#kuulumisia

[turinametsa]

Aina silloin tällöin vaan eksyn tänne eikä mulla oo mitään mitä postata eikä mulla oo mitään hajua mistään mut idk toivottavasti ihmisillä menee ees suht hyvin yms <3

Henkilökohtasesti alotin syksyllä yliopistossa (woah!!) kolmannella yrityskerralla kulttuurintutkimuksessa (pääaineena kirjallisuus, ylläri). Lets hope ett menis niinku suunnittelin. Lisäksi oon lukenu entistäkin enemmän LGBTQ+ kirjallisuutta ja en voi ku vaan suositella Alice Winnin vuoden 2023 romaania In Memoriam. Se löytyy jo nyt suomeksi ja ainakin mun mielestä käännös on todella onnistunut, ei sillä että olisin alkuperäiskielellä sitä vielä edes lukenut, mutta uskoakseni käännös on onnistunut. Ainakin pidin siitä itse. Tarinana In Memoriam on äärimmäisen koskettava, vaikkakin paikoin ehkä hitusen cringe ja tarinan loppu oli aivan erilainen kuin olin odottanut. Toisaalta kaipasin järkyttäviä tunnekokemuksia, mutta loppu kelpasi siitä huolimatta. Haluaisin eroista huolimatta verrata teosta 1920-luvulla julkaistuun Länsirintamalta ei mitään uutta (Erich Maria Remarque), eli yksinkertaisesti In Memoriam on hyvin vaikuttava ja mukavasti kirjoitettu.

Lisäksi oon viettänyt viime keväästä alkaen melkein joka päivä hetken viime Hobitti-ficcien parissa. Jos on olemassa jumala, niin päästäisi minut jo Bagginshieldin tuskasta </3.

Jos mun elämä kiinnostaa, niin mua saa seurata instassa @ ruokolehti tai jos haluaa lukea mun ficcejä, voi sukeltaa AO3:n syövereihin @ Mikitius !

#kuulumisia #lgbtq+ #kirjallisuus #fanfiction #university

[kissojenkatastrofiyhdistys]

viime vuonna meillä oli yhdistyksellä kissa nimeltä max. maxilla oli meille tullessaan silmät tulehtuneet, ja niitä hoidettiin kuukausien ajan silmätipoilla. välillä silmät olivat jo parantuneet, ja sitten tilanne paheni taas. lopulta viime kesänä maxin oikeaa silmää ei enää pystytty pelastamaan, vaan se jouduttiin poistamaan.

voitte ehkä kuvitella kuinka kurjana tää kissa oli. ja kuinka paljon me hoitorinkiläiset max-raukkaa rakastettiin.

vuosi sitten max adoptoitiin meiltä uuteen kotiin.

tällä viikolla pääsin erään toisen yhdistyksen toimijan kanssa vierailemaan maxin kodissa.

tältä näyttää terve, onnellinen max ikiomassa kodissansa. tän takia me tehdään meidän työtä.❤️

#itken JOKA kerta onnesta kun maxin perhe lähettää kuulumisia #itken koska max oli niin reipas ja hieno ja antoi rapsuttaa ja näytti kuinka hyvin osaa saalistaa leluja

[xylophonetangerine]

I have not been able to stop occasionally visiting this blog ever since I found it. It's written by a retired Finnish man who started it on 1 January 2011 to document being treated for leukaemia and he still posts detailed daily reports about the extremely mundane events in his life but in a way that I find just fascinating to read. It's rare to get such a direct view into the life and the thoughts and feelings of a stranger. He also posts about his health, his projects, his philosophical thougths, learning Russian, his dreams, and his interest in the German soap opera Sturm der Liebe.

