#Soturit

[vesku56]

Äärioikeiston uljaimmat soturit

[k1noyo]

kuuntelin sielun veljiö taas ja omfg . edelleen paras bändi ikinä JESUSSSS rakastan ismo alangon laulu tyyliä siekkari aikaan niin paljon, niiiiiin hassua kuunneltavaa :D in my hei soturit era

#suomi musiikki brainrot

[hard-rock-music]

Soturit - Myötätuuleen (2022)

Soturit – Myötätuuleen (2022)

Country: Finland Genre: Heavy Metal Year: 2022 (more…)

View On WordPress

[marcusmettalus]

Where No Imperial Has Gone Before.

(Continued from Here. with @some-old-psyker )

Sergeant scratches a little on his neck, though the enviro-underarmor makes it a little difficult to get at the itch. "Hmmm well Ex-Medic Ana, I'd like to inform you,, that you are the last thing alive on this ship, no one else made it. And no, you didn't hallucinate, there were,, what did you call them, Day-mons? Dee-mans? Your Imperial Languages are still a bit rough for us. Our word for these,, things, roughly comes to Voidborn, Voidlings, or there abouts."

Gunnar indicated over to the charred remains of one of the daemon-possessed crewmen, the incendiary grenade having reduced flesh, clothes and bone to charred ash, slowly crumbling into a stained pile on the scorched floor.

Jonatan has scooted closer now, about to try and clean up Ana with some antiseptic to get the worst of the gunk off of Ana's flak uniform, but is stopped by a motion from Gunnar.

"Karl. Medalj." The sergeant holds out a gloved hand to one of his troopers, who looks a bit bewildered, before the soldier reaches under his front breastplate, and pulls out a small metal icon. It appears to made from wrought iron, in the shape of an avian head in profile, its eye made from a polished piece of bone, held in a tight knotwork of jute in a loop.

Karl tosses the medallion over to Gunnar, the sergeant catching it and turning it over a few times in his hand. Then quickly tosses it into Ana's direction, everyone watching carefully what reaction will the medallion have, their guns ready in case Ana turns out to be a Possessed.

#warhammer 40k #warhammer 40000 #Warhammer #RP #au #Sergeant Gunnar #Guardians of Asgård #Soturit #Ana #Same Story but clean thread #where no imperial has gone before

[interior-lab]

#Awakenings Taalla maan paalla #sotureinaan ⚔ #sotureille #vuoksen #soturit #soturi #maa CharlotteDeWitte #charlottedewitte💋 We Go......Dont Go.. https://www.instagram.com/p/B88aXuylmPS/?igshid=1qqjljv8uyp7d

#awakenings #sotureinaan #sotureille #vuoksen #soturit #soturi #maa #charlottedewitte💋

[trashvideofinland]

Death Warriors - Kuoleman soturit / Exterminators of the Year 3000 (1983) VTC Video https://www.videospace.fi/release/death_warriors_kuoleman_soturit_vhs_vtc_video_finland

#Videospace #VHS #Death Warriors - Kuoleman soturit #Exterminators of the Year 3000 #Giuliano Carnimeo #Robert Iannucci #Alicia Moro #Luciano Pigozzi #VHS tapes #VHS art #VHS cover

[jannamuoviampari]

Arvostelu: Hopeanuoli (Manga) Osa 2

Jatkoa ensimmäisestä osasta.

(Huom! Kuvilla on erilliset kuvaukset jotka eivät välttämättä toimi mobiililla!)

