#olkaa vaan niin hyvä tästä

[naniinowo]

Ransu-meemit ovat palanneet entistä vahvempana enemmän tai vähemmän pitkältä tauoltaan, jonka pidin niiden tekemisestä. Ajattelin tehdä näitä pari lisää niin sit on mukava tasaluku.

Edelliset: 1 2 3 4 5 6 7 8

#käytänkö oikeesti mun ammattitutkintoa näiden tekemiseen #näköjään joo #olkaa vaan niin hyvä tästä #vulgaari ransu #ransu meemi #ransu meme #suomi tumblr #vittu #saatana #perkele #suomi tumppu #omat sekoilut

[digiooa]

Tulevaisuuden työelämä

6 Tekoäly, automatisointi ja robotiikka

Työ ei työllistä tulevaisuudessa vaan taidot.

Automaatiolla tarkoitetaan teknologioita, jotka korvaavat ihmisen erilaisten hyödykkeiden tuotannossa. Liike-elämälle se sopii, koska työn tuottavuus ja siitä syntyvä lisäarvo kasvavat. Alkuun teknologiaan satsaaminen maksaa yritykselle, mutta pidemmällä aika välillä katseltuna se tuottaa tulosta yritykselle ja henkilöstökuluissa säästetään. Tämä tarkoittaa työntekijöille huonoa työmarkkinoilla, ellet ole korvaamaton taidoiltasi.

Tulevaisuudessa atk-, digi- ja muut teknologiataidot ovat tärkeässä merkityksessä. Lapsille opetetaan Suomessa jo ala-asteella koodausta. Mieletöntä! Työmaailmassa arvostetaan jo tänä päivänä ohjelmistojen laajaa ja monipuolista hallintaa kuten Excelin, PP, Word ja erilaisten kassa/asiakasjärjestelmien hallintaa ja nopeaa oppimista. Laskiskelin mielessäni kuinka monta eri ohjelmistoa minun täytyy hallita pankissa työskennellessäni, kauhukseni laskin luvuksi yli 10. Miten on mahdollista yhden ihmisen hallita niin monta ohjelmistoa ja järjestelmää päivittäin?

”Uuden oppiminen on tulevaisuuden tärkein työelämätaito. Olemmeko valmiita oppimaan uutta?”

Tämä on hyvin totta ja usein tuntuu, että nuoret ovat valmiita oppimaan jatkuvasti uutta. Työmaailmassa olen kuitenkin törmännyt ikävän paljon vanhempaan ikäryhmään (45-65 vuotiaat), joka kokee muutokset ahdistavina. En ole ikärasisti, enkä väitä,etteikö työmaailmassa olisi osaavia ajanhermoilla olevia iäkkäämpiä työntekijöitä. Kerron vain oman kokemukseni. Ne, jotka putoavat digitaalisaatio -junasta ja eivät pysy eivätkä halua pysyä teknologian mukana, nämä yksilöt eivät pysy työmarkkinoilla. Tai eivät ainakaan ole vahvoilla asemilla työmarkkinoilla. Jos en itse osaisi käyttää tämän päivän älylaitteita ja hallitsisi nopeaa 10-sormi kirjoitusta, ja kaikkia 10 eri järjestelmän/ohjelmiston omaksumista, en pärjäisi kilpailussa työmaailmassa. Olen syntynyt hieman ennen vallitsevaa digimaailmaa, mutta juuri tarpeeksi aikaisin, että olen tottunut jatkuvaan muutokseen. Sen vuoksi en ahdistu, jos esimieheni viikottain pyytää minua hallitsemaan uusia järjestelmiä tai sopeutumaan vaihtuviin toimintamalleihin digikanavissa, joissa teen töitäni. 

Yritys Ilmarinen on tehnyt testin (Future score), jolla selvitettiin vastanneiden (7000 vastaajaa) tuntoja siitä, mitä tulee oppia jotta pärjää tulevaisuudessa työmarkkinoilla. Testistä kävi ilmi, että yli puolet siihen vastanneista ihmisitä ei tiedä, mitä tulevaisuuden osaaminen on ja mitä aidosti tulee kehittää. 

Lue lisää Talouselämästä, pääset artikkeliin tästä.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että älyteknologian hallinta on yksi tärkeimmistä taidoista oppia. Ihmisten maailma ja sen vaikutuksesta yrityksetkin yrittävät siirtäää kanaviaan älypuhelimiin sopiviksi  esimerkiksi sovellusten muodossa. Pankkimaailma on hyvä esimerkki siitä, mikä on siitynyt täysin kokonaan älypuhelimiin. Kaiken teknologian kehityksen seurauksena tarvitaan tulevaisuudessa tiettyjä ammatteja ; datanomeja, koodareita, älyteknologia-insinöörejä ja teknnologia analyytikoita. Heidän tehtävä on pitää serverit/ohjelmistot yllä ja huolehtia, että laitteet sekä palvelut toimivat internetin ja sovellusten maailmassa.

Kannustan kaikkia rohkeasti opettelemaan uusien laitteiden käyttöä, siinä ei menetä mitään! Kehittäkää omia taitojanne ja ennen kaikkea olkaa uteliaita. Näin kasvatat omaa tietoisuutta nykyajan teknologiasta, ja kehität osaamistasi joka vahvistaa omaa asemaasi työpaikalla.

#älylaitteet #teknologia #tulevaisuus #koodaus #work #skills

[trevardes]

Joulukalenterific: Sinut vain, ja aikaa (luukku 15)

Tämän luukun sanamäärä: noin 2500

Disclaimer: En omista hahmoja enkä saa tästä rahaa.

AO3 linkki: https://archiveofourown.org/works/16800100/chapters/39967035

Luukun summary:

Rahikainen kohentaa otettaan Lammion vyötäröllä, silittää hänen selkäänsä. He keinuvat hiljakseen musiikin tahtiin, ihmisten ympäröimänä mutta omaan pieneen maailmaansa sulkeutuneina. Kappale vaihtuu, ihmisiä lähtee ja uusia tulee tilalle, mutta Rahikainen ja Lammio pysyvät paikallaan.

Valoja on jossain välissä himmennetty, ja ulkona suurten ikkunoiden takana sataa lunta. Alkoholi hämärtää näkökentän ja tajunnan reunoja, mutta Lammion Rahikainen näkee selkeästi. Jokaisen tumman silmäripsen ja jokaisen harmaan ja hopean sävyn hänen silmissään.

***

Luukku 15 - Lauantai

Lammio hakee Rahikaisen puoli kahdeksalta lauantai-iltana. He ovat sopineet, että menevät linja-autolla, ja ottavat sitten taksin kotiin. Lammio tulee ihan ylös kotiovelle asti häntä hakemaan, koska haluaa, että nämä asiat tehdään kunnolla.

Rahikainen avaa hänelle oven, eikä hetkeen saa edes sanottua mitään. Lammio näyttää niin tyrmäävältä. Hänellä on päällään tumma huopatakki, mutta hän on jättänyt sen auki niin, että sen sen alta näkyy imartelevasti leikattu tumma puku. Sen alla hänellä on niin tummanpunainen paita, että se menisi varjossa mustasta, sekä musta solmio. Hän on sliipannut hiuksensa pienellä laineella taaksepäin, ja hänen hymynsä on pehmeä ja rakastava, hän on upea.

“Mie oon kyllä jo valamis, mut tuu hetkeksi sissään”, Rahikainen pyytää. Lammio seuraa näyttäen kysyvältä. Tuhahtaa naurusta, kun Rahikainen sulkee oven ja painaa hänet sitä vasten. Rahikainen painautuu hänen lähelleen ja suutelee poskea, kaulansyrjää, hengittää Lammion tuoksua. Hänellä on jotain hajustetta, tuoksu on tumma ja viettelevä, ja Rahikainen haluaa hänet nyt.

“Kuka siule on antanu luvan näyttää tuommoselta”, hän toruu ja näykkää Lammion kaulaa. Lammio äännähtää suloisesti ja kiemurtelee Rahikaisen otteessa, muttei tosissaan yritä pois. Hänen kätensä löytävät Rahikaisen vyötäisille, toinen liukuu takin alle tunnustelemaan selkää.

“Voisin kysyä sinulta ihan samaa.”

Rahikainen hymähtää ja vetäytyy hiukan taaksepäin katsoakseen Lammiota silmiin. Halusta laajentuneet pupillit nielaisevat kylmänharmaat iirikset melkein kokonaan, ja Lammion kasvoilla on kevyt puna. Kenenkään ei oikeasti pitäisi näyttää noin hävyttömän kauniilta ja odottaa Rahikaisen pystyvän pitämään näppinsä erossa. Kumpikaan heistä ei varsinaisesti tee aloitetta, vaan he nojautuvat eteenpäin samaan aikaan, ja heidän huulensa kohtaavat. Lammio on täydellinen siinä, sulkee silmänsä ja vastaa suudelmaan innolla.

He ovat siinä pitkään. Kaikki muu unohtuu, kun kädet vaeltavat kehoilla heidän keinuessaan yhdessä. Rahikainen näykkää Lammion alahuulta ja saa hänet vaikertamaan hiljaa, ja ääni on niin vitun suloinen ja kiihottava, että Rahikainen haluaa vain kantaa Lammion makuuhuoneeseensa ja repiä puvun hänen päältään.

“Mitä jos jäähäänki tänne”, Rahikainen kuiskaa Lammion huulia vasten. “Sie et tiiäkkään, mitä kaikkee mie halluun tehä siule tuos puvussa.”

Lammio huokaisee, ja silittää Rahikaisen niskaa, vetää häntä aavistuksen lähemmäs.

“Houkutteleva tarjous, mutta meidän pitäisi kyllä mennä.”

Hän näyttää ahdistuneelta, ja Rahikainen sipaisee hänen poskeaan peukalollaan.

“Hermostuttaako sinnuu?”

“... Ei.”

Vale. Rahikainen tietää, että Lammio on kauhuissaan. Hän ei ole koskaan tehnyt tällaista, ja tämä kai sotii kaikkia niitä arvoja vastaan, joita hänelle on lapsesta asti toitotettu. Siksi juuri tällä on niin suuri merkitys. Ensimmäistä kertaa elämässään hän todella haluaa olla jonkun kanssa niin kovasti, että pakottaa itsensä uskaltamaan. Tuntuu hyvältä merkitä hänelle niin paljon.

“Hyvin se mennee. Mie luppaan olla kiltisti”, Rahikainen vannoo leikkisästi virnistäen.

“No ihan varmasti.”

“Elä elä, uota vaan nii mie oon sellane herrasmies, ettei paremmasta väliks.”

Lammio naurahtaa ja vetää hänet vielä suudelmaan. Rahikainen silittää hänen selkäänsä, ja käsi päätyy lopulta herkullisen tiukkojen puvunhousujen peittämälle pakaralle, puristaa hellästi. Lammio ynähtää suudelmaan ja näykkää Rahikaisen alahuulta hellästi kostoksi.

“Mut sit ku päästään siu luokse”, Rahikainen kuiskaa Lammion huulille, “niin voit olla varma, että sitte mie en oo ennää yhtään kiltti.”

“Parempi olisi”, Lammio hymyilee. “Mennäänkö?”

“Mennään vaan.”

Rahikainen katsoo vielä peiliin, vetää Lammion siihen viereensä niin, että he katsovat kummatkin kohti peiliä. Hitto he näyttävät hyvältä, näissä puvuissa ja yhdessä tällä tavalla toisiinsa kietoutuneina. Syvä harmaa ja musta näyttävät klassisen tyylikkäiltä, ja punainen solmio ja paita tuovat asuihin pientä särmää ja sopivat hyvin yhteen.

Rahikainen suikkaa vielä nopean suukon Lammion poskelle ja sitten vetää päälleen vielä toisen takin. He suuntaavat yhdessä bussipysäkille.

*

He pääsevät perille hiukan myöhässä. Tilana on yläkerrosten aulat ja kokoustilat, ja heidän kävellessään sinne Lammio näyttää halukkaalta pakenemaan sivukäytäville ja piiloutumaan omaan toimistokoppiinsa. Rahikainen vetää häntä eteenpäin, ja houkuttelee puhumalla alkoholista ja ruokatarjoilusta.

He jättävät takkinsa käytävän naulakoihin ja siirtyvät suureen aulaan. Porukkaa näyttää olevan enemmänkin kuin Rahikainen odotti. Jossakin peremmällä on pienimuotoinen orkesteri, joka soittaa joululauluja, mutta musiikki ei kuulu kunnolla ovelle puheensorinan läpi. Ihmisillä on juhlavat asut ja käsissään kuohuviinilaseja sekä paperilautasia joille on pinottu herkkuja buffet-pöydästä.

Lammio jähmettyy hetkeksi eksyneen näköisenä ovensuuhun, mutta tokenee kun Rahikainen hipaisee hänen käsivarttaan hellästi. He lähtevät etsimään ruokaa ja tuttuja. Lammio nyökkäilee muutamalle vastaantulevalle ihmiselle, mutta ilmeisesti he eivät ole varsinaisesti hänen työkavereitaan, sillä hän ei jää juttelemaan heistä kenellekään.

He pysähtyvät ottamaan kuohuviinilasit sivupöydältä, jollaisia on ripoteltu eripuolille suurta huonetta. Lammio hipaisee Rahikaisen olkaa, nyökäyttää päätään kohti pientä ihmisjoukkoa jonkin matkan päässä heistä.

“Tuolla on Sarastie. Tuo pitkä mies.”

“Se on se siun pomos, eikö vuan?”

Lammio nyökkää. “Hänen vieressään on Raili Kotilainen, kuuluu minun ryhmääni. Tuo toinen nainen on Sarastien vaimo, ja tuo nuorempi mies on Hietanen.”

“Mennäänkö juttelemmaan?”

“Kai meidän täytyy”, Lammio myöntyy, näyttäen siltä, ettei yhtään haluaisi.

He lähtevät luovimaan heitä kohti, ja yllätyksekseen Rahikainen tuntee Lammion tarttuvan käteensä. Hän vilkaisee Lammioon ja puristaa hänen kättään hellästi. Lammio ei kohtaa hänen katsettaan, katsoo vain määrätietoisena ja hiukan kireän näköisenä eteensä, mutta hän puristaa takaisin.

“Lammio! Terve”, Sarastie tervehtii iloisesti huomatessaan heidät. “Oletko tavannut vaimoni?

“Olen, viimeksi vuosi sitten”, Lammio sanoo kuivasti. Sarastie vaikuttaa olevan pienessä hiprakassa, eikä ota kommenttia ollenkaan vittuiluna. Lammio tervehtii myös muita, muttei hetkeksikään päästä irti Rahikaisen kädestä. Sen Kotilaisen katse kiinnittyy yhteen lomittuneisiin sormiin ja kauniinmuotoiset kulmat kohoavat korkealle.

“Kukas tää on?”, nainen kysyy, hillitysti riemastuneen näköisenä.

Lammio rykäisee. “Niin, tässä on Janne, minun. Kumppanini.” Hän hakee sanaa hetken, ja se tulee lopulta ulos kuulostaen puolittain kiusaantuneelta ja puolittain uhmakkaalta.

Rahikaisen on pakko hymyillä tuolle sanalle, johon hän päätyy. He eivät ole puhuneet siitä tarpeeksi, eikä se ole ihan yksi yhteen, mutta kai se osuu määritelmänä aika lähelle. ‘Poikaystävä’ olisi ollut toinen ihan hyvä, mutta siihen Lammio ei ole koskaan suostunut. Kai se hänen mielestään korostaisi heidän ikäeroaan liikaa.

Rahikainen hymyilee ja esittäytyy, kättelee ensin Kotilaista, sitten muita. Kaikki näyttävät yllättyneiltä, mutta Kotilainen pääsee siitä ensimmäisenä yli ja hymyilee hänelle lämpimästi. Hietanen tuijottaa suu auki, ei osaa sanoa oikein mitään, mutta kättelee kuitenkin riuskasti. Sarastien vaimo hymyilee hämmentyneenä, ja hänen miehensä näyttää kummastuneelta ja jotenkin loukkaantuneeltakin, ehkä siitä, ettei Lammio aiemmin ole kertonut hänelle mitään tällaista, mutta saa sitten itsensä kiinni ja esittäytyy.

He juttelevat hetken kaikenlaista turhaa, Rahikainen kehuu rouva Sarastien kaunista pukua ja kertoo kysyttäessä opiskelustaan ja karjalaisesta taustastaan. Joku tärkeän näköinen mies huikkaa kauempaa Sarastielle jotain, ja Sarastiet lähtevät puhumaan hänelle.

Kotilainen ja Lammio tarttuvat Rahikaiseen ja Hietaseen kuin yhtenä ja lähtevät viemään heitä kiireellä poispäin.

“Sarastien kanssa meni hyvin, mutta Karjulaa ei todellakaan riskeerata nyt”, Kotilainen selittää, ja Lammio nyökkäilee kalpean näköisenä. Hietanen näyttää olevan samaa mieltä, ja Rahikainen päättää, että hänen täytyy myöhemmin kysellä Lammiolta tästä lisää.

He suuntaavat yhdessä buffettipöydän luo. Hietanen katselee Lammiota ja Rahikaista edelleen hämmentyneenä samalla, kun lappaa lautaselleen kukkuroittain minipasteijoita, joulutorttuja ja macaron-leivoksia.

“Mää ku kuvitteli että oon hyväki poliisi. Enkä tämmösest tienny mittä.”

Kotilainen taputtaa hänen olkaansa lohduttavasti. “Älä välitä, ei kukaan meistä oikeasti kuvitellut, että Lammiolla olisi sosiaalista elämää.”

Lammio pyöräyttää silmiään, mutta pikkuhiljaa hänen hartiansa rentoutuvat.

“Ei kukaan tiedä Lammiosta mitään, paitsi ehkä Sinkkonen”, Kotilainen jatkaa.

“Sinkkosel sää kertosi mut et mul?” Hietanen kysyy loukkaantuneena.

“En Sinkkosellekaan”, Lammio rauhoittelee kyllästynyttä esittäen, mutta Rahikainen näkee hänen suupieltään nykivän pienen hymyn.

He siirtyvät sivummalle, löytävät pienen pöydän ja istuvat alas.

“Mut hei, on oikeasti kiva tavata”, Kotilainen sanoo Rahikaiselle. “Haluisin sanoo, että Lammio on kertonu sinusta kaiken, mutta se olis emävale.”

Hän katsoo pisteliäästi Lammioon, mutta sitten hänen kasvoilleen leviää ilkikurinen hymy. “Melkei tässä epäilee, että ootkohan sinä maksullista seuraa.”

Lammio yskähtää tuskaisesti, kuulostaa siltä että on purskauttaa kuohuviinit suustaan. Rahikainen nauraa ääneen.

“En sentään, miun syyt ei oo rahalliset vaan ihan muut.” Hän töytäisee Lammion olkapäätä hellästi omallaan, ja saa tämänkin hymyilemään.

“Mist asti tää on ol... asia?” Hietanen utelee.

Rahikainen ja Lammio katsovat toisiinsa.

“No se vähän…”

“Riippuu iha määritelmäst?”

“Puoli vuotta?”

“Periaattees joo, mut käytännös ehkä vuuvven?”

“No tuolle linjalle jos lähdetään, niin oikeastaan kaksi?”

Kotilaista hymyilyttää seurata heidän sananvaihtoaan, mutta samalla hän näyttää vähän surumieliseltä.

“Toivottavasti tiedät, että olisit voinut kertoa aiemminkin. Kukaan ei tuomitse sua täällä.”

Lammio hymyilee. “Kiitos.”

*

Seuraavaksi he juovat tosissaan. Valikoimasta löytyy kuohu- ja punaviinejä sekä terästettyä glögiä, joka on organisaation kustantamaksi yllättävän hyvää. He katselevat ihmisiä ja kuuntelevat orkesterin musiikkia. Muutama iso kiho pitää puheen, ja Rahikainen taputtaa muiden mukana, vaikkei oikein kuuntele.

Hän tulee hyvin juttuun Kotilaisen kanssa: heidän luonteissaan on jotakin samaa, ja kummastakin on hauskaa piikitellä Lammiota. Hietasen kanssa yhteinen sävel löytyy, kun selviää, että kumpikin pitää räiskintäpeleistä. He intoilevat pitkään Overwatchista, ja vieressä Lammio ja Kotilainen pyörittelevät heille silmiään.

“Eikö siul oo aveccii?” Rahikainen kysyy Hietaselta.

“Veran ja Villen kans mää olisi mut Vera o tual jossai oma osastosa poruka kans ja Villel o työjuttui. Kyl seki viel tule koha ehtii tän.”