[troglepsych]

Tälläsiä kuulumisia tiktokista näin euroviisujen alla

Cr: @/franssi_yt Tiktokissa

#suomitumppu #eurovision #esc #euroviisut #käärijä cha cha cha #muumit #nuuskamuikkunen #finland #muumilaakso

[neekkis]

ihana kuulla että sulla ja poikaystävällä menee kivasti yhdessä <3 haluisitko kertoa miten tapasitte, ja miten teidän suhde lähti käyntiin? nimimerkillä 'miten muut ihmiset onnistuu saamaan seurustelukumppanin, tarviin esimerkkejä ja ohjeita omaan elämään', lol <3 ihanaa päivää sulle! :)

Mä rakastan puhua mun poikaystävästäni :D Hän asuu Englannissa ja on käynyt nyt Suomessa kahdesti. Kaikki nimet ovat keksittyjä.

Viime marraskuussa olin aika maassa henkisesti. Olin pelaamassa Overwatchia, kunnes sain viestin eräältä brittinaiselta, olkoon hänen feikkinimensä Rose, jonka kanssa pelasin paljon yhdessä kun olin nyyppä. Rose tykkäsi pelata Widowmakeria mutta oli yleensä hyvin epävarma taidoistaan ja meistä tuli pelikavereita kun rohkaisin häntä. En ollut jutellut Rosen kanssa kahteen vuoteen mut pidin hänet kavereissani koska muistin hänen olevan kiva.

Rose kertoi että hänen kavereillaan oli discord-servu ja hän kysyi haluanko liittyä. Yleensä en olisi liittynyt mutta silloin sanoin itselleni "Miksipä ei? Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?"Liityin serverille, tapasin Rosen kavereita (pääosin brittejä) ja vastaisin useisiin tyypillisiin Suomi-kysymyksiin ("do you eat reindeers? How cold is there? What kind of animals you guys have?)

Tapasin tuona iltana myös miehen nimeltä Tony. Tonysta minä intuitiivisesti pidin heti. Kaikki hänessä herätti luottamusta.

Ajoittain pelasin Rosen ja hänen kavereidensa kanssa useita eri pelejä (Ow, Minecraft, Phasmaphobia, Amonf Us ) Kului muutama kuukausi, vuosi vaihtui ja tammi-helmikuussa jouduin myöntämään itselleni että "voi vittu olen ihastunut Tonyyn". Tony oli aina huomaavainen kaikkia kohtaan, hän sai minut tuntemaan oloni tervetulleeksi porukkaan, hän oli hauska ja lempeä.

Ajattelin kuitenkin ettei tästä mitään kuitenkaan tule. Lisäsin Tonyn kuitenkin discord-kaverikseni ja aloimme vaihtaa meemejä sekä kuulumisia. Tony pelasi vähemmän serverillä, koska hän on henkeen ja vereen Destiny 2 fani ja uusin lisäosa sarjaan ilmestyi.

Maaliskuun alussa Rose alkoi kysyä minulta mitä pidin Tonysta. Myönsin että olen ihastunut mutta en usko tekeväni asialle mitään koska hän on mahtava tyyppi ja olisi kurjaa menettää hänen kaltaisensa ystävä. Viihdyin myös brittiservulla ja pidin monista sen käyttäjistä, ja pelkäsin että tilanne muuttuu kiusalliseksi, jos sanon mitään. Rose alkoi kannustaa minua puhumaan Tonylle ja kertomaan. En uskaltanut. Kuitenkin discord keskusteluistamme Tonyn kanssa tuli koko ajan pidempiä ja pidempiä. Aloimme puhua henkilökohtaisempia asioita. Lähetimme toisillemme hyvän yön toivotuksia. Pelasimme usein yhdessä Minecraftia ja Tony alkoi tuoda minulle seikkailuiltaan sinisiä kukkia. Tämä oli minusta kummamlksta

Maaliskuussa tein päätöksen että kun lähden kuun lopussa Tampere Kupliiseen, kerron Tonylle että pidän hänestä. Olisi pari päivää poissa serveriltä, joten kun hän sanoisi "sori mutta ei" ei kumpikaan meistä kokisi oloaan niin kiusaantuneeksi.

Pelasin maaliskuun puolivälissä Tonyn kanssa kahdestaan Minecraftia.

