avuttomana Joonaksen kynnysmatolla kättään pidellen. 

“No tuu ny peremmälle sieltä,” tuhahti ohi kulkiessaan ja kuuli hiljaisten askelten pian seuraavan kannoillaan keittiöön.

Joel ei hievahtanutkaan, kun Joonas puhdisti haavan, ei sanonut sanaakaan kun Joonas sitoi harson hänen peukalonsa ympärille. Joonas ei aikonut tivata, miten Joelin oli onnistunut loukata kätensä tuolla tavoin, vaikka hänellä olikin paha aavistus.

“Haluuks jäädä yöks?” hän kysyi sen sijaan, että olisi pakottanut Joelin tekemään selkoa illan tapahtumista. 

Pelkkä pään nyökkäys riitti vastaukseksi tällä kertaa.

~

Pimeässäkin Joonas näki, miten peitto hänen vierellään kohosi ja laskeutui rauhalliseen tahtiin. Hän kuuli hiljaisen hengityksen korvansa lähellä; tunsi pehmeän tuulenvireen poskellaan; aisti tarpeen sanoa jotain; turhautumisen, kun sanat eivät tulleetkaan ulos. 

Joonas oli enää pienen hetken, kenties muutaman sekunnin päästä uneen vaipumisesta, kun kuiskaus rikkoi hiljaisuuden.

“Joonas?” 

Hän kääntyi katsomaan äänen lähdettä, mutta tummat silmäripset lepäsivät vasten vaaleita poskipäitä, silloin tällöin värähdellen. 

“Kerro.”

Tasainen liike peiton alla tuntui lakkaavan, ilmavirta Joonaksen kasvoilla katoavan. 

Hetkeen ei kuulunut tai tapahtunut mitään, ja Joonas oli jo miltei nukahtamassa uudelleen, kunnes sama pieni ääni vihdoin kuiskasi hänen korvaansa:

“Rakastatsä mua?”

Joonaksen henki lähes salpaantui; se oli ehkä helpoin kysymys, johon hänen oli koskaan tarvinnut vastata, mutta kun hän yritti miettiä kaikkia niitä ajatuksenjuoksun harhapolkuja, jotka olivat ajaneet Joelin vaatimaan vahvistusta moiselle itsestäänselvyydelle, hänet valtasi ylitsepääsemätön halu painaa otsansa vasten Joelin omaa ja kietoa hänet syleilyynsä, pitää hänet siinä aamuun asti.

“Rakastan,” hän vastasi ja pienen pohdinnan jälkeen päätti toteuttaa juuri nämä aikeensa. 

Joel jähmettyi hänen kosketuksestaan, eikä Joonas ensin ymmärtänyt miksi. Sitten hänen katseensa kohdistui silmiin, joista hän pimeässäkin havaitsi lohduttoman epätoivon.

“Ei sun tarvii sanoo sitä,” Joonas vakuutti hänelle.

Hän kyllä ymmärsi asioiden laidan sanomattakin. 

“Eiku…mä haluun,” Joel sanoi ja liikahti Joonaksen käsivarsilla, valuen yhä syvemmälle kohti Joonaksen paljasta rintakehää. 

Sormet silittivät silkinpehmeitä hiussuortuvia tottuneesti, niin kuin ne olivat tehneet harva se ilta jo lähes vuosikymmenen ajan. 

Ja kuitenkin vasta nyt Joonas ymmärsi, miten paljon nämä pienet hetket merkitsivät heille molemmille.

Kello oli jo melkein neljä ja Joonas jälleen puoliunessa. Silti hän havahtui, kun Joelin huulet liikahtivat hänen omillaan.

“Mäkin rakastan sua.”

#blind channel #blind channel rpf #blind channel fanfiction #it's in finnish! #and it's weird! #and short! #tumblr exclusive for now at least koska en jaksa miettiä otsikkoa enkä tägejä ao3:ta varten :D #mikä olisikaan parempi aika postata puoliangstista ja tulkinnanvaraista j/j:tä lähes klo 1 aamulla <3 #olipas kamalaa kirjottaa suomeks lol sori jos tää on ihan tosi cringe 😂 #palautetta otetaan vastaan 🤲 #trigger warnings in english in case someone throws this in google translate #(not recommended; finnish and machine translations are not a great match xD) #but also because i couldn't be bothered to figure out how to say ''implied'' in finnish 🤡 #random tumblr ficlets by theflyingfeeling

[enkeliseepra]

Tänä aamuna heräsin fläsäreihin entisistä virheistäni.

Sänkyni tuntui mukavalta, mutta fläsärit olivat niin pahoja että oli palko nousta.

Otin aamulääkkeet, harjasin hampaani, hoidin joka- aamuisen kauneudenhoitorutiinin, rasvasin ihoni.

Kuukautiseni alkoivat.

Ottaessani kylpyhuoneen peilikaapista jotakin onnistuin sohaisemaan karvojenajeluhöylääni, ja sain aikamoisen ventin oikeaan keskisormeeni.

Koska minulla ei ole tällä hetkellä sidetarpeita, jouduin lähtemään terveyskeskukseen. Sain vuoronumeron 34.

Hoitaja desinfioi haavan ja laittoi siihen laastarin.

Lähdin juna- bussikombolla Kuplaan. Juttelin muiden kanssa ja söin herkkuja.

Lähdin metrolla Kohtaukseen. Tapasin kavereitani.

Harkitsin meneväni käymään Seurasaaressa, mutta päätin mennä kotiin pesemään pyykkiä.

Perillä kotona imuroin lattian, pesin kaksi koneellista pyykkiä, kävin apteekissa, kuuntelin musiikkia, ja lajittelin roskat kierrätykseen.

Minulla ei ole enää kuin 2 paria rintaliivejä jäljellä. Jouduin ottamaan yhteyttä edunvalvojaan ja pyytämään häneltä ylimääräistä rahaa, jotta saisin ostettua Cubus- myymälästä rintaliivejä. Ne ovat nyt tarjouksessa, osta kolme kahden hinnalla.

[akustisalonen]

Aamukahvi

Aamun hiljaisuus, tyyneys, rauha. Sielunrauha sisällä ja ulkona luonnossa, lämmössä on hyvä olla. Luonnon kauneus pyrkii pääsemään ajatuksiini siinä onnistuen. Olen levollinen. Istun laiturilla katsellen tyyntä merta. Kuuntelen haavan havinaa lokkien huutaessa kilpaa. Merihanhet lipuvat hiljalleen ohitseni etsien paikkaa johon rantautua. Tiaiset laulelevat lehtien suojassa. Jokaisella on tarve…

View On WordPress

#kirjoittaminen #luonto #nature #terveys #valokuvaus

[rennesairanenlove]

Peter Lewis Taistelulajien maailma: "Chi-energian tuottaminen vaatii ankaraa keskittymistä. Kerrotaan että muinaisen Kiinan mestarit kykenivät ottamaan chinsä käyttöön ja suuntaamaan sen mihin ruumiinosaan hyvänsä niin nopeasti, että jos heitä yritti lyödä teräaseella, ei sen terä uponnut heihin. Myös nykyään näytöksissä käytetään toisinaan lihaveitsiä. Yleisöstä pyydetään vapaaehtoista leikkaamaan chi kung -mestarin ihoon haavan. Muutaman turhien yritysten jälkeen vapaaehtoinen antaa lopuksi yleensä periksi."

[aaltohelsinki]

The time has finally come to release the name of our project and the concept behind it! We are proud to introduce: Q Block! A new way to help to prevent and help chronic wounds.

How did we end up here? During our ideation, we had different ideas, and among them the topic of chronic wounds came up. When we did more research on them, we found out that chronic wounds are especially problematic with diabetes patients. Chronic wound means that the healing process of a wound is significantly slowed down  And now, here we are. 

So, why diabetes patients? There are over 450 000 patients diagnosed with diabetes in Finland and when studied also outside of Finland, diabetes is the ninth leading cause of death according to WHO. Diabetes patients are prone to chronic wounds especially in the lower limbs, since they go easily undetected and therefore poorly treated. Due to lower blood flow, the tissues might suffer from hypoxia which slows the healing of a wound even more.

When a wound turns into a chronic wound, it gets inflamed and easily infected. When infected, bacteria can gather at the wound and form a biofilm. Biofilm is a community of bacteria adhered to a surface and to each other. The bacteria produce a polysaccharide matrix around themselves, which acts as a physical barrier between the bacteria and the body’s own immune response. That way the immune cells cant reach the bacteria and the biofilm keeps growing. Additionally, the matrix makes the biofilm immune to many treatments, such as antibiotics.

The bacteria that form a biofilm use a specific signalling pathway called Quorum sensing. There the bacteria produce a molecule that regulates gene expression that enables the formation of the biofilm. For gram positive bacteria this system uses AIP molecules, which stands for autoinducing peptide. And here is where we come into the picture. 

We are planning on producing a small protein called a DARPin. A DARPin is an artificial antibody that can bind specifically and with high affinity to proteins. They are very small compared to regular antibodies and should be able to penetrate the polysaccharide matrix. 

Our DARPin is going to bind straight to the AIP molecule and prevent its binding to the receptor. That way it would then prevent or at least lessen the proliferation of the biofilm.

If we are able to produce a DARPin that can bind to the AIP and prevent it from binding to its receptor, we could create a new treatment for chronic wounds that could improve the quality of life of many people globally. In addition to diabetes patients, other people can also suffer from these complications. We are hoping that in the future we could also provide relief to people suffering from for example war wounds.

------------------------------------------------------------------------------

On vihdoin tullut aika julkaista projektimme nimi ja idea! Ylpeänä esittelemme: Q Block! Uusi tapa ehkäistä ja hoitaa kroonisia haavoja. 

Miten me sitten päädyimme tähän? Ideointivaiheessa pyörittelimme erilaisia aiheita ja niiden joukossa nousi ajatus kroonisista haavoista. Tutkiessamme aihetta tarkemmin, huomasimme, että krooniset haavat ovat erityisen ongelmallisia diabetespotilaiden keskuudessa. Haavan kroonisuus tarkoittaa, että haavan parantumisprosessi on merkittävästi hidastunut. Päätimme siis yrittää löytää ratkaisun tähän ongelmaan joten tässä nyt ollaan. 

Miksi sitten koimme aiheen merkittävänä? Pelkästään Suomessa on yli 450 000 diagnosoitua diabetestapausta vuosittain ja maailmanlaajuisesti se on WHO:n mukaan yhdeksänneksi yleisin kuolinsyy. Diabetespotilaat ovat erityisen alttiita kroonisille haavoille, etenkin alaraajoissa, sillä ne jäävät helposti huomaamatta ja siksi varsin vähälle hoidolle. Heikentyneen verenkierron takia kudokset saattavat kärsiä hapenpuutteesta, joka hidastaa haavojen paranemista entisestään. 

Haavan kroonistuessa se tulehtuu ja se saa helposti tartunnan. Tällöin bakteereja kerääntyy haavaan muodostaen biofilmin. Biofilmi on bakteeriyhteisö, jossa bakteerit ovat on kiinnittyneet haavan pintaan sekä toisiinsa. Bakteerit muodostavat ympärilleen polysakkaridimatriisin, joka toimii fyysisenä esteenä bakteerien ja kehon oman immuunisysteemin välillä. Tällöin immuunisolut eivät pääse bakteerien luokse ja biofilmi jatkaa kasvamistaan. Lisäksi matriisi tekee biofilmin immuuniksi monille hoidoille, kuten antibioteille. 