Illan edetessä orkesteri alkaa soittaa kovempaa ja ihmiset alkavat olla sen verran humalassa, että päätyvät tanssilattialle. Osa tanssii perinteisen suomalaisen jäykästi, osa vapaasti ja itselleen ja toisilleen nauraen. Pian kuvankaunis, tummatukkainen nainen ilmestyy ihmisjoukosta vetäen perässään pitkää vaaleaa miestä.

“Urho!” hän huikkaa, ja mieskin hymyilee.

Hietasen kasvot kirkastuvat, ja hän lähtee iloisesti kun nainen, ilmeisesti Vera, vetää hänet ja sen toisen tanssilattialle. He muodostavat pienen piirin, joka pyörähtelee musiikin tahtiin niin luontevasti, että tämä ei voi olla ensimmäinen kerta. Hietasen käsi lepää tuttavallisesti toisen miehen alaselällä ja Vera hymyilee heille hellästi heidän kadotessaan väkijoukkoon.

“Pittäisköhän meijänni käyvä vähän pyörähtellee tuol?” Rahikainen ehdottaa.

“Ei todellakaan”, Lammio tyrmää ajatuksen. “En ole tarpeeksi humalassa sellaiseen.”

“Sehän meijän pittää korjata”, Rahikainen päättää, ja lähtee hakemaan lisää juotavaa.

Kun hän palaa kantaen pientä tarjotinta, jolle on kasannut kolme viinilasia ja kolme kuppia glögiä, Sinkkonen on liittynyt Lammion ja Kotilaisen seuraan. Hän näyttää rasittuneelta ja hänellä on kädessään liian täyteen kaadettu punaviinilasi. Hänen pukunsa on ihan kiva, mutta huoliteltu vaikutelma kärsii vinossa olevista kauluksista. Solmiokin on kurtussa ja hiukset pystyssä. Mitähän ihmettä hänelle on käynyt?

Rahikainen laskee tarjottimen pöydälle ja istuu takaisin Lammion viereen.

“Terve, Sinkkonen”, hän sanoo.

Sinkkonen tervehtii takaisin poissaolevasti, ja tajuaa vasta hetken kuluttua tilanteen epänormaaliuden. Hän katsoo uudestaan hämmentyneenä Rahikaiseen ja sitten Lammioon, jonka hartialle Rahikainen on laskenut kätensä.

“Oletteko te”, Sinkkonen sanoo.

“Olemme”, Lammio vastaa.

“Ah. Olisi pitänyt tajuta silloin.”

“Niin no. Niin.”

“Onnea?”

“Kiitos.”

Rahikainen seuraa heidän keskusteluaan huvittuneena. Se on niin ilmeetöntä ja latteaa, mutta he tuntevat toisensa niin hyvin, ettei kaikkea tarvitse edes sanoa ääneen. Joku siinä on aika hellyyttävää, että Lammiolla on kaveri joka on yhtä kummallinen kuin Lammio itse.

Sinkkonen kulauttaa puolet viinistään kerralla ja vilkuilee hermostuneesti ympärilleen.

“Mikä on?” Kotilainen kysyy.

“Mielonen.” Sinkkonen madaltaa ääntään ja sanoo nimen kuin se selittäisi kaiken. Lammiokaan ei ihan näytä tajuavan. Rahikaisen vieressä Kotilainen peittää ilkikurisen virneen kädellään.

“Mitäs Mielonen?”

“No hän yritti… En tiedä, kai se oli vitsi, ei minulle tapahdu sellaista.” Sinkkonen punastuu. Ettei ilmassa vaan olisi työpaikkaromanssia?

“Miksi ei tapahtuisi”, Lammio tokaisee, vaikka näyttää hyvin epämukavalta. Hän nojaa olkapäänsä vasten Rahikaista, hakee kosketusta turvaksi ihmisiltä ja niiden suhdesotkuilta. Lammio laskee epäröivästi kätensä Sinkkosen hartialle, ja Rahikaisesta on kamalan söpöä, kuinka huono hän on tällaisessa. Rahikainen silittää hänen selkäänsä rauhoittavasti.

“Koska minä olen minä ja Mielonen… on Mielonen”, Sinkkonen sanoo, aivan kuin sekään selittäisi mitään. Lammio kohauttaa hartiaansa, nyökkää niin kuin se selittäisi. Voi luoja, mikä hölmö.

Rahikainen ei tiedä mistään mitään, mutta Sinkkonen näyttää niin surkealta, että ihan pahaa tekee. Nyt on pikkujoulut, kaikkien pitäisi olla iloisia. Rahikainen meinaa jo puuttua, kun hänen huomionsa kiinnittyy väkijoukossa harhaileva poikaan, joka äkkää heidät ja hymyilee humalaisesti.

“Hei!” tämä huikkaa ja tulee heidän luokseen. Sinkkonen punastuu ja painuu alemmas tuolissaan. Tämä on siis Mielonen.

Jos näistä kahdesta tulee jotain, Lammion tuskin tarvitsee enää hävetä ikäeroaan Rahikaiseen, kun vieressä on räikeämpi vertailukohta. Sinkkosen täytyy olla kohta nelikymppinen, mutta tuo poika näyttää aika tarkalleen Rahikaisen ikäiseltä.

Mielonen kiepauttaa yhden tuolin ympäri ja istahtaa siihen hajareisin niin, että voi laskea käsivartensa tuolin selkämykselle ja nojata leukansa niihin.

“Sinkkonen”, hän aloittaa lievästi sammaltaen, “Minä haluun pyytää anteeks. En tarkottanu säikyttää.“

Hänellä on sellainen koiranpentuilme, että Rahikaistakin säälittää.

“En minä. Sitä”, Sinkkonen mutisee. “Sinä olet humalassa.”

“Niin oon! Ihan liian! Sie voisit suattaa miut kottiin ja huolehtii että pärjään”, Mielonen virnistää, ja Sinkkonen äännähtää tuskaisesti. Mielonen hymyilee huvittavan rakastuneesti ja kallistuu tuolissaan holtittomasti Sinkkosen suuntaan. Hän valuisi suoraan lattialle, ellei ahdistuneen näköinen Sinkkonen ottaisi häntä kiinni.

Lammio juo viininsä loppuun ja kääntyy Rahikaisen puoleen.

“Mitä jos sittenkin mennään tanssimaan. En kestä enempää tätä.”

Rahikainen myöntyy mielellään. Hän tarttuu Lammion käteen ja vetää hänet ylös.

“Olkaa kiltisti”, Lammio käskee, ja Sinkkonen punastuu entisestään.

Rahikainen ja Lammio jättävät muut oman onnensa nojaan ja lähtevät tanssimaan. Parhaillaan soiva kappale on hidas, balladiversio jostain joululaulusta, jonka nimeä Rahikainen ei muista, mutta jonka mukana hän osaa hyräillä. Lammio vetää Rahikaisen lähelleen, ja he kietovat kätensä toistensa ympärille. Lammio on lämmin häntä vasten, ja tässä on vielä uutuudenviehätystä; on uskomatonta saada olla näin lähellä häntä tällä tavalla ihmisjoukon keskellä.

Rahikainen näkee syrjäsilmällä, kuinka huolestuneen näköinen Sinkkonen saattaa hihittävän Mielosen ulos huoneesta.

“Sinkkonen lähti saatille”, Rahikainen raportoi Lammiolle, joka huokaisee syvään.

“Sinkkonen osaa kyllä pitää näppinsä kurissa, mutta en nyt tiedä oliko yhtään järkevää tehdä tuota noin näkyvästi…”

Lammio ajattelee aina niin paljon sitä, mitä muut ajattelevat. Pelkää niin paljon huhuja ja maineen menemistä. Tätäkin hän odotti niin kauhuissaan, mutta tämä on mennyt ihan hyvin.

Rahikainen näkee kyllä muutaman ihmisen katsovan heitä vähän vinoon tanssilattian reunalta. Yksi niistä näyttää olevan se Karjula, mikä kieltämättä on hiukan huolestuttavaa, mutta loppujen lopuksi kukaan ei voi heille mitään.

Suurinta osaa ihmisistä ei edes haittaa, eikä Lammio ole tämän asian kanssa yksin. Rahikainen laskee kaksi, mahdollisesti kolme naisparia, ja yhden miesparin. Lisäksi heidän lähellään hän näkee Hietasen, joka keinuu onnellisen näköisenä kahden partnerinsa kanssa. Tiedä sitten, mikä heidän asetelmansa on, mutta ainakin sen huomaa, että kaikki antavat heidän olla.

Lammio ei tällä hetkellä edes näe mitään sellaista, sillä hän katsoo vain Rahikaiseen. Hän kohtaa Rahikaisen katseen varmana ja häpeämättä, ja hitto, hän on parasta mitä Rahikaiselle on koskaan tapahtunut.

Rahikainen kohentaa otettaan Lammion vyötäröllä, silittää tämän selkää. He keinuvat hiljakseen musiikin tahtiin, ihmisten ympäröimänä mutta omaan pieneen maailmaansa sulkeutuneina. Kappale vaihtuu, ihmisiä lähtee ja uusia tulee tilalle, mutta Rahikainen ja Lammio pysyvät paikallaan.

Valoja on jossain välissä himmennetty, ja ulkona suurten ikkunoiden takana sataa lunta. Alkoholi hämärtää näkökentän ja tajunnan reunoja, mutta Lammion Rahikainen näkee selkeästi. Jokaisen tumman silmäripsen ja jokaisen harmaan ja hopean sävyn hänen silmissään.

“Kiitos, että pyysit minnuu tänne”, Rahikainen kuiskaa.

“Kiitos, että tulit”, Lammio vastaa.

Rahikainen kallistaa päätään hiukan ja katsoo Lammiota lämpimästi silmiin.

“Mie…”

Hän haluaisi sanoa sen. Kolme pientä sanaa, jotka hän on ajatellut tuhat kertaa, muttei koskaan sanonut ääneen. Se on loppujen lopuksi niin pieni asia, eikä sillä tässä vaiheessa pitäisi olla mitään väliä. Täytyyhän Lammion tietää, hänen täytyy tuntea se kaikissa kosketuksissa ja nähdä se siinä, kuinka Rahikainen haluaa jatkuvasti olla hänen kanssaan, vain hänen kanssaan.

Lammio hymyilee, ei kysy mitä hän tarkoittaa. Koska hän ymmärtää, koska nyt ei ole sen aika, koska hän haluaa kuulla sen kun he ovat kaksin ja selvin päin? Rahikainen ei ole varma, eikä hän myöskään kohta enää välitä, kun Lammio nostaa kätensä hänen olaltaan ja liu’uttaa sormensa hänen hiuksiinsa. Lammio näyttää täydelliseltä nostaessaan leukaansa vaativasti, ja Rahikainen antaa heidän huultensa painua kevyesti yhteen.

Lammio sulkee silmänsä ja takertuu Rahikaiseen kuin pelkäisi, että heidät yritetään erottaa, että joku repii Rahikaisen hänen luotaan. Mitään sellaista ei kuitenkaan tapahdu; maailma ei lopu, kukaan ei huuda tai osoita. He ovat vain kaksi miestä, jotka seisovat tanssivan ihmismassan keskellä paikoillaan ja suutelevat toisiaan.

#kukot tunkiolla #tuntematon sotilas #ahvenasquad #joulukalenterific #sinut vain ja aikaa #lammio #rahikainen #miekkonen #ha! oon iha kikseis että vihdoinkin saan tägätä jotain tuolla #mielonen #sinkkonen #raili kotilainen #sarastie #hietanen #vera #koskela #mikskäs tätä shippiä nyt kutsuu? koskiverho? #koskiverho #vee writes #my fic #fic #luukku 15

[finnishfun]

Elämä on mukavaa - Life is nice

I found this series as a very good immersion exercise so I wanted to rewatch and do a kinda transcript-translation while learning new words.

Characters:

Timppa, Irja and their daughter Elina (and Kef, their dog)

Ulla, Jouko and their daughter Aino - the neighbours

Sirppa, Elina’s childhood friend

Saku, Elina’s eventual boyfriend

#1: Elinan yllätys - Elina’s surprise

Timppa is fixing Elina’s bike and meets Jouko.

- Terve, Timppa!  Hi, Timppa!

- Terve, Jouko!  Hi, Jouko!

- Polkupyörän keväthuolto.  Spring bike fix?

- Joo.  Yes.

- Siihen käy jakoavain.  You need a wrench there.

- Joo. Antasitko sen? Se pienempi jakoavain!  Yes. Can you pass it to me?  [Jouko gives him the big wrench] The smaller one!

- No ni, hyvä tuli.  Good!

Irja is preparing coffee. Timppa is testing the bike outside.

- Se on liian matala. Nosta nyt ainaki kymmenen senttiä. It’s too low. Adjust it 10 centimeters.

- Ei tarvitse nostaa. Satula on justiin hyvä Elinalle.  It doesn’t need to be higher. The saddle is good for Elina.

- Ai, Elinanko tämä onkin?  Oh, it’s Elina’s?

- Juu. Minä joka kevät korjaan pyörän Elinalle.  Yes. I fix her bike every spring.

[Irja calls Timppa on his mobile]: Kahvi on pöydässä.  Coffee is on the table.

- Joo, joo. Tullaan, tullaan. Lähetääs, Jouko, kahville.  Yes, yes, we’re coming. Let’s go have coffee.

- No mikä ettei.  Why not?

They go inside to have coffee

- No niin, Elinan pyörä on nyt kunnossa.  Elina’s bike is fine.

- Hyvä. Olkaa hyvät. Good. Here you go.

- Kiitos. Thanks.

- Timppa! Kaksi sokeria riittää.  Timppa! Two sugars are enough.

- Muutama sokeri. A few sugars.

- Usko nyt minua, sinun kolesterolisi.  Believe me, your cholesterol.

- Tiedän, tiedän.  I know, I know.

- Se viineri on Elinalle. Ota sinä pullaa.  That pastry is for Elina. Have buns.

[Jouko suddenly remembers he has to go home]

- Ei, mutta.... meillä on ruoka pöydässä.  We have food ready at home.

- Sano Ullalle terveisiä. Say hi to Ulla!

- Joo. Kiitos vaan ja hei.  Sure. Thanks and bye.

- Hei. Bye.

- Täällä pihalla on joku pakettiauto.  There is a van outside.

- Mun kaikki työkalut on siellä.  All my tools are there.

Elina arrives.

- No moi! Hi!

- Elina, sinäkö? Terve, tyttö.  Elina, is that you? Hello, girl!

- [Jouko] Minä tästä menenkin. Että hei vaan.  I’m leaving. Bye.

- Hei, hei. Kenen tuo paku on? Bye. Who’s van is it?

- Hei äiti. Hi, mum.

- Hei. Elina rakas. Isän kanssa just juodaan kahvia. Otatko sinäkin?  Hi, Elina darling! We were just having coffee with dad. Would you like some?

- Otan, kiitos. Kiitos, riittää.  Yes please. Thanks, enough.

- Ole hyvä. Otatko sokeria?  Here you go. Would you like sugar?

- Ei kiitos. No thanks.

- Elina, mikä pakettiauto tuo on?  Elina, what van is that?

- Se on Sirpan paku. It’s Sirppa’s.

- Sirpan? Siis, sen sinun lapsuudenkaverisi.  Sirppa? Yes, your childhood friend.

- Just sen. That’s her.

- Niin, mutta tuo auto on... Yes, but the car is...

- Muuttoa varten. Siitä mun pitääkin puhua.  For moving. That’s what I need to talk to you about.

- Mutta vastahan sinä muutit - Suomeen.  But you just moved back to Finland.

- Minnekäs minä nyt sitten lähetän sinulle ruisleipää?  Where do I send rye bread to you now?

- Ei sinun tarvitse lähettää. Minä muutan Kuopioon.  You don’t need to send. I’m moving to Kuopio.

- Kuopioon? To Kuopio?

- Perustan sinne Sirpan kanssa ravintolan. Sirpalla on rahat ja minä osaan ravintolahommat. Mä lähden jo huomenna. Sori kun tämä tuli...  We’re opening a restaurant there with Sirppa. She has money and I know the restaurant job. I’m leaving tomorrow. Sorry this came...

- Huomenna! Tomorrow!

- Niin pian? Juuri kun minä sain sinun pyöräsi valmiiksi.  So soon? When I just finished your bike.

- Mutta voinhan minä ottaa sen Kuopioon. But I can take it to Kuopio.

Irja helps Elina pack.

- Tässä on vielä pari kuvaa.  Here are some more photos.

- Kiitos. Äiti, saanko minä ottaa tämän pöydän mukaan?  Thanks. Mum, can I take this table?

- Ota vaan. Sure, take it.

- Kiitos. Se on hyvä muisto mummusta.  Thanks. It’s a nice memory of grandma.

- Niinhän se on. It is.

- Elina. Kerro vähän lisää siitä Kuopiosta.  Elina, tell us some more about that Kuopio.

- Se on aika nopea ratkaisu mullekin.  It’s a quick solution for me.

- Niin. Yes.

- Sirpa sai suuren perinnön ja sijoittaa sen ravintolaan. Mutta hän ei tunne taas bisnesta. Ja minullahan oli se ruokapaikka Lisabonissa.  Sirppa inherited a lot of money and invested it into this restaurant. But she doesn’t know about business. And I had that food place in Lisbon.

And so the parents are satisfied that their daughter made the right decision. Or are they...?

New words:

jakoavain - wrench satula - saddle paku (pakettiauto) - (delivery) van homma - job, work ratkaisu - solution, answer perintö - inheritance sijoittaa (+elative) - to invest in sth

#finnish #elämä on mukavaa

[turinametsa]

Yöperhoset (Hietala osa 8)

Yöperhoset

Genre: Rakkaus, nuoret

Hahmot/paritukset: Koskela/Hietanen, Jaloja KooKoon miähiä (mainintana)

Fandom: Tuntematon Sotilas, modern AU (eräänlainen nuoriso-AU)

Muuta: Tuntematon Sotilas on Väinö Linnan käsialaa, kunnioittakaamme häntä. Saan tästä vain iloisia itkukohtauksia. VAROITUKSENA: mainintaa itsetuhoisuudesta,  huumeidenkäytöstä ja väkivallasta, kuten myöskin seksistä.

Kirjoittaja: Se, joka jaksaa turinoida metsassa, eli Turinametsa

Edellinen osa:

https://turinametsa.tumblr.com/post/172692261562/s%C3%A4rjetyt-hietala-0sa-7

Osa 8

Tuntui siltä, että elämässä olisi ollut taas kerran jotain elämisen arvoista. Hän ei enää edes ajatellut käyttämiään aineita, ellei jossain tullut huumeista puhetta. Urhon olemassaolo ja läheisyys auttoi vieroitusoireisiin, ja aina, kun Vilho vaikutti siltä, että menisi ja hommaisi jotain, Urho löysi juuri oikeat sanat vaikuttaakseen miehen päätöksiin.

Ne sanat eivät koskettaneet Vilhon omaa terveyttä, vaan Urhoa. Urho siis käytännössä kiristi toista, mutta tuon takia Vilho oli valmis tekemää mitä tahansa. Ja sen Urho tiesi, kun heitteli päättömiäkin uhkauksiaan.

Eräänä iltana he olivat istuneet huoneistonsa olohuoneessa kaikessa rauhassa, kunnes Vilho oli maininnut jotain "kaman" ostamisesta. Urho oli noussut samoin tein sohvalta, ja toisen ihmetellessä kulkeutunut parvekkeen ovelle.

"Jos sää et lopet tollast, mää lupaan hypät alas!"

Oven poika oli repäissyt auki ja astunut parvekkeelle. Se oli saanut Vilhonkin nousemaan.

"Hyvä on", Vilho oli sanonut miettimättä. "Mä lopetan. Tule tänne...."

Kun Urho ei ollut liikahtanut suuntaan eikä toiseen, oli Vilho astunut hänen luokseen sydän tykyttäen, kiskonut lähelleen, yrittänyt suudella, mutta sitä Urho ei ollut antanut tehdä.

Siitä Vilho oli tiennyt, etteivät he olleet niin ehjiä, kuin hän oli luullut.

Joka ilta Vilho oli yrittänyt saada Urhosta sellaista otetta, ettei poika vahingossakaan olisi päässyt irti. Mutta Urhosta oli tullut liukas ja etäinen, aina tuo pujahti jollain tapaa kauemmas hänestä, sanoi jotain, mikä sai Vilhon vetäytymään, tai karkasi kirjaimellisesti tilanteesta.