[pyrstoyskanlaake]

Energia juomat ja nukkuminen eivät sovi yhteen ennalta arvaamattomasta syystä. Oli koko yö ihan vitun outoja unia.

Olin yhdessä unessa kavereiden kans jossain isossa manssion tyylisessä talossa yötä ja joku gootti yritti murtautua sisään ja meiltä meni sähköt. Me ihmeteltiin et hoitaaks poliisit gootti murtoja ja soitettiin niille ni ne käski soittaa medihelin koska se kuuluu niille eikä poliisille. No se mediheli (joka oli siis sellainen Turun linnan kokonen helikopteri) tuli koputtaa meiän oveen ja ennen ku se lähti sen gootti tytön kenkien kanssa (koska gootti murroissa siltä murtautujalta pitää viedä kengät et se ei pääse sisään duh) ni tuli ilmoitus et pitää mennä sisään ja lukita ovet ja ikkunat ja maata maassa ettei se helikopteri tapa ku se nousee ilmaan.

Toisessa unessa olin eka shoppailemas kavereiden kans ja me törmättiin mun vanhaan luokkalaisee ja vaihdettiin kuulumisia ja sit ku se oli lähteny ni olin raskaana ja neitsyt ja ihmettelin et voinko olla raskaana ja kuka hemmetti on se isä. Mä myös kuljin ympäri mun naapurustoo leikkimäs jotain kärry leikkiä.

Mutta joo dont do energy drinks before bed.

#suomitumblr #suomiperkele #suomipaskaa #suomiposti #suomitumppu #saatana #vittu #perkele #mitä vittua #uni #vittusaatana

[nounisback]

Digitaalinen indentiteetti ja GDPR

Vaikkakin käytän mediaa joka päivä, en ilmaise itseäni siellä aktiivisesti. Saatan tykkätä ystävieni jakamasta sisällöstä, mutta harvemmin kommentoin kenekään julkkaisuun, enemmän viestittelen yksityisesti ystävieni kanssa. Viestien sisältö onkin sitten kattavampaa ja rennompaa jutustelua arkipäivän tapahtumista, kuin isommistakin pulmista. Jaan kuvia ja ääniviestejä heidän kanssaan huoletta. Jaan hyvin harvoin itsestäni mitään kuulumisia julkkisesti kenellekkään ja kaikki vähäinenkin sisältö on lukittuna, joten vain lähimmäiset ystävät ja perheeni näkee ne. Mitä jaan mediassa on yleensä kuvia päivistä, jolloin on tapahtunut tai olen tehnyt jotain minkä koen erikoisemmaksi arkipäivästäni. Esim. jos olen käynyt Metallican keikalla, hienommin syömässä tai ystäväni juhlissa. En halua nökyä mediassa liikaa, en kaipaa median luomia paineita itselleni, vaan haluan piettää mediani minun näköisenä. Harvoin olen ottanut mediassa kantaa poliittisesti, mutta on ollut muutamia aiheita jotka koen tärkeäksi itselleni, joten olen jakanut, kommentoinut tai jollakin muulla tavalla ilmaissut itseäni tilanteessa.

Kun etsin itseäni Googlesta, en löydä mitään. Löydän vain kaimastani, joka on aktiivisempi ja on ollut myös lehtien artikkeleissa. Vaikkakin nimeni on aikoinaan ollut harvinainen, sen yleistettyä ei kaimaani törmääminen sosiaalisessa mediassa ole uutta. Olen saanut monta kertaa hänelle kuuluvaa viestiä eri medioissa ja joutunut ilmoittamaan oikeaa etsiville ihmisille, että nyt on tavoitettu väärä henkilö. Lisättyäni paikkakunnan nimen perään löysin vanhan Linkedin profiilini, jota en ole käyttänyt ainakaan kahdeksaan vuoteen. Yleensä poistan mediat, mitä en käytä, mutta Linkedin en ole poistanut ajatellen, jos sitä vielä tarvin töitä hakiessani. En ole tähän mennessä missään työhakemuksessani maininnut, eikä kukaan ole kysellytkään. Lisäksi löysin Fonectan sivun jossa vain todettiin, että "hakutuloksia: 0". Muuten lisäiltyäni eri medioiden nimiä nimeni perään, en löytänyt itseäni vieläkään. Voin siis huomata, että salattuani tietoni ja lukittua näkyvyyteni vain ystävilleni, ei minusta löydy nopeasti ja helposti mitään. Tietenkin, kaikki mitä laitan mediaan jättää jäljen, joten kaikki on lopulta löydettävissä.