Biofilmiä muodostavat bakteerit viestivät toisilleen ryhmäviestintää käyttäen. Bakteerit muodostavat molekyylejä, jotka säätelevät biofilmiä muodostavan geenin ilmentymistä. Grampositiiviset bakteerit käyttävät tähän AIP nimistä molekyyliä, joka tarkoittaa autoindusioivaa peptidiä. Tässä kohtaa me astumme mukaan kuvaan.

Suunnitelmamme on muodostaa pieni proteiini nimeltä DARPin. Se on keinotekoinen vasta-aine, joka voi sitoutua spesifisesti ja suurella affiniteetilla proteiineihin. Ne ovat erittäin pienikokoisia verrattuna tavallisiin vasta-aineisiin joten niiden pitäisi pystyä läpäisemään polysakkaridimatriisi. 

Meidän DARPin tulee sitoutumaan suoraan AIP molekyyliin ja näin estää AIP:n sitoutumisen reseptoriin. Näin ollen se estäisi tai ainakin vähentäisi biofilmin leviämistä. 

Jos onnistumme tuottamaan molekyylin, joka sitoutuisi AIP:hen ja estäisi sitä sitoutumasta reseptoriin, voisimme kehittää uuden hoitotavan kroonisille haavoille, joka voisi maailmanlaajuisesti parantaa lukuisten ihmisten elämänlaatua. Diabetespotilaiden lisäksi myös monet muut ihmiset kärsivät vastaavista komplikaatioista. Toivomme pystyvämme tulevaisuudessa tarjoamaan helpostusta myös esimerkiksi sodassa haavoittuneille ihmisille.

#synthetic biology #igem2022 #aaltohelsinki #introduction #project #DARPin #QBlock #biofilms

[hiiskatti]

Mun uuet nappikuulokkeet on perseestä

#harmittaa et piti mennä ostamaan #ostin ihan vaan siksi etten tuhoa mun korvia mun puhelimen mukana tulleilla kokonaan muovisilla kuulokkeilla #ne on jo aiheuttanu haavan mun vasempaan korvaan mut ehkä silti tuhoan korvani mieluummin niillä #noi uudet pitää työntää syvälle että ne pysyy korvissa ja ne tuntuu niin tunkkasilta ja inhoan kuulla oman hengitykseni #ehkä noi on paremmat jossai matkustaessa mut muuten vanhat tuntuu paremmilta #ne silikonijutskatkaan ei oo sopivan kokoset mulle kun pienet luisuu koko ajan ulos ja keskikokoset tuntuu just tunkkasilta #olis pitäny muistaa että mulla ei oo hyviä kokemuksia noiden kanssa :D #no onneksi pääsen kuitenkin koneelle johon saan mun vanhat kunnon on-ear kuulokkeet #käyttäisin niitä myös puhelimessa mut kun ne jotenki sekoilee #nekin pitäisi kohta hankkia uudet :( #vastamelukuulokkeita katselinkin ennen ku päädyin vaan ostamaan ne nappikuulokkeet #oikeesti jotkut parin euron härpäkkeetki olis paremmat kuin noi joista maksoin kympin #mut en mä niistä nyt halua luopuakaan koska onpahan varakuulokkeet #nää vanhat kuulokkeet on kyllä kestäneet yllättävän pitkään #aiemmin jouduin ostamaan uudet nappikuulokkeet ehkä neljän kuukauden välein mut nää on kestäneet kovaa käyttöä jo pari vuotta #ja ne rikki menneet oli jotain sonyn parinkympin kuulokkeita >:( #niin että propsit hmd:n nokialle ja kestävyydelle

[lesser-known-composers]

Väinö Raitio (1891 - 1945) - Four Colour Poems for piano, Op. 22 (1923)

I. Haavan lehdet (Aspen Leaves) [0:00] II. Punahattaroita (Red Cloudlets) [1:34] III. Kellastunut koivu (The Yellowed Birch) [4:51] IV. Auringonsavua (Haze) [8:36]

Jean Dubé, piano (2018)

#Väinö Raitio #Jean Dubé #piano music

[emikochan]

Nordic 5 with the s/o wanting to learn their language but with a slight twist, the s/o wanting to try and learn their language but they fear they won’t be able or good enough to if that makes sense.

I'm so hyped for this. Thanks for the request, Cat-chan!🌸

~~~~~~~~

~~~~~~

Norway:

"You can do this, (y/n)."

"Hell no, Lukas. I'll make a fool out of myself"

You crossed your arms in front of your chest in a protective manner. Today, the market place seemed to be louder than ever before. It seemed to be buzzing with life and it was loud. What if the old man at the candy stall couldn't hear you and you had to repeat yourself awkwardly? What if he understood the wrong thing and accidently had you insulting his mother or something like that? The risk of messing up was just too damn high.

"Just go for it"

"No!" Cold fingers suddenly entangled with yours and you looked up to see him right by your side, looking down at you.

"We'll go together. If you mess up, I'm right there to correct it. You don't have to be afraid."

With a gulp you snuggled a bit closer to Lukas' side and you two approached the friendly old man, that welcomed you two with a warm smile.

"Hei"

"Hei" your eyes scanned the cute wooden boxes that were filled with sweets. They finally locked with the cute fish shaped candy that Lukas adored so much.

"Unnskyld, hvor mye koster det?" ( Sorry, how much does it cost?)

"20 stk koster 5 kroner" he replied and you felt Lukas' hand squeeze yours as an encouragement to go on.

"Det vil jeg gjerne" ( I'd like to have that) you felt a bit of sweat form on your forehead as you flashed him an unsure smile.

The old man nodded and packed your candy in a cute bag before handing it over to you. You gave the good man his money, bid him farewell and took a deep breath as you two went on your way.

"You did well, elskede." Lukas' lips had the softest tug of a smile at their corners and you felt your heart soar, a triumphant smile coming around your lips as well.

~~~~~

Denmark:

His lips covered your neck in thousand kisses. His breath sent shivers down your spine every few seconds and his soft touches left you yearning for more.

"Jeg elsker deg, (y/n)" he whispered and your clouded mind contemplated on wether you should say it or not.

Mikkel went on to whisper way more intimate things, that usually didn't show that much of an effect on you, since you couldn't understand a word. Today you blushed a bright red though.

Struck by surprise your eyes widened slightly. You actually understood some bits and pieces of the dirty things he growled. During the last few weeks you wondered if your lessons even had any effect on you but it's good to know that all of your efforts weren't in vain.

Maybe you weren't doing as bad as you thought you did?

Having enough of him being so cocky, you placed both hands on his shoulders and flipped him onto the bed with you on top of him.

"Hvad siger du, skat?" (What are you saying, darling?" you asked with a smirk and had the confident Dane under you with his eyes wide as little plates and an open mouth staring up at you in awe.

Mikkel didn't let you leave the bed that night and continues to beg you to speak more Danish even weeks after that.

~~~~

Sweden:

You actually caught him by surprise when he talked to his boss on the phone. He was so occupied with his thoughts that he accidently talked to you in Swedish.

You just finished your lessons for that day and were just as occupied with your thoughts as he was, so you replied in Swedish without even noticing it first. It took Berwald a few seconds after hanging up until he truly realized it.

"(y/n)? I didn't know you picked up so much Swedish." You blinked until the realization hit you too.

"Oh... well... it wasn't that good. I'm suprised you actually understood me." you started while fidgeting with the hem of your shirt.

"No, you almost sounded like a native. You're doing very well." he simply stated.

A straightforward man that states the blunt truth. That's why you loved him and his compliment made you smile brightly.

"Tak för det" (Thank you for that)

~~~~

Finland:

What on earth have you done to yourself.

Your hands were clasped over your head, smoke seemed to come out of your ears and your tired eyes could barely focus on the sheer endless lines of words and phrases that literally never.found.an.end anymore.

You were literally "Vapisee kuin haavan lehti" – which is something like "To tremble like the leaf of an aspen tree" or something around that gist- God you don't even know anymore.

"Rakas, are you finished with that project of yours?" A certain Finnish man peeked behind the opening door and found your exhausted body slumped over the desk with big tears swelling up in your eyes and his smile instantly fell. He came rushing to you in an instant

"Oh Hani, what's wrong? Did...did the project go so bad?"

You couldn't answer as you began to sob uncontrollably, the deep feeling of disappointment rising up in you since you totally failed to learn Finnish. Even the basics were too difficult to keep inside that damn head of yours and it just frustrated you to no end.

His hand was quick to rub your back in a comforting manner, while his other hand quickly ripped out a tissue from your desk's tissue box. His eyes fell on the several pieces of paper that lay spread all across the wooden surface. He instantly recognized it as his mother tongue and his eyes widened in astonishment as he noticed your handwriting, that apparently wrote all of those texts and notes down.

"Finnish?" he asked and picked one of the sheets up to examine it closer.

"Puhutko suomea?" ( Do you speak Finnish?) he asked you softly and you simply shook your head.

"I tried, ok. I tried but I just don't get it, it's just too much."

He frowned but it was directed to himself, not you. He nodded and pressed a kiss on your head as he continued to skip through the papers that you finished during the last hours.

"Rakas, you don't have to do this for me. I know how hard my language is, you don't-"

"But it wouldn't be fair! You learnt English and it would be just to at least try and learn your language too!" you exclaimed and he was taken aback for a second before smiling softly.

"Calm, sweetie, calm. How about we take a break today? Let's do a fun trip tomorrow and learn some easier vocabs than this."

That sounded good enough for you to finally calm down, go downstairs to sit on the couch with him and sob your heart out on Tinos shoulder. You confessed your frustration, hate and insecurity towards this new challenge and Tino listened and responded with nothing but reasurance, compassion and love all night long. He'll help you, don't worry.

~~~~~

Iceland:

Gosh, that dude started getting on your nerves. He was really testing your patience with his endless pestering and horrible pick-up lines in broken English that just made you cringe.

You just wanted to wait for Emil to come back from the bathroom so that you two could finally go the rollercoaster but this random guy just wouldn't leave you alone. His English was so bad that he didn't understand your rejection completely and just went on with his pestering, so you had nothing to lose, right?

You had enough.

"Ég er giftur! Drullaðu þér í burtu!" ( I am married! Shit yourself away/Beat it!) you hissed and the stranger took a few steps back before throwing his hands up in the air and finally disappearing.

You huffed and hoped he got the message, Emil most certainly heard it.

"What got you so worked up?"

You turned around in shock and instantly felt shame coming up in you as you locked eyes with the familiar pair of violet orbs. You wanted to improve your icelandic in secret and eventually surprise your beloved boyfriend by saying something nice to him and now the first things he ever heard you say in his native tongue were horrible swear words.

You sunk your head in shame.

"You know, we're not married...yet. But I liked that part very much" he said while placing his gloved hand on your chin to make you look at him.

"I'm sorry. I...wanted it to be perfect when I talk to you" you confessed with sadness still lacing your beautiful voice.

"Sounded perfect enough. Now let's go" Emil wrapped his arm around your waist and gently guided you away from the bathroom stalls.

He's really, really proud of you; don't think he didn't mean what he said simply because he kept the same expression the entire time.

#hetalia #aph norway #lukas bondevik #aph sweden #berwald oxenstierna #aph iceland #emil steilsson #aph finland #tino vainamoinen #aph denmark #mikkel densen #boyfriend #request

[paskanmarja]

tiättekö sen ku saatte jonku ikävän haavan/mustelman/tms siitä ku teette jotain helvetin tyhmää mut sit ei voi valittaa siitä kellekkää koska sulle vaan naurettais koska miten noin voi ees käydä?

anyway löin mun leuan tänään lattiaan ja nyt mul on varmaan mustelma tulossa, en tiedä sattuuko enemmän sieluun vai ruumiiseen

[ylensankiapriha]

(hahmot Linnan enkä rahaakaan saa. Nimetön Lotta hahmo on oma)

Vanhala raapale 11/?