Tietenkin se kirpaisi. Se oli kuin suolaveden kaatamista paljaisiin, irvisteleviin haavoihin.

Vilho syytti siitä suoraan itseään, sillä mistä hän olisi tiennyt, kuinka Urho joka ikinen yö oli itkenyt  - itki vieläkin – toista kaivaten. Olisi ollut liian outoa ja kivuliasta noin vain painautua taas toista vasten, halata ja suukottaa, edes hipaista, kun tiesi, mitä toinen oli tehnyt. Urho ei halunnut itkeä Vilhon nähden, sillä se olisi paljastanut kaiken sen, mitä hän oli kuluneiden muutamien kuukausien aikana kokenut.

Vilholta hän salasi sen kaiken, kiskoi hihansakin niin alas, kuin vain sai, ja piti myös huolen, että ne pysyivät alhaalla. Piti huolen, ettei Vilho nähnyt tai tiennyt mitään.

Tietenkin Vilho oli huomannut toisen käyttäytyvän välillä tavattoman oudosti. Jos hän otti poikaa ranteesta kiinni, kiskaisi Urho kätensä heti pois. Polttiko kosketus niin pahasti? Antoiko sähköiskun? Satuttiko?

Ei Vilho tiennyt, kuinka pahalta Urhosta tuntui. Eikä se kai ollut väliksikään.

**

Urho tunsi Vilhon hengityksen rauhoittuneen. Sohva tuntui ahtaalta ja sen nurkassa oli tukalaa. Hän ei ollut täysin varma, oliko toinen nukahtanut, jonka vuoksi hän ei uskaltanut liikkua. Hitaasti Urho vain siirsi kätensä niin, että sai silitettyä Vilhon hiuksia.

Ne olivat yhtä karkeat kuin aina, ja Urho muisti, kuinka hyvin niiden väri sopi Vilhon silmien väriin. Sellainen perusjurrikkahan Vilho oli, pellavapääpoika.

Se hieman huvitti. Sellainen elovenapoika.

Kun Vilho ei antanut merkkiään hereilläolostaan, rohkeni Urho tunnustelemaan toista tarkemmin käärittyään hihansa korkeammalle. Sitä kaikkea hän oli kaivannut. Vilhon jykevähköjä leukaperiä ja selvästi erottuvia poskipäitä. Suoraa nenää. Leuassa taisi olla hienoista parransänkeäkin.

Sais ajaa pois, Urho mietti tiukasti, mutta hymy kaartui pakostakin hänen huulilleen. Lopulta hänen oli pakko nauraa.

Urhon nauru oli hiljaista kikatusta, mutta niin riemastunutta, että Vilho säikähti herätessään siihen. Urho vain jatkoi nauruaan ja Vilho kuunteli sitä sydän hakaten. Nytkö se sekosi?

Hetken Vilho epäröi, mutta silti hän avasi suunsa:

"Sä...naurat."

Urho hiljeni kuin sulake olisi palanut, ja Vilho huomasi tuon ahdistuvan ja pyrkivän kauemmas. Hän otti äkkiä Urhoa ranteesta kiinni, mutta joutui irrottamaan heti, kun Urho ähkäisi kivuliaasti. Vetäydyttyään Vilho huomasi, että Urho katosi jo olohuoneesta. Kuulosti menevän makuuhuoneeseen.

Vilho ei pystynyt antaa asian olla, vaan lähti perään. Onneksi Urho ei ollut tajunnut tai muistanut painaa ovea lukkoon saakka.

Vilho yritti avata oven mahdollisimman hiljaa, ja näki jo sen raosta Urhon istumassa kyyryssä sängyn vieressä. Juuri sillä hetkellä hän myös huomasi Urhon ranteet, ja niitä peittävät viirut. Hyvä ettei hän meinannut lyödä ovea kiinni.

Sydämen lyönnit kiihtyivät entisestään.

Ei.

Ei sen niin pitänyt mennä.

Kyyneleet kirvelivät Vilhon silmäkulmissa. Voi saatanan saatana!

Hän yritti pakottaa itsensä rauhoittumaan, ja vaikkei hän siinä täysin onnistunut, hän avasi oven kunnolla ja astui sisään huoneeseen. Urho kuuli hänen tulonsa ja hätäisesti kiskaisi hihansa alas.

Vilho istahti toisen viereen ja sillä hetkellä kyynel vierähti hänen poskelleen. Siitä se valui leualle, jokin karkea kohta sai sen liikeradan kaartumaan vinoon, ennen kuin se tipahti paidalle.

He molemmat olivat hiljaa. He molemmat kuulivat sydämiensä lyönnit, ties vaikka toistensakin.

"Urho...", Vilho kähähti. Itku ei ollut kaukana, sen Urhokin erotti. Vilho otti häntä taas kädestä, saikin otteen, ja vaikka Urho puri huultaan yrittäessään irrottaa otettaan, piti Vilho kiinni.

"Mä nä...in..... Ei sun ois tarvinnu...."

"Mit....muka?"

"Miks sä teit näin itelles?" Vilho urahti kiskoessaan Urhon collegepaidan hihan ylös.

Urho painoi kasvonsa toiseen suuntaan ja Vilho huomasi, kuinka tuo nieleskeli pitääkseen itsensä ruodussa.

Vilho nosti kätensä Urhon poskelle, kun Urhon muurit murtuivat.

"Kyllä sä tiesit.... Että mä rakastan. Oon aina rakastanut", mies mutisi vetäessään itkevän pojan syliinsä. Urho vapisi holtittomasti, ei tiennyt, jäädäkö Vilhon suloiseen ja turvalliseen lämpöön, vai yrittäisikö karata.

Vilho otti pojan molemmat kädet käteensä ja toisella kädellään silitteli Urhon hiuksia. Niistä hän oli  aina yli kaiken pitänyt, sillä ne olivat niin ihanan pehmeät.

Lopulta Vilho painoi kevyen suukon Urhon kyynelistä märille huulille. Silloin hän tajusi itsekin itkevänsä täyttä häkää. Ei kai hänen sentään tarvinnut nyt käsitellä toista kuin hentoista lasilintua?

Koko kaipauksensa voimalla hän halasi poikaa, rutisti ja yritti viestittää kaikkea sitä, mikä oli olennaista.

Vilho asetti päänsä paremmin Urhon olkaa vasten ja kuiskasi vaimeasti nyyhkäisten:

"Sä oot niin helvetin tärkeä....Niin helvetin tärkeä."

Urhon hengitys hieman vinkui, kun tuo pyrki olemaan itkemättä ääneen.

"Äl....sano....Kyl mää tierän...."

"Rakastan sinua", Vilho parkaisi päin toisen kasvoja ja painoi otsansa Urhon otsaa vasten. Samassa Urho teki sen, mitä toinen ei edes osannut odottaa – Urho kiskaisi kätensä irti Vilhon otteesta, kietaisi ne Vilhon kaulaan ja suuteli. Hieman summanmutikassa, mutta pian huulet kohtasivat toisensa.

"Kyl määki...sua...."

"Mä en enää ikinä tee sulle niin."

Lupaus jäi kaikumaan ilmaan kuin tuulenhenkäys.

**

Vilhon pehmeä "aah" hukkui jonnekin kankaisiin. Urhoa hymyilytti. Vilho varmasti näytti kovin suloiselta punastellessaan Tomppalakanoita vasten. Vilhon posken lämpö viittasi niin selvästi miehen poskien punoitukseen, ettei Urho yhtään epäillyt sen mahdollisuutta.

Urho painoi päänsä Vilhon kaulalle estääkseen tuota kiemurtelemasta. Tietenkin toisesta tuntui hyvältä, mutta ei Urho halunnut toisen vaikuttavan tuskastuneelta.

Vahingossa hän puraisi miehen leuan ihoa hieman liian lujaa, ja naurahti hiljaa, kun Vilho taas säpsähti oudosti:

"Mik sul Ville oikkei o...."

Toinen ei saanut sanaakaan suustaan, mumahti vain puoliääneen:

"Ei...mikä..än...."

"Sää kiemurtele iha hirveäst....Etkai sää ny sentä viäl...."

Vilho katsahti pojan virnettä siristäen silmiään. Piru nautti siitä, minkälaisen olon hänelle aiheutti.

"No en!" Mies ähkäisi ja kiskaisi Urhon lähemmäs. Hän pyrki nataisemaan pojan korvaa. Niistä hän piti erityisen paljon. Samalla tavalla hän piti Urhon hiuksista (niitä hän sipaisi siinä sivussa hentoisesti) ja samalla tavalla hän oli pitänyt Urhon silmistäkin.

Vilho antoi käsiensä vaellella pitkin toisen selkää ja hartioita.

"Emmä estele.... Jos sä haluut niin pitkälle mennä", Vilho sanahti hiljaa Urhon korvan taakse. Se tuntui vain kevyeltä tuulenhenkäykseltä, eikä Urho ollut varma, oliko hän kuullut oikein. Vasta Vilhon seuraavat sanat varmistivat asian:

"Pitäshän sun päästä poikuudestas...."

Urho henkäisi ja mumahti jotain takaisin iskiessään huulensa Vilhon huulille.

--

Urho painoi päätään Vilhon leveälle rinnalle tasaillen hengitystään. Vilho silitteli hänen hiuksiaan vieläkin hieman vaivaantuneena. Mutta nyt se oli tehty.

Mies katseli kesäyön hämärässä Urhon kasvoille piirtynyttä hymyä ja hänen sydämensä sykähti oudosti. Hän painoi suukon poikuutensa menettäneen hiusten lomaan. Urho naurahti vaimeasti.

"Et sää voi kieltä stä, ettei se ois hyvält tuntunu!"

"No en kai...", Vilho hymähti ja jatkoi keskeytynyttä silittelyään.

"Siihe mallii vaikersit...."

"Älä viitti. Käytäskö suihkussa?"

Urho näytti menevän hämilleen.

"Täh? Suihkus....Mitä sää hölmöile?" Tuo ähkäisi ja nosti päätään. Vilho kurtisti kulmiaan hieman.

"Käytäs...."

"Voi eläm.... Mee sää jos sää halu. Emmää jaks noust."

"Eiku tuu säki", Vilho sanahti tiukemmin noustessaan. Urho ei kuitenkaan tehnyt elettäkään nostaakseen persettään vuoteesta. Vaaleampi huokaisi ja suorastaan raahasi hervottomaksi heittäytyneen Urhon mukanaan suihkuun.

--

Vilho kiskoi harmaat college-housut jalkoihinsa hymyillen huvittuneena. Kello lähenteli aamu kolmea. Onneksi oli lauantai, ja olihan Urholla tietenkin kesäloma, mikä tarkoitti sitä, ettei tuolla ollut kiire mihinkään.  

Urho makoili sängyllä venytellen ja haukotellen.

"Sää ole kyl iha ihmeelline äijä...."

"Olen vai?" Vilho naurahti ja oli tulla viereen, mutta juuri silloin huoneiston ovikello soi. Hämmästyneenä Vilho lähti avaamaan.

Ehkä se oli Lehto, joka ei kännipäissään ollut löytänyt kotiin? Tai Janne? Ehkä Yrjö ja Aatos olivat taas riitautuneet, ja jompikumpi etsi yöpaikkaa toisaalta?

Vilho väänsi lukon auki ja hänen katseensa kohtasi lyhyen, tummakulmaisen miehen katseen.

"Saatanan vasikka", mies murahti ja tunki sisään. Vilho kurtisti kulmiaan ja astui kauemmas.

Miehen silmät loistivat oudosti, ja lopulta Vilho tajusi tuon ottaneen jotain alkoholin lisäksi.

Lisäksi hän tunnisti miehen.

Rummo.

"Mitä sä...täällä teet?"

"Sun takia Teurastaja ampu pomon ja ittesä!" Rummo ärähti ja tönäisi Vilhon seinää päin. Vilho ei olisi uskonut noin pienestä miehestä löytyvän noin paljon voimaa, ja hän ähkäisikin tuskaisesti päänsä kolahdettua kovaa pintaa vasten.

Se ei riittänyt miehelle, joka painoi toisella kädellään Vilhon seinään kiinni ja alkoi lyömään.

Tajuntansa rajumailla Vilho vielä kuuli, kuinka pistoolin lukko napsahti.

"Saatanan rakki.... Tais jäädä viimeseks hetkekses...."

"Ville?"

Rummo säpsähti, vilkaisi paikalle saapuneen miehen suuntaan. Vilho vaikersi jotain irvistäen lattialla ja pyyhki suutaan verestä. Rummo jäykistyi hetkeksi paikoilleen. Ampua ei tosiaankaan voinut tälläisessä ympäristössä, jäisi heti kiinni.

Rummo otti puukkonsa vyöltään ja survaisi sen makaavan miehen kylkeen. Vilho taipui mutkalle, huusi tuskaisesti, kunnes jäi puremaan huultaan.

Ovi kävi.

--

Urho tunsi itsensä niin avuttomaksi.

Hän olisi voinut estää tuota kaikkea tapahtumasta. Jos hän olisi vain nähnyt, jos hän ei olisi sokea....

Hän tyrskähti ja hautasi päänsä polviinsa.

Hoitohenkilökunta oli juuri saapunut ja Vilhon kyljen verenvuotoa yritettiin hiljentää. Vilho mutisi välillä jotain sekavaa ja huohotti.

"Mitä oikein tapahtui?" Ambulanssihoitaja kysyi, ensin Vilholta ja sitten Urholta. Vilho ei kyennyt kivuiltaan vastaamaan mitään selvästi. Tuskin olisi halunnutkaan.

"Mää en yhtikäs tierä.... Joku tääl käv.... Emmää ees aluks huoman...", Urho mutisi. Posket olivat märkiä kyynelistä. Hoitaja laski kätensä hänen olalleen rauhallisesti.

"Älä huoli. Me viedään kaveris hoitoon, ei hätä oo tämän pahempi. Kyllä se selviää."

Urho urahti vain jotain vastaukseksi.

Aamu koittaisi pian. Huoneiston ovi kävi toistamiseen sinä yönä kumeasti paukahtaen, ja Urho asettui makuuhuoneen nurkan hämärään.

#tuntematon sotilas #koskela #hietanen #hietala #fanfiction #modern au #nuoriso au #pojat rakkaat #antakkee anteeksi #kohtalo on silti vain kohtalo #ja Vilho kyllä ansaitsi tuon #sanokaa mitä sanotte

[syntymatitahna]

#sooty writes #ei vittu #sukupuolineutraali päählö #havu on siisti nimi

[muffintrapnano2010]