[juliankuvia]

Olarin vieressä olevaan metsään on tullut kuntoportaat, 161 porrasta. Tein tunnin lenkin metsään, samalla vaihtaen päivänsankarin kanssa kuulumisia. Ilmeisesti olivat isän kanssa käyneet myös luonnossa samana päivänä, mutta vähän jännittävimmissä maisemissa eli Pedersören suunnassa, josta löytyy Ilveskivi - Pohjanmaan suurin siirtolohkare.

[aviosodanveteraani]

Kuulumisia...

View On WordPress

[siveydensipuli]

miten menee? ihan niinku rehellisesti

no oikeestaan ihan hyvin. alotin joulukuussa uudestaan mielialalääkityksen ja se yhdessä lisääntyvän valon kanssa on antanu tosi paljo energiaa tehä taas kivoja juttuja. on ihanaa ku en koko ajan oo kärtynen äiti, joka tiuskii lapsellensa 💕 toisaalta lääkityksen takia oon nukkunu vähä huonosti, mutta valintoja valintoja...

oon myös kiirastulessa, koska mun gradu on lähes valmis ja oon lähettäny sen saamaan palautetta melkeen 2vk sitte, mutta ohjaaja ei oo vieläkään vastannu, mutta en uskalla hoputtaa sitä. tossa on nyt aika paljo kiinni että millanen palaute sieltä tulee, joutuuko tekeen vielö paljo työtä vai vaan pikku korjauksia. sit välillä iskee paniikki, että apua, mitä valmistumisen jälkeen, mutta yritän nyt keskittyä yhteen asiaan kerrallaan 😊

ootan kovasti kevättä ja kesää, koska vuodenajat sentään on varmoja, vaikka muuten elämässä olis epävarmoja asioita! ainiin ja mun lapsi täyttää ens kuussa 2! hän on iso! aion tehä sille barbapapa-kakun. vaikka nääki synttärit on vähä bittersweet ku ei voi pitää kunnon juhlia tiedät-kyllä-miksi. mut sentään isovanhemmat on aateltu kutsua, viime vuonna ei ollu niitäkään!

#tulipa pitkä vastaus #oikeesti siis kuuluu aika hyvää #ei superhyvää mutta huomattavasti parempaa ku viimiseen puoleen vuoteen #mun posti #kymysys #kuulumisia #henkkoht

[thespacecowboyyy]

Ompa hassu olo kun on nukkunu enemmän kun kaheksan tuntii

#on oudon ilonen olo kun ei vässytäkkään yhtään #mut vähä liikaa energiaa vittu #kun en jaksa keskittyä nyt #tai sit se oli se kahvi #ja jOO mulla on niin tylsää että kerron kuulumisia täällä muutenvaan kun kaikki frendit on jossai ja jotai menoo

[sotamieshonkajoki]

Tuntsa OC-estetiikkaa [1/3]: sotamies Iivari Rajamäki

“ – Ykkösestä lähti muutama jätkä lipettiin Pyhäjärvellä.” ” – Niin, Rajamäkeä minä en ihmettele, mutta Kuusisto ja vallankin Rauhala on yllätys.” ”Kuusistolta petti luonto ja Rauhala taas on sen verran rohkeempi muita, että uskaltaa juosta kauemmas kuin toiset.”