Tarina muuttuu todella dramaattisesti kun liitytään villikoirien matkaan. Hahmoja tulee roppakaupalla enemmän, mikä ei aina ole hyvä asia, mutta puhutaan siitä myöhemmin. Lisäksi Gin saa tietää isänsä olevan elossa, mutta Riki on menettänyt muistinsa, Akakabutoa kohtaan tuntemaa vihaa lukuunottamatta. Se miten Riki hankkii ensimmäiset koirat laumaansa jää auki, ja muutenkin Rikin suuruutta ja johtajankykyjä tunnutaan suurentelevan sarjan aikana. Useat koirat olevat valmiina kuolemaan Rikin vuoksi, vaikkeivat ole koskaan häntä nähneet. Riki ei myöskään lähde etsimään apua itse vaan jää puolustamaan Futago-solaa yksin. Se miten yksi koira pärjää kolme kuukautta useita karhuja vastaan tuntuu oudolta ja epäuskottavalta, mutta ehkä tämä juuri on sitä Rikin suuruutta josta muut puhuvat. Riki ei myöskään johda armeijaansa missään vaiheessa, vaan sooloilee koko ajan omiaan. Tämä ei vaikuta hyvältä johtajuudelta, vaan vaikuttaa siltä että Riki oikein välttelee laumaansa. Tämä ei myöskään koskaan kommentoi komentajansa katoamista.

Tarinan alussa hankitaan uroksia toisensa jälkeen, yhdessä osassa saatetaan hankkia kaksi tai kolmekin eri laumaa tai soturia Ohun armeijaan, kun taas joitakin vastaan tapellaan kaksikin osaa. Tiikeriveljesten ja Mossin joukon hankkimiseen ei mene yhtä osaa kauempaa, mutta Mutsun valtiaita ja Kogan koiria vastaan tapellaan kaksi. Takahashi ei vielä osaa jakaa tarinoita sopivan kokoisiin arkkeihin. Harmi ettei hän tule oppimaan sitä juuri koskaan uransa aikana...

Hopeanuolessa ei paljoa vanhoja muistella. Vaikka Mutsun valtiaat ovat tappaneet kymmeniä Ohun sotilaita ja hidastaneet Akakabuton surmaamista, nämä otetaan laumaan ilomielin eikä kaunaa kanneta, vaikka hyviä uroksia kuoleekin. Weedissä ja Orionissa olisi väitelty kymmenen osaa siitä voiko heihin luottaa vai ei. Jonkinlainen välimuoto näiden kahden välille olisi hyvä. Asiaa ei tarvitse puida hamaan maailmaanloppuun, mutta siitä olisi voitu koirien kesken keskustella syvällisemmin.

Benizakuran koko hahmo-arkki tuntuu jotenkin väkisin väännetyltä. Hahmo on niin suuri ja mahtava ja voimakas, ja tämän kuolema on traaginen ja jättää syvät arvet Ohun sotilaisiin. Mutta hahmoa ei nähdä paljon liittymisen ja kuoleman välillä, joten koko hahmo jää vähän vaisuksi, vaikka siitä pitäisikin ajatella suuria.

Toinen hahmo jonka kehitys jää aivan lapsen kenkiin on Hyena. Aluksi hahmo on Sniperin aisapari, kunnes Sniper hylkääkin tämän ja pakottaa liittymään takaisin Ohun joukkoihin. Hyena onnistuu pienen selkäsaunan jälkeen, ja tästä tulee ihan ok soturi, valituksesta ja pelkuruudesta huolimatta. Hyena on yhtä valmis kohtaamaan Akakabuton kuin muutkin, mutta ennen tätä hän joutuukin pelastamaan Benin Sniperiltä, ja "kuolee" yrityksessään. Vielä Hopeanuolessa sekä Sniperin että Hyenan kohtalo jää epäselväksi, eikä Ben mainitse tapahtunutta lainkaan muille! Ei edes pientä kiitosta Hyenalle tämän pelastus yrityksestä. Weedissä kohtaamme Sniperin taas, ja Hyena saa kokonaisen Ginga-sarjan nimetyksi itsensä mukaan, vaikkakin on vaihtanut nimensä Noahksi, ja poteekin koirille niin yleistä muistinmenetystä. Mutta nyt Hyenan/Noahin välinen luonteenmuutos ei tunnu niin uskomattomalta, sillä Hyena todellakin kasvaa paremmaksi urooksi tarinan aikana, vaikkei saakkaan siitä minkäänlaista kiitosta. Toivottavasti Ginga Densetsu Noah antaa Hyenalle/Noahille jonkinlaisen kiitoksen Benin pelastus yrityksestä.