3.0 Alician voimat

Samalla kun Mindy vietti aikaansa Vuotavassa Noidankattilassa, alkoi Alician lukukausi ylä-asteen kuudennella luokalla. Alicia käveli kouluun kauniin aamun keskellä ja oli tarkoituksella ajoissa ehtiäkseen nähdä ystäviään. Koulun piha oli pieni, mutta mukava. Siellä oli kaksi isoa puuta sekä penkkejä niiden alla sekä seinustoilla. Itse koulurakennus oli vanha ja valkoinen. Alician mielestä se oli juuri sellainen kuin koulun kuuluikin olla. Pihalle alkoi kerääntyä muita ihmisiä sekä Alician ystäviä. "Hei Laura!" Alicia hihkaisi ruskeatukkaiselle ystävälleen, joka tapansa mukaan kiiruhti kouluun aamiainen vielä puoliksi suussaan. "Fumenha!" Laura sanoi paahtoleipineen ja laittoi samalla tukkaansa istuutuen Alician viereen penkille. "Aaah, ihanaa asua lähellä koulua" hän sanoi saatuaan leivän suustaan. "Miten lomasi meni?" "Odotellessa" Alicia sanoi virnistäen. "Kouluako? Kuka sinä olet ja mitä olet tehnyt ystävälleni?!" Laura nauroi. "Odotin että pääsisin taas viettämään aikaa sinun ja muiden kanssa. Vanhemmat ja sukulaiset ovat ihan kivoja mutta heitä kestää vain kesän ajan." "Olisit tullut käymään useammin." "Sinähän olit ranskassa!" "Niinpäs olinkin. Toin sinulle tuliaisia, voit tulla koulun jälkeen meille. Missä muuten Mindy on?" Alicia avasi suunsa mutta ei saanut vastattua mitään heti. "Hän umm- hän pääsi toiseen kouluun." "Täh, miksi hän vaihtaa koulua kesken kaiken?" "Oikeastaan minä sain sen paikan, mutta en halunnut mennä. Mutta Mindy oli aivan innoissaan ja saimme sovittua että hän menee minun puolestani." "Vauu, ihan tyhjästä vain vai?" "Jotain sellaista, sieltä tuli kirje että joku oli perunut ja koulun sääntöjen mukaan silloin arvottiin uusi tilalle." "Outoa. Mikä se sellainen koulu on." "Nimenomaan outo, siellä opetetaan taikatemppuja ja kaikkea ja se on sisäoppilaitos." "Hyy, mutta jos Mindy kerran halusi sinne niin minkäs sille voi sitten. Katso, tuolta tulee Lisa!" Alicia huokaisi helpotuksesta. Kaikki tuntui toimivan suunnitelman mukaan. Hän kohotti katseensa ja näki portilla sen ihmisen jonka takia oli ryhtynyt tähän kaikkeen. "Hei Alicia, tuolla portilla on joku kiinnostava" Laura kuiskasi hänelle kovalla äänellä. "Huomasin." Anthony seisoi portilla kavereidensa kanssa ja elekielestä päätellen he puhuivat jalkapallosta. Anthony selosti jonkin pelaajan väistöliikettä ja hänen ruskea tukkansa näytti suklaalta auringovalossa. Alicia olisi voinut jäädä katselemaan pidempäänkin, ellei olisi joutunut kertomaan Mindystä uudelleen Lisalle. Kun hän katsoi taas portille, oli Anthony jo mennyt sisään. "Eiköhän mennä luokkaan, kohta kello soi kuitenkin." Alicia lähti pihan poikki ja meni muiden mukana tuttuun luokkaan toiseen kerrokseen. Anthonyä ei näkynyt vaan ainoastaan samat tutut kasvot. Mindyn pulpetti oli tyhjä ja Alicia katsoi sitä pitkään. Mindy oli ollut hänen vierustoverinsa toiselta luokalta lähtien ja aina yhtä äänekäs ja energinen. "Hyvää huomenta luokka." Ääni luokan edestä keskeytti Alician mietteet. Opettaja, rouva Hawker, oli tullut sisään nutturoineen ja aloitti tunnin kertoen heille lukujärjestyksestä. Tunnin jälkeen koitti lounas, jonka aikana Alicia otti parhaansa mukaan selvää Anthonyn luokasta. "Hän on minun luokallani" eräs Alician tuttu sanoi. "Meillä taitaa olla teidän kanssanne yhteinen kemiantunti, jos muistan oikein." "Kiitos tiedosta." "Miksi kysyit?" "Muuten vaan." Alicia sanoi ja lähti toiselle tunnille. Päivän aikana hän ei juuri nähnyt Anthonya ja kellon soidessa Laura raahasi hänet kotiinsa näyttämään matkamuistoja. Hän pääsi kotiin vasta myöhään ja meni huoneeseensa. "Rakas päiväkirja. Minulla on ikävä Mindyä. Koulu ei vain tunnu samalta ilman häntä. En nähnyt Anthonya ja minua hermostuttaa puhua hänen kanssaan. Entä jos hän ei pidä minusta ja Mindy on mennyt turhaan sinne outoon paikkaan?" Alicia keskeytti kirjoittamisen ja katsoi ikkunasta ulos. Auringon säteet paistoivat pöydälle ja ikkunalaudalle olevien kasvien lehdille. Alicia pureskeli kynän päätä ja vajosi syvemmälle epäluuloon. "Ei tästä tule mitään, minun täytyy puhua hänelle heti huomenna." Alicia laittoi kirjan laatikkoon ja käänsi selkänsä kasveille, jotka olivat selittämättömästi hiukan nuukahtaneet. Seuraava päivä ei ollut sen parempi ja vasta kahden päivän kuluttua koitti yhteinen kemiantunti Anthonyn luokan kanssa. Alicia odotti kärsivällisesti tunnin loppua, jolloin pestäisiin astiat. Ehkä hän voisi sen aikana auttaa Anthonyä ja jutella tälle jotain. Tunti oli kaksoistunti ja se venyi loputtomiin. Alicia tuijotti kaasulampun liekkiä ja odotti kärsimättömästi tunnin loppua. Kellolla ei kuitenkaan näyttänyt olevan mikään kiire. Hän katsoi Anthonyyn päin ja näki että tämän ryhmä oli miltei valmis ja oli jo menossa pesemään astioita. Ei vielä! Kiehu nyt pahuksen keitos! Alicia manasi mielessään tuijottaen omaa projektiaan joka pitkästä keittämisestä huolimatta ei ollut vaihtanut väriä. Luokan sivulta kuului astioiden kilinää ja vihaan sekoittui epätoivoa. Nyt hän lähtee ja uusi tunti on vasta ensi viikolla, voi miksi sinä et voi nyt - Kaasupolttimen liekki humahti ja Alicia kirkaisi nykäisten päätään kauemmaksi. Liekki oli kasvanut kolminkertaiseksi ja nuoli yllään olevaa astiaa kaikilta reunoilta. Neste alkoi kuplia ja valua pöydälle. Alician ryhmäläiset perääntyivät nopeasti kauemmas ja opettaja ryntäsi luokan edestä. "Mitä pahusta te teette tytöt! Poltinta ei saa laittaa noin auki!" Opettaja otti metalliset pihdit ja nosti niillä kuplivan lasiastien liekkien keskeltä. Hän laski astian nopeasti toiselle pöydälle jäähtymään ja yritti sitten sammuttaa kaasupolttimen, mutta vetäisi kätensä äkkiä takaisin. "Se on tulikuuma! Tuokaa sammutuspeitto! Äkkiä!" Seurasi kolinaa ja kilinää osan oppilaista rynnätessä ulos. Joku sai tuotua opettajalle sammutuspeiton oven vierestä ja opettaja kääräisi sen lampun ympärille. Paksu savukiehkura tuprahti peiton sisältä ja kaikki huokaisivat helpotuksesta. "Näiden kanssa pitää aina olla erittäin varovainen" opettaja torui Aliciaa ja tämän ryhmäläisiä vihaisena. "Emme me koskeneet siihen, se vain humahti äkkiä" Alicia selitti vilkuillen muita ja etenkin Anthonya. Kaikki katsoivat häntä ja opettajaa. "Voi olla että siinä oli vikaa, mutta korkeampi lämpötila ei auta tässä reaktiossa yhtään. Ensi kerralla olkaa kärsivällisiä. Teillä on vielä aikaa käyttää toista keitintä." Lopulta Alicia ryhminen pääsi pois vasta kun kello oli jo soinut. Anthony oli kadonnut ja seuraavaksi tiedossa olisi matematiikkaa. Alicia riiputti laukkuaan ja laahusti yläkertaan kuihduttaen samalla tietämättään yhden aulan kasveista. Koulun loputtua Alicia oli pihalla ja näki Anthonyn lähestyvän pihan poikki. Yksin, Alicia ajatteli. Anna hänen olla yksin. Kukaan ei näyttänyt olevan Anthonyn seurassa ja Alicia lähti sydän pamppailen tätä kohti. "Hei Anthony." "Moi" Anthony vastasi ja meinasi kävellä ohi. Alicialla löi hetken tyhjää, mutta hän kääntyi nopeasti ja käveli Anthonyn vierellä. "Sinähän pelaat jalkapalloa?" "Mmmh" Anthony mutisi eikä katsonut Aliciaan. "Aiotko sinä päästä johonkin joukkueeseen?" "Nojaa, en tiedä." He kävelivät vierekkäin koulun porttia kohti. Sano nyt jotain, keksi mitä tahansa! Alicia komensi itseään. "Pidätkö sinä kemiasta?" "Mitä?" Alicia tunsi näyttävänsä todella tyhmältä seisoessaan siinä. Anthony katsoi häntä alta kulmiensa sen näköisenä kuin hän olisi juuri kysynyt nauttiko Anthony hampaidensa poraamisesta. "Te teitte sen tehtävän tosi nopeasti tunnilla. Ajattelin että ehkä sinua kiinnostaa kemia kun olet hyvä siinä." "Ai se, John teki sen kaiken. Hän on sellainen neropatti. Me vain annoimme hänelle suklaapatukan ja hän teki työt. Mutta nyt minun pitää mennä, minulla on harjoitukset." Enempää sanomatta Anthony lähti ja jätti Alician pihalle. Alicia tunsi musertuvansa ja pala nousi kurkkuun. "Alice?" Lauran ääni kuului hänen takaansa "Mitä?" Alicia kysyi koittaen pitää itkuisuuden poissa äänestään. "Katso tuota puuta." Laura kuulosti hämmästyneeltä ja Alicia kääntyi katsomaan. Toinen pihan puista oli tiputtanut lehtensä, jotka lojuivat maassa ruskeina ja käpristyneinä. "Minä tulin juuri pihalle ja näin miten ne vain tummuivat ja tippuivat sitten alas." Laura selitti tökkien lähimpiä lehtiä kenkänsä kärjellä. "Minä en huomannut, minä puhuin - " Alicia aloitti mutta ei saanut sanottua enempää. "Laura, minä olen idiootti." "Etkä ole, tule, mennään meille. Ehkä tuossa puussa oli vain joku tosi paha tauti." Laura asui tosiaan aivan koulun vieressä kaksikerroksisessa rivitalossa. Hän ja Alicia kiipesivät portaat ylös Alician huoneeseen. Alicia istui huokaisten sängylle. "Saitko puhuttua Anthonylle tänään?" Laura kysyi varovasti. "En. Tai siis sain. Minä rupesin puhumaan kemiasta!" Alicia hautasi kasvonsa käsiinsä ja eli tuskallisesti uudestaan keskustelunsa Anthonyn kanssa. "Mitä hän sanoi?" Laura kysyi. "Hän vaikutti siltä että piti minua ihan outona ja halusi vain lähteä mahdollisimman nopeasti." "No", Laura sanoi hiljaa. "Nyt hän ainakin tietää että olet kiinnostunut hänestä." "Mutta en tiedä yhtään mitä hän ajattelee. Mistä minä voisin puhua hänelle. Jostain järkevästä." He olivat hetken hiljaa ja miettivät. "No tiedätkö hänestä mitään muuta kuin että hän pitää jalkapallosta?" "En oikeastaan. Siis enhän minä ole puhunut hänen kanssaan koskaan aikaisemmin." "Ehkä pitäisi kysyä joltakin hänen kaveriltaan?" Alicia nosti päänsä ja huokaisi kohti kattoa. "Ja kuinka dorkaa se sitten olisi. Sitten ainakin kaikki tietäisivät ennen seuraavaa välituntia." "Ehkä minun pitäisi mennä hänen harjoituksiinsa käymään tai jotakin?" "No siellä hän on varmasti vaan jengikavereidensa kanssa." "Nyt minä tiedän! Ensi kemiantunnilla voisit yrittää päästä samaan ryhmään hänen kanssaan." "Luuletko niin?" "Miksi ei? Minä voin olla juonessa mukana ja kysyä opettajalta että miksi me ollaan aina samoissa ryhmissä." "Oletko varma? Kiitos, mutta koitan puhua hänen kanssaan välitunnilla huomenna." Alicia ja Laura juttelivat muista asioista kunnes Alicia lähti kotiin. Ja nyt vielä läksyt, hän ajatteli voipuneena. Mitenköhän Mindy pärjää siellä Lontoossa? Alicia saapui kotiin. Taivas oli todella kaunis ja tummenevan sininen täynnä pieniä valkoisia pilviä. Ei huvittanut mennä sisään. Alicia olisi paljon mieluummin mennyt istumaan puistoon Mindyn kanssa. "Ei auta", Alicia sanoi itsekseen ja meni sisään. "Hei kulta. Miten koulussa meni?" "Jotenkuten. Onko meillä ruokaa?" "Pian, ehdit juuri tehdä läksyt." Alicia kipusi yläkertaan ja yritti tehdä läksyjä. Anthonyn naama palasi kuitenkin jatkuvasti hänen mieleensä ja hän joutui jatkuvasti lukemaan tehtävän uudestaan tajutakseen mitä oli tarkoitus laskea. "Syömään!" Alicia havahtui äitinsä ääneen ja tuijotti ruutuvihkoa edessään. Hän oli saanut hädintuskin puoli sivua täytetyksi. "Toivotonta." Seuraava päivä valkeni yhtä syksyä enteilevän kauniina kuin einenkin. Alicia käveli kouluun hengittäen kirkasta ilmaa ja yrittäen rauhoittua. "Minulla on runsaasti mahdollisuuksia" hän sanoi itsekseen. Lienee parasta kysyä jotain jalkapallosta, siitä hän varmaan tykkää puhua. Alicia vietti kaikki välitunnit kävellen rauhattomana ympäri käytäviä ja pihaa odottaen tilaisuuttaan. Anthony vilahti välillä ihmisjoukon toisella puolella tai käytävän toisessa päässä tai menossa juuri vessaan. Alicia ei luovuttanut vaan yhytti hänet lopulta ennen viimeistä tuntia portaikossa. "Hei Anthony" "Ai hei." Anthony pysähtyi ja kääntyi katsomaan häntä. "Miten harjoitukset menivät?" "Mitkä harjoitukset? - Joo, ihan hyvin?" "Mikä sinun lempijoukkueesi on?" Alicia kysyi astuen alemmas samalle portaalle. "Brigtonin joukkue tietenkin, mutta tykkään kanssa Unitedista." Anthony katsoi häntä taas sillä epäilevällä katseella. "Minäkin olen kuullut siitä. Katson jalkapalloa aina välillä." "Ai." "Isän kanssa ja silleen." "Okei. Pitää mennä tunnille." Alicia jäi taas seisomaan yksin ja katsomaan pojan perään. Oliko poika vaan typerä vai eikö häntä kiinnostanut puhua. Kello alkoi soida ja Alician piti mennä takaisin yläkertaan. "Onko onnistanut?" Laura kuiskasi Alician istuessa hänen viereensä äidinkielen tunnille. "Yritin, mutta ei onnistunut" Alicia kirjoitti vihkoon, koska opettaja katsoi heitä ankarasti. "Mitä kävi?" Laura kirjoitti takaisin. "Koitin puhua jalkapallosta, mutta hän vain sanoi 'Ai'" "Ehkä et oikein vakuuttanut häntä tiedoillasi." "Mitä siellä kirjoitellaan?" "Muistiinpanoja opettaja" Laura vastasi heleästi. Koulun jälkeen Laura ja Alicia kävelivät Alicialle. "Pitäisikö katsoa jalkapalloa sitten tänään. Jaatko tämän kokemuksen kanssani?" Alicia kysyi. "Yritetään." He kävivät kaupasta ostamassa sipsiä ja istuutuivat Alician olohuoneen sohvalle. "Mitä te aiotte katsoa?" Alician äiti tuli kysymään oviaukosta. "Jalkapalloa äiti, on aika tutustua kansallisurheiluumme." Televisiosta oli juuri alkamassa jokin ottelu ja Alicia ja Laura yrittivät keskittyä. Selostaja puhui valtavan nopeasti huutaen pelaajien nimiä ja yleisö pauhasi ja metelöi. Joku teki maalin ja se näytettiin viisi kertaa uusintana. Laura kumartui hitaasti Aliciaa päin. "Oletko varma että Anthony on kaiken tämän arvoinen." "Tämähän on jännittävää." Ottelu jatkui ja jatkui. Väliajalla kaksi toimittajaa kelasi ensimmäistä puoliaikaa edestakaisin ja keskusteli kaikesta oudoilla sanoilla. "Oletko varma että koulusta ei löytyisi jotakuta mukavampaa?" "Olen, katsotaan nyt tämä loppuun." Ottelun jälkeen Laura lähti ja Alicia yritti jälleen tehdä läksyjä. Se ei sujunut yhtään eilistä paremmin. Seuraavana päivänä satoi kaataen ja koko maailma näytti äkkiä muuttunen harmaan likaiseksi. Alicia otti sateenvarjon ja käveli laiskasti kouluun. "Mikä on päivän suunnitelma?" "Minä aion puhua suoraan" Alicia sanoi laittaessaan tukkaa tyttöjen vessassa. "Jos häntä ei kiinnosta niin sitten ei voi mitään. Jos taas kiinnostaa, niin ehkä tästä vielä tulee jotakin." "Tsemppiä Alice." "Kiitos." Sade kesti koko päivän ja takasi että kaikki pysyivät välitunneilla sisällä. Ei tuottanut vaikeuksia löytää Anthony heti ensimmäisellä välitunnilla istumasta kavereidensa kanssa penkillä ensimmäisessä kerroksessa. Alicia lähestyi heitä sydän hakaten eikä tuntunut kuuulevan mitään. Hän pysähtyi seisomaan joukon eteen hiljaa ja kesti hetken ennenkuin keskutelu vaimeni poikien huomatessa hänet. "Hei. Mitä nyt?" Anthony kysyi häneltä katsoen alta kulmiensa. "Minulla on asiaa." "Mitä?" Anthony ei tehnyt elettäkään noustakseen ja muut pojat virnistelivät. "En minä tässä sano, tule tuonne." Anthony vääntäytyi hitaasti ylös ja tuli Alician kanssa muutaman askeleen päähän. Yksityisyydestä ei ollut juuri toivoa ja Anthonyn kaveri kurkottelivat kaulojaan nähdäkseen heidät. "Mitä nyt?" "Minäenoikeastipidäjalkapallostakovinpaljonmuttahalu- aisitkoollakanssani?" "Mitäh?" Alicia sulki silmänsä ja veti henkeä hidastaakseen puhettaan. "Kiinnostaisiko sinua seurustella?" Anthony tuijotti häntä suu auki ja hänen kulmakarvansa nousivat kuin häneltä oltaisiin kysytty jotain inhottavaa. "Sori mutta en juuri nyt. Minulla on muuta tekemistä." "Ai, okei." Anthony nyökkäsi hänelle ja palasi kavereidensa luokse. Alicia ei jäänyt katsomaan vaan lähti toiseen suuntaan pidätellen itkua. Hän pääsi toisen kerroksen tyttöjen vessaan ja lukitsi itsensä koppiin. Hän hautasi päänsä käsiinsä ja tunsi itsensä täysin lohduttomaksi. Jossain ulkopuolella joku avasi vesihanan. Alicia ei halunnut mennä enää tunnille. Hän ei halunnut mennä minnekään, sillä kohta kaikki tiesivät. Hän kuuli päässään Anthonyn äänen: "Ja sitten se kysy että haluuko mä seurustella?! En tietenkään, mulla on parempaa tekemistä. PAREMPAA TEKEMISTÄ." "Miten minä saatoin olla niin typerä. Miksen tajunnut että häntä ei kiinnosta" Alicia mutisi itsekseen. Hän istui pitkään paikallaan ja kävi uudestaan ja uudestaan läpi keskustelunsa Anthonyn kanssa. Jossain hänen tietoisuutensa rajoilla hän kuuli veden kohinaa. Kello oli varmaan soinut jo ajat sitten ja hän saisi lisäksi moitteet myöhästymisestä. Alicia huokaisi ja kuivasi märät silmänsä. Hän laski kätensä polville ja katseli lattiaan. Se kiilteli märkänä. Alicia katsoi tarkemmin ja tajusi että lattia oli aivan kokonaan ohuen vesikerroksen peitossa. Hän nousi nopeasti ylös ja avasi kopin oven. Vessa oli tyhjä, mutta koppeja vastapäätä olevalla seinällä olevat vesihanat sylkivät vettä täyttä vauhtia. Vesi valui altaiden yli lattialle. Alicia loiskutteli veden poikki sulkemaan hanat mutta ne eivät suostuneet menemään kiinni, aivan kuin ne olisivat juuttuneet kiinni. Hän loiskutteli vessan ovelle ja näki että vettä oli levinnyt jo käytäväänkin. "Voi piru!" Alicia manasi ja lähti alakertaan kohti vahtimestarin koppia. Mies oli katsomassa televisiota kun Alicia koputti lasiin. "Mitä nyt?" "Tyttöjen toisen kerroksen vessa tulvii, sieltä tulee vettä käytävälle!" "Mitä pirua!?", mies manasi ja nousi tuolistaan syöksyen yläkertaan jättäen Alician seisomaan koppinsa eteen. Alicia vilkaisi kelloa. Tuntia oli vielä vartti jäljellä. Hän päätti lähteä terveydenhoitajalle saadakseen syyn poissaololleen. Laura yhytti hänet seuraavalla tunnilla. "Et näytä kovin hyvältä." "Näkyykö se?" Alicia kuivasi silmiään lisää hihallaan." "Näkyy se vähän, minulla on puuteria täällä jossain." Laura kaiveli laukkuaan ja Alicia vilkuili ovelle. Opettaja ei ollut vielä tullut. "Se ei tainnut mennä kovin hyvin?" "Lievästi ilmaistuna. Se oli täysi katastrofi. Katso, nuokin puhuvat jo siitä." Alicia nyökkäsi kohti luokan toisella puolella olevia tyttöjä jotka vilkuilivat supattaen heihin päin. "Koita ajatella asian hyviä puolia" Laura jutteli laittaessaan puuteria Alician poskille. "Nyt sinun ei tarvitse murehtia asiaa enää." "Mutta Mindy-" "Mitä Mindystä?" "Ei mitään, hän vain uskoi että meistä voisi tulla jotain", Alicia valehteli nopeasti. "Harmi. Onko se nyt ihan loppu?" "Lopullisesti." Loppupäivä oli yhtä harmaa kuin sade ulkona. Hän läiskytteli latakoiden halki kotiin Laura mukanaan. "Ei sinun tarvitse tulla, olen ihan kunnossa." Alicia koitti hätistellä Lauraa, joka koitti mahtua saman sateenvarjon alle. "Älä nyt, tarvitset hiukan henkistä tukea." "En tarvitse, anna minun olla." Laura tunki kuitenkin päättäväisesti mukaan ja Aliciassa kuohahti ärtymys. Seuraavassa hetkessä Laura huomasi istuvana lätäkössä. "Mitä tapahtui?" Alicia hätääntyi. "Minä kai liukastuin. Tuntuu tosi märältä" Laura sanoi hämmästyneenä. Alicia ojensi kätensä ja koitti vetää Lauran ylös. Hän veti kaikin voimin mutta Laura ei liikkunut. "Ei onnistu, tuntuu kuin takamukseni olisi liimattu asfalttiin." "Pakkohan sinun on päästä ylös!" Alicia heitti sateenvarjonsa sivuun ja nosti Lauraa kainaloista. Hän veti ja nosti ja lopulta Laura irtosi aivan kuin olisi kiinni liisterillä. "No nyt olemme molemmat litimärkiä" Alicia hymähti. "Anteeksi että suutuin sinulle." "Ei tuo mitään. Mennään nyt äkkiä sisälle, en halua vilustua." Sade tuntui vain yltyvän ja tytöt puskivat sateenvarjon alla sitä vasten Alician talolle asti. Kukaan ei näyttänyt vielä olevan kotona ja Alicia vei Lauran huoneeseensa. "Lainaa minulta jotain kuivia vaatteita", Alicia sanoi avaten kaapin oven ammolleen. Hänestä valui vettä lattialle, mutta olo tuntui oudon puhdistuneelta. "Kiitos", voisin oikeastaan käydä peseytymässä Laura sanoi nostellen läpimärkiä hihojaan. "Suihku on alhaalla." "Joo, tiedän." Laura meni alas jättäen jälkeensä märät jalanjäljet ja Alicia jäi penkomaan kaappiaan. Hän ei löytänyt mitään järkevää ja tuskastui ärsyttäviin vaatteisiin ja sateeseen ja kaikkeen. Hän kiskaisi yhtä vaatetta erityisen lujaa ja samassa tuntui oudolta ja koko kaapin sisältö lähti lentämään ympäri huonetta. Alicia pyllähti istumaan keskelle lattiaa ja katsoi kauhun vallassa vaatteita jotka kiersivät ympäri huonetta kattoa hipoen. "Tulkaa alas, tulkaa nyt alas." Alicia rukoili vaatteita ja koitti pyydystää niitä ilmasta. Vaatteet väistelivät häntä aivan kuin niillä olisi ollut oma tahto. Kauhukseen Alicia kuuli alakerrasta suihkun ääntä. Laura tulee kohta takaisin, miten minä saan nuo lopettamaan? Laura tuijotti hetken vaatteita jotka jatkoivat kiertämistään. Hän sulki silmänsä ja yritti tulla tahallaan vihaiseksi. Polttava tunne kerääntyi hänen otsaansa ja hän suuntasi sen tuimalla katseella vaatteisiin. Kuului pamaus kuin ukkosella ja vaatteet lennähtivät vasten seiniä ja tippuivat elottomina alas. Alakerrassa suihkun ääni loppui äkisti. Voi ei voi ei! Alicia alkoi kiiresti kerätä vaatteita sängylle ja noukki niitä kaapin takaa ja kirjoituspöydältä. Lauran äänet kuuluivat portaikosta ja pian ovi avautui. "Kuulin kauhean pamauksen ja vesi pysähtyi. Mitä tapahtui?" "Se oli varmaan ukkonen, minäkin pelästyin ja tiputin vaatteet lattialle." "Kaikkiko?", Laura sanoi katsellen ympäri lattiaa lojuvia vaatteita. "Olin ottamassa niitä sängylle, kun ne olivat niin sekaisin. Minulla oli ne kaikki sylissä kun jysähti." Laura asteli sängylle kuivaten tukkaansa. "Sinunkin olisi varmaan paras käydä suihkussa." "Joo, menen heti." Alicia lähti helpottuneena alakertaan ja meni suihkuun. "Ja tämäkin vielä. Tapahtuuko jotain joka kerta kun suutun?" Alicia mietti ja pesi tukkansa nopeasti ja viipyi hetken lämpimässä suihkussa koittaen rauhoittua. "No se Anthony on nyt käsitelty", hän koitti puhua rauhoittavasti itsekseen. "Mindy on ollut vasta päivän siellä uudessa koulussa, tuskin hänellä on ollut mitään hätää siellä. Ehkäpä hän lähettää kohta kirjeen." Alicia kuivasi itsensä ja nousi takaisin yläkertaan jossa Laura oli jo pukeutunut ja kuivasi tukkaansa hiustenkuivaajalla. "Katsottaisiinko tänään jotakin mukavampaa kuin jalkapalloa?" Alicia kysyi hurinan yli. "Mitä?" Alicia heilutti kättään ja meni kaapilleen. Hän kävi läpi sinne jääneet vaatteet ja siirtyi sitten sängylle. Hän ei juuri nyt jaksanut välittää tyyliseikoista ja puki päälleen vanhan villapaidan ja löysän hameen sekä vanhat villasukat. "Sinähän näytät kotoisalta" Laura sanoi hänelle saatuaan tukkansa kuivaksi. "Alan ymmärtää miksi Mindy aina pitää tällaisia vaatteita", Alicia naurahti heilutellen varpaitaan villasukkien sisällä. Sukat olivat niin vanhat että ne olivat kuluneet sileiksi eivätkä pistelleet samalla tavalla inhottavasti kuin uudet villavaatteet. "Sinä puhuit jotain katsomisesta?" Laura kysyi ennenkuin Alicia ehti alkaa kuivata tukkaansa. "Joo, katsotaan joku elokuva ja syödään suklaata. Minusta tuntuu että todella tarvitsen sitä juuri nyt." "En ihmettele. Minä menen jo alas katsomaan mitä teiltä löytyy." "Mene vain, suklaata ja muita herkkuja on siellä astiakaapin alalaatikostossa." "Minä tarkoitin kyllä elokuvia", Laura nauroi ja meni alas. Laura meni alas ja Alicia jatkoi tukkansa kuivaamista. Edellisten päivien tapahtumat vaikuttivat nyt selkeämmiltä ja hän huomasi ajattelevansa kuihtunutta puuta ja vessan tulvivia hanoja. En minä voinut niitäkin aiheuttaa, hän ajatteli. Sehän olisi ihan älytöntä. Tukan kuivuttua tarpeeksi Alicia laittoi siihen tutun mustan kangaspannan ja meni alakertaan. Laura istui sohvalla ympärillään pino kasetteja. "Katsotaan tämä, näin tämän joskus pienenä ja pidin siitä kovasti." Laura piti kädessään Disneyn Fantasia-elokuvaa. "Se on kiva minunkin mielestäni, katsotaan vain. Minä haen suklaata keittiöstä." Keittiössä oli hämärää ja ainoa ääni oli sateen rummutus ikkunaa vasten. Alicia tosiaankin tiesi missä hänen äitinsä piti suklaavarastoa pahan päivän varalle ja päätti käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen. Alicia palasi olohuoneeseen kolmen suklaalevyn ja kaakaokuppien kanssa. Laura katseli kirjoja ja kävi istumaan huomatessaan Alician tulevan. Alicia laittoi videon pyörimään ja he istuivat katsomaan. Kun tultiin kohtaan jossa mikki taisteli luutia vastaan taikurin oppipoikana, Alicia huomasi ajattelevansa taas Mindyä, joka oli nyt oikeassa taikakoulussa. Tuskin siellä oli kuitenkaan samanlaista. Eivät velhot oikeasti olleet tuollaisia vanhoja parrakkaita miehiä. Siellä oli varmaan yhtä nykyaikaisen näköistä, mutta silti jotenkin vinksahtaneen vanhanaikaista kuten siellä kahvilassakin. Mindy oli tosiaan ollut jo pari päivää koulussa. Joko hän oli todella hyvä näyttelijä tai kukaan ei osannut edes epäillä häntä. Alicia ajatteli huvittuneena mitä Mindy kertoisi tullessaan jouluksi lomalle. Hetken hän jopa ajatteli lähteä lontooseen katsomaan sitä viistokujaa voidakseen edes jossakin vaiheessa keskeyttää Mindyn sanomalla "no tuon minä jo tiesin, kerro jotain jännempää. Millaisia opettajia teillä siellä on.?"