#tuntematon sotilas #mulla on teille asiaa tästä pojasta #eli siis #sotamies Iivari Rajamäki kuuluu kolmannen kiväärikomppanian ensimmäiseen joukkueeseen #syntynyt 1920 Tampereella ja asuu siellä edelleen #työkseen suutari #aina ollut lahjakas kirjoittamaan muttei saanut sellaisesta ammattia itselleen #lehtimiehen kun täytyy olla myös hyvä puhumaan ja Iivarilla on aina ollut ongelmia sen kanssa #ei oikein saa sanoja suustaan - puhe sellainen omituinen pehmeä kuiskaus. kovaa hän ei osaa puhua ollenkaan #Iivari ja vaimo Marjatta menivät naimisiin hyvin nuorina ja rakastuneina ja esikoispoika Olavi syntyy vain hetki ennen rintamalle lähtöä #Marjatan mielestä melkein valkoinen kihara tukka saa hänen miehensä näyttämään enkeliltä #rintamalla Iivari kokee itsensä toisia samanikäisiä vanhemmaksi kun kerran on jo vaimo ja lapsi #puhetavan takia häntä pidetään erikoisena #uskovainen mies Iivari on myös - hiljainen ja kiltti - ja siksikin porukan ulkopuolella #kantaa mukanaan Raamattua ja povitaskussaan kuvaa Marjatasta ja Olavista #kirjoittaa Marjatalle pitkiä koukeroisia kirjeitä joihin siteeraa löytämiään raamatunlauseita ja pohtii sodan oikeutusta #kyselee pienen poikansa kuulumisia #sota koettelee herkkää ja pehmeää miestä ja Iivari oppii olemaan välinpitämätön: ei kaveeraa muiden kanssa tai havittele kunniaa #odottaa vain että pääsisi taas kotiin perheensä luo #Kariluoto on joskus yrittänyt hieroa Iivarin kanssa vähän tuttavuutta - rakastuneita miehiä kuin molemmat #se loppuu lyhyeen koska Iivarin rauhallisuus ja vapaus kunnianhimosta oudoksuttaa Kariluotoa: ihan kuin ei välittäisi isänmaasta ollenkaan #eikä Iivari isänmaasta välitäkään vaan perheestään #yrittää kestää Marjatan ja Olavin vuoksi mutta loppuvaiheessa sota alkaa koetella liikaa #Iivari ei näe sotimisessa mitään järkeä - eihän hän koskaan halunnut kenellekään mitään pahaa #hän pelkää että kaatuu ja perhe jää ilman elättäjää #omatunto käy jatkuvaa taistelua Jumalan kanssa hyökkäyssodan oikeutuksesta #lopulta karkaaminen samaan ryhmään kuuluvien Rauhalan ja Kuusiston kanssa on ehkä impulsiivinen päätös mutta oikeasti pitkään jo harkittu #//okok en tiä lukiko kukaan tänne asti mut sainpahan rantattua mun OCsta #kiitos ja anteeksi

[julmala]

.

#onnekas olo siitä että on niin hyvissä väleissä iskän kanssa #että kun se soittaa ja kyselee kuulumisia ni jäädään puoleks tunniks juoruaan tv-sarjoista #a) se soittaa ja kysyy kuulumisia #b) voin kevyesti jutella sen kans puol tuntia hyvällä mielellä #vaik ois kuinka paskaa ni oon tosi onnellinen siitä että mun perhe on sellain ku se on #tai sillee et vaik ei aina olla samaa mieltä kaikesta luonnollisesti #ni sit tullaan toimeen niin hyvin ja nautitaa toistemme seurasta #haluisin jo joululoman ja porukoille #et voin kertoo niille juttuja ja antaa niille lahjoja #koska tykkään niistä #paljon #minun

[pienviljelmakaapissa]

Syväri 1943

Henkilöt: Tassu, muita hahmoja mainitaan ja muutama sivuhahmo

Paritukset: kannaskommuuni

Genre: angsti

Varoitukset: mainintaa hahmo kuolemasta ja sodasta (tosin kun kyseessä on tuntsa fandom niin en tiedä onko tämä nyt edes varoitus vaiko vaatimus)

Kuvaus: jonkun heistä piti olla viimeinen.