Myös Sniper jää jotenkin pimentoon hahmona. Minkä takia tämä haluaa Ohun heruuden itselleen eikä välitä Akakabuton kukistumisesta? Voi olla että Sniper vihaa ihmisiä enemmän kuin karhuja, mutta miksi yrittää tappaa Riki, Ben ja Gin ennen taistelua? Jos Sniper olisi ollut järkevä, olisi tämä antanut asioiden mennä omalla painollaan, ottaen huomioon että Riki menehtyy, Ben menettää näkönsä ja vain Gin selviää ehjänä taistelussa. Hän olisi voinut edesauttaa karhujen kaadossa, mutta antaa silti joidenkin parhaiden taistelijoiden kuolla, ja lopussa, kun useimmat johtaja-kandidaatit olisivat nujerrettu, lähteä Ginin kanssa vaikka matkalle, jonka aikana "Gin joutuu onnettomuuteen ja viimeisenä toiveenaan jättää Ohun johtajuuden Sniperille". Juoni ei kuitenkaan onnistu vaan Gin selviää, ja tulee jonkin ajan päästä takaisin. Sillä välin Sniper on pannut koko Ohun sekaisin. Sniper olisi voinut toimia jonkinlaisena yllätyspahiksena, niin että jopa lukija olisi yllättynyt tämän äkillisestä pahuudesta, mutta uudelleen sarjaa lukiessaan huomannut pieniä yksityiskohtia jotka kielivät Sniperin todellisesta motiivista. Mutta tämä onkin vain jälkiviisautta sarjan fanilta. Sniperin "kuolemaa" ei selitetä millään tavalla, kuten ei Hyeenankaan, ja onkin sääli ettei hahmosta ole oikein koskaan kunnon vastusta muille.

Iga vs Koga-saagasta näkee hyvin sen kuinka paljon Takahashi rakastaa Japanin historiaa, ja varsinkin Shinobeja. Igan ja Kogan taistelua on jatkunut jo vuosisatoja, ja vaikka ihmiset ovat jo kauan sitten hylänneet pyhät kääröt, Igan koirat ovat yhä suojelemassa niitä, ja Kogan koirat yrittävät varastaa ne. Asiaa ei puida sen enempää Hopeanuolessa, eikä paljon Weedissäkään, mutta juuri se saa koko homman tuntumaan vähän oudolta. Igat ovat kaikki valkoisia ja Kogilla on harjat, mutta silti Igalaiset uskovat Ohun joukkojen olevan Kogalaisia, vaikkei kukaan näytä pätkääkään Kogan koiralta. Se olisi eri asia jos Igan koirat luulisivat Ohun joukkoja vain Kurojakin palkkaamiksi apulaisiksi, mutta Igan koirat kutsuvat Ohulaisia hirviöiksi ja kannibaaleiksi kuten Kogiakin. Jus taistelu on jatkunut vuosikausia, luulisi Igojen tunnistavan millaisia Kogan koirat ovat. Tämä häiritsi jo lapsena, ja häiritsee yhä.

Lisäksi se miten Akame tuikkaa Igan talon palamaan tämän liityttyä Ohun joukkoihin tuntuu oudolta. Akame sanoo että vuosikausia jatkuneen vihanpidon on loputtava, mutta miksei tämä yritä puhua siitä Kurojakille ennemmin? Tällä on vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia yrittää puhua Kurolle, mutta vasta Ginin voitettua tämän taistelussa, päättää Akame laittaa Igan talon palamaan, muka vihanpidon loppumiseksi. Kurojaki syyttää Akamea pelkuriksi joka ei halua jättää kääröjä vartoimatta, ja jos totta puhutaan, tässä on enemmän järkeä kuin Akamen rauhantahtoisuudella. Akame ei missään vaiheessa yritä sopia Kogien kanssa. Ei sillä että Kurojaki olisi suostunut rauhaan missään vaiheessa, mutta jos Akame olisi aktiivisesti yrittänyt tehdä rauhaa Kogien johtajan kanssa, ja siinä epäonnistutaan vasta silloin tuikannut Iga-talon palamaan, olisi asiassa ollut edes jonkinlaista järkeä. Tällöin myös Kurojakin ja Kogien kuolema olisi tuntunut järkevämmältä.