Vanhala oli haavoittumisensa tähden saanut vielä kotilomankin, ja niin onnekkaasti olikin päässyt käymään että samaan aikaan loman oli saanut myös toisella rintamalohkolla lääkintäkomennuksella oleva kotikylältä tuttu lotta. Olipa vielä samainen johonka Vanhala oli ollut kouluaikoina hieman ihastunutkin, ei vain ollut uskaltanut puheeksi ottaa asiaa. Tavallaan Vanhala kai tiesi jo ilmassa olleen jotakin, sillä jo ennen sotaa oli muutamia pitkiä katseita vaihdettukin. Muttei sen enempää sillä hieman ujojahan he olivat molemmat.

Aamupäivällä oli Vanhala lähtenyt kylälle tuttuja tapaamaan, sillä ei oikein voinut vielä kylkensä haavan tähden töitä tehdä kotona. Parempi oli mennä jaloista pois. Kaupan pihalla hän jäi juttelemaan tuttujen naapurin poikien kanssa jotka eivät vielä ainakaan olleet rintamalle lähdön käskyä saaneet. Vaisusti hän kertoi heille haavoittumisestaan, ja rintaman oloista muutenkin. Ei hän nyt aivan kaikkea kertonut, eihän hän niin nuorille voinut aivan kaikkea raakuutta kertoakkaan vaikka kuinka pojat kyllä väittivät kestävänsä mitä tahansa mitä Vanhala olisi kertonutkin. Hän toki tiesi asian oikean laidan eikä siksi kertonut. Kyllä hän tunnisti että kyseessä oli ennemmin suuret puheet, joidenka taustalla oli epävarmuutta ja epäilystä todellista sotaa kohtaan. Olihan hänelläkin niitä ollut vielä silloin kun paloaukealta lähdettiin tuntematonta kohti. Vanhala siirsi puheet kevyempään suuntaan, ja kevensi tunnelmaa muutamalla propagandaan perustuvalla vitsillä. Pian pojat hiljenivät punastellen, ja luikkivatkin kaupan takaiseen metsään. Vanhala kummasteli mistä moinen, kunnes hänen takaansa kuului tuttu naisen ääni joka tervehti häntä. Ensin Vanhala punastuikin, sillä vanhoista tavoista oli vaikea päästä pois. Oli hän kuitenkin rintamalla kasvanut ainakin jotenkin pojasta mieheksi, ja tervehtikin naista lottapuvussa. He vaihtelivat kuulumisia omilta rintamalohkoiltaan, ja Vanhalan sisällä kolahti. Oliko niin että nyt olisi kotipuolessakin joku joka ymmärtäisi ja tietäisi mitä hän oli kokenut ja nähnyt. Ja vaikkei sitten ehkä kotikylällä mutta ainakin kirjeyhteyden päässä. Vanhalan mieleen humahti samanlainen ihastumisentunne kuten aikaisemminkin. Hän punastui jälleen, ja soimasikin hieman itseään. Miten hän nyt sillälailla, iso mies. Mutta niin punastui lottakin. He kuljeskelivat pitkin kylän teitä, ja päätyivät järvenrantaan. Vanhala asetteli manttelinsa hiekalle, ja sille he istahtivat juttelemaan ja maisemaa katselemaan. Ohimennen he aina vilkuilivat toisiaan, ja katseiden kohdatessa levisi molempien kasvoille leveä hymy, ja puna nousi poskille. He juttelivat pitkän tovin kaikesta maan ja taivaan väliltä. Molemmista tuntui kuin kaikki olisi loksahtanut paikalleen, tässä heidän molempien kuuluikin olla. Tavallaan lapsellinen ajatus mutta toisaalta miksei myös mahdollinen...

Molempien lomat kuluivat loppuun, ja tuli aika palata omille lohkoilleen. Vielä kerran he tapasivat juna-asemalla, kun Vanhala lähtisi ensin. Ujosti he hyvästelivät toisensa, mutta silti melkeinpä varmoina siitä että tässä oli nyt sitä jotakin. Pikaisen halauksen jälkeen Vanhala kääntyi pois, otti muutaman askeleen junan ovea kohti, mutta muuttikin mielensä ja palasi lotan luokse. Vanhala veti tämän syleilyynsä ja suuteli niin varovaisesti kun vain osasi. Hän saikin suudelmaansa vastauksen, ja irtautui siitä ujosti hymyillen. Nyt oli pakko mennä, sillä juna nytkähti jo liikkeelle. Vanhala nousi oven alla oleville portaille, ja vilkutti vielä mennessään. Pyysi kirjoittamaankin. Lotta hymyili punastuneena ja vilkutti takaisin. Hän jäi laiturille katsomaan junan perään, eikä oikein tiennyt mihin olisi mennyt, niin kevyt ja onnellinen olo hänellä oli.

Vanhala palasi rintaman arkeen, ja sen karskius iski hänelle vasten kasvoja. Nyt hänen korvaansa särähtelivät etenkin Rahikaisen naispuheet. Tämä puhui ikäänkuin naiset eivät varsinaisesti olisi olleet ihmisiä ollenkaan, vain jotakin mihin hän itsensä tyydyttäisi. Koko ajatus inhotti Vanhalaa, mutta kaiken sovun säilyttämiseksi hän vain koitti elää asian kanssa. Kerran sattui niin että Rahikainen sattui saamaan yhden Vanhalan ja lotan kirjeen käsiinsä, ja alkoi sitä lueskella koko korsun miehille ääneen. Kirjeessä oli ollut puhetta jo hieman yksityisemmästäkin asiasta, kirjeessä oli jo rivienvälissä lupauksia siitä mitä seuraavalla lomalla voisikaan tapahtua. Rahikaisen teko oli tottapuhuen loukannut Vanhalaa, ja samalla lottaakin. Sillä Vanhala tiesi kuinka herkässä oli näinä aikoina naisen ja etenkin lotan maine, ja sen maineen kanssa pelleily häntä satutti. Rahikainen koitti länkyttää jotakin omaan tapaansa, ja kysellä millainen mahtoikaan olla tämä kyseinen "neitokainen" niissä puuhissa. Vanhala nyhti kirjeensä Rahikaiselta ja käski tämän painua helvettiin jauhamaan sontaansa. Olisihan hänen mieli tehnyt ehkä tinttaistakin muttei hän kehdannut. Jonkunlainen sopu piti jatkossakin säilyttää. Vanhala oli vaivoin vielä sietänyt länkytyksen milloin mistäkin naisesta jota Rahikainen oli koittanut tai halunnut koittaa, mutta kun se kohdistuikin Vanhalalle läheiseen ihmiseen hän todella suuttui. Muutaman päivän kuluttua Rahikainen kyllä pahoittelikin, ja kyllähän Vanhala anteeksi antoikin, muttei kylläkään luottanut Rahikaiseen sen enempää kuin aikaisemminkaan.

Monen kuukauden kuluttua Vanhala sai seuraavan lomansa, ja lotan komennus oli juuri päättynyt, ja seuraavan alkuun oli muutama päivä. Lotta oli Vanhalaa vastassa juna-asemalla tämän saapuessa, ja Vanhalan astuessa ulos vaunusta syöksyi nainen hänen syliinsä. He halasivat pitkän aikaa, kunnes astuivat erilleen toisistaan, ja hymyilivät toisilleen. Vanhala suuteli lottaa, ja hänen vatsansa täyttyi perhosista. Nyt hän viimeistään oli varma että tässä oli nyt hänen tuleva morsiamensa. Ja niin olikin

#tuntematon sotilas #vanhala

[tattikeisari]

Henkilökohtainen kokemukseni vasektomiasta

Netistä löytää kyllä tietoa itse vasektomiasta, etenkin sairaaloiden omilta sivuilta, mutta ihmisten omia kokemuksia ei tunnu olevan saatavilla aivan yhtä paljon. Operaatiostani on kulunut noin kuukausi kirjoitushetkellä. Tämä on siis teille, joita kiinnostaa kuulla, miten homma sujui minun osaltani.

Alle kolmikymppisenä en vuosien yrittämisen jälkeenkään saanut lupaa vasektomiaan, joten luovutin ja odotin kiltisti, että se maaginen 30 tulee täyteen. Toinen vaihtoehto olisi ollut hankkia muutama mukula, mutta se olisi ollut typerää, koska koko vasektomian idea mulle on ollut se, ettei niitä mukuloi tulisi.

Siispä kun olin vielä 29, aloin selvittämään miten pääsisin nopeiten ja helpoiten vasektomiaan. Kävi ilmi, että julkisella puolella on yli kolmen vuoden jono vasektomiaan. Kiitos kunta, tääl ei sitten niin mikään toimi millään tavalla nopealla aikataululla. Seuraavaksi siis tutkimaan, mitä tämä kaikki mahtaisi maksaa yksityisellä puolella.

Etsin netistä tietoja ja päädyin ottamaan yhteyttä kahteen yksityiseen lääkäriasemaan kysyäkseni operaatiosta lisää, sekä selvittääkseni mitä kaikkia kuluja siihen sisältyisi. Ensimmäiseltä sain hyvän ja selkeän vastauksen kaikista eri vaiheista ja niiden hinnoista. Toisesta vastattiin, että mun pitää soittaa sinne ja puhelu on maksullinen. Valinta oli siis tehty.

Täytin 30 ja päätin ryhtyä toimeen. Soitin lääkäriasemalle ja juttelin mukavan asiakaspalvelijan kanssa. Minulta kyseltiin perustiedot sun muuta ja kerrottiin, että lääkäri soittaisi minulle parin päivän päästä. Sain puhelinajan lääkärille. Oli ihan kiva, ettei tarvinu lähteä Yksityisen toimipisteelle saakka tapaamaan lääkäriä, vaan se hoitui helposti puhelimitse (korona-aika saattoi tietty vaikuttaa tähän). Lääkäri selvitti mun kanssa kaiken operaatioon liittyvän, varmisti, että ymmärrän tämän olevan lopullista, sillä vaikka vasektomian purkaminen olisi teoriassa mahdollista, ei sen onnistuminen ollut mitenkään varmaa. Kertoi miten valmistua, eli ei saanut syödä mitään raskasta, ja tukevat alushousut olisi hyvä olla. Kertoi myös minne saapua ja mihin aikaan. Lääkäri ei tästä asiasta sanonut, enkä tullut kysyneeksi, mutta heiltä aikasemmin saamani yleisohjeet leikkaukseen tuleville mainitsi, että pitäisi olla saattaja mukana. Ja sitten minun tarvi odottaa vain pari viikkoa operaatiota, toisin kuin kunnallisella puolella.

Tuli operaatiopäivän aamu ja koska minun piti olla Yksityisen toimipisteellä jo kello 6:45 oli herätys epäinhimillisen aikasin. Normaalisti kävelisin tuon noin 3km mitä tästä oli matkaa, mutta en halunnut ottaa riskiä, että olisin nivuset märkänä lääkärin edessä. Siispä bussi alle ja kumppanini kanssa matkaan.

Perillä ehdin hyvin ensin käydä vessassa jännityskakalla ja sitten vasta soitin paikan ovikelloa. Minut otettiin vastaan ja pyydettiin odottamaan hetki. Olin aamun ensimmäinen asiakas siellä leikkauspuolella ja heillä vaikutti olevan vielä hieman aamutoimet kesken. Mutta odotus päättyi pian ja minut pyydettiin istumaan sairaalavuoteelle. Ojensin esitäytetyn lomakkeen, joka mua oli pyydetty täyttämään ennen saapumistani ja sain uuden erilaisen lomakkeen eteeni. Kun se oli hoidettu, mulle annettiin sairaalapaita, osoitettiin kaappi jonne voisin laittaa vaatteeni operaation ajaksi ja mulle tuotiin pieni muovimuki täynnä erilaisia pillereitä, sekä lasi vettä. Muistan että joku niistä pillereistä oli jonkin sortin antibiootti, mutta en tullut edes kysyneeksi mitä kaikkea siinä oli. Kiltisti vaa kaikki kurkusta alas.