Sanamäärä: n. 1200

A/n: Hyvää kansallista veteraanipäivää. Ja jos luet tätä joskus muulloin, hyvää päivää.

Kukaan ei tiennyt, miten olisi pitänyt puhua vanhukselle jonka silmistä paistoi tuska ja yksinäisyys, kun hän nojatuolista tuijotti ikkunalasin läpi kevään tuloa. Hän oli kokenut asioita, joita nykyihminen ei olisi voinut kuvitellakaan. Ei hän niiden kokemusten kanssa yksin ollut. Kaikilla oli joko vaari, isoeno tai muu vanhempi sukulainen, joka oli palannut helvetistä.

Tämäkään perhe ei ollut sen erityisempi, sillä he olivat tulleet katsomaan juurikin tuota vanhaa sukulaista, joka ei enää kyennyt pitämään itsestään huolta ja joutui elämään elämänsä viimeisiä vuosia hoitokodissa.

Joka kuukausi tämä perhe tuli vanhusta katsomaan. Ei sen takia, että he olisivat enää kokeneet vanhuksen olevan osa perhettä, kukaan tuskin enää häntä tunsi, vaan ainoastaan sen takia, että he jakoivat nimen ja sukupuun, ja perhe katsoi velvollisuudekseen tulla vanhusta katsomaan, kyselemään kuulumisia hieman ja kertomaan lasten koulusuorituksista. Kaikki muistivat hänet jotenkin hiljaisena henkilönä. Kenties hiljaisuus johtui sodasta, sillä kukaan elävä ei muistanut, millainen tämä vanhus oli ollut ennen sotaa.

Lipastolla oli muutama valokuva. Yksi niistä oli värillinen. Se oli yhdestä lapsenlapsista. Se oli jokseenkin pölyinen ja käännetty suuntaamaan ovea kohti niin, ettei sitä näkynyt suurimmasta osasta huoneessa. Loput kuvat olivatkin mustavalkoisia. Komeina ison värillisen vieressä osa kaatuneina, osa ovelle päin suunnattuina, olivat pienet mustavalkoiset kuvat muista lapsenlapsista.

Omista lapsista vanhuksella oli vain yksi valokuva. Se ei ollut onnellinen perhepotretti jollaisia nykyaikana lähetetään postissa tai ripustetaan olohuoneen seinälle kirkkain värein. Se oli harmaa sekä väreiltään että tunnelmaltaan. Kuitenkin jokin toiveikkuus välittyi kymmenen ihmisen väsyneistä hymyistä. Se valokuva ikuisti Karjalan evakoiden tarinoita. Kuvan kymmenessä ihmisessä oli kaiken kaikkiaan kaksi täysin ehjää perhettä sekä koira. Molemmissa perheissä oli yksi isä ja yksi äiti. Vaaleatukkaisen kaksikon puolella kyhjötti neljä lasta. Vanhin tyttö seisoi, keskimmäiset istuskelivat vanhempiensa jalkojen juuressa ja nuorin lepäsi äitinsä sylissä. Tummatukkaisten vanhempien puolella oli vain kaksi lasta, joista toinen oli takertunut kiinni äitiinsä ja toinen istui hajareisin maassa jalkojen välissä istuvaa koiraa rapsuttaen.

Tämän juuri sodan jälkeen otetun valokuvan vieressä komeili kaksi hääkuvaa. Ne oli otettu paljon ennen sodan alkua. Niissä olivat edellisen valokuvan vanhemmat. Toisessa komeili nuori vaaleatukkainen mies sama hymy huulillaan, mutta tässä hän tuntui olevan eläväisempi. Toisessa taas oli tummatukkainen mies, jonka ujolle hymylle ei voinut muuta kuin heltyä.

Perheen oli vaikea ajatella, että tuo ujo-hymyinen nuori mies oli joskus ollut olemassa, että tuo mies oli tappanut toisia ihmisiä ja että hän nyt istui samassa huoneessa heidän kanssaan.