Kurojakin käytös ihmetyttää myös. Tämä suuttuu silmittömästi kun näkee pentunsa "kuolevan", mutta hylkää tämän silti puun oksalle heti tilaisuuden saatuaan? Ja heti sen jälkeen loikkaa palavaan taloon velvollisuudentunnostaan? Jos Kurojaki olisi tuonut Chibin mukanaan talolle, pyytänyt Akamea huolehtimaan pojastaan, ja sitten hypännyt, olisi tässä ollut jotakin järkeäkin. Mutta koko Shinobi-saaga on sekalainen ja ei mahdu meikäläisen järkeen juurikin hahmojen kummallisten tekojen suhteen.

Ja tämä tuo mieleeni toisen asian: Miksi Ben haluaa näkönsä menetettyään juuri Ginistä seuraajansa? Onhan Ginissä potenttiaalia ja rohkeutta, mutta tämä on silti vasta pentu ja vielä kokematon! Jos Ben olisi pyytänyt Akamea johtajaksi sekä kouluttamaan Ginistä seuraavaa ryhmänjohtajaa, olisi Benin pyynnöllä ollut jotakin järkeäkin. Mutta Ginistä tehdään heti kättelyssä ryhmänjohtaja, vaikka Akame voisi hyvin ottaa sen työn vastaan, varsinkin koska on Akamen syy ettei Ben voi jatkaa siinä työssä. Näin Gin olisi saanut lisä-aikaa uusien asioiden ja johtajuuden oppimiseen. Nyt tuntuu että Gin nostetaan jalustalle aivan liian varhain ja hatarin perustein. Noh, Gin pärjää johtajan hommissa moitteettomasti ja johtaa Ohun soturit voittoon, joten lieneekö tällä lopullista merkitystä.

Mutta juuri ennen viimeistä rynnäkköä Akakabuton linnalle, Gin kutsuu kaikki osastot paikalle ja ottaa niistä komennon, kysymättä keneltäkään mielipidettä, tai edes odottaen että Riki, koko poppoon pomo tulee paikalle ja johtaa lauman taisteluun. Eikö kukaan vastusta! Gin on tuskin vuoden ikäinen ja KAIKKI aikuiset koirat ovat valmiita seuraamaan Giniä taisteluun? Edes Hakurou tai Tiikeriveljekset eivät letkauta korviaan asialle!

Tarina kulkee osin liian nopeasti, ja joskus se jää junnaamaan paikoilleen. Hahmoja ja juonenkäänteitä tulee joskus puskista ja varoittamatta. Hahmojen tekemiset menevät usein täysin järjenvastaiseen suuntaan.

Ja sitten on se tarinan lopussa haamuileva susi-saaga. Silläkin on samat ongelmat kuin muulla sarjalla, mutta lisäksi mukaan tulee vielä magiaa ja loitsuja, aivan liikaa uusia hahmoja ja taijanomaisia tekniikoita, joista ei sitten jatko-osissa paljon nähdä Zetsu Tenrou Battougan lisäksi lainkaan. Koko saaga tuntuu jotenkin... liian uskomattomalta. Vuosia maan alla asuneet sukupuuton partaalle ajetut japaninsudet, loitsut ja taika, susien sisäiset kiistat... Kaikkea on, liikaa. Ja kun puheeksi tulevat kahdeksan soturia, ja se ketkä nyt loppujen lopuksi ovat siitä oikeita sotureita, alkaa hahmoja ja tekniikoita vilistä sellaisella tahdilla ettei tavallinen lukija voi pysyä perässä.

Kaikki on yritetty tunkea samaan pakettiin muutamaan osaan, ja siinä on epäonnistuttu. Susien ja Ohun soturien välillä on aluksi taistelut kahden tekniikan käyttäjän välillä, mutta lopulta taisteluja nähdään vain kolme. Olisiko Takahashilta loppunut aika vai mielenkiinto, mene ja tiedä.