Pian lääkäri, jonka kanssa olin pari viikkoa aikasemmin puhunut puhelimessa, tuli luokseni ja kävi nopeasti läpi kaiken operaatiosta. Sitten minut jo ohjattiinkin leikkaushuoneeseen.

Kävin makuulleni leikkauspöydälle, päälleni levitettiin peitto ja kysyttiin oliko minun kylmä. Salissa oli mun mielestä mukavan viileää verrattuna kuumaan kesään, joten mun oli oikein hyvä olla yhdellä peitolla. Kaksi hoitajaa laitteli kaikkea valmiiksi. Minulta kysyttiin välillä onko kaikki hyvin, onko kysyttävää ja häiritseekö jos laittavat radion soimaan. Käteni oli pöydän sivuilla omissa telineissään ja rintani yli laitettiin menemään metallitanko, johon ripustettiin verho, etten nähnyt mitä alempana tapahtui. Lääkäri tuli vielä juttelemaan kanssani, viimeinen varmistus, että todellakin haluan tätä ja ymmärrän vasektomian olevan lopullista.

Homman seuraavassa vaiheessa hoitaja pesi alapääni ja desinfioi sen. Oli hieman viileää vettä. Alapäätä ei sheivattu, mikäli se jotakuta kiinnostaa. Sinne aseteltiin joitakin peitteitä, en tiedä miten, sillä saatoin katsella lähinnä vain sivuilleni tai ottaa tuijotuskilpailun kattolampun kanssa. Lääkäri istahti pöydän viereen ja sanoi laittavansa puudutuspiikit. Tämä hetki oli operaation toisiksi epämiellyttävin vaihe. Piikit pistivät hieman. Kuulemma eivät vie kaikkea tuntoa, tuntisin paineen tuntua, mutta en mitään leikkaamista tai muuta. Sitten tehtiin avaushaava. Se tehtiin peniksen ja kivesten väliin, voisi kai sanoa, että siihen kivespussin yläosaan, ennen kuin peniksen varsi alkaa.

Lääkäri oli oikeassa siinä, että en tuntisi viiltoa. Tuntui hassulta, kun lääkäri räpläsi alapäätäni, enkä tuntenut juuri mitään. Minulta välillä kysyttiin tuntemuksia ja pyydettiin sanomaan heti jos tuntuisi kipua, jolloin saisin lisää puudutusta. Lääkäri kertoi jatkuvasti mitä on milloinkin tekemässä. Oli kiva pysyä kärryillä, että mitä siellä verhon takana tapahtui. Jossain vaiheessa kun lääkäri sanoi vetävänsä johtoja hieman esiin, tunsin kovan kivun alavatsani seudulla ja hieman hätkähdin. Tämä oli operaation epämiellyttävin vaihe. Ennen kuin ehdin itse mainita kivusta, lääkäri jo kysyikin, että sattuiko jokin. Kerroin kivusta ja sain lisää puudutusta. Loppuaikana en tuntenut mitään epämiellyttävää.

Ja jos et vielä tiedä, mitä sinne alapäähän vasektomiassa tehdään, niin tässä lyhyt kuvaus: Viilto, siemenjohdin esiin, katkaistaan, johtimen päät poltetaan, taitetaan J:n muotoon ja sidotaan kiinni. Tai ainakin niin minä sen ymmärsin. Oli muutes jännä tunne kuulla sihinää siitä polttimesta ja haistaa palaneen käry, tietäen sen tulleen omasta kehostani. En tuntenut mitään.

Sitten vielä toinen piuha sai saman käsittelyn ja tuli aika laittaa tikit. Itsestäänsulavat, irtoaisi parissa viikossa. Mulle tehtiin sellanen ristin muotoinen tikkaus ja siitä on jäänyt pieni tähden muotoinen arpi. Eli hyvin pienestä viillosta oli kyse. Operaatiosta on kirjoitushetkellä kulunut kuukausi ja arpi on hiljalleen parantunut, joten en tiedä miten paljon se siitä vielä katoaa.

Pääsin pois leikkaussalista, sain omat vaatteeni ja hoitaja toi minulle nipun papereita, joissa oli hoito-ohjeita sun muuta, sekä pienen muovipurkin, johon kahden kuukauden kuluttua leikkauksesta talletan siemennestenäytteen ja vien sen labraan tarkistettavaksi. Sain myös kaksi reseptiä kipulääkkeisiin, jos kipuja tulisi. Hain ne apteekista ja suuntasimme bussipysäkille kumppanini kanssa. Oli kulunut noin tunti siitä, kun olin kävellyt sisään Yksityiselle ja päässyt pois sieltä.

Minun oli kotimatkalla hieman heikko olo ja kävely sujui hitaasti. Ei ollut kipuja, mutta nivusissa tuntui hieman epämiellyttävältä. Aika pientä kuitenkin siihen nähden, mitä oli just tehty. Kotona oli aika jatkaa lyhyitä yöunia. Laitoin ison paksun tyynyn polvieni väliin, etten tekisi hallaa tuoreelle haavalle ja aroille kiveksille.

Loppupäivä meni pitkälti sohvalla makoillen. Avopuolisoni avusti jos jotain tarvin ja toi minulle ruokaa. Ei ollut kipuja, joten oli varsin luksusta se loppupäivä. Toipuminen sujui hyvin. Ekana päivänä haava piti pitää kuivana, mutta sen jälkeen suihkussa sai käydä. Muutaman kerran päivässä piti suihkutella vettä haavan alueelle, että lika ja pöpöt lähtis pois. Saunaan tai uimaan ei pariin viikkoon saa mennä. Minulla kävi kai tuuri, sillä ei tullut mitään kipuja, enkä tarvinut hakemiani särkylääkkeitä. Tai sitten Yksityisen lääkäri todellakin osasi hommansa. Ainoastaan että kivekset oli hyvin herkät ja oli tarkkaa parin viikon ajan missä asennossa pystyi makaamaan ja istuutuessa piti varoa niitä. Nyt kuukausi operaation jälkeen vain ja ainoastaan arpi on muistuttamassa tapahtuneesta.

Kysymys joka minua ja varmasti monia muita kiinnostaa: kuinka pian operaation jälkeen voi harrastaa seksiä? Noin viikon kuluttua. Itse odotin puolitoista viikkoa varmuuden vuoksi. Mutta huom! On käytettävä muuta ehkäisyä, kunnes labra on antanut puhtaat paperit, sillä siittiöitä on vielä jonkin aikaa siemennesteessä.

Lopullinen hinta tälle kaikelle, mukaan lukien bussiliput, apteekista haetut särkylääkkeet ja tuleva labrakäynti: ehkä vähän yli 800€

En kadu mitään.

Tässä linkki Ylen juttuun, liittyen vasektomian jälkeisiin kipuihin, joista en itse ainakaan ollut kuullut ennen omaa operaatiotani.

Toivottavasti kokemuksestani lukemisesta on hyötyä muille.

#suomi #vasektomia #ehkäisy

[violasmirabiles]

1, 13, 24 (lammio) ja 42 (vilho ja rokka)

1. Onko sinulla jotain kappaletta, jonka yhdistät mielessäsi johonkin Tuntemattoman hahmoon? Miksi? > hyvin monta ja hyvin moneen. joissakin biiseissä on sellainen teksti, joka huokuu johonkin hahmoon sopivaa energiaa. joissain biiseissä sellaisia säkeitä on ehkä pari kolme, mut se riittää siihen että yhistän koko biisin hahmoon. joskus biisissä on vain Jotenkin Sellainen Sopiva Viba. ja sitten jonkin punakaartin marssin yhdistän paitsi itse teokseen, niin tietty Vanhalaan, koska sehän sitä eniten siellä laulelee. tän takia mulla on uhh en edes uskalla laskea kuinka monta spotify-soittolistaa tarkalleen, mutta Monta. on hahmolistaa ja on shippilistaa ja on perkele kahdelle ficillekin omat listansa, ja Koko Teokselle on oma listansa ja Pohjantähdillekin jumalauta on. And They All Slap And I Do Not Accept Criticism At This Time Or Ever. mut esimerkkejä listatakseni

noitalinna huraan pikkuveli on riitaojabiisi, nimenomaan tämä alkuperäinen koska rauhallisempi ja melankolisempi

carolan mä tahdon pojan on raili kotilainen, se on justiinsa oikealla tavalla rempseä

ateenalaisten laulu on kariluoto through and through. se on se teksti ja tämän jätkän ihannepyrkimykset ja ideologia ja kaikki.

scandinavian music groupin näin minä vihellän matkallani on määttä. jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin.

13. Mihin hahmoon samaistut eniten? Mihin hahmoon et? > vanhalaan siinä mielessä että nauran omille vitseilleni kaksinkerroin ja validaatiota pls, mut siinä mielessä määttään että pyrin olemaan yhtä chilli. ja vaikka joskus puran odottamattomien tilanteiden ensireaktioita äärimmäisen epächillin kuuloisesti niin ,,en mä oikeestaan jaksa mennä yleensä paniikkiin. kerrankin eksyin joensuun ruutukaavalla, mikä sinänsä on jo saavutus, ja kerran olin vähän hukassa serbian novi sadissa, mutta eihän siinä muuta kuin hengitti hetken syvään ja lähtee sitten kaikessa rauhassa pyrkimään oikeaan suuntaan. nii tietty lahtiseenhan minä sillä tavalla kanssa samaistun että Minähän Sitten Kanssa Jupisen. aina. mun kämppiksenä ja kuorokaverina ja kurssikaverina ja kaverikaverina on varmaan kiva olla. sit rokkaan ja rokan kylmäverisyyteen ja rohkeuteen ja sodasta nauttimiseen en pysty samaistumaan, enkä asumaniemen rämäpäisyyteen.

24. Kerro arvesta, joka hahmolla x on. Missä se on? Mistä se tuli? > Lammion arpi. hei. nyt. kun on tämä Korpelan ärhentely/kuolemakohtaus siellä loppupuolella, ja Lammio yrittää nostaa niitä Korpelan rattaita ennen kuin ilmahyökkäys tulee päälle ja näin. niin jos se saa käteensä haavan jostakin törröttävästä osasta siinä niiden rattaiden kanssa ährätessään, ne oli Kuitenkin missä kunnossa sattuu. siinä mennään koko ajan eikä haava ole millään tavalla hengenvaarallinen, niin sitä ei ehdi lääkintämiehillekään näyttää ja siihen kehittyy arpi, jota katsoessaan Lammio sitten tahtomattaankin muistaa että sinä et mun rattaitani nosta ja ampua sinäkin saatana ampua hyvin vaan. epämukavia muistoja monella tapaa.

42. Mikä on hahmon x love language/tapa osoittaa rakkautta. > vilho ei puhu eikä oikein koskekaan, nään sen enemmän semmosena tyyppinä joka auttaa toista kaikenlaisten hommien kanssa. rokka ilmaisee välittämistään sillä tavalla että, no, on toisen kanssa. aikataulut whomst i only know wanting to spend time with my loved one. tiiäks.

kiitän! pistäkkee kysellen!