Vanhus ei ollut nähnyt lapsiaan hyvin pitkään aikaan. Hänen lapsensakin alkoivat jo olla vanhoja. Lapsenlapsiensa elämässä hän oli ollut osallisena jonkin aikaa, mutta lopulta mustavalkokuvan vanhemmat olivat tehneet päätöksen jättäytyä hieman taaemmas oman elämäntyylin toteuttamiseksi. Kyllä he olivat nähneet lapsiaan ja lapsenlapsiaan ajoittain, mutta siitä tuli jotenkin pakko-oireinen salaisuuksien kierre, kun he valmistautuivat päiviä ennen perheen tuloa.

He olivat kuitenkin olleet onnellisia näin. Ja mitä he eivät olisi tehneet toisten onnen vuoksi. Oli ollut mukavaa kuulla lastenlasten saavutuksista ja saada lastenlasten askartelemia joulukortteja postissa. Ensimmäinen lapsenlapsenlapsikin oli jo syntynyt. Se oli ollut suurta riemua ja kaksi heistä oli asianmukaisesti ollut paikalla lapsen ristiäisissä. Silloin he olivat tajunneet, etteivät he lastenlastensa mielissä olleet yksi iso perhe ja jälleen olivat ikääntyvät ihmiset vetäytyneet. Sitten yksi heistä oli kuollut.

Kyllä he olivat tienneet, että joskus he kaikki kuolisivat, mutta kukaan ei ollut uskonut, että juuri Lyyti olisi ollut ensimmäinen. Edes lääketiede ei ollut voinut pelastaa Lyytiä kurkkusyövältä. Ja Lyytin kuolema lopulta hajotti heidän perheensä. Tassu ja Tyyne olivat eronneet ja Tyyne oli muuttanut kaupunkiin lähemmäs lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Tassu oli jäänyt Antin kanssa maalle.

Kirkkaana kesäkuun iltana, kun he olivat istuneet pitkään pöydän ääressä ja juoneet pahoja muistojaan pois, olivat he saaneet puhelun. Tyyne oli saanut aivoinfarktin ja kuollut.

Eikä siitä aikakaan, kun Antti oli nukkunut pois. Tassu oli jäänyt yksin. Ihan ypöyksin. Hänellä ei ollut ketään kenelle jutella tai ketään, jonka vuoksi nousta aamulla sängystä. Lopulta hän oli päätynyt hoitokotiin, jossa hänen kuolemaansa vain pitkitettiin.

Hänellä ei ollut enää mitään täällä. Perhe kävi kerran kuukaudessa. Perhe, joka ei koskaan saisi tietää, jolta kaikki oli salattu, joka ei tuntunut perheeltä. Hänestä oli tullut noille puolitutuille ihmisille pelkkä vaari, jota käytiin katsomassa. Hän ei halunnut olla vaari. Hän halusi olla taas Tassu. Mutta kukaan ei ollut kutsunut häntä sillä nimellä vuosikausiin. Hän ei ollut enää mitään.

Perhe kertoi siitä, miten joku naapuri oli käynyt ärsyttäväksi. Yksi perheestä, tiedä sitten oliko lapsenlapsi vai lapsenlapsenlapsi, kiinnitti huomionsa lipastolle. Olisi voinut olettaa, että vaarilla olisi ollut valokuvia edes omista vanhemmistaan, mutta ne valokuvat olivat jääneet rajan toiselle puolelle. Nuoren katse kuitenkin kohdistui hääkuvien välissä olevaan aika rujoon metallisormukseen. Se näytti käsintehdyltä ja sitä se varmaan olikin.

Vilkaisten nopeasti ympärilleen paheksuvien katseiden varalta nuori nosti varovasti sormuksen katsellakseen sitä tarkemmin. Se oli kylmä ja sileä. Se ei ollut vihkisormus. Kyllä nuori tiesi, miltä vihkisormus näytti. Nuori omisti itsekin muutaman sormuksen ja oli saanut nähdä muutaman vanhan sormuksen äitinsä sukulaisilta. Mikään niistä ei tosin näyttänyt tältä. Tämä sormus oli jotenkin erikoinen. Sitten nuori huomasi sormuksen sisäpuolelle kaiverretun tekstin “Syväri 1943”.