Susi-saagassa esiintyy kuitenkin erikoisuus: koko Ginga-sarjan ainoa avoimesti homo tai trans-sukupuoliseksi tituleerattu koira, Pink Dragon! Meteor Gin tietokirjassa Pink Dragonia kutsutaan Japaninkielisessä versiossa "Okama"ksi, joka tarkoittaa miespuolista homoseksuaalia tai transvestiittia (terveisin Gingapedia), mutta suomessa tätä kutsutaan vain"sateenkaarisoturiksi". Pink Dragonilla on kokonaiset yksi vuorosana ja tämän ei koskaan nähdä taistelevan. Myös tämän kohtalo jää pimeäksi, eikä tiedetä kuoliko tämä tulivuorenpurkauksessa, vai pääsikö pakoon. Ohuun palaavien soturien joukossa Pink Dragonia ei näkynyt. Olisiko Takahashi tajunnut mitä moisen hahmon tarinaan tuominen aiheuttaisi, ja päätti vaieta koko aiheesta. Noh, antaapa tämä edes jonkinlaisen aiheenpoikasen sarjan faneille luoda fanitarinoita ja muuta. Tosin se että Pink Dragon on pahis-susien puolella on jo itsessään hieman raflaavaa näinä päivinä...

Mutta on tarinassa toki hyviäkin puolia. Hahmojen tuntema veljellisyys ja lojaalius on mukavaa seurattavaa, ja hahmojen rohkeus on liikuttavaa. Varsinkin tarinan alussa Ginin ja Daisuken ystävyys on hienoa seurattavaa. Uudet hahmot ovat mielenkiintoisia ja jokaisella on selkeä luonne jota ne kantavat. Ne muutamat jotka kokevat jonkinlaisen hahmonkehityksen ovat hienoja hetkiä. Joskus hahmojen kuolemaa sattaa seurata melodraama, mutta sekään ei ole ainakaan suureksi haitaksi.

Hahmot

Gin

Sarjan nimikkohahmo, nuori tiikeriraita jonka kohtalona on kaataa Akakabuto. Gin ottaa kohtalonsa vastaan, ja elää oikestaan vain tätä varten. Gin on rohkea ja lojaali, tavallista koiraa fiksumpi ja voimakkaampi, vaikka onkin vasta pentu. Se, onko Gin oppinut kaiken pienenä Gohein opissa, va onko perinyt isänsä taktikoinnin, lienee katsojasta kiinni.

Ginillä on kuitenkin joitakin hetkiä jolloin viha ja tunteet pääsevät valloilleen. Sarjan aikana tämä kuitenkin rauhoittuu, mutta se tuo mukavaa realistisuutta Ginin hahmoon.

Ginillä on kuitenkin tapana alkaa sooloilemaan ja liittymään taisteluihin jotka eivät hänelle kuulu. Onko tämä vain halua auttaa kaikkia ja suojella kavereita, mutta tämä on luonteenpiirre jonka Ginin tuleva poika tulee, valitettavasti, perimään. Kun Ginistä tulee ryhmänjohtaja, hän rauhoittuu hieman, mutta ylenpalttinen rohkeus ja oikeudentaju jatkuvat aina Weediin ja Orioniin asti.

Gin on hieman vaikealukuinen hahmo. Tällä tuntuu aina olevan sama ilme, eikä tämä osoita tunteitaan kovinkaan usein. Johtuuko tämä soturin kunniasta vai mistä, mutta Gin on vasta pentu, joten jonkinlaiset tunteenpurkaukset lienevät sallittuja.

Gin on shounen.sarjan päähenkilö. Rohkea, lojaali, kokematon mutta kaikessa aina onnistuva, synnynnäinen johtaja. Ginin ainoa "huono" luonteenpiirre on tämän välillä esiin tuleva äkkipikaisuus. Suoraan sanottuna hieman tylsä hahmo. Mutta sentään siedettävä päähahmo kun vertaa tuleviin...