#tuntematon sotilas

[kielovesi]

Eräänä päivänä, kun Niemelän naiset olivat lehtiä riipimässä Vaitin kivikkomaalla, tunsi Sohvi jotain pistosta varpaassansa. Hän katsahti jalkoihinsa, jossa suuri mustankirjava käärme mateli. Hän pelästyi ja huusi toisille naisille: — Tulkaa tappamaan, täällä on käärme! Pian leikkasivat toiset naiset itselleen leppäiset kepit ja tulivat tappamaan käärmettä, joka jo oli ennättänyt mataa vähän edemmäksi. Käärmeen luo päästyään sanelivat naiset: Maa pidä varasi, vihollinen on päälläsi. Tämä sanottiin sitä varten, ettei käärme pääsisi maan sisään. Sitten he tappoivat käärmeen. Sohvi valitti, että mato taisi panna (käärme purra) hänen jalkansa, koska sitä tuntuu kirvelevän. Toiset naiset tutkivat asiaa tarkemmin ja löysivät Sohvin varpaasta pienen reiän, josta tuli verta. He pyyhkivät heti veren pois lehdillä, pesivät haavan vedellä ja voitelivat sen tapetun käärmeen verellä, käärivät pajun niinellä haavan kiinni ja laittoivat Sohvin kotiin, jonne Anni ja Kaisa myötä seurasivat häntä saattamaan. Kotiin päästyä oli jo Sohvin koko jalkaterä ajettunut. Emäntä otti viipulavyön, jolla sitoi kipeän jalan ketroksesta kiinni. Isäntä käski Eerikan mennä Riha-Heikkiä perään ratsashevosella lukemaan (loitsimaan) käärmeen vihoja. Parin tunnin kuluttua tulikin Riha-Heikki ratsastaen samalla hevosella. Eerikka oli nimittäin käskenyt Heikkiä joutumaan pian ja itse hän tuli perästä jalkaisin. Tultuaan Niemelään Heikki pyysi ja sai viinaa, meni kolme kertaa muutetun huoneen kynnykselle istumaan, kaasi viinan kuppiin, johon hän loitsi: Mato musta maanalainen, toukka Tuonen karvallinen, hivusletti Hiiden immen, paholaisen partakarva, pirun piiska, Hiiden ruoska, ruman hengen ruokosauva, haamu haltian näköinen, raippa raunionalainen, läpi mättähän mänijä, puunjuuren pujottelija! Kuka sun kulosta nosti heinän juuresta herätti? Ken käski pahalle työlle, työlle kehnolle kehotti? Isosiko vai emosi vaiko muu sukusi suuri? Kuka käski, ken kehotti päätä pystyssä piteä, kaulan vartta kauheata? Ken se kieltäsi kehotti, kuka haiku hammastasi puremahan, jyytämähän, syömähän, kaluamahan? Tiesitkös puuta purrehesi, pajun juurta pannehesi, närettä näpistäneesi, kokeneesi koivun juurta, haukanneesi haavan juurta, pihlajaista pistäneesi? Et sä puuta purrutkana, pajun juurta pannutkana, närettä näpistänynnä, kokenunna koivun juurta, haukannunna haavan juurta, pihlajaista pistänynnä, kun purit ihon imeisen, turmelit emosen tuoman. Mato musta myrkyllinen tahi harmaa haikuhammas! Jos olet pannut, niin paranna jos sä koskit, niin kohenna! Lienet hampahin hakannut tahi iskenyt ikenin eli kielin koskettanut eli purstoin puikkaellut tahi hengin huokonunna, niin tule työsi tuntemahan, pahasi parantamahan! Ota pois omat kipusi, alle haiku hammastesi. Vedä myrkkysi vetenä, maitona pahat panosi. Vie poies vihasi tästä, keltaisin keuhkoihisi, muikeoihin maksoihisi, saata sappesi sisälle, vaskisehen vatsahasi, muuta viinaksi vihasi, vedeksi pahat makusi! Jos et pahaasi paranna etkä vie vihojas tästä, niin minä sanon emolles, valittelen vanhemmalles; enemp on emolla työtä, vaiva suuri vanhemmalla pahoja parantaessa takiota tauottaissa. Turvotkohon tuomen juuret, kohotkohon koivun juuret, levetköhön lepän juuret, pajun juuret paisukohon, kuusen juuret kohotkohon, kasvakohon kannon juuret, kiven juuret kiintyköhön, vaan ei iho inehmoisen, emon kantaman katalan. Itse turvu tuskihisi, paisu pakkopäivihisi, ähkyhysi ärtyele! Katkea häijy kaheksi, konna kolmeksi muruksi, niin kuin pakkula pahanen tahi leppäpökkyläinen! Tuonen toukka, maan matonen, kyy vihainen viirukkainen! Viskoa vihasi tästä hiiden hiililiedoksehen, paholaisen pankon päähän, tuonne helvetin tulehen, pahan vallan valkiahan! Tahi saattele salolle, Kipuvuoren kukkulalle. Siellä keittäös kipuja pikkuisessa kattilassa, yhden sormen mäntävässä, peukalon mahuttavassa. Tee nyt yöllä terveheksi, päivällä imanteheksi, alta aivan raittihiksi, keskeä kivuttomaksi, päältä tuntumattomaksi, ehommaksi entistänsä, paremmaksi muinaistansa! Loitsittuaan Heikki kaasi viinan puteliin takaisin, meni tupaan Sohvin luo, kaasi viinaa pulliin ja käski hänen ryyppäämään, jonka Sohvi tekikin. Sitten hän voiteli viinalla käärmeen pureman haavan, kääri tupakanlehden päälle ja sitoi sen pajun niinellä kiinni loitsien kääriessään: Siteheksi Luojan silkki, Luojan kaapu katteheksi tälle jalalle jalolle, vakaiselle varpahalle! Katso nyt kaunoinen Jumala, varjele vakainen Luoja jottei vioille vetäisi eikä tuskihin tulisi, hätäpäivä päälle käisi, pakko saattais parkumahan! Sitten Heikki kaivoi kuopan tanhualle. Sohvi kannettiin sinne, asetettiin kuopan laidalle istumaan ja kipeä jalka pantiin kuoppaan, jossa hän piti sitä koko sen päivän. Yöksi kannettiin hänet huoneeseen makaamaan. Seuraavan päivän vielä hän piti jalkaansa kuopassa. Sen jälkeen alkoi jalka parata.

Johannes Häyhä. Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 5: Kesäaskareet. 1897

#johannes häyhä #kuvaelmia itäsuomalaisten vanhoista tavoista #1897 #karjala #runo #käärme #taika #loitsu #kansanperinne #kansanparannus #nostatus

[hanhan156]

Tuntematon risteily pt.7

Lukemattomien tuntien jälkeen sain tämän hävyttömän pitkän chapterin ulos. Sisältää jotain lievää miesromantiikkaa.

Genre: Seikkailu, huumori, draama ja jotain siltä väliltä.

Disclaimer: Kaikki kunnia hahmoista Väinö Linnalle, joka varmaan kääntyisi haudassaan, kun tietäisi mitä hänen hahmoillaan tehdään netissä nykyään. En saa tästä rahaa, enkä mitään muutakaan kuin hyvää mieltä toivottavasti muillekin kuin itselleni.

Hahmot/Paritukset: Kookoon miehiä. Jotain random romantiikkaa saattaa olla ilmassa eräiden välillä.

Varoitukset: Kiroilua, huonoa laulua, alkoholinkäyttöä ja pientä homoilua.

Juoni: Entisen konekiväärikomppaniaksikin kutsutun luokan porukka kootaan kasaan ja lähdetään nauttimaan pidennetystä viikonlopusta Tukholman risteilylle. Seitsemännessä osassa lauletaan, Koskela muistelee menneitä ja Kariluoto suostuu painostuksen edessä esiintymään.

Tuntematon risteily osa 7: My Koskela will go on

Vuosia kestäneen Cheek-fanituksen ansiosta Lammiolle niin tutuiksi tulleet soundit pärähtivät ilmoille huipputeknisten karaokelaitteiden kaiuttimista. Itse räppäri kuitenkin vapisi lavalla kuin haavan lehti. Hitto soikoon, olikohan tässä nyt oikeasti ollut mitään järkeä? Hän ei ollut julkisesti esiintynyt koskaan, joten todennäköisyyden sääntöjen mukaan esitys tulisi olemaan jonkin asteinen fiasko. Pojat varmastikin kettuilisivat hänelle jälkeen päin tästä vielä pitkään matkan jälkeenkin. Eturivissä virnuileva Rahikainen puhelin kourassaan ei ainakaan helpottanut esiintymisjännitystä yhtään sen enempää.

Lammio yritti epätoivoisesti tuijottaa ruudulla viliseviä tuttuja lyriikoita, mutta juuri nyt ne näyttivät epäselvältä puurolta. Ensimmäiset säkeet menivätkin häneltä täysin ohi. Karaoke-emäntä silmäili sivusta tilannetta ja oli valmiina tulossa avuksi paikkaamaan, jollei ramppikuumeesta kärsivä esiintyjä saisi suutaan pian avattua.

”Hemmetti, nyt pitää ryhdistäytyä, ihan vain senkin vuoksi, ettei tuo yksi limainen tuijottelija saisi liikaa hupia epäonnistumisestani”, Lammio psyykkasi itseään sisäisen puheen avulla. Hän vetikin syvään henkeä, sulki silmänsä ja toisteli mielessään kappaleen lyriikoita: Mun täytyy luottaa ja antaa vaan mennä.

Eturivissä mahdollisimman näkyvällä paikalla seisova Rahikainen nautti suunnattomasti katsellessaan Lammion ahdinkoa. Onneksi hän oli tajunnut taltioida tämän esityksen, sillä siitä voisi ilkeillä vielä pitkään. Tämä mietti nasevia lausahduksia, joilla kiusaisi Lammiotaan koko loppumatkan. Niitä voisivat olla esimerkiksi: ”Jäivätkös ne Kuovin sulosoinnut sinne laivan baariin?” tai ”Veikö kissa kielen, mutta ai niin, eihän Kuovilla edes ollut kieltä alun perinkään.” Letkautuksia tulisi illan aikana keksittyä varmasti lisääkin.

Hupi loppui kuitenkin lyhyeen, sillä aivan kuin taikaiskusta lavalla kököttävän Cheek-kopion hiljaiselo katkesi viimein kiivaan räpin alkaessa:

”Mun täytyy luottaa, että nää siivet kantaa Musiikki kuljettaa ku koko elämän sille antaa Rohkeus ei oo sitä ettei pelota Vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa Menin äärirajoille että mun pääni hajoilee Tiedän et mun paikka maailmas on antaa ääni sanoille Annan niin kauan kun sillä on välii Kävi miten kävi voittajat ei pelkää hävii”

Rahikaisen suu loksahti auki. Tämä ei voinut olla todellista. Taisi olla aika myöntää, että vastoin alkuodotuksia hänen Henkkansa näyttikin hanskaavan tämän homman. Kaiken kukkuraksi tämä oli onnistunut kokoamaan itsensä totaalisesta jäätymisestä huolimatta. Se oli hatunnoston arvoinen suoritus myös muidenkin poikien mielestä, jotka seurasivat esitystä taka-alalla.

”Tää on kyl niin sukkelaa, et millassi kykyi täst meijän porukast oikke on löytyny täsä illan aikan”, Hietanen päivitteli pojille heidän katsellessaan ihmeissään bussikuskinsa esitystä. ”Koht varmaa tyylii joku Honkajokiki menee laulamaa jottai perkeleen death metallii, jos tämne meininki jatkuu viäl.” Turkulainen oli kieltämättä jopa hieman kateellinen muiden poikien taidoista.

Hermosauhuiltaan palaava Lehto oli kuullut jo kauas syvästi inhoamansa artistin kappaleen. Kuka ihme siellä oikein tuota hirveää mölinää hoilotti? Nähdessään reissun aikana liiankin tutuksi tulleen hahmon karaokekuppilan ovelta, hän kääntyi saman tien suosiolla takaisin ulos. Kuovin räppääminen oli viimeinen asia maan päällä, mitä hän nyt kaipaisi.