#luvut

[tomppaheinaaho]

Jehovan todistajien johtoportaan homofobia ja oudot seksiskenaariot

Tällä kertaa en kirjoita  blogiini omasta elämästäni vaan kopioin tähän suoraan englanninkieliseltä JWsurvey-sivustolta artikkelin, joka käsittelee kahta Jehovan todistajien sisäiseen käyttöön tarkoitettua videota jotka ovat nyt vuotaneet julkisuuteen. Nimimerkki Maarian tekemän suomenkielisen käännöksen tästä julkaisi johanneksenpoika.fi   http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w552.html 

Kas tässä, olkaa hyvä:

Kaksi Jehovan todistajien virallista, leuat loksauttavaa, videota on juuri vuotanut nettiin.

Nämä kaksi Betelien, eli uskonnon päämajojen, työntekijöille tarkoitettua videota käsittelevät yksityiskohtaisesti vaatteita, seksiä ja masturbaatiota koskevia sääntöjä ja määräyksiä, joita Betelin työntekijöiden kaikkialla maailmassa odotetaan noudattavan.

Toinen videoista on tarkoitettu miehille ja siinä on puhujana korkea-arvoinen todistajajohtaja Gary Breaux. Toinen on tarkoitettu naisille ja se esittää toinen korkean tason jäsen, Ralph Walls.

Voit katsoa katkelmia näistä videoista JW Surveyn perustajan Lloyd Evansin vastineesta alla olevista linkeistä ja ymmärtääkseni täyspitkät videot pyritään saamaan saataville lähitulevaisuudessa. Päivitämme tähän artikkeliin lisätietoa, jotta saat ne käyttöösi mahdolllisimman pian. 

 https://www.youtube.com/watch?time_continue=6572&v=Xh6JdkXn5VY

Nämä videot ovat uskomattomia kolmella tavalla:

Ensinnäkin, nämä videot ovat kiusallisia ja hilpeitä, kun pelkästään katsot miten puhujat puhuvat. Heidän puheensa on niin totisen hurskasta, että keskustelu beteliläisten vaarasta harrastaa seksiä tyynyjen kanssa kääntyy yhdeksi hauskimmista otoksista, jota olen nähnyt kuukausiin. (En vitsaile tyynyistä. Usko pois, niitäkin käsitellään!)

Toiseksi jotkin säännöt ja väittämät ovat järjettömiä ja sopimattomia, jopa syvästi vahingollisia henkilön henkiselle ja seksuaaliselle elämälle tai sitten vain niin hulluja, ettei voi kuin nauraa.

Kolmanneksi videot esittelevät pelottavan tason totalitaristisen ja farisealaisen valvonnan, johon uskonto alistaa seuraajansa sekä osoittaa heidän fanaattisuutensa LGBTQ-yhteisöä kohtaan.

Kuvailen alla muutamia Breauxin ja Wallsin uskomattomimpia väitteitä ja sääntöjä, jotta saat nopeasti käsityksen siitä miten absurdeja ja hysteerisen hauskoja nämä videot ovat, mutta näet myös, kuinka he samalla kuvaavat pelottavan totalitaristista valvontaa, jota Vartiotorniseura harrastaa.

Viittaan pääasiassa miehille suunnattuun videoon, koska naisille suunnatussa videossa on lähes sama materiaali. Tarkastelen erikseen naisille suunnatun videon ongelmallisia kohtia.

“Joukkoon sulautuvien” homoseksuaalien uhka

Videossaan Breaux käyttää paljon aikaa neuvoessaan todistajamiehiä välttämään liian tiukkaa vaatetusta. Hän sanoo olevan tarpeellista:

..... välttää tiukkoja vaatteita, jotka voivat tehdä homoseksuaalin näköiseksi. Millaisia vaatteita tarkoitamme? Jotkut asut on suunniteltu tekemään miehistä naisen näköisiä, kuten homoseksuaalit yrittävät tehdä, erityisesti korostaen pakaroita ja sukupuolielimiä.

Tämä ei ole mitään uutta Vartiotorniseuralle. Viime vuosina he ovat toistuvasti opastaneet miehiä seurakunnissa välttämään "tiukkoja housuja". Yksi johtajista, Tony Morris, on surullisenkuuluisa pitkistä vuodatuksistaan koskien tiukkojen housujen pahuutta. Hän pitää niitä homoseksuaalien salaliittona.

Kuitenkin tämä outo fiksaatio tiukkoihin housuihin tulee vielä kiusallisemmaksi ja sietämättömämmäksi kun Breaux vatvoo sitä, miksi tiukat housut ovat niin pahat:

Homoseksuaalit on vaikeampi erottaa heteroseksuaaleista, ja homoseksuaalit sulautuvat joukkoon.

Tämä on kertakaikkisen kummallinen väite.

Ilmeisesti Gary Breaux ja JT-johtajat ajattelevat homoja pahoina juonittelevina saalistajina, joiden pitää muuttaa viattomien heteroseksuaalien muotimaailmaa voidakseen "sulautua joukkoon" ja kävellä keskuudessamme paljastumatta. Breaux näyttää juuttuneen johonkin naurettavaan ja vanhanaikaiseen 70-luvun komediaan, jossa homomiehet juoksevat kadulla pukeutuneena Village Peoplen jäseniksi pieni villakoira vaaleanpunaisessa talutusnuorassa tehden seksuaalisuutensa välittömästi tiettäväksi.

Uutisia sinulle, Gary: LGBTQ-yhteisön jäsenet ovat JO sulautuneet joukkoon. He ovat ihmisiä, jotka sulautuvat muiden kadulla kävelevienihmisten joukkoon, koska ovat samanlaisia. He näyttävät tavallisilta ihmisiltä, koska he OVAT normaaleja ihmisiä.

Mutta vielä pahenee. Myöhemmin videossa Breaux tekee seuraavan absurdin väitteen:

Ajoittain saatat tuntea vetoa samaan sukupuoleen tai voit huomata muiden tuntevan niin. Tämä ei tarkoita sitä, että olet tai he ovat homoseksuaaleja, mutta se tarkoittaa, että sinun on pidettävä varasi.

Hmm. No, selitä itsellesi mitä tarvitsee selvitäksesi yhteissuihkuista Betelissä, Gary. Kieltäminen ei muuta asiaa. Mutta vielä mennään yksityiskohtaisemmaksi. Breaux sanoo:

Mietihän tilannetta, jossa veljet aterioivat yhdessä. Kun muut lähtevät, kaksi jää jäljelle huoneeseen juomaan alkoholia. Sitten toinen kysyy toiselta, onko toisella koskaan ollut herätessään erektio. Heidän keskustelunsa siirtyvät seksuaalisiin asioihin. Flirttailevatko he?Heidän keskustelunsa voivat herättää seksuaalisia haluja, vaikka he ovat samaa sukupuolta. Tämä voi helposti johtaa kommentteihin tai uteliaisuuteen toistensa kehoa kohtaan. Älä petä itseäsi, ettei näin voisi koskaan tapahtua. Muista, että alkoholi alentaa estojasi ja voi tehdä sellaiset ajatukset, jotka tavallisesti tukahdutat tai hylkäät, mielessäsi hyväksyttäviksi, jopa kutsuviksi.

Ensinnäkin, tuntuuko vain minusta vai onko tämä liiankin tarkka kuvaus ollakseen vain teoreettinen?

Toiseksi; Gary, nämä kaverit ovat homoja. Yrität väittää, että alkoholi voi muuttaa puhtaan heteroseksuaalin syntiseksi homoksi, koska et voi hyväksyä sitä, että jotkut ihmiset vain ovat homoja ja että on ihan ok olla homo.

Jos tämä on todellakin viittaus todelliseen tapahtumaan Betelissä, niin kuin vaikuttaa, niin olen pahoillani näiden kahden todistajan puolesta, joiden seksuaalisuus tukahdutetaan ja murskataan Vartiotorniseuran pronssiaikaisen sääntelyn takia niin, että he voivat toteuttaa sitä vain ollessaan täysin juovuksissa, ja että Vartiotorniseura on kouluttanut heidät olemaan jälkeenpäin niin täynnä itseinhoa, että he tuntevat tarvetta tunnustaa teot vanhimmille.

Breauxin puheessa on paljon tällaisia "miesten pukuhuone" -skenaarioita, ja hän kertoo paljon yksityiskohtia painottaen aina muiden "normaalien" heteroseksuaalisten miesten olevan vaarassa, jos he antavat pyyhkeen liukua hieman liian alas tai kääntävät selkänsä näille vaaniville homoseksuaaleille.

Vartiotorniseuran fanaattinen mielipide LGBTQ-yhteisöä kohtaan näkyy edelleen myöhemmin videossa Breauxin viitatessa homoseksuaalisuuteen "perverssinä tapana" (lihavointi minun):

Saatana käy sotaa vaikuttaakseen ihmisten mielipiteeseen homoseksuaalisuudesta. Jehova ei ole muuttanut näkemystään. Jotkut Israelilaiset sallivat ympäröivien kansojen saastuttavan heidät homoseksuaalisilla haluilla ja tavoilla. Katsohan Roomalaisille 1:24, kuinka Jehova reagoi.

Vartiotorniseura näkee homoseksuaalisuuden "saastutuksena". Breaux viittaa raamatunkohtaan, jossa kerrotaan Jumalan antaneen Israelin kansan tuhoutua, koska se salli "saastaisuutta" ja toistaa uudelleen Vartiotorniseuran opetuksen, jonka mukaan homoseksuaalisuus on kuoleman ansaitseva synti.

Lopuksi, aivan kuin yleisöllä olisi epäilyksiä, Breaux sanoo (lihavointi minun):

Homoseksuaalisuus on Jehovalle epäpyhä ja vastenmielinen eikä hän siedä sitä omien palvelijoidensa keskuudessa. Saako rakkautesi Jehovaa kohtaan sinua omaksumaan saman näkemyksen?

Vartiotorniseura on hyökännyt ennenkin LGBTQ-yhteisöä vastaan, kuten surullisenkuuluisassa "Leevi ja Sofia" animaatiossa, joka tuomittiin laajasti, mutta harvoin paljastaa homofobiaansa näin avoimesti.

  Mutta olemme vasta päässeet alkuun. Breaux sukeltaa seuraavaan osioon, jota me täällä JW Surveyssä kutsumme…

Masturbaatiomonologit

Ennen aloittamista, tehdään yksi asia selväksi.

Missään kohtaa Raamatussa ei edes viitata masturbaatioon.

Jopa Mooseksen kirjoissa, joissa käydään kiduttavuuteen saakka yksityiskohtaisesti läpi muita sukupuolielämään liittyviä asioita, ei masturbaatiosta käytännössä mainita mitään. Silti Vartiotorniseura on useiden vuosien ajan tuominnut sen siveettömänä tapana eikä tämä video tee poikkeusta.

Tässä Breaux jälleen kerran tuomitsee masturbaation käyttäen epäselviä ja hataria raamatullisia perusteluja. Sitten, tavalla, jota en ole ennen Vartiotornissa nähnyt, hän jatkaa pitkällä luettelolla erittäin yksityiskohtaisia skenaarioita ja alkaa pelata "Masturbaatio: kyllä vai ei" -peliä yleisön kanssa!

Vannon, etten keksi näitä itse! Ikävällä ja totisella äänellä, tehden koko asian naurettavaksi ja kiusalliseksi, Breaux esittää skenaarion toisensa jälkeen. Hän esimerkiksi kysyy:

Pitääkö henkilön käyttää käsiään masturboidakseen? Esimerkiksi veljellä voi olla niin tiukat alusvaatteet, että hänen liikkuessaan ne hankaavat hänen penistään. Hän kiihottuu ja jopa ejakuloi. Onko se masturbointia?

Arvauksia? Vastaus on:

Kyllä, koska hän tarkoituksellisesti stimuloi sukupuolielimiään, vaikkei käytäkään käsiään.

Entä tämä sitten. Vaaditaanko orgasmi, että sitä pidetään masturbaationa? Oletetaan, että veli hankaa sukuelimiään tyynyä vasten. Hän saa erektion, mutta lopettaa ennen orgasmia. Onko se masturbointia?

Jälleen, tuntuuko vain minusta vai ovatko nämä skenaariot oudon yksityiskohtaisia? Harrastaako moni beteliläinen seksiä tyynyjensä kanssa? Ja miten tämä epidemia tuli hallintoelimen tietoon? Tarkastavatko he petivaatteet UV:llä tai jotain? Vai onko omatunto ajanut pitkän jonon syyllisen näköisiä beteliläisiä pää painuksissa, kosteaa tyynyä rintaansa vasten puristaen, tunnustamaan tämän hallintoelimelle?

Joka tapauksessa vastaus on ilmiselvä:

Kyllä, koska hän on tietoisesti stimuloinut itseään, riippumatta tuliko orgasmi vai ei.

Joten tämä on selvä. Tyynyissä menee raja. Entäs seuraava.

Entä jos siemennestettä tulee yöllä ehkä eroottisen unen jälkeen. Onko se masturbointia?

Vastaus on kortissa, ja voittaja on...

Ei, koska Jehova teki tämän osaksi ihmisen lisääntymisjärjestelmää ja se tapahtuu ilman tahallista stimulointia.

Huh huh. Pääsit pinteestä, kaveri... ...paitsi ettet päässytkään, koska Breaux jatkaa sanoen:

mutta myös silloin, kun näin tapahtuu, olisi hyvä miettiä, olitko viipyillyt seksuaalisissa ajatuksissa ennen nukkumaanmenoa. Nukuitko sellaisessa asennossa, joka stimuloi sinua, kuten peitto tai tyyny tiukasti jalkojen välissä? Rehellisyys näissä asioissa auttaa sinua välttämään epäpuhtaita tapoja.

Kyllä. Luit oikein.

Nykyään on mahdollista nukkua epäpuhtaassa asennossa!

Et voi itse päättää edes sitä, missä asennossa nukut! Nämä. Ovat. Nukkumis. Säännöt!

Breaux jatkaa sitten varoittaen, että kristitty ei voi olla pyhä, jos hän on "masturbaation vaikutuksen alainen". Tämä on lause, jota en muista kuulleeni käytettävän missään kontekstissa, mutta on jotenkin niin naurettava, varsinkin kun hän sanoo sen niin vakavana.

Nämä skenaariot jatkuvat, kun siirrymme pois masturbaation aihepiiristä "porneiaan". ------------

Vartiotorniseura on jo pitkään sanonut, että avioliiton ulkopuolinen seksi on haureutta tai kuten tässä puheessa sanotaan "porneiaa". "Porneiaan” syyllistyneet Jehovan todistajat erotetaan uskonnostaan ja heitä kartetaan täysin, jos he eivät kadu tarpeeksi, ja heidän oppinsa mukaan Jumala tappaa heidät pian tulevassa Harmagedonissa. Tässä videossa Breaux määrittelee porneian seuraavasti:

Seksuaaliset suhteet henkilöiden välillä, jotka eivät ole naimisissa toistensa kanssa. Se sisältää mm. suuseksin, anaalisen seksin ja toisen ihmisen masturboimisen. Siihen liittyy aina sukupuolielinten tarkoituksellinen manipulointi ja vähintään yksi muu henkilö tai eläin. -----

Tässä yksi käsitellyistä skenaarioista.

Vaaditaanko sukupuolielinten manipulointiin aina käsien käyttämistä? Ei välttämättä. OIetetaan esimerkiksi, että veli maksaa stripparille useita minuutteja kestävästä sylitanssista ja tämä hieroo sukupuolielintään veljen jalkaa vasten, vaikka molemmilla on vaatteet päällä. Veli kiihottuu, mutta ei ejakuloi.