Ben

Ben on se pakollinen isällinen johtaja-hahmo jota kaikki muut kunnioittavat. Ben on kyllä kelpo uros, rakastava puoliso ja isä, ja hyväntahtoinen johtaja joka ei halua vuodattaa verta turhaan, mutta ei myöskään jätä kavereita pulaan. Huomasin tykkääväni Benistä nyt enemmän kuin lapsuudessani, mutta vieläkin hahmon uskomaton taito selvitä kaikesta tappavasta menee vähän yli. Ben jää kiven alle, menettää näkönsä, putoaa kuiluun, saa Akakabuton kynnet päähänsä, ja lukemattomia muita ruhjeita ja vammoja, mutta elää silti vaikka kuinka vanhaksi! Noh, jos sarjassa on koiran pään irrottava salainen tekniikka niin kait Beninkin ihmeselviytymiset hyväksyttänee. Hyvä tyyppi!

Cross

Sarjan tähänastinen ainoa naaras-hahmo. Hopsussa ei ole Takahashi vielä päästänyt sovinisti-tunteitaan esiin tekemällä kaikista nartuista turhia itkupillejä. Cross on tunteikas, kyllä, mutta se ei tee tästä pahempaa taistelijaa! Toki pennut saatuaan Cross jää aika lailla taka-alalle, mutta tällöin se on ymmärrettävää. Mutta Cross on niin kova muija että ui meren yli Hokkaidoon raskaana, ja synnyttää silti täysin terveitä pentuja! Cross on kaikista Ginga-nartuista kovin, mikä on vähän sääli kun katsoo kohti tulevaisuutta...

Smith

Naistennaurattaja Smith on itseasiassa aika traaginen hahmo. Crossiin silmänsä iskenyt uros ei ole ehkä yhtä rohkea kuin muut, mutta on silti valmis kaatumaan toveriensa puolesta. On aika karua kun ajattelee että Smithillä on tunteita Crossia kohtaan, ja että tämä on iskuryhmässä (alkuperäisessä suomennoksessa itsemurharyhmä), lieneekö yksin jääminen kolhinut niin pahasti muuten iloista Smithiä että tämä päättää kaatua taistellen. Mene ja tiedä. Surullisimmathan meistä hymyilevät eniten... Noh, teoriat sikseen. Smith on mukava lisä päähenkilökaartiin. Hauskuutta ei hahmossa kauheasti ole, mutta se että kaikki soturit eivät ole läpeensä rohkeita on ihan mukavaa vaihtelua. Myös Smithin ja Ginin ystävyys sarjan alussa on mukavaa seurattavaa, mutta jää hieman taka-alalle loppua kohti.

Kain hornanhurtat, eli Tiikeriveljekset

Akatora on aina ollut suosikkini Ginga-hahmoista, oikeastaan vain ulkonäkönsä vuoksi. Chuutora jää aika vaisuksi veljiinsä nähden, kun Kurotorastakin tulee yksi Kahdeksasta soturista, ja tämä esiintyy vielä Last Warissakin! Kain hurtat ovat rääväsuisia ja kovapäisiä, mutta muuten ne eivät paljoa tarinaan tuo, mikä on sääli. Mielenkiintoinen ulkonäkö ja veljessuhteet olisivat tuoneet tarinaan paljonkin jos niitä olisi osattu hyödyntää.

Benizakurasta, Rikistä, Hyenasta ja Sniperistä puhuinkin jo tarinan kohdalla.

Sudet

Kuten sanottu, susia on liikaa. Kaikkien nimet ja naamat eivät edes jääneet mieleen. Kaikista muistettavimmat kuolevat tai jäävät taka-alalle. Susien luonteet ovat liian samanlaisia, joko ne ovat läpeensä pahoja, tai uskomattoman lojaaleja. Tämänkin takia koko saaga jää vajaaksi, kun ei muista edes päähahmosusien nimiä. Joku Reima sielä oli, ja ööh, Gaia oli kait se pääpahis... Fuuga oli jonkun nimi... Mutta muut jäävätkin mieleen pelkkinä harhakuvina.