Lammio ei teknisesti ollut kovinkaan kaksinen laulaja, mutta sen mitä hän tekniikassa hävisi, hän otti takaisin olemalla sangen karismaattinen esiintyjä sekä sujuva räppääjä. Räppi-Henkka olikin saanut varsinkin nuoremman yleisön puolelleen. Monet tanssilavalla pomppivat lukiolaiset pähkäilivätkin salaa, mahtoiko komea riimittelijä olla sinkku.

”Vien tän äärirajoille, äärirajoille Vien tän äärirajoille, sua varten Vien tän äärirajoille, äärirajoille Vien tän äärirajoille, sua varten Vi-vi Vien tän äärirajoille, sua varten Vi-vi Vien tän äärirajoille, sua varten!”

Reilun kolme minuuttia kestäneen kappaleen tultua päätökseensä, yleisö repesi jälleen kerran raikuviin suosionosoituksiin. Hysteria ei kuitenkaan ollut aivan samankaltaista kuin hämmentävän Riitiksen&Lehtiksen kohdalla, mutta tupa oli selkeästi kuumana Henkan persoonallisen esityksen jäljiltä.

Lammion yrittäessä hiippailla pikkuhiljaa poispäin parrasvaloista, kaksi innokkaan näköistä lukiolaistyttöä olivat juuri lähestymässä häntä selkeästi jotain sanottavaa mielessään. Rahikainen oli kuitenkin ilmestynyt salamana tyttöjen ja esiintyjänsä väliin.

”Sori vuan tytöt, mut hää on miun poikaystävä. Myön pitteepi täst mennökin jo, heippa vaan”, Rahikainen täräytti pettyneen näköisille faneille ja Lammion kauhuksi otti tämän tiukkaan syleilyynsä, pussaten samalla poskelle aivan kuin Riitaoja oli aikaisemmin tehnyt Lehdolle. Lammio pääsi jollain keinolla kiemurtelemaan toisen miehen halauksesta kuitenkaan enää kykenemättä liikahtamaan pois tilanteesta. Tämä seisoikin suuttumuksestaan punaisena keskellä juottolaa nöyryytettynä.

”Siis mitä helvettiä tuo nyt oli olevinaan? Ja en todellakaan ole tuon pervon poikaystävä”, tämä yritti vielä pelastaa tilanteen kailottamalla kovaan ääneen, mutta tytöt olivat jo kadonneet. ”Nyt alkaa saatana soikoon mennä jo vähän liian pitkälle tämä ahdistelusi. Kyllä minä nyt olisin tyttöjen kanssa saanut jäädä hetkeksi rupattelemaan, ei se sinun päätöksesi tosiaankaan ole”, Lammio sihisi aivan Rahikaisen lipevien kasvojen edessä. Jos ei oltaisi oltu näinkin julkisessa tilassa, hän olisi takuuvarmasti sylkäissyt ahdistelijaansa päin.

”Se oli just sitä, milt näyttikin. Siuu on niin hauska kiusata”, Rahikainen vastasi kujeilevasti ja jatkoi juttuaan, ”ja sitä paitsi, saisit kiittää minnuu, meinaan et sie nuitten teinityttöjen hypetystä ois jaksanu pitkään kuunnell. Jottain nimmaria oisit kuitenkin joutunu kirjottelemmoon ja pusuttelemmoon niitten poskia huulet märkinä. En mie halluu, ett sie lähet joittenkin lukiolaisten matkoon, vaan halluun pittee siut ittelläni tän yön.”  

Lammio yritti tyrmistyneenä ottaa selkoa äskeisistä sanoista. Siis mitä tämä tuolla ”pitämisellä itsellään tänä yönä” tarkoitti? Rahikainen kuitenkin selkeytti kysymystä tuota pikaa kuiskaamalla liioitellun dramaattisesti:

”Ihan vuan kosk sie oot niin jumalaisen seksikäs ukko, enkä halluu päästää siusta irti kirveelläkään.”

Noiden käsittämättömien sanojen myötä Lammio tunsi, kuinka koko hänen kehonsa alkoi vaihtaa väriä ja jalat alkoivat täristä ärsyttävästi. Oliko hän nyt kuullut oikein? Oliko Rahikainen äsken tosissaan sanonut häntä ”jumalaisen seksikkääksi ukoksi” vai oliko hän jo muka niin humalassa, ettei erottanut kunnolla puhettakaan?

Tämä alkoi olla jo aivan liian paksua. Oli kuumottavaa ajatella, että edessä seisovalla herralla vaikutti olevan jokin etukäteen mietitty suunnitelma heidän yhteistä yötään ajatellen. Pitäisiköhän suosiolla lähteä ovet paukkuen hyttiin murjottamaan loppuyöksi ennen kuin mitään kamaluuksia tapahtuisi? Tämä matka alkoi muuttaa muotoaan kovin kiusalliseen suuntaan ja se sai Lammion olon epämukavaksi.

”Elä näytä tuommooselta, mennöön takas poikien työ. Miehän sanoin vaan sen, mikä miun mielestä on totta”, Rahikainen heitti loppukommenttina ja otti ihailunsa kohteen käsivarresta kiinni raahaten tämän takaisin heidän pöytäänsä.

Koskela oli harvinaisen tasokkaita esityksiä seuratessaan jo hetken aprikoinut, pitäisikö uskaltautua mennä vihdoin paistattelemaan parrasvaloihin. Itsepähän oli Kariluodollekin aikaisemmin todennut, että suorituspaineita kapakan tasoon nähden tuskin olisi. Useammat juodut oluet sekä shotit olivat puuduttaneet keskushermostoa jo sen verran, että esiintyminen yleisön edessä ei tuntunut enää niin karmivalta ajatukselta. Hetken epäröityään tämä päätti viimein käydä vaivihkaa tiputtamassa kappaletoiveensa.

Hauhian ja Asumaniemen hoilatessa taustalla Robinin kappaletta ”Puuttuva palanen”, Koskela hiippaili takaisin paikoilleen. Tarkkasilmäinen Kariluoto oli valpastunut huomattuaan, että ystävänsä oli käynyt laittamassa viimein laulutoiveensa.

”Noniin, kuullaanhan sitä vihdoin sinunkin lauluasi täällä. Loistavaa, en tosiaan malta odottaa.”

Koskela hivuttautui aivan Kariluodon viereen ja supisi tämän korvaan:

”Jos minäkin nyt uskallan mennä, niin tämä tarkoittaa, että sinunkin vuorosi tulee tänä iltana. Jopa Lammiokin kävi lavalla ja hyvinhän se sujui alkujähmeyden jälkeen.” Kaiken järjen mukaan Kariluodon oli pakko osata laulaa, siitä ei voinut olla epäilystäkään. Miestä vaivaava itsekritiikki oli vain saatava ensin taka-alalle. Koskela paloikin halusta kuulla vieruskaverinsa piilevät kyvyt ja koitti lievästi painostaen saada tätä suostumaan pyyntöönsä.

Nuorempi mies epäröi vieläkin. Mukavasta nousuhumalasta huolimatta huonot lapsuuden kokemukset puskivat pintaan. Koskelan läpitunkevaa katsetta oli kyllä kieltämättä vaikea vastustaa. Tummine silmineen tämä muistutti erehdyttävästi kerjäävää koiraa.

”Mitä minä saan, jos menen?” Kariluoto alkoi tekemään kiusoittelevaa kauppaa omasta laulamisestaan.

”Se jääköön nähtäväksi, onhan tässä vielä yötä jäljellä”, Koskela vastasi salamyhkäisesti.

Kommentin sisältö oli melko mystinen, mutta Kariluodon oli pakko myöntää, että hän oli kovin kiinnostunut ottamaan selvää ystävänsä ajatuksen juoksusta. Haaste olisi siis otettava vastaan, sillä hän ei missään nimessä kestäisi katsella loppuillan tuota varsin suloista anelevaa koiranpentuilmettä.

”No ehkä ihan vain sinun mieliksesi menen, ei tässä varmaan enää muukaan auta”, nuorempi mies naurahti vaivaantuneena ja aloitteli uutta viinilasillistaan. Jos kyse olisi ollut kenestä tahansa muusta, Kariluoto olisi varmasti kieltäytynyt.

”Hieno juttu. Se on nyt sitten sinetöity. Eipä me vielä tiedetä, millainen supertähti sinusta vielä kehkeytyykään”, Koskela virnuili harvinaisen leveästi. Samalla Kariluodon selkää pitkin menivät kylmät väreet aivan kuin joku olisi juuri avannut ikkunan.

Laulujonoa oli kertynyt melkein 45 minuuttia, mutta pitkän odottelun jälkeen omaan vuoroonsa kuulutettiin ”Koskela Suomesta”. Muiden ihmetellessä nimimerkkiä, Hietanen hymisi itsekseen heidän sisäpiirijutulleen.

Nimen alkuperä juontuu erääseen lauantai-iltaan, jota he olivat yhdessä viettäneet Koskelan kotipitäjän paikallisessa. Kyllästyttyään baarissa notkumiseen olivat miehet menneet roskaruuan himoissaan hakemaan yöpalaa Pentinkulman ainoasta kebab-ravintolasta. Yllätykseksi sisällä heitä vastassa oli joukkio ulkopaikkakuntalaisen moottoripyöräkerhon jäseniä. Jostain syystä nämä ottivat turkua puhuvan miehen ja tämän ystävän silmätikuikseen.

”Keitä te oikein luulette olevanne? Jotain homoja varmaan, onhan Turku tunnetustikin Suomen suurin persereikä”, kaapin kokoinen mies murjaisi ystäviensä hekotellessa railakkaasti taustalla.

Ivailun kohteita ei pikkumainen kommentti jaksanut masentaa, vaan hassuttelevalla tuulella oleva Hietanen heitti löylyä takaisin:

”Mua vois oikeestaas kutsuu turkulaiseks ahvenaks ja tää täsä viäres on mun poikaystävä. Sää taidas ol vähä kade, kun tää on niin pirun komias, vai mitä?” Hietanen nikkasi silmää ja käänsi jengiläisen veistä haavassa vielä hieromalla romanttisesti vieruskaverinsa reittä. Ele sai pinkkiä possua muistuttavan homofobisen miehen odotetusti raivon partaalle. Juuri kun tämä oli avaamassa suutaan sanoakseen jotain takaisin, oli Koskela tokaissut tuijottaen miestä humalan lasittamilla silmillään:

”Koskela Suomesta. Niin kova jätkä, että syö rautaa ja paskantaa kettinkiä. Hauska tavata vaan, tässä kullan kanssa haluttaisiin tietää sinunkin nimesi, niin olet tervetullut meidän pelehtimisiin koska vaan.”

Näiden sanojen myötä moottoripyörämies oli menettänyt lopullisesti malttinsa käyden melkein päälle, mutta onneksi he olivat ounastelleet tilanteen eskaloitumisen ja lähtivät juoksemaan niin nopeasti kuin kintuistaan pääsivät. Possua muistuttava ukko oli yrittänyt huudella uhkauksiaan vielä ravintolan ovelta, mutta he olivat ennättäneet onneksi supervauhtia kauas pakoon. Sinä iltana jäivätkin kaksi rullakebabia turkkilaisen pienyrittäjän harmiksi lunastamatta.

Hyvän matkan päässä he molemmat olivat viimein pysähtyneet ja samalla vielä huohottaen räjähtäneet nauruun.

”Sää ole kyl välil niin mystinen miäs, et ei ol todellist. Syö rautaa ja paskantaa kettinkiä…voi helvet, mist sää senki keksisi? Ja mist lähtien me ollaan pelehditty yhdes?”