(En tiedä sinusta, mutta aika kursailematon kuvaus ja kiihotuin hieman, vaikken usko sen olleen Breauxin tarkoitus...)

Oliko se porneiaa? Veljen sukupuolielimiä ei manipuloida eikä hän kosketa naisen sukupuolielimiä kädellään, mutta hän syyllistyy porneiaan antamalla naiselle mahdollisuuden stimuloida sukupuolielintään käyttämällä veljen jalkaa.

Oletettavasti siis, kunhan strippari ei koske sinuun, on kaikki ok? Onpa kiva kuulla, että Vartiotorniseura on harkinnut kovasti ja pitkään sitä, kuinka kovasti ja pitkään strippari voi työskennellä asiakkaan edessä, ennen kuin Jumala vihastuu. --------

Kuitenkin tämä tuo esiin toisen kysymyksen, erityisesti ihoon liittyvän.

Voiko porneiaa olla ilman ihokosketusta? Jos veli makaa tyttöystävänsä päällä, molemmilla on vaatteet ja he simuloivat seksiä. Onko se porneiaa?

Mitäs ajattelette? Onko Jehova iloinen vai surullinen? Heillä on vaatteet päällä, mutta molempien sukupuolielimiä manipuloitiin, joten he syyllistyivät porneiaan, saavutettiin orgasmi tai ei.

Awww. Jehova on surullinen eivätkä he edes saaneet orgasmia. Olipa kurja show. Breaux toteaa myös, että tässä kielletään mikä tahansa tanssi, jossa sukupuolielimet saattavat hankautua vaatteiden läpi.

Joten ei kiihkeää tanssia enää.

Vieläkö otetaan yksi?

Entä seuraava tilanne? Kaksi veljeä masturboivat toistensa edessä mutta eivät kosketa toisiaan. Onko se porneiaa?

Mitä mieltä olet? Varmasti tämän ON OLTAVA porneiaa. Tarkoitan, että jos tanssiminen vaatteet päällä voi olla porneiaa, niin alastoman homomasturbaation on oltava paljon pahempaa Vartiotorniseuran silmissä...

Vastaus on ei, koska kumpikaan ei kosketa toista henkilöä. Se on kuitenkin Jehovan lain räikeä laiminlyönti ja vakava synti, joka vanhinten on käsiteltävä. Siis hetkinen.

Tehdäänpä tämä selväksi.

Täysin pukeutunut pari hankaa nivusiaan toisiaan vasten eivätkä saa orgasmia ja se on porneiaa, syntiä josta heidät voidaan tuhota, mutta kaksi kaveria alastomana masturboi toistensa edessä molempien laukeamiseen asti eikä se ole niin vakavaa eikä porneiaa?

Kerrataan vielä. Täysin pukeutunut pari tanssiessaan hankaa nivusiaan yhteen, mutta ei saa orgasmia. Porneiaa.

Ilkialaston pari masturboi raivokkaasti ja saa orgasmin... Ovat toki pulassa, mutta ei porneiaa. Älä vaan tee siitä pahempaa tanssimalla kiihottavasti täysin pukeutuneena, koska SE olisi TODELLA vakavaa.

Tähän mennessä on jo varmaan selvinnyt, että nämä videot saavuttavat järjettömyydessään jopa Vartiotorniseuran mittakaavassa ihan uuden tason. Jätin jopa pois muutamia muita hulluja skenaarioita ja sääntöjä, koska haluan ehtiä johonkin vielä huolestuttavampaan.

Siihen toiseen videoon.

Se naisille suunnattu.

Naisen seksuaalisuus on urosten lisävaruste

Naisille suunnattu video on oikeastaan kopio miesten videosta. Siinä puhuu pitkään palvellut hallintoelimen apulainen Ralph Walls ja hän käsittelee samoja aiheita kuin Breaux. Mutta on muutamia eroja, jotka kertovat paljon.

"Sisarten" videossa painotetaan paljon enemmän pukeutumisesta ja ulkoasua. Naisia kielletään käyttämästä lyhyitä hameita tai mekkoa, joiden helma jää polven yläpuolelle, syvään uurrettuja kaula-aukkoja ja "tiukkoja" tai "paljastavia" asuja.

Walls toistaa samoja lausumia, että naiset ovat miehille vain kiusauksen kohteita ja että heillä on siten velvollisuus peittää itsensä. Hän jopa lainaa hyvin vanhaa Vartiotornia 1.8.1969, joka sanoo: (lihavointi minun)

Kristittyjä naisia velvoitetaan olemaan pukeutumatta provosoivasti.

Vaikka Walls toteaa, etteivät naiset ole vastuussa siitä, mitä miehet ajattelevat, hän esittää monia muita lausuntoja, jotka merkitsevät ihan päinvastaista. Hän puhuu toistuvasti siitä, kuinka "seksikäs" ulkonäkö ei ole hyväksyttävää ja, että se on epäoikeudenmukaista niille viattomille veliparoille, jotka katsovat heitä. Hän jopa lainaa yhden todistajamiehen sanoja naisista, jotka eivät ole pukeutuneet Vartiotorniseuran sääntöjen mukaan:

"Henkilökohtaisesti on melko vaikeaa ajatella vain puhtaita ajatuksia nuoremmista naisista, kun näen, miten he pukeutuvat."

Joten naiset, on teidän syytänne, että Betelissä olevat vanhat miehet kuolaavat teitä. Et voi odottaa heidän ottavan vastuuta omista ajatuksistaan nähdessään nätin tytön kesämekossa. Sinun on alistettava vaatekomerosi ja ulkonäkösi kontrolliin, koska vanha mies pelkää tuntemuksiaan, kun hän katsoo sinua.

Tämä ei vain ilmennä epätervettä halua kontrolloida naisen ulkonäköä noudattamalla jäykkää "vaatimattomuuden kulttuuria". Se paljastaa myös ikävän, uhria syyllistävän mentaliteetin, jota Vartiotorniseura on osoittanut useammin kuin kerran. He ovat jopa väittäneet, että lasten täytyy "pukeutua vaatimattomasti" välttääkseen seksuaalisen väkivallan!

Sitä vastoin masturbaatiota, jota Walls kutsuu "itsensä hyväksikäytöksi", käsitellään vain lyhyesti. Tämä on äärimmäisen outoa. Todellisuudessa naiset ovat yhtä seksuaalisia kuin miehet ja nauttivat (ja hyötyvät) masturbaatiosta yhtä paljon kuin miehetkin. Itse asiassa joillekin naisille seksilelujen käyttö voi olla ainoa tapa, jolla he voivat saavuttaa orgasmin. Voisi siis odottaa, että Vartiotorniseura on yhtä vainoharhainen ja pitää yhtä pitkän luennon myös naisille. Tämä aihe kuitenkin silmäillään vain nopeasti.

Samaan sukupuoleen liittyvistä asioista puhutaan naisille vain ohimennen. Vertaa tätä miehille suunnatun videon pitkään käsittelyyn. Vaikuttaa, että Vartiotorniseura ei joko ymmärrä, että naisilla olisi samaa sukupuolta olevia suhteita tai ettei niistä tarvitse puhua paljon, koska ne eivät vaikuta miehiin yhtä paljon kuin miesten homoseksuaaliset suhteet. Lopulta tämä kertoo jotain hyvin ilmeistä Vartiotorniseuran seksuaalikäsityksistä. Kaikkea katsotaan miesten näkökulmasta ja naisten seksuaalisuutta käsitellään tai siihen keskitytään vain silloin, kun se vaikuttaa miehiin. Pelkästään se, että mies esittää naisten seksuaalisuutta koskevan videon naisille, on selvä osoitus tästä.

Tämä ei ole mikään yllätys, jos tunnet Vartiotorniseuran tiukan ”vain miehille” hierarkian. Sanaa "patriarkaatti" käytetään tällä hetkellä paljon, mutta Vartiotorniseura on organisaatio, jossa todellinen ja aito patriarkaatti on täydessä vauhdissa.

Nainen yksin miehiä täynnä olevassa huoneessa

Kaikki tämä vie meidät yhteen videoiden kaikkein kamalimmista hetkistä. Walls päättää luentonsa naisille opastaen heitä varmistamaan seksuaalisuutensa olevan uskontoa johtavan kahdeksan vanhan miehen (hallintoelin) sääntöjen mukainen ja sanoo näin:

Mitä sinun pitäisi tehdä, jos nyt ymmärrät, että tarvitset apua? Ole hyvä ja hyödynnä kypsien sisarten tai vanhinten apua. Jaakob 5:14-15:n mukaan nämä miehet ovat Jehovan järjestely ”nostaakseen meidät ylös”.

Tässä Vartiotorniseuran seksuaalisäännösten jäykkä patriarkaalinen luonne muuttuu entistäkin huolestuttavammaksi. Vartiotorniseura vaatii nuoria ja vanhempia naisia lähestymään miespuolista vanhinta, jos ovat rikkoneet mitään sääntöjä ja määräyksiä ja kertomaan hänelle yksityiskohtaisesti intiimejä asioita, jotta vanhin voi neuvoa heitä. Tämä tehdään lähes aina suljetussa tilassa vähintään kahden vanhimman kanssa.

Joten naisen on kerrottava yksityiskohtaisia, intiimejä asioita itsestään vähintään kahdelle miehelle. Kaikille pitäisi olla selvää, kuinka tunkeilevaa ja epäasianmukaista tämä on. Entiset JT-naiset ovat kertoneet paljon siitä, miten joskus vanhimmat, joille he puhuivat, näyttivät kiihottuvan kertomuksista ja pyytäneen aina vain lisää yksityiskohtia "synnistä". Aiheeseen liittyen voit tarkastella Australian Royal Commissionin lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia tutkimuksia, joissa todettiin, että Jehovan todistajien tapaa, jossa miespuoliset vanhimmat kuulustelevat naispuolista seksuaalista hyväksikäytön uhria, ei voi hyväksyä.

Selvitetään vielä yksi asia. Vaikka Walls sanoo, että naisella on mahdollisuus kääntyä "kypsän sisaren" puoleen, ei se tarkoita, että "synti" voidaan käsitellä ilman miehen osallistumista. Jos jehovantodistajanainen uskoutuu "kypsälle sisarelle" intiimeistä asioista, niin tämä "kypsä sisar" on velvollinen raportoimaan miespuolisille vanhimmille, jos hänelle on kerrottu tapahtuneen jotain "syntiä". Ja nämä vanhimmat ovat velvollisia jahtaamaan tätä naista ja vaatia häntä kertomaan kaikki yksityiskohdat, joiden he kokevat kuuluvan tähän tapaukseen.

Lyhyesti sanottuna JT-naisen ei ole mitään keinoa noudattaa Wallsin ohjeita ilman, että hänen on keskusteltava intiimeistä henkilökohtaisista, intiimeistä asioista miespuolisten vanhinten kanssa. Lisäksi tämä nainen on indoktrinoitu uskomaan, että jos hän ei puhu vanhimmille, Jehova Jumala tuhoaa hänet.

Vartiotorniseura paljastetaan

Hämmästyttävästi videossa on paljon enemmän kuin on aikaa käydä läpi. Esimerkiksi molemmat videot sanovat "flirttailua" häpeälliseksi käytännöksi ja asettavat sääntöjä sukupuolten väliseen kanssakäymiseen.

Näiden videoiden mukaan vain toisen hiusten kehumisen perusteella toisella on oikeus odottaa, että "kosiskelet" häntä. Kyllä. Ihan oikeasti. Nämä säännöt ovat niin absurdeja, että ne kääntävät JT-miesten ja -naisten jo ennestään vaikean ja huolia täynnä olevan kanssakäymisen miinakentäksi, joka on täynnä ”varo!” ja ”syntiä” merkkejä.

Yleisesti ottaen nämä videot osoittavat seuraavaa:Vartiotorniseuralla on ahdasmielinen ja negatiivinen maailmankatsomus, jossa seksi on syyllisyyteen ja salailuun verhottu tappava asia, jota miehet etsivät aggressiivisesti ja naiset säännöstelevät vastahakoisesti, kun positiivisen näkemyksen mukaan se on mahtava asia kaikille aikuisille seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta ja naiset ovat ihan yhtä kykeneviä haluamaan ja nauttimaan seksistä kuin miehet

Hullut, pikkutarkat, farisealaiset säännöt, jotka uskonnon sisällä kasvavat ihan outoihin mittoihin ja ulottuu nyt myös hyväksyttäviin nukkumisasentoihin. Se myös pitää joitakin tansseja syntisempänä kuin porukalla masturbointia.

Kauhea patriarkaalinen järjestelmä, jossa naiset ja jotkut LGBTQ-yhteisön jäsenet ovat loukussa. Järjestelmä, joka joko katsoo seksuaalisuuden merkitykselliseksi vain siltä osin kuin se vaikuttaa miehiin tai pitää sitä vastenmielisenä ja saastutuksena, josta seuraa kuolema

Se, että tämä video yleensä on tehty, osoittaa, että jotain todella mielenkiintoista on tapahtumassa Betelissä. Todellakin, nuo kaikki skenaariot tuntuivat ihan liian täsmällisiltä ollakseen kuvitelmaa. Luulenpa, että saimme listan joistakin Betelin suurimmista seksiskandaaleista!

Ja viimeiseksi

Nämä videot ovat niin huvittavia.

[gimlib]

Herää. Hei käskin herätä. Herää, hei sinä! Haloo! Aiotko nukkua koko päivän? Ala jo herätä!

Mitä ihmettä? Kuulin että pojalla olisi oni hihnassa, joten odotin näkeväni mahtalijan, mutta tuohan on aika mitäänsanomaton heppu.

Nyt pistämme pojan koetukselle! Vai niin!

Tämän koko ajan hän on suojellut oniksi muuttunutta siskoaan. Kuinka ihana sisarrakkaus! Niin urheaa!

Keitä nämä ihmiset-?

Älä avaa suutasi typerys! Keiden luulet seisovan edessäsi? Olet hashiroiden seurassa!

Hashiroiden? Mikä on hashira? Mistä hän puhuu? Keitä nämä ihmiset ovat? Mikä tämä paikka on?

Tämä on onisurmaajien päämaja. Sinut laitetaan kohta koetukselle, Kamado Tanjiro.

3:13

Ennen kuin aloitamme oikeudenkäynnin, kertoisitko tekemästäsi rikoksesta

Oikeudenkäynnille ei ole tarvetta!

Onin suojeleminen on selvää sääntöjen rikkomista. Meillä on oikeus hoidella hänet. Leikkaamme häneltä ja onilta päät irti.

Siinä tapauksessa minä teen sen mielelläni. Näytän teille mahtavimman verisuihkun. Ihan super mahtavan.

Noinko suloinen lapsi pitäisi tappaa? Tämä tuottaa sydämeeni kipua ja täyttää minut ahdingolla.

Kuinka säälittävä näky tämä poika onkaan. Raukka parka... Säälin että hän edes syntyi.

Minkä muotoinen tuo pilvi olikaan? Miksi sitä kutsuttiinkaan?

Missä Nezuko on? Nezuko.

Hei sinä, hashirat puhuvat sinulle. Minne oikein katselet? Tässä ovat onisurmaajien 9 korkeinta jäsentä.

Hashirat...

Päästetään hänet tuskistaan.

Niinpä. Mahtailevasti.

Nezuko, missä olet? Nezuko, Zenitsu, Inosuke, Murata!

Unohtakaa tuo. Mitä teemme Tomiokalle? Saan päänsäryn kun näen hänet vapaana. Kochon mukaan Tomioka rikkoi sääntöjä yhtä lailla. Mitä teemme hänelle? Miten hänen pitäisi ottaa vastuu. Millaisen opetuksen annamme? Eikö sinulla ole mitään sanottavaa, Tomioka?

Minun takiani Tomiokakin on...

Tomioka yksin kaukaisuudessa. Söpöä!

Eihän tässä mitään. Hän tuli tänne kiltisti. Keksitään rangaistus myöhemmin.

Minua kiinnostaa kuulla pojan tarina. Haluan tietää miksi hän kulkee onin kanssa vaikka hän on onisurmaaja. Haluan kuulla selityksen häneltä. Tietysti hän on toiminut sääntöjen vastaisesti. Tiedäthän sen? Kamado Tanjiro, miksi kuljet onin kanssa vaikka olet onisurmaaja?

Ei tarvitse kysyä.

Kerro omaan tahtiin.

Hän on... hän on pikku-

Taidat tarvita hiukan vettä.

Loukkasit leukasi joten juo hitaasti. Seassa on kipulääkettä joka parantaa oloasi. Haavasi eivät ole parantuneet joten älä yritä liikaa. No niin Kamado Tanjiro.

Oni on pikkusiskoni. Oni hyökkäsi perheeni kimppuun kun olin matkoilla ja kun palasin kaikki olivat kuolleet. Siskoni muuttui oniksi mutta hän ei ole koskaan syönyt ketään eikä tule syömäänkään! Hän ei ikinä satuta ihmisiä!

Säästä meidät järjettömiltä hourailuiltasi. Ei ihme että suojelet onia jos hän kuuluu perheeseesi. Mihinkään sanomaasi ei voi luottaa. Minä en usko sinua.

Tyttö on onin riivaama. Tapetaan tämä lapsi raukka heti, jotta hän vapautuu.

Olkaa kilttejä ja kuunnelkaa! Ryhdyin tähän jotta Nezuko parantuisi. Hän muuttui kaksi vuotta sitten eikä hän ole sinä aikana syönyt yhtäkään ihmistä.

Tarinasi on ihan hajallaan, typerys. Vain koska hän ei ole nyt syönyt ketään ei tarkoita etteikö hän koskaan tekisi niin. Älä vain höpötä vaan todista se meille.

Mikä tuo lintu olikaan? Tuota...

Kuulkaa... Minuakin epäilyttää. En vain voi uskoa, ettei mestari muka tiennyt tästä. Voimmeko hoitaa asian ilman hänen lupaansa? Emmekö odottaisi kunnes hän saapuu?

Pikkusiskoni, pikkusiskoni taistelee rinnallani! Hän voi taistella onisurmaajana suojellakseen ihmisiä! Joten!

Näyttää siltä että täällä kehkeytyy jotain hauskaa. Onko tuo se ääliö surmaaja jolla on oni mukanaan?

Mitä oikein yrität?

Shinazugawa! Olet saanut lisää arpia! Näytät niin upealta!

Tämä ei käy, Shinazugawa-herra! Voisitteko laskea laatikon?

Shinobu näyttää vihaiselta! Kuinka epätavallista! Hän on niin siisti!

Shinazugawa, älä tee niin kuin sinua huvittaa.

Mitä sanoit onista, muksu? Että hän voisi taistella onisurmaajana ja suojella ihmisiä? Tiedätkö miksi tuollaista kutsutaan? Täydeksi harhaluuloksi, typerys!

Hashira tai ei, kukaan ei pääse pälkähästä jos satuttaa siskoani!

Niinkö? Hyvä juttu.

Lopeta! Mestari saapuu pian.

Anteeksi.

Sinä senkin.

Vaikka Tomioka yritti tulla väliin, hän silti iski Shinazugawaa.

Jos et pysty erottamaan hyviä ja pahoja oneja sinun ei pitäisi enää olla hashira!

Senkin pikku! Tapan sinut!

Mestari on saapunut.

Hyvä kun tulitte. Suloiset lapseni.

…

Mestari on saapunut.

Huomenta kaikille. Sää on tänään hyvä. Onkohan taivas sininen? Olen iloinen, että pääsimme puolivuotis hashirakokoukseen ilman henkilöstövaihdoksia.

Hän on loukkaantunt. Ei vaan onko hän sairas? Tuoko on mestari?

Niin nopea, en ehtinyt reagoida! Tuo...!

Hyvä nähdä teidät noin hyvissä voimissa kuten yleensä, mestari. Rukoilen palavasti, että hyvä onnenne jatkuu.

Kiitos, Sanemi.

Minä halusin sanoa noin! Tervehtiä mestaria!

Ennen kuin aloitamme hashira kokouksen, voisitteko kertoa Kamado Tanjirosta jonka mukana kulkee oni?

Äsken hänellä ei tuntunut olevan yhtään järkeä mutta nyt hän puhuu noin muodollisesti.

Niin. Pyydän anteeksi että pelästytin teidät. Olen sallinut Tanjiron ja Nezukon. Haluaisin, että te kaikki hyväksyisitte sen.

Vaikka sinä mestari toivot niin, en voi hyväksyä sitä.

Minäkin vastustan. On mahdotonta hyväksyä surmaajaa joka matkustaa onin kanssa.