Tosin Pink Dragonin lisäksi mieleenpainuvin nimi on ehdottomasti Red Bull.

Loppusanat

Vaikka kritisoinkin tässä aika vakaasti miltei kaikkia aspekteja, on Ginga Nagareboshi Gin ihan lukemisen arvoinen tarina. Kyseessä on kuitenkin ainutlaatuisen manga-sarja aloitusosa. Mutta jo tässä näkee joitain asioita jotka tulevat jatkumaan muissakin Takahashin sarjoissa: paikoillaan junnaava tarina, liian nopeasti kerrottu tarina, liikaa hahmoja liian nopeasti, ylenpalttiset hahmot ja pikkujuonien unohtelu. Mutta taide on silti mukavaa katsottavaa, ja toiminta mukaansatempaavaa. Vasta lukemisen jälkeen jää miettimään että mitähän hittoa tuli äsken luettua?

Oliko Hopeanuoli siis niin hyvä kun luulin? Noh, kun vertaa tuleviin sarjoihin, ei se sysipaha ollut. Joitain asioita muuttamalla se olisi ollut jopa loistava. Mutta ehkäpä jonain päivänä joku uskaltaa kirjoittaa ja piirtää Hopeanuolen uudelleen, korjaten kaiken. Parhainta Hopeanuolessa on ehdottomasti siitä tuotettu anime ja sen ympärille tullut lukijakunta.

Mutta tässä vaiheessa voisin lausua nämä sanat, öhöm.

Anime oli parempi.

- Taibu

#onkohan muuten ekä kerta kun käytän yleisempää nettinimeäni tässä blogissa #noh #ihan sama #hopeanuoli #manga #gng #arvostelu #ämpäri arvistelee #ämpäri puhuu

[the-mists-of-asgaard]

Bands List (Part 11: K)