”Itsepähän kutsuit minua poikaystäväksesi”, vanhempi mies virnuili takaisin ilkikurisesti. Yleensä niin korrektin ja vaisun miehen suusta pääsi aika ajoin yllättäviä asioita.

Onneksi kuitenkaan laivan kapakassa ei sillä hetkellä ollut moottoripyöräkerholaisia, joten Koskela sai esiintyä ilman konflikteja. Tämä oli valinnut laulukseen sota-ajan satiirin Eldankajärven jään. Ei hän mikään sotahullu ollut, mutta isäukolla oli usein tapana kuunnella kyseistä kappaletta pienissä konjakeissa melankoliapäissään ja jostain syystä laulu oli tullut spontaanisti tänä iltana mieleen hänen selatessaan listaa. Mieluiten hän olisi valinnut jonkin Black Sabbathin tai Iron Maidenin kappaleen, mutta epävarman englantinsa kanssa hän oli pelännyt, että esitys olisi muistuttanut liikaa kapteeni Kaarnan kuulutusta.

”On täällä tallattu, maata vallattu On täällä kuokittu, täitä noukittu On sota tuimaa, ei Juno päätä huimaa Pum, pum, pum, patteri paukkuu Ja korohorot haukkuu juu"

Laulajana Koskela ei ehkä ollut kaikkien aikojen taitavin tai mieleenpainuvin, mutta häntä oli silti miellyttävä kuunnella ja katsella etenkin Kariluodon mielestä, joka ei saanutkaan millään käännettyä lumoutunutta katsettaan pois ystävänsä esityksestä. Maaseudun miehessä oli jotain varsin kiehtovan korutonta estetiikkaa, joka tuntui kiiltokuvamaisiin ihmisiin ja elämään turtuneesta Kariluodosta varsin eksoottiselta.

Oudon kipristelevä tunne vatsanpohjassa oli vaivannut häntä koko illan. Ensin tämä oli ajatellut syöneensä jotain huonoa, mutta tunne tuntui vahvistuvan erityisesti Koskelan ollessa läsnä, joten pelkästä ruuansulatusvaivasta tuskin oli kyse. Et kai suinkaan olisi ihastumassa, jokin alitajunnan ääni kuiskutteli epämukavasti hänen pääkoppansa syövereissä. Kariluoto pudisteli päätään. Rationaalisena ihmisenä ajatus tuntui täysin tuulesta temmatulta. Ei kai varattu mies sentään pitkäaikaiseen ystäväänsä voinut yhtäkkiä laivamatkalla noin vain ihastua? Hän päätteli oudon romanttisuuden johtuvan todennäköisimmin humalasta ja yritti epätoivoisesti hillitä höperöä tunteiluaan.

Lyhyen ja melko askeettisen esityksensä jälkeen Koskela kuunteli kohteliaasti eläkeläisten ja ystäviensä suosionosoitukset, muttei palannutkaan suoraan takaisin pöytään. Tämä lähti sen sijaan talsimaan lievästi huojuen kohti ulko-ovea. Kuumassa ja tunkkaisessa kapakassa oli vietetty jo tarpeeksi aikaa, joten mies kaipasi kipeästi raikasta ulkoilmaa selvittääkseen päätään.

”Mihi sää oikke luules ny meneväs? Mää oisin voinu tost hyväst tarjot sul vaik drinki”, Hietanen huhuili ystävänsä perään.

”Jerusalemiin”, Koskela huudahti takaisin olkansa yli.

Hietanen kohautti olkapäitään hämmästyneenä muiden poikien katsoessa häntä kysyvästi. Ei tuosta nyt ottanut selvää, mutta jotain outoa oli selkeästi tekeillä.

Koskela hoippui ulkokannelle huomaten ilokseen, että saisi olla rauhassa muun risteilyväen kaikottua sisätilojen suojiin. Viileä tuulahdus tuntui varsin virkistävältä verrattuna tunkkaiseen kokolattiamatoilla höystettyyn sisäilmaan. Ajantaju oli kokonaan kadonnut karaoken viemänä. Mitäköhän kellokin jo oli?  

Mies katseli miettiväisenä kaiteen yli mustana liplattelevaa Itämerta. Kaarna oli ollut kuulutuksessaan oikeassa: meri oli harvinaisen tyyni, eikä tuulta ollut nimeksikään. Ulkona oli kuitenkin julmetun kylmä, mutta alkoholi lämmitti sisuskaluja mukavasti, joten ulkotakin unohtuminen hyttiin ei juuri sillä hetkellä hetkauttanut.

Siinä rauhallista merenkäyntiä katsellessaan jostain aivokuoren syvimmistä perukoista Koskelalle tupsahti mieleen Titanic, jonka oli pikkupoikana katsonut veljiensä kanssa särisevältä VHS-kasetilta. Veljet olivat nauraneet katketakseen imelälle rakkaustarinalle ja laivan jäävuoreen osumiselle, mutta herkkää Vilhoa olivat traaginen rakkaustarina ja matkustajien kohtalo järkyttäneet syvästi. Heidän perheessään tunteista ei ollut yleensä tapana puhua, joten hän oli käsitellyt ahdistustaan korkeintaan tärisemällä yksin useampia öitä sängyssään. Laivalle meno oli tuntunut pitkään jokseenkin epämukavalta, mutta onneksi tunne oli saatu vihdoin kuriin iän myötä.

Ajatukset rönsyilivät siinä humalan tilassa ja lapsuuden traumoistaan hän päätyi pähkäilemään kuuluisan elokuvan näyttelijöitä. Mikä se silloin lähes vielä teini-ikäinen pojankloppi olikaan? Eikös se ollut joku Leonardo da Vinci tai vastaava… häntä olivat kaikki heidän luokkansa tytöt silloin aikoinaan rakastaneet. Entäs hänen vastanäyttelijänsä sitten? Ja kuka olikaan se laulaja, joka niin kauniisti lauloi sitä 90-luvun lopulla aivan liikaa radiossa soinutta balladia, jolle hän oli salaa itkenyt muiden poikien näkemättä? Koskela alkoi tapailla huulillaan haparoivalla englannillaan kuuluisan rakkauslaulun sanoja:

”Every night in my dreams I see you I feel you..."

Samalla päähän pälkähti loistoidea: hän rekonstruoisi elokuvan ikonisen kohtauksen, jossa Kate Winsletin esittämä Rose kapuaa romanttisesti laivan kaiteelle. Tajuamatta sen enempää tilanteen vaarallisuutta, hän nousi varovasti alimmalle kaiteelle ja kuvitteli, kuinka hänen elämänsä rakkaus kannattelisi häntä takaapäin meren aaltojen kuohuessa romanttisesti. Siihen saakka hän ei tosin ollut päässyt, kuka tämä elämän rakkaus voisi olla.

”Near, far, wherever you areeeee”

Fiilistely loppui kuitenkin harmiksi varsin lyhyeen, sillä intiimin kaidekohtauksen katkaisi yllättäen takaa kuuluva aggressiivinen huuto:

”MITÄ HELVETTII SÄÄ KOSKELA LUULES OIKKE TEKEVÄS??!!”

Vain sadasosasekunneissa vahvat käsivarret tarttuivat teatraalisesti lanteista vetäen Rosen imitoijan alas kaiteelta jääkylmälle alumiinilattialle polvilleen.

”Voi helveti kuustoist, sää olisi voinu pudot tost kaiteelt ton saatanan Jordaniaan. Tajuak sää kui vaarallist toi oli tääl yksin hoiperrel? Olisis kysyny jonku edes mukkaha, mut herra on ny niin ylppiä, et ei voinu sanno kenellekkä mittä. Olik tää ny se sun Jerusalemis?” Hietanen huohotti ääni väristen heidän ollessaan kontallaan vierekkäin.

”Kaikki oli ihan hallinnassa. Alkoi laivan tunkkaisuus kyllästyttää, niin tulin tänne virkistymään ja tuli sattumoisin vanhoja muistoja mieleen.” Ei Koskela oikein itsekään ollut tajunnut, mitä äsken oli tapahtunut.

”Ny puhus paskaa, se ei ihan näyttäny silt. Mää en tosiaan haluu noukkii sua tualt Itämerest tänä yän. Tul ny luajan tähden takas meijän kans. Kui paljo sää ole oikke jo juanu?”

Koskela hieraisi leukaansa mietteliäänä.

”En vielä kai tarpeeksi.” Koskelan mielestä Hietanen oli tehnyt tilanteesta turhan dramaattisen ja eihän tässä ollut mitään sen pahempaa sattunut loppujen lopuksi. Hän ei kuitenkaan halunnut suututtaa ystäväänsä enempää, joten ehkä olisi paras vain totella mukisematta.

Ilta alkoi salakavalasti kääntyä yöksi ja karaokekuppilan väki kaikota omille teilleen. Myös osa konekiväärikomppaniasta oli painunut jo suosiolla nukkumaan, sillä aamulla olisi aikainen herätys laivan saapuessa Tukholmaan. Myöskään kaikkia ei kiinnostanut olla karmeassa krapulassa, kun taas toiset olivat päättäneet ottaa ilon irti tästä yöstä. Ensimmäisenä nukkumaan oli mennyt Mäkilä, joka oli ollut illanvietossa niin hiljainen, että pojat hädin tuskin olivat muistaneet hänen olemassaoloaan. Sentään tämä oli ilmoittanut lähtevänsä, eikä vain kadonnut mystisesti sanomatta mitään. Hietanen oli matkan aikana alkanut pitää tosissaan joukkionsa hiljaisimmasta jäsenestä ja olikin pettynyt tämän lähtiessä.

”Kauhia harmi, et sää menes jo ny nukkumaha, mut kyl mää ymmärrän. Ei toisten ryyppämist jaks selvinpäin paljo kattel. Sää ole kyl Mäkilä oikkest ainoo järkevä täsä porukas, onneks sää tuli tän meijän kans. Toivottavast sul senttä oli hauskaa kaikest hualimat ja hyvää yät!” Tämä halasi vielä kankeaa miestä ennen kuin päästi raukan omille teilleen.

Mäkilän jälkeen porukkaa oli alkanut tipahdella. Vanhalalla ja Honkajoella oli ollut selkeästi mielessään jotain tärkeää puuhaa ja Lahtinen oli kaikonnut Määttänsä kanssa nauttimaan yön riennoista, eli todennäköisesti pauhaamaan Marxiaan sille ainoalle, joka ainakin esitti jaksavansa kuunnella. Rokka ja Susi olivat myös painuneet petiin. Lopulta jäljellä olivatkin enää Koskela (joka oli vannonut käsi sydämellä Hietaselle olevansa loppuyön nätisti Titanic-episodinsa jälkeen), Kariluoto, Lammio, Rahikainen, Hietanen, Lehto sekä tämän kainalossa nuokkuva Riitaoja. Kello alkoi lähestyä uhkaavasti jo kahta.

”Kohta laitetaan karaoke pakettiin, joten jos joku vielä haluaa laulamaan, niin viimeistä vuoroa viedään”, karaoke-emäntä kuulutteli mikrofoniin. Koskela havahtui yllättäen transsistaan ja tönäisi Kariluotoa kyynärpäällään kylkeen.

”Muistatko mitä sovittiin aikaisemmin? Nyt on tilaisuutesi. Ei täällä edes ole paljon porukkaa jäljellä ja sekin vähä alkaa olemaan niin hyvässä tuiskeessa, että tuskin edes muistavat mitään sinun olemassaolostasikaan myöhemmin.” Muutkin pojista komppasivat Koskelaa. Vielä voisi mielellään kuunnella Kariluodon laulun ja päättää sitten, mitä puuhattaisiin. Heillä ei ollut mikään kiire nukkumaan, lukuun ottamatta ehkä Riitaojaa ja Lehtoa. Painostuksen kohde huokaisi liioitellun kuuluvasti ja kirjoitti nopeasti jotain lapulle, vieden sen samalla äkkiä karaoke-emännälle ennen kuin mieli muuttuisi. Enää ei voisi perääntyä.