Minä teen niin kuin haluat mestari!

Minulle on ihan sama. Unohdan sen kuitenkin.

En luota heihin x2. Vihaan oneja.

Vaikka kunnioitan sinua koko sydämestäni, on täysin järjenvastainen ajatus. Vastustan sitä koko olemuksellani!

Onisurmaajien tehtävä on tuhota onit. Ehdotan, että rankaiset sekä Kamadoa että Tomiokaa.

Kirje.

Selvä. Tämä kirje on entiseltä hashiralta urokodaki sakonjilta. Luen teille lyhennetyn version.

Antakaa Tanjiron kulkea onisiskonsa kanssa. Nezuko ei ole menettänyt ihmistunteitaan koska hänen henkinen vahvuutensa on lannistumaton. Nälkää näkevänäkään hän ei syönyt ihmisiä ja näin on ollut kahden vuoden ajan. Vaikka tilanne vaikuttaa kaukaa haetulta, se on silti kiistaton tosiasia. Jos Nezuko ikinä hyökkää ihmisen kimppuun, Kamado Tanjiro, Urokodaki Sakonji sekä Tomioka Giyu riistävät omat henkensä.

Mitä sitten vaikka he tappaisivat itsensä? Jos haluatte kuolla niin siitä vain! Ei tuo takaa mitään! Ei pitkällä tähtäimellä!

Shinazugawa on oikeassa! Jos oni tappaa ihmisiä, siitä ei ole paluuta! Kuolleet ihmiset eivät palaa!

Tuo on totta.

No sitten!

Mestari!

Emme voi taata että hän ei hyökkää ihmisten kimppuun. Emme voi todistaa sitä. Emme myöskään voi todistaa että hän hyökkää ihmisten kimppuun. Tosiasia on että Nezuko ei ole syönyt ketään kahteen vuoteen ja kolme ihmistä on valmis vaarantamaan henkensä hänen puolestaan. Ne, jotka ovat tätä vastaan joutuvat esittämään vakuuttavamman vastaväitteen. Pystyttekö siihen? Haluan kertoa teille erään asian. Tanjiro on tavannut Kibutsujin.

Mahdotonta! Yksikään hashirakaan ei ole koskaan tavannut häntä! Tuo heppuko? Miltä hän näytti? Entä hänen voimansa? Missä tämä tapahtui?

Taistelitteko?

Mitä hän teki? Löysitkö hänen linnakkeensa? Vastaa!

Hiljaa! Minä kysyin ensin! Kerro ensin Kibutsujin voimista!

Kibutsuji on lähettänyt takaa ajajia Tanjiton perään. Luultavasti hän haluaa vain hiljentää Tanjiron, mutta nyt kun hän on paljastanut itsensä ensimmäistä kertaa, en voi jättää tilaisuutta käyttämättä. Luulen myös, että Nezukolle tapahtui jotain mitä Kibutsuji ei osannut odottaa. Ymmärrättekö?

En ymmärrä, mestari. Jos kyse olisi ihmisestä minua ei haittaisi että se elää, mutta nyt puhumme onista! Kaiken sen jälkeen mitä olemme kokeneet taisteluissa, kaikkien niiden menetettyjen henkien jälkeen, tämä ei käy!

Mitä teet x2? Likaat puutarhan!

Mestari todistan onien rumuuden sinulle itse!

Sanemi.

Hei, oni. Aika syödä. Iske kiinni.

Ei tarvitse vastustella. Näytä todellinen luontosi ja minä murskaan sinut tähän paikkaan!

Nezuko!

Ei tuota kannata tehdä päivänvalossa. Oni ei tule esiin jollet mene varjoihin.  

Mestari anteeksi tämä epäkohteliaisuus.

Lopeta!

Tule esiin oni! Tässä olisi rakastamaasi ihmisverta!

En pysty hengittämään enkä liikkumaan!

[borisartamonovblog]

Arvoituksellinen naisen ryöstäjä. Luku 9 (viimeisen).

         Inga tuli ulos polulle, joka oli lähes ruohonkasvettu umpeen, ja lähti matkaan sillä koilliseen. Hän odotti bussia noin tunnin aikana. Bussissä täynnä ihmisiä hän oli seisomassa. Zagorskassa, rautatieaseman luona aukiolla jotain kaksi idioottia osoittaa sormella häntä hymyillessään veitikkamaisesti vahingonilon kanssa. Muistamaan, että nyt hän on vihollislinjojen takana, Inga alkoi moninkertaistaa kolminumeroisia henkisesti. Se antoi tyyneyttä ja auttoi pidättämistä leviämistä oman auran, joka ei ollut erikoinen muille. Sähköjunaa odotuksen aikana, toistuvasti kysyttiin häntä, paljonko kello on, tai tiestä, mutta tosiasiallisesti on mahdollista, että haluttiin parempi tarkastella häntä. Sähköjunan vaunussa, sitten metronkin Inga istui, kestämässä eilisen seikkailun kipua. Vanhemmat odottivat hänet päivästä toiseen. He jo olivat rauhoittaneet. Inga sen tiesi. Ryöstäjänsä, vaan nyt rakastajansa piti huolta tältä jo joitakin vuosia sitten, kun hän varasi vähän hänen koulun vihkoja, että ei ollut liian vaikeaa hänen määrätietoisesta luonteesta. Hän pilasi paljon paperien, ennen hän oli opettanut kirjoittaa automaattisesti ensimmäisen lohdullisen kirjeen Ingan vanhemmille, kun hän oli oppinut väärentämään Ingan käsialaa, että vain ammattimainen ekspertti voisi huomata väärennöstä. Kirjeen sisällön oli, että nyt hän on aikuinen tyttö ja hänellä voi olla oma henkilökohtainen elämä ja hän aikoo eräänä päivänä mennä pois kylästä tuntemattomalle suuntaan, että hän ei luota ystävään Tanjaan, siis Tanja myös ei mitään tiedä. Varmistaen, että tytön ryöstö on valmistettu, laskelmoimalla, että niiden päivien aikana epäonnistuminen operaation oli mahdotonta käytännössä, hän lähetti kirjeen kaupungista Konakovosta, ikään kuin Ingasta, jonka hän itse oli väärentänyt. Hän tiesi, että kirjeet toisen oblastin maasta menevät pitkään, on mahdollista, että enemmän viikon. Aikaa oli jopa enemmän kuin olisi riittävästi tehdäkseen sen ilman kiirettä ja Konakovan leima kirjekuorella hämmentäisi kadonneen tytön jälkiä.          Seuraavat kirjeet olivat tosiasiallisesti tyttären kädellä kirjoitetut. Inga kirjoitti ne vapaaehtoisesti ja tekisi sen jopa ilman rangaistuksen pelkoa. Jos katoaminen oli tapahtunut ja ei mitään olisi uutisia siitä, sitten vanhempien mielikuvitus voisi maalata paljon hirveämpiä kuvia, toisin kuin sen, joka tapahtui todellinen. Heidän hätäännys olisi tulokseton. Löytäminen häntä olisi mahdotonta, jopa jos kommunistisen puolueen politbyroon turvallisuus riippuisi tästä. Ja jos he eivät voi auttaa, olkoon ainakin rauhoittuisivat.          Hän matkusti säännöllisesti Moskovaan ostaakseen päivittäistavaraa, samalla hän lähetti Ingan kirjeet ja nopeuttaakseen palaamista ja jotta likka ei ehtisi paeta pois, hän kulutti taksin rahaa, jonka määrä oli kommensuraabeli suhteessa keskipalkka. Aina hän palasi ajallaan, ennen kuin siepattu tyttö, olemalla kylläinen unilääkkeellä salaisesti, heräisi kokonaan. Hänen viimeisestä kirjeestä "tuhlaajatytär" lupasi palata eräänä päivänä, kertomatta minä päivänä.          Kuitenkin, kolmantena kirjeenä vanhemmat olivat päättäneet ilmoittaa miliisille, siltä varalta, demonstroidessaan nämä kolme kirjettä. He olivat jo rauhoittuneet.          Tutkija Pusyrkov oli liikalihava ja kahden leukojen kanssa ja hänellä oli työmäärä kahdesta murtovarkauksista ja lisäksi ratkaisematon veitsimurha oli tapahtunut, kun paikallinen härnääjä, juntti ja juoppo oli tuon miehen murhaama, joka varmasti ei asunut tällä kaupunginosalla. Hän onnistui vaivoin päästä eroon tästä rikosasiasta, välittämällä sen kollegalle. Kaikesta tästä hän oli valmis kimmahtamaan ja kiroilemaan tulijat, koska hänellä oli maine hänen kollegoiden keskuudessa kyynikon, rivopuheisen ja amatöörin tilittää rivoa anekdoottia. Kun tuntematonta ihmistä arvasi perusteella jonkin vaikeaselitteisen ominaisen hänen ammatistaan, tässä tilanteessa kysyi häntä suoraan: "Etkö työskentele elimissä?" - sitten Pusyrkov muunsi sen vitsiin, vastatessa: "Jos työskentelen hyvin elimissä, sitten se on vain naisellisissa elimissä". Kuitenkin, näkemällä edessään hyvin pukeissa parin iässä viisikymmenvuotisen, jotka täysin täyttivät neuvostoliittolaisen Brezhnevin aikakauden vaatimuksia, hän päätti koota itsensä ja ymmärtää asian ytimen. Hän ei ollut hölmö siinä määrin, jotta näyttäisi näille asiakkaille hänen tyytymättömyyttä, varsinkin muodossa, jossa hän tottui.          Heidän tuomaan tieto ilahdutti hänet, koska se ei määrännyt hänelle mitään velvollisuutta. Se ei ollut hyvin syytä käynnistääkseen rikosasiaa jonkin artikla mukaisesti. Jopa parempi. Yksi hänen kaverinsa KGB stä, Zatsepin, kenen työhuone oli käytävän lopussa, usein antoi hänelle viisasta neuvoa, joista oli helpompi ottaa kiinni rikollista. Tästä Pusyrkovin täytyi tehdä vastapalvelusta, antaen tietoa, joka joskus voi tulla hyvin hyödylliseksi. "Pääasia teeskennellä, ikään kuin yrittäisin. Ilmeisesti, se kaikki on pötypuhe, kuitenkin harvinaiset yhdistelmät tapahtuvat, kun pötypuhe voi avustaa." Hän tiesi, että nyt KGB on hämmentynyt etsinnällä jotakin tavoiteltavaa kynäniekkaa, joka lisäsi samizdat, lisäksi hän jakoi lentolehtistä sisällön ohjekirjan vastarinnasta neuvostoliitolle viranomaiselle ja taistelusta sitä vastaan. Kerran Zatsepin oli kertonut hänelle, että tällä halutulla musteen tuhria oli mieltymys sieppaamiseen likkaa. Pitkään, enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, hän oli paljastettu kidnappauksen tyttöystävänsä valmistelussa piirissä Kuntsevossa, kun hän ikävystytti tuon tytön vanhempia siinä määrin, että tuomittiin vankilaan hän lyhyesti huliganismista. Todistaa kidnappauksen valmistelun faktan oli mahdotonta. Aikomus tunnistus, kuin tiedetään, ei ole rangaistava. Kaksisataa kuudes artikla (huliganismi) on taikasauva, jos halutaan hankkiutua eroon jostakusta, mutta ei ole syyteperustetta.          "Ja mitä, jos se on hän itse? Eihän sitä koskaan tiedä, mitä hittoa. Luultavasti tämä ei ole hän ja ei mitään oli kidnappausta, mutta minun ei tarvitse missata mahdollisuutta todistaa hänelle, että teen jotakin hänelle. Jos olen onnekas, Zatsepin aikoo riemastua ja toivoa, että nyt saa kiinni tätä graphomaniaca, ja tästä esimiehet lisäisi hänelle ylimääräistä paskapuhea epoleteille". - niin Pusyrkov märehti itsekseen sisäisesti.         -Luonnollisesti, ymmärrän teitä, - hän sanoi ääneen. - se on epämiellyttävä, mutta te älkää murehtiko. Se on modernit nuoret. Tiedätkin. Vielä se ei ole kauhea. Elämä opettaa hänet ja hän tulee älykkäämpi. Tässä ei ole mitään kauhea. Meille olivat paljon tällaiset tapahtumia. He katosivat ja jopa eivät kirjoittaneet mitään kirjeitä, kuten teidän tytär, tässä todellinen meidän täytyi juosta etsiäksemme, mutta sitten he ilmestyivät heidän ystävien riidan jälkeen. Joo, myös kelvot. Joo, myös se tapahtui kunnollisissa perheissä. Vaan tässä teidän tytär ei unohda teistä, hän lähettää kirjettä teille. Muuten, siltä varalta, voitteko te jättää nämä kirjeet meille?         -Tietysti, ottakaa jos sen täytyy.         -Sitten palautan ne teille. Onkin toinen pyyntö: tuokaa, olkaa hyvä, jotakin, joka oli kirjoitettu hänen käsialalla, voi olla, koulun vanhat vihot...         -Mielelläni, voimme tuoda ne tänään, jotain säilyi.         -Olkaa huoleti. Teidän tytär ei ollut koskaan saatu kiinni jostain pahasta. Jos kirjeestä olisi vaatimus rahaa, sanoa avoimesti, sitten tilanne olisi todellinen vaarallinen.         -Jumala varjelkoon! Kuitenkin te itse näette, hän ei pyydä rahaa, mutta vain rauhoittaa ja hänellä on oma elämää nyt, ja hänestä se on ikään kuin tavallista.         -Ja miksi te huolitte? Hän luuhaisi kesän aikana ja sitten palaisi. Voi olla, kasvaisi viisaampi. Jos saatte kirjettä hänestä, olkaa hyvä, tuokaa sitä meille. No ei! Hän on kunnossa. Kysymys on siitä, että me emme voi tehdä jotakin vastaan häntä laillisesti, tytär on aikuinen, kuitenkin meidän täytyy kutsua hänet tähän puhuaksemme, jotta hän ei piiloutuisi ja tämän takia ei hermostuttaisi ihmistä. Vaikka yksi kerta hän voisi tulla teille näyttääkseen itseä.          Hänen koulun vanhaa vihkoja olivat vanhempiensa tuomat samana päivänä. Ei työtä varten, mutta ystävyydestä, Puzyrkov pyysi toista kaveria, joka oli ammattilainen grafologiana, tutkia epävirallisesti, kenen käsi oli kirjoittanut tätä kirjettä. Ekspertistä tämä asia oli vähäpätöisimpiä, mutta hänen täytyi tarkistaa useita kertoja, oliko hän tehnyt virhettä. Tässä oli jokin epäluuloinen. Kaksi kirjettä ja koulun vihkoja olivat kirjoitetut samalla kädellä, mutta ykkönen kirje oli perusteellinen väärennös. Tämän hyvän uutisen kanssa Puzyrkov juoksi Zatsepinin työhuoneeseen. Aluksi Zatsepin tunsi metsästyksen jännitystä, mutta kun hän punnitsi kaikkea, sitten ymmärsi, että hän saisi mitään, kunnes kadonnut tyttö ilmestyisi.         -Heti kun tämä tyttö palaisi, kutsu hänet sinulle haasteella, jä minä aion puhua hänen kanssa.          Viimein, kun jo syksy on saapunut suoraan, intiaanikesän huipentumassa, kaksi eläkeläistä, jotka olivat hänen ilmiantajat ja istuivat alituisesti penkillä sisäänkäynnin edessä, he ilmaisivat, että lähes kadonnut Inga palasi illalla, olemassa puettu nuhjuinen urheiluvaatteet, vanha lommoinen juoksukengät ja sienten ja pähkinöiden säkkien kanssa.          Inga ei heti sai vastenmielisen vaikutelman isosta kaupungista. Vielä se oli eräs uutuudenviehätys. Muutaman kuukauden aikana hän jo on kyllästynyt olemaan metsässä, mutta täällä Inga tulee kyllästymään katsomaan kaiken muutaman päivän aikana. Mutta nyt mielellänsä hän katsoi laajoja katuja, jotka jylisivät niiden autojen kanssa, jotka myös vielä hän eivät kyllästynyt näkemään, ja tasainen asfaltti laskeutumisia ja nousuja ilman, jolla kävellä oli niin helposti, ja se kaikki antoi hänelle keveyden ja rauhallisen aistia.                    Vanhemmat tapasivat hänet ystävällisesti, kuin vertaisen. Inga myös valehteli ystävällisesti heille vuorostaan, ikään kuin hän asui mökissä kotona rakastajan kanssa, joka kertoi itsestä hyvin vähän, koska hän työskentelee elimissä; ikään kuin Inga kyllästynyt häneen ja he ovat riidelleet. Ikään kuin, hän kertoi Ingalle hyvästit, jos joku yrittää häpäistä hänet, sitten vastoinkäyminen tulee olemaan. Lopulta he erosivat silti, kuin hyvätapaiset ihmiset, juodessaan kupin teetä; hän antoi kaksi säkkiä sienen ja pähkinöiden hänelle matkan varten, ja Inga meni pois.          Tuntiessaan myötätuntoa ja ymmärtäessä, Inga katsoi vanhempiansa, jotka hän ohitti heidän kehittämisessä, nyt ollemalla kaukana edellä. Nämä sukulais-ihmiset kolmekymmentä vuotta hänen vanhempi, valitettavasti, he eivät mitään pystyneet opettamaan häntä. Jos Inga yritti avautua oma tietoansa heille, he tulppaisivat korvat, jopa jos he alkaisivat kuunnella ja väitellä, sitten joka tapauksessa he eivät mitään ymmärtäisi. Se oli sattua hänelle istua pöydän ääressä, mutta Inga ei osoittanut merkkejä, ja jopa se kiihotti häntä erikoisena. Mutta viha valtiota vastaan oli liitetty täällä, joka on muuttanut hänen lähisukulaiset zombieksi, neuvoston maailmankatsomuksen kanssa, että muutama kuukausi sitten hän oli sama, ja hän itse voisi jäädä tällaisena kaiken elämän aikana, että kaikki hänen ystävät vielä jäävät samat, ja nyt tämä ei olisi kiinnostava jutellakseen heidän kanssa. Vaan ainoa ihminen, jonka kanssa Ingalla on jotain, siitä puhua, jonka kanssa hän voisi puhua hyvin avoimesti, kaikkien rajan yli, päivin ja öin, nyt hän kipitti pois junalla luoteeseen.          Seuraavana päivänä Inga vietti kotona, lepäämässä, tottumassa aiempaan tilanteeseen, suunnittelemassa seuraavien päivien. Viimein tämä päivä vietti, ilta tuli. Hän vähän istui television edessä, johon myös hän aikoi kyllästyä pian, vaan huomenna haaste tuli miliisistä.         -Käy siinä, tyttäreni, muuten se ei olisi hyvännäköisesti, jos piiloutua. Puzyrkov on hyvä ihminen, hän myötäeli meihin. Hän kiinnostaa sinun kaverin, mutta ilmeisesti, koira ei syö koiraa.          Äiti on suositellut hänelle pukeutua parempi. Inga on kuunnellut, mutta vaivihkaa on pitänyt parempana ei mitään pukea alusvaatetta. Inga meni ulkona. Tietämättä miksi, hän muisti, että hänen rakastaja, muotoilemalla uudelleen Evankeliumia, sanoi muutama päivä ennen erossaolon, pilanpäin tai vakavissaan:         -Pitkään sinä ei näe minut, mutta nyt pian aiot nähdä minut.          Ja äkkiä Inga on nähnyt hänet. Hän katsoi tyttöä mainoksen taulusta otsikon alla: "Haluttu ilmoitus".

         Etsitään vaarallista rikollista:          Sedykh Vitaly Adamovich,          Synnytyksen vuosi on 1940 ...          Miliisi olisi kiitollinen ...

         Inga on selannut tekstin läpi nopeasti alusta loppuun. Siellä ei ollut mitään sanaa tuosta, mitäpä tämä rikollinen on tehnyt. Olemalla kiinnostettava, mutta näyttämättä mitään tunnetta, Inga astui miliisilaitoksen sisään ja sanoi hei kohteliaasti vartijalle.

   E p i l o g i.