Disclaimer: My passion and like for the respective bands does not mean that I support them outside of the music-world. I just like the songs, for whatever reason. Also, this took hours of research and mental exercises and checks through older lists I had made in the past, however I might be forgetting some bands, or might have accidentally put the same band twice (blame the human natural error). With this being said, let’s go! K: K'hara, K.A.S.K., Ka Gaia An, Kaak, Kaamos Warriors, Kaapora, Kaarkema, Kaarnekorpi, Kaatarakt, Kaatayra, Kabexnuv, Kablo, Kadath, Kadath, Kadaverdisciplin, Kadaverficker, Kadaverica, Kade Storm, Kadotettu, Kadotuksen Portti, Kaer Morhen, Kaerulean, Kaffaljidhma, Kafka Rex, Kafkuh, Kagrenak, Kâhld, Kahtmayan, Kaihoro, Kailess, Kaipirau, Kairi, Kaiser, Kaiserfaust, Kaiserreich, Kalahari, Kalanthes, Kalashnikov, Kalashnikov Khaos, Kald, Kaldt Helvete, Kaldvard, Kaleikr, Kalevan Soturit, Kalibas, Kaligoh, Kaligulaa, Kall, Kallaikoi, Kallomäki, Kalloused, Kalma, Kalmah, Kalmankantaja, Kalmen, Kalmhain, Kalos Kagathos, Kalpa, Kalseroth, Kalt Vindur, Kalte Sonne, Kalyot, Kamaedzitca, Kamara, Kambrium, Kamikabe, Kamikaze Pilots, Kamlath, Kampfar, Kampfeswut, Kampøks, Kanashimi, Kandaon, Kaneq, Kangaz Korva, Kannabinõid, Kannustaa, Kanok, Kanto Arboretum, Kaos 218, Kaos Reign, Kaos Vortex, Kaosophia, Kaosquad, Kaoteon, Kaouenn, Kapakmens, Kapala, Kaptan Kadavra, Karbonsoul, Karcharoth, Kardashev, Karg, Karkaos, Karkav, Karlahan, Kârma, Karma Rassa, Karmadialis, Karmic Ashes, Karnak, Karnivore, Kaross, Karpackonaut, Karpathian Relict, Karseron, Kartikeya, Kartoum, Karv Du, Kasdeyae, Kaskaveil, Kassogtha, Kasu Weri, Katabasis, Katacombes, Kataklysm, Katakombi, Katalepsy, Kataplexia, Kataplexis, Kataplexy, Katar, Katarakt, Katastah, Katastropha, Katatonia, Katechon, Katedra Patologii, Kathaarsys, Kathartik, Katla., Katorga, Katumus, Kauan, Kaula, Kaunis Kuolematon, Kausalgia, Kauze, Kavyk, Kayo Dot, Kayser, Kazgaroth, Kecske, Keef Mountain, Keelhaul, Keep of Kalessin, Keep Them Blind, Keeper of the Gloom, Keeper ov Seal, Keepers of Death, Keepleer 18, Keine Hoffnung, Keiser, Këkht Aräkh, Keladak, Kelda, Kelevra, Kemwer, Kenaz, Kenn Nardi, Kenoma, Kera Munin, Kerbenok, Kerbmaldarr, Kernel Zero, Kess'khtak, Ketch, Ketha, Kevätuhri, Kevel, Key of the Moment, Keys of Orthanc, Keziah, Kha.wis, Khadlub, Khanate, Khanus, Khanъ, Khaos Labyrinth, Khaos-Dei, Khar Sulde, Khatryna, Khazad-dûm, Khemmis, Khepra, Khiazma, Khila, The Khind, Khlamyydia, Khold, Kholm, Khonsu, Khragkh, Khthon, Khünnt, Khyæghürr, Kief Demon, Kielkropf, Kilgrin, Kill Everything, Kill Robot Kill, Kill the Con Man, Kill the Easter Rabbit, Kill the Freak, Kill the Lizard, Kill the Stigmatic, Kill the Thrill, Kill the Whore, Kill with Hate, Kill Yourself in Others, Killborn, Killchain, Killer Be Killed, Killermia, Killimanjaro, Killing Addiction, Killing Capacity, Killing for Company, Killing Gandhi, Killing in Apathy, Killing Roots, Killing the Catalyst, Killmosphere, KillScream, Killsorrow, Killswitch Engage, Kilometer 94, Kilsorrow Klan, Kilta, King, King, King Apathy, King Beef, King Bolete, King Bong, King Corpse, King Furia, King Gizzard & The Lizard Wizard, King Goat, King Goblin, King Hiss, King Humungus, (The) King Is Blind, King Juss, King of Asgard, King ov Wyrms, King Woman, King Zog, Kingdom, Kingdom Faust, Kingdom Gone, Kingdom of Decay, (The) Kingdom of Peace, Kingdom of Shad, Kingdom of the Leech, Kinglord, Kingsblood, Kinstrife & Blood, Kintsukuroi, Kintsukuroi, Kivimetsän Druidi, Klamm, Klandestyn, Klär, Kleaver, Klepsydra, Kleptocracy, Kloct, Klonque, Kludde, Knabulu, Knarkaren, Kneel Before None, Knieja, KNO3, Knochen, Knocked Loose, Knoest, Knokkelklang, Knots, Knowhere, Knuckle Dragger, Knut, Koaggulation, Kobold, Kodiac, Kodiac, Koheigen, Kohllapse, Kohmahts, Kokophrolic, Kolahri, Koldbrann, Kolkko, Kolodrianatrum, Koloss, Koloss, Kolossor, Kolossus, Kolotun, Koltum, Komarov, Komatsu, Kombenk, Kombur, Kommandant, Kommando, Kommando Baphomet, Komodo Island, Kon Hex, Konad, Končiny, Konfront, Kong Lives, Kongh, Konkhra, (The) Konsortium, (The) Konstellation, Kontagion, Kontinuum, Konungar, Konvent, Koprotopsy, Koreisch, Koreltsak, Korijenje Vječnosti, Kormak, Kormorana, Koronatizor, Körös, Korothul, Korpiklaani, Korpse, Korpsesoturi, Korpsik