“Eikö vaari olluki sovassa?” nuori kysyi äkisti.

Täti viittoi nuorta hiljentääkseen, mutta isä vastasi:

“Kyllä oli.”

“Missä?”

“Emmie tiiä.”

“Ko täs lukee Syväri ja vuosiluku”, nuori tarjosi sormusta isälleen ja tämä otti sormuksen tarkastellen sitä hetken.

“Kysy vaarilta.”

Nuori otti sormuksen ja meni vanhuksen tykö.

“Vaari hei”, nuori aloitti saamatta aikaan reaktiota. “Osaaksie kertoo, mikä tää on?” nuori tarjosi sormusta vanhukselle, joka taisi viimein huomata sen.

“Mikä siul sii o?” vanhus kysyi käheästi.

“Sormus”, nuori vastasi ja tyrkytti esinettä vanhukselle.

Yllättäen vanhus tarttui nuoren sormusta pitelevään käteen ja tihrusti silmillään.

“Sehä o Antin sormus.”

“Kenen?”

“Hää synty miun kaa kannaksel. Oltii kahes sovassa ja päästii Syväril asti. Siel hää viilaili sormuksii ryssän koneiden palasista ja möi niit uutta talloo varte. Kerra meinas käyä huonosti yhe metallilevyn kaa”, vanhus selitti poissaolevasti.

“Kenelle se Antti tän sormuksen teki?”

“Miulle hää sen teki.”

“Kuka se Antti siis oli? Olikse siun paras kaveri? Onks siitä kuvaa?” nuori tiedusteli.

Vanhus kääntyi nojatuolissaan ja osoitti lipastoa.

“Tuo miul se perhekuva ja hääkuvat.”

Nuori totteli ja ojensi kuvat vanhukselle samalla, kun muu perhe seurasi tätä ihmeellistä tapahtumaa. Vapisevin käsin vanhus osoitti toisesta hääkuvasta hymyilevää nuorta miestä.

“Tuos ol Antti, ko hää män naimissii Lyytin kaa”, vanhus näytti toista hääkuvaa nuorelle. “Tuos ol mie ja Tyyne,” vanhus antoi hääkuvat nuorelle ja näytti perhekuvasta. “Täs myö oltii kaikki, ko oltii lähetty kannakselt. Tuos ol myön koira Peni”, vanhus piti taukoa puhumisesta ja näytti lapsia kuvasta. “ja lapset… Tuos ol Lyyti, tuos Tyyne ja tuos miun vieressä Antti. Myö käytii jo kansakoulu yhes. Antin mie tapasin enne sitä, ko myö asuttii lähekkäi. Tyyne ja Lyyti myö tavattii kansakoulus. Sillo myö tehtii kaikki yhes. Myö mäntii kyläl yhes, nukuttii kerra laossa, tehtii kerra jäynää kirkon suontiol ja perheetki myö piettii yhes nii kaua, ko myö voitii.”

Nuori nyökytteli vanhuksen kertoessa, mutta halusi yhä vastauksen kysymykseensä:

“Oliks se Antti siis siun paras kaveri?”

“Hää oli miun… naapurmies”, vanhus vastasi hänen silmiensä kostuessa.

Hiljaisuus laskeutui. Tarina menneestä ajasta oli nyt ohi ja perheenkin piti lähteä.

Vanhus olisi voinut kertoa totuuden, sillä tuona aika olisi ehkä perhe jokseenkin ymmärtänyt ja kertonut siitä niille onnekkaille, jotka saavat elää armollisempaa aikaa, mutta hän oli aina salannut sitä ja niin oli hän nytkin. Kenties pelosta ja kenties turhaan, sillä sinä iltana Suen Tassu vei neljän kannaslaisen salaisuuden hautaansa.

#tuntematon sotilas #tuntematon sotilas fanfic #tassu #rokka x tassu #otp; naapurmiehii #kannaskommuuni