         Pian on johdettu Ingan Puzyrkovin työhuoneesta Zatsepinin työhuoneeseen. Ovella hän ehti lukea kaiverruksen osan, käyttämällä näköpiirin: "... asioiden valtion turvallisuudesta". Sen jälkeen kun hän on tehnyt oivan vaikutuksen työntekijöille Pusyrkovin työhuoneessa ja käytävissä, mutta Zatsepinin työhuoneessa Inga piti silmäpeliä hänelle, nimittäessään hänet "viitan ja tikarin ritari." Hän yritti puhua hänen kanssa mikäli mahdollista ankarammin, vei ulos hänen metsän rakastajan valokuvaa, nimittäessään hänet "isänmaankavaltajana", mutta Inga on voinut, näyttämättä mitään tunnetta ulospäin tällä kertaa, ja ilmoitti, että hän ei tiedä tätä ihmistä ja, ikään kuin, todellinen rakastajansa työskentelisi miliisissäkin ja että nyt hän olisi miehittämässä tuolla ei suinkaan viimeistä paikkaa.         -Ja olkaa hyvä, älkää irvistäkö. Ette menesty vaikuttamaan minuun. En mitään tiedä ja olen varma, että ette aio kaivaa minun silmäni, nussia minua tulikuumalla juotoskolvilla perseeseen tai tunkea neulaa kynsien alle.         -Vaan saan ruoskia sinua yksinkertaisesti. Nyt otan vyö ja nostan hameensi, heti laulat toista laulua!         -Jo on ennakoitu teidät, - sanoessaan sen ja hymyillessään, Inga nousi, kääntyi pois ja nosti hamettaan, jonka alla ei mitään ollut.          Äskettäisen julman selkäsaunan jäljet olivat kiistattomina.         -Voitte lisätä teidän ropoa, jopa aion ei huutaa, jotta ei haitata teidän maineeseen... Lukitsemmeko oven?..         -Istuudu, hölmö!          Hän ymmärsi heti, että tällä ei ollut vanhemmat. Hän näki Ingan vanhemmat, se oli ei heidän työ. Siten, se tuli ymmärrettävä: tyttö on masokisti ja hänen rakastaja on sadisti. Zatsepin työskenteli organisaatiossa, missä hyvin oltiin perillä tällaisista asioista. Mutta tuolla ei mitään ollut kaltaista löytynyt hänen asiakkaan asiakirjoissa. Vaikka jos se on hän, silloin hänen kyky jotta käsitellä kaksin verroin tekee hänestä kunniaa. Kuitenkin hän on kaunis ... narttu! Muutettiin puhu jokapäiväiseen aiheeseen, koska jatko yhteenoton todella voisi pilata hänen maineen. Se ei oli jokin lutka tai varas, joka otettiin kyytiin Kazan rautatieasemalla Moskovassa, mutta uskallettu ja rohkea tyttö, joka samalla voi olla ovela, ajattelevainen ja hillitty, missä sen on tarvita, tyttö joka jo on voinut hyvin huomioon itsestä tässä rakennuksessa naapurien edessä, toisin sanoen, kyttien edessä.          Heille molemmille edullisesti lähentymään toisensa tutkiakseen toisistansa tiedustelutietoa samasta ihmisestä. Inga halusi selvittää, mitä rikosta hänen rakastaja on tehnyt ja mikä uhkaa hänelle. Zatsepin halusi selvittää, onko se sama asiakas, jota hän tarvitsee, vai jokin ulkopuolinen kaistapää, joka pitää tyttöjen selkäsaunasta ja jolla ei mitään suhtaudu toisin ajatteluun. Puhu oli lopetettu niin, että Zatsepin antoi puhelimen numeron hänelle, sitten he tapasivat ja tulivat rakastajiksi hetkisen.          Jopa hän piiskasi Ingaa vyöllä kunnolla kaksi kertaa hänen pyynnöstä, toistuvasti he kävivät ravintolassa. Ingasta hänen neuvostoliittolainen kaveripiiri oli hyvin iljettävä, nämä jurot, ikävät liikemiehet, jotka loivat karsaat katseet häntä, jotka kiipeilivät noiden muiden ihmisten epäonnesta, joita eivät koskaan olisi pidetyt rikollisina missään normaalissa maassa. Se oli ilmeistä, että hekin eivät vahvistaneet hänen rakkaussuhdetta, samalla ymmärtämässä, että hän oli tarvittu tehtävää varten. Zatsepin menestyi ymmärtämässä kaikesta siitä, että ei väliä, oliko Ingan rakastaja sama ihminen, jonka hän tarvitsi, vai ei ollut, jopa Inga itse ei tiedä, missä hän on nyt. Inga menestyi tunnistamassa, että hän on haluttu vain poliittisista syistä, he aikovat häntä panna vankilaan pitkään aikaan ja mikäli mahdollista, lisätä hänelle artiklan 64 (Valtiopetos). Vain Inga tiesi häneltä rikolliselta puolelta, hänen "vakavasta rikollisuudesta." Se oli opetus häntä yogin ja karate, vaikka se oli kielletty rikoslailla venäjällä. Puhumalla Ingan kidnappauksen liittyen, hän itse ei halunnut erota hänestä. Kaukaisessa menneisyydessä hän oli haavoittanut jotakuta veitsellä tosiasiallisesti, uhri vietiin sairaalaan ja ryöstäjällään oli jokin ongelma, mutta moraalista se oli enemmän sankarillinen teko, kuin rikos. Vähän tekemistä oli Ingalla Zatsepin kanssa, vain seksi. Nyt Ingan oli ajateltava, miten päästä eroon hänestä.          Kerran Inga esitteli Zatsepina hänen tyttöystävälleen, nimensa Milka, jota pidettiin ensimmäisenä kauneutena luokkahuoneessa, mikä ei ollut aivan oikeudenmukaisesti, ikään kuin se olisi sama rakastaja, jonka kanssa hän oli kaiken kesän aikana kylässä lähellä Konakovoa. Milka närästi mustasukkaisuudesta, ja Inga jopa vähän matki mustasukkaisuutta, mutta liioittelematta, vähitellen antoi Milkalle ottaa pois tämän "onnen". Zatsepin olemassa väsynyt naimattomasta elämästä, hän oli kolmenkymmenenviisi vuotta, hän kosi Milkalle, ja he menivät naimisiin helmikuussa 1986. Hänen työkavereille Milka miellytti enemmän.          Vuonna 1991, vallankaappauksen yrityksen jälkeen, hajotettiin KGB in osasto, missä Zatsepin työskenteli, ja hän tuli työttömäksi. Yrittämällä kuroa kaula umpeen, hän alkoi ajaa kaupallisena sukkulana Turkkiin ja kaksi vuotta myöhemmin jostakin kiistasta mafian kanssa hän oli murhattu kahakan aikana. Milka tuli juopoksi ja tili alas kolmea moskovalaista rautatieasemaa, sopeutumassa paikallisten kulkurien ja huorien ympäristössä.          Samana vuonna 1991 Inga tapasi Argentiinan kansalaisen, joka oli kohtalaisia keinoja, matkasi hänen maahan, ja he ovat tehneet virallisen avioliiton. Älä huoli, armas lukija, minulla on yksi yllätys sinun varten: Antonio Perejro ja Sedyh Vitalij on sama henkilö. He organisoivat vähälukuisen, sen takia vähän tunnetun yhteisön, joka jatkoi opettajan Osho Rajneeshin työtä, joka äskettäin lähti tämän maailman. Mutta se oli luotu erikoisen poikkeaman kanssa.          Mitä voitaisiin sanoa suhteesta tässä ryhmässä? He ovat sulkeutuneet tarpeeksi itseensä ja se on vaikeasti arvailla heidän elämänsä seksuaalisesta puolesta. Kuitenkin, suhteellisen kuumassa ilmastossa ihmiset ovat ohutpukuiset ja ajoittain voidaan nähdä vitsan tai piiskan juomut monilla heidän avoimilla kehon alueilla. Kaikilla on tyytyväinen ja iloinen ulkonäkö. Mistään vakavista ristiriidoista väliinsä ei tiedetä. Ingaa ja hänen Vitalia, nyt hänen nimesi on Antonio, heidän lisäksi slaavia ei ole enää. Myös täällä paikallisia ihmisiä ovat hyvin muutama. Pääosin, he ovat tulijat Euroopasta ja Yhdysvalloista. Yhä useammin meidän päähenkilöt, puhumassa toistensa kanssa, tulevat englanniksi tai espanjaksi. Tämä yhteisö ei loista erinomaisella varallisuudella, mutta kaikesta nähdään, että on tarpeeksi elääkseen puutteettomasti.          Lähes jokaisena vuonna päähenkilömme menevät Venäjälle. Ystävät yhteisöstä liittyvät heihin. He ottavat selkäreppua ja menevät matkaan. Kuten tavallista, heidän kulkureitti alkaa pienistä kylästä, joka on lähellä Rogachevoa, ja päättyy samalla paikalla, missä sielu, joka oli tuomittu elinkautiseen pysähtyneisyyteen tietämättömyydessä ja ikävystyessä, on saanut takaisin tietoa, vapautta ja tietä täydellisyyteen. Huomattiin, että kun päähenkilömme heidän hengellisten veljien ja siskojen kanssa yhdessä ovat olemassa Venäjällä, sitten kolmiossa Moskova-Taldom-Aleksandrov ei koskaan sada. Voi olla, se on satunnainen yhteensattuma...

 Loppu. Kirjoitettu 5-30 elokuu, vuonna 1999. Kirjoittajan kääntämänsä venäjästä kielestä suomeksi vuonna 2016, lokakuusta joulukuuhun.

< Alkuperäinen texti Venäjäksi

The same in English

[arikuosmanen]

“Pidän siitä huolta kuin omastani” (Sydän-Hämeen Lehti)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

– Meidän rintamanosalla on ollut ankaria taisteluita. Ajoja on riittänyt. Olemme olleet kovissa paikoissa, mutta uskon, että vielä Ropo astelee kotipelloilla, Matti Suvanto kirjoitti kuhmalahtelaiselle Alma Särkikoskelle talvisodan loppuvaiheessa.

Pohjanmaalta kotoisin oleva hevosmies kertoi kahdessa kirjeessä Tervaniemen Tapanilasta sotaan otetun suomenhevosen kuulumisista.

Irmeli Särkikoski löysi talvisodan aikaiset kirjeet Alma Särkikosken jäämistöä tyhjentäessään. Hän antoi ne sukututkimusta tekevän Anja Salovaaran käyttöön.

Kirjeistä kuultiin katkelmia Kuhmalahden viimevuotisessa itsenäisyysjuhlassa. Ne kertovat välittävästä hevosmiehestä ja muistuttavat hevosten tärkeästä osasta sotien aikaan.

Hevosten kanssa hoidettiin muun muassa haavoittuneiden kuljetusta.

Äitini kotitalosta Kuhmalahden Tervaniemen Tapanilasta jouduttiin luovuttamaan Ropo-niminen hevonen sotaan. Tätini Alma Särkikosken (1897–1992) jäämistöstä löytyi vasta hiljattain kaksi kirjettä, jotka hän oli saanut rintamalta Ropon ajomieheltä, Matti Suvannolta. Kirjeen tekstistä päätellen Alma oli lähettänyt Matti Suvannolle myös paketin rintamalle. Hän kirjoitti Alma-tädilleni Ropon kuulumisia näin:

Ensimmäinen kirje 1.2.1940:

  Neiti Alma Särkikoski

”Ajelemme tykille ammuksia. Kerran olimme Ropon kanssa tiukassa paikassa, mutta selvisimme sentään kumpikin ilman naarmuakaan”, Matti Suvanto kirjoitti talvisodan aikaan rintamalta.

Sydämelliset terveiseni Teille, ja paljon kiitoksia kauniista kirjeestänne ja paketista, jotka sain jo joku aika sitten.

Ilmaisen tässä ensiksi syvimmän osanottoni veljenne kaatumisen johdosta. Jos kansamme on siellä sisärintamalla yksimielistä, on meidän aseveljien kesken yhteenkuuluvaisuuden tunne sitäkin suurempi.

Olette varmaan odottanut minulta jonkinlaista tietoa. Mutta en ole ollut ennen tilaisuudessa kirjoittamaan, sillä tällä rintamanosalla on ollut ankarat taistelut ja meillä on ollut ajoja ja muutakin hommaa niin ettei ole paljon lepohetkiä ollut.

Nyt on vähän rauhallisempaa. Ajelemme tykille ammuksia. Kerran olimme Ropon kanssa tiukassa paikassa, mutta selvisimme sentään kumpikin ilman naarmuakaan. Olemme Ropon kanssa molemmat yhtä rauhallisia ja kiintyneet kumpikin toisiinsa. Pääsemme luultavasti piakkoin vähän taaemmaksi lepäämään ja uudet miehet ja hevoset tulevat tilallemme.

Olen ennen vanhempieni kotona ajanut paljon hevosta, vaikka itselläni ei ole, sillä minulla on niin pieni tila, ettei kannata hevosta pitää.

Olen syntyjään pohjalainen, mutta asun nyt Visuvedellä, Ruoveden pitäjässä, jossa omistan Tarjanteen rannalla pientä kappaletta tätä kallista isänmaatamme. Siellä olen raivannut pienet pellot ja rakentanut kotiani muutaman vuoden ajan. Mutta nyt kutsui nämä tehtävät tänne turvaamaan rauhaamme.

Olen onnellisissa naimisissa ja kahden tytön isä, joista vanhempi on kulkenut alakoulua ja kykenee jo kirjoittelemaan minulle tänne. Nuorempi on neljän vuoden.

Arvelitte ettei Ropo enää kotiaan palaa. Minä taas uskon, että kyllä se vielä astelee kotipellollakin, vaikka nyt onkin näissä yhtä tärkeissä tehtävissä osaltaan viemässä suurta asiaamme voittoon. Pidän siitä huolta kuin omastani niin kauvan, kun minulla on ilo sitä hoitaa. Ilmoitan sinne teille, jos sattuisi jotain vahinkoa tulemaan.

Siellä Hämeen sydämessä olette kai saaneet olla rauhassa vihollisen turmalinnuiltakin, niin kuin muultakin sodan melskeeltä.

Kiitoksia vain vielä siitä paketista. Kun en satu olemaan tupakkimies, annoin ne tupakat sellaisille, jotka sitä kipeimmin tarvitsivat. Siitä täällä joillakin on joskus puutetta.

Parhainta vointia vaan ja onnea ja siunausta teille kaikille siellä!

Olkaa hyvä ja kirjoittakaa minulle joskus.

Tkm. Matti Suvanto

I/KTR 3:n kol

Välirauha tehtiin 13.3.1940 ja Matti Suvanto on kirjoittanut Almalle sen jälkeen kirjeen.

Toinen kirje 27.3.1940:

”Ropo on säilynyt hengissä. Laihtunut se kyllä jonkin verran on”, Matti Suvanto kirjoitti talvisodan tauottua maaliskuussa 1940.

Terveiseni taas täältä Karjalasta sinne Hämeen maille!

Nyt se on sitten taistelun melske tauonnut. Ropo on säilynyt hengissä. Laihtunut se kyllä jonkin verran on. Meillä kun oli Summassa kovat ajat ja siihen aikaan oli vielä ne ankarat pakkaset niin että hevosiin tuli pään tautia ja se vei jotkut hyvinkin heikoiksi. Ropossa ei kovin pahana ollut.

On se varmaan hevosellekin kuin juhlaa kun pääsevät kotitanhuville ja saavat alkaa tutut työt toukopelloilla. Kyllä Ropo on ollut niin uskollinen kaveri täällä minulle. Se tuntee minut jo kaukaa.

Nyt se on sitten rauha. Vaikka se on toiselta puolen suuri helpotus ja huojennus, on se toisaalta raskas ankarine ehtoineen. Mutta asia on nyt se mikä se on. Ei siinä auta muu kuin lähteä tästä pisteestä mihin tämä onneton taistelu päättyi, rakentamaan mitä sota on hävittänyt.

Monen kohdalle on sattunut korvaamattomia menetyksiä, niin kuin siellä teilläkin. Mutta tämä sankarien muisto velvoittaa meitä seisomaan lujina paikallamme ja koettamaan kukin kohdaltamme nyt rakentaa ja tarpeen tullen taas puolustaa tätä kovia kokenutta maatamme. Sillä emme voi muuta kun siunata niiden muistoa jotka kalleimpansa sen edestä ovat antaneet, tehdä työtä tulevien sukupolvien hyväksi toivossa, että heillä olisi onnellisempi aika elettävänään.

Kai alkava kevät vähitellen poistaa tämän painostavan tunteen ja uusi elämä alkaa orastaa.

En osaa sanoa koska täältä hevosia aletaan vapauttaa. Mutta siitä luultavasti aikanaan ilmoitetaan. Kirjoitin vain tämän, että tiedätte siellä, että Ropo on elävien ilmoilla. Se on nähnyt Summan taistelukentät, Näykit, Huumolat, Säiniöt ja Viipurit y.m. ja aina on tehtävänsä suorittanut.

En tiedä nyt muuta kuin toivotan vain hyvää ja onnellista kevättä ja kesää tämän ankaran talven jälkeen teille kaikille siellä vaikka en teitä tunnekkaan.

Tervehtien

Matti Suvanto

Hevosten kotiuttaminen alkoi huhtikuussa 1940, sillä niitä tarvittiin kipeästi alkaviin kevään kylvötöihin. Näin Ropokin pääsi kovien sotakokemustensa jälkeen vielä takaisin tutuille kotipelloille Kuhmalahdelle Tervaniemen Tapanilaan.

Mutta Ropon isäntä, enoni Martti Särkikoski ei palannut kotiin. Hän kaatui 27-vuotiaana jo sodan alkuvaiheessa 16.12.1939.

Anja Salovaara

Tampere

Hevoset tuovat muonaa rintamalle jatkosodassa.

Talvisodassa menetettiin 7200 hevosta

Suomi oli sotien aikaan maatalousvaltainen maa. Pelto- ja metsätöissä tärkein apu oli hevonen.

Myös sodassa hevosilla oli tärkeä osa. Suomenhevonen osoittautui luotettavaksi ja kestäväksi sotaolosuhteissa. Armeijan liikkuvuus perustui pitkälti hevosiin, sillä muilla sen ajan ajoneuvoilla ei pystynyt kulkemaan tiettömässä maastossa.

Talvisodan alkaessa Suomessa oli reilut 50 000 autoa ja lähes 400 000 hevosta. Niistä suurin osa oli ankaraan talveen tottuneita suomenhevosia. Ottolautakunnat keräsivät talvisodan aikaan siviilistä armeijan palvelukseen noin 72 000 hevosta. Niistä joka kymmenes kuoli. Ankarimmin sota harvensi tykistöhevosia, joiden oli hankalinta suojautua. Lisäksi hevosia käytettiin kaluston, ampumatarvikkeiden, muonan, kenttäkeittiöiden ja tykistön kuljetuksissa.

Talvisodan alussa hevoset kiskoivat kärryjä, mutta lumipeitteen kasvaessa siirryttiin rekiin. Vaikeassa maastossa käytettiin myös purilaita ja kantosatuloita.

Ennen talvisotaa armeijalla oli ainoastaan 134 kuorma-autoa. Jatkosotaan mennessä ajoneuvoja hankittiin lisää, mutta silti tarvittiin vielä noin 60 000 hevosta.

Jatkosodan raskaan hyökkäysvaiheen aikana rasitukseen ja nälkään nääntyi lähes tuhat hevosta. Kaikkiaan jatkosodassa menetettiin noin 15 000 hevosta. Sotasaaliina saatiin yli 12 000 hevosta, joista suuri osa oli huonokuntoisia.

Mikä oli sotahevosia vaivannut pään tauti?

”Summassa oli kovat ajat ja ankarat pakkaset niin että hevosiin tuli pään tautia. Se vei jotkut hyvinkin heikoiksi”, hevosmies Matti Suvanto kirjoitti kirjeessään.

– Pääntauti on streptokokin aiheuttama tulehdus, jossa tyypillisesti tulee ylempien hengitysteiden tulehduksen oireita ja leuanalusimusolmukkeet turpoavat ja niihin tulee jopa paiseita. Tapauksia on ihan näinä päivinäkin Suomessa. Raju tauti, jos tekee töitä pakkasessa sotarintamalla, kertoo Savukoskella eläinlääkärinä toimiva Hanna Nurmi.

Hevosvetoinen kenttäkeittiö matkalla maastossa.

Suomen hevonen

ainoa täysin Suomessa kehitetty hevosrotu, omaa sekä ratsu- että työhevosominaisuuksia

tänä vuonna vietettiin suomenhevosen 110-vuotisjuhlavuotta

Suomessa on nykyisin vajaa 30 000 suomenhevosta (ja kaikkiaan noin 70 000 hevosta. Määrä väheni nopeasti 50 vuotta sitten, kun maatalous koneellistui)

from WordPress http://ift.tt/2A8AtQl via IFTTT

#IFTTT #WordPress