Siitä alkoi Kariluodon elämän yksi pisimpiä odotuksia. Olotila oli kuin hammaslääkärin odotushuoneessa, jossa joutui spekuloimaan kauhulla kohtaloaan saamatta aikaa pysäytettyä. Ainoa ero oli, että tällä kertaa hän joutuisi nolaamaan itsensä julkisesti, eikä voisi vain liueta paikalta mahdollisimman nopeasti rauhoittumaan itsekseen. Hän ei tässä jännityksen tilassa pystynyt keskittymään muihin laulajiin ja ohi menikin muun muassa kahden keski-ikäisen naisen varsin taiteellinen tulkinta Jenni Vartiaisen ”Nettiin”-kappaleesta. Hermostutti niin järjettömän paljon, että olisi tehnyt mieli oksentaa. Hän olisi toivonut voivansa lukittautua vessaan lauluvuoronsa ajaksi, mutta takuuvarmasti heidän pieneksi kutistunut porukkansa pitäisi huolen Koskela etunenässään, että hän ei pääsisi niin vain jänistämään. Kariluoto koitti epätoivoisesti lohdutella itseään: jos jopa Lehto oli suostunut olemaan Ken ja Lammio räppäämään, kyllä hänkin varmasti tästä selviäisi. Koskelakin oli laulanut rennosti. Mitä tässä oikeastaan oli edes pelättävää? Hän sulki silmänsä ja yritti hengitellä rauhallisesti, mutta tapansa mukaan mieleen pulpahtelivat kaikki mahdolliset kauhuskenaariot.

”Älä nyt turhaan hermoile taas, ei täällä ketään ole tuomaroimassa”, Lammio yritti lohdutella samalla muidenkin ladellessa rohkaisuiksi tarkoitettuja latteuksiaan.

Kaikesta huolimatta kello kävi ja piinaava odotus tuli vihdoin päätökseensä. Se olisi menoa nyt.

”Kello alkaa olla sen verran, että lopetellaan pikkuhiljaa tältä illalta. Kiitos kaikille, on ollut sangen upea ilta ja olemme kuulleet hienoja tulkintoja. Päästetään vielä lopuksi lauteille illan viimeinen esiintyjämme. J.K., ole hyvä!”

Kariluoto tunsi liimautuneensa penkkiinsä ja kestikin muutamia sekunteja, ennen kuin hän puoliksi toisien pakottamana sai hilattua itsensä ylös. Nyt koittaisi hänen tulikokeensa, joka ratkaisisi, pääsisikö hän lapsuuden traumoistaan yli vai vajoaisiko maan alle ja unohtaisi kaiken musiikin harrastamisen kokonaan. Hän vilkaisi olkansa yli hermostuneena vielä viimeisen kerran poikia ja näki, kuinka Hietanen ja Rahikainen näyttivät peukkua virnuillen. Helppohan heidän oli ilveillä, kun eivät itse olleet edes käyneet laulamassa.

Vihdoin ja viimein hän seisoi keskellä lavaa parrasvaloissa, humalassa, puristaen kädet hikisinä mikrofoniaan. Hän kiitteli luojaansa, ettei kukaan ollut ainakaan eturivissä kuvaamassa, kuten Lammiolle oli käynyt.

Ilmoille kajahti Stairway To Heaven:in intro, joka tuntui tässä hetkessä vielä normaaliakin pidemmältä. Kariluoto sulki silmänsä, sillä hän ei halunnut katsoa ketään yleisössä. Ajatuskin katsekontaktista jonkun kanssa hermostutti vain lisää. Hän oli oudon tunteellisella päällä ja mietti intron kitarasointuja kuunnellessaan, oliko valinnut nyt turhan pitkän ja melankolisen kappaleen hauskan illan päätteeksi. Eipä sitä enää voinut vaihtaakaan, joten nyt pitäisi keskittyä vain saamaan tämä kunnialla läpi. Voisi olla liian noloa juosta tässä vaiheessa häntä koipien välissä pois.

Alkusointujen hiipuessa vihdoin ja viimein, hän nosti vapisevin käsin mikrofonin ja alkoi laulaa ulkomuistista Led Zeppelinin maailmankuuluja lyriikoita:

“There's a lady who's sure All that glitters is gold And she's buying a stairway to heaven

When she gets there she knows If the stores are all closed With a word she can get what she came for

Oh oh oh oh and she's buying a stairway to heaven”

Sillä samaisella hetkellä kun hän oli avannut suunsa, baariin oli laskeutunut harras tunnelma. Kukaan ei hiiskahtanutkaan, sillä uskomattoman taitava laulaja oli saanut yleisön lumoukseensa. Koskela myhäili tyytyväisenä pimeydessä. Hän oli aavistanut oikein: Kariluoto oli selkeästi omassa elementissään. Tämä oli vaatinut vain pienen alkupainostuksen.

Katsellessaan ystäväänsä, joka oli rohkaistunut laulamaan, Koskelan valtasi jokin mystinen lämmin tunne ja hänen silmäkulmansa kostuivat lievästi. Tämä oli loistava lopetus heidän baari-illalleen. Vieressä Hietanen nyyhkytti humalaisessa tunnekuohussaan ja Koskelan olikin pakko asettaa kätensä tämän harteille lohdutukseksi. Lammio ja Rahikainen seisoivat hipihiljaa toisissaan kiinni, Lammion yrittäessä pitää tunteitaan sisällään. Rahikainenkaan ei poikkeuksellisesti keksinyt mitään vitsailtavaa, sillä tunnelma oli kuin kirkossa ja jokin laimea letkautus tähän tilanteeseen olisi kuulostanut kovin epäsopivalta.

Alkujännityksen jälkeen Kariluoto oli kadottanut itsensä laulun syövereihin ja tunne oli jokseenkin hykerryttävä. Tämä hetki oli tässä ja nyt ja koska hän ei katsonut yleisöä, oli helppo antaa musiikin vain viedä tajuamatta edes tilannetta. Hän kävi kyseenomaisella hetkellä läpi epämääräisen voimakkaita tuntemuksia, sillä tämä kappale oli hänelle varsin tärkeä. Siksi se kai oli tullut mieleen ensimmäisenä, kun oli pitänyt hätäisesti raapustaa jotain toivelapulle. Päässä vilisivät ajatukset Sirkasta, hänen viimeaikaisesta työuupumuksestaan, tästä matkasta ja heidän konekiväärikomppaniastaan. Kuitenkin erityisesti eräs henkilö piirtyi hänen mieleensä vahvasti ylitse muiden: Koskela. Nyt hän vasta tajusi, kuinka paljon oli ikävöinyt tätä vuosien aikana ja oli niin äärimmäisen kiitollinen, että tämä oli pyytänyt hänet matkalle mukaan. Salaa hän omistikin laulunsa yleisössä seisovalle rakkaalle ystävälleen.

“If there's a bustle in your hedgerow Don't be alarmed now It's just a spring clean for the May queen Yes, there are two paths you can go by But in the long run There's still time to change the road you're on And it makes me wonder”

Pitkä ja progressiivinen kappale jatkui ja jatkui, mutta kaikki janosivat vain kuulla lisää. Hetki sitten melkein nukahtanut Riitaoja oli pelästyttänyt Lehdon ja alkanut itkeä omaan tyyliinsä hyvin vuolaasti. Lehdon oli ollut pakko hakea vessasta kasa nenäliinoja, sillä kyyneleet ja räkä näyttivät valuvan ehtymättömästi.

”Lehto…m-m-mie rakastan sinnuu niin paljon”, tämä töksäytti täysin puskista samalla nyyhkyttäen.

Nyt alettiin jo mennä sellaiselle alueelle, joka oli Lehdolle täysin vierasta. Toki kilometrien päähän oli selvää, että näiden miesten välillä oli jotakin tekeillä, mutta nyt kun se näin konkreettisesti tuotiin ilmoille, Lehto ei osannutkaan sanoa tai tehdä mitään. Heillä oli jo monia vuosia ollut säätöä, ja sängyssä oli toki tehty muutakin kuin nukuttu päiväunia, mutta mitään sen virallisempaa ei oltu sovittu. Lehto ei todellakaan tiennyt, miten tällaisessa tilanteessa pitäisi oikeaoppisesti toimia. Perkeleen Kariluoto, joka niin ylitsevuotavan tunteellisesti lauloi. Hän ei kyennyt muuhun kuin ottamaan Riitaojansa kömpelöön halaukseen ja kuiskutteli tärisevällä äänellä tämän korvaan:

”Ei mitään hätää, mennään kohta nukkumaan. Ei mitään hätää…” Tästä pitäisi puhua sitten selvinpäin kahden kesken vielä myöhemmin sopivammalla hetkellä.

“And if you listen very hard The tune will come to you at last When all are one and one is all To be a rock and not to roll

And she's buying the stairway to heaven”

Venytellessään viimeisiä lyriikoita Kariluoto uskalsi vihdoin ja viimein avata silmänsä ja häntä kohtasi kovin liikuttava näky. Hietanen ja Rahikainen seisoivat sytkärit kädessä pöydällä toisiaan kaulaillen. Oli ihme, ettei heitä oltu vielä häädetty pois. Lammio seisoi vakavan näköisenä kädet puuskassa Koskelan kanssa ja hekin näyttivät epätyypillisen tunteikkailta. Muutkin kuuntelijat istuivat hiiren hiljaa omilla paikoillaan. Laivalle tyypillisestä kännisekoilusta ei ollut merkkiäkään. Ehkä hän ei sittenkään ollut aivan epäonnistunut.

Kappaleen vihdoin loputtua Kariluoto kumarsi syvään ja kuunteli raikuvat aplodit nolostuneena. Samassa hän huomasi, että jalkojen eteen lensi jokin vaatekappale.

”HYVÄ KARTSA, SÄ OLET JUMALA!!” Hietanen ja Rahikainen huusivat kilpaa pöydällä ja ilmeisesti äskettäin lavalle ilmestynyt hikinen paita kuului jälkimmäiselle, sillä tämä keikisteli jo yläosattomissa. Onneksi he voisivat seuraavaksi häipyä täältä vähin äänin.

Koskela otti laulajansa heti syleilyynsä tämän saavuttua. Kariluoto oli saanut aikaiseksi sellaisen ilmapiirin, että yleensä niin etäinen mieskin oli lämmennyt. Se tuntui varsin imartelevalta.

”Kiitos, olit loistava. Olin aivan varma, että sinä onnistuisit”, tämä mumisi nuoremman miehen korvaan ääni lievästi itkuisena. Jos Kariluoto äsken jo vapisi, tämän myötä häntä alkoi jo pyörryttää. Ei hän osannut vastata mitään järkevää takaisin, sillä valtava adrenaliiniryöppy oli ottanut haltuunsa. Tämä hetki oli varsin täydellinen, sillä hän oli onnistunut hiljentämään itsekritiikkinsä ja olemaan edes vain pienen hetken pää pilvissä. Ainoa asia, joka nyt askarrutti, oli se, että olisi enää kolme päivää jäljellä Koskelan kanssa. Niistä hän halusi ottaa kaiken irti.

#ahvenasquad #tuntematon sotilas #tuntematon sotilas 2017 #tuntematon risteily #koskela tekee titanicit #joopajoo #ärsyttävää kun läppärillä laittaa niin tää näyttää ihan erilaiselta kuin puhelimessa #sori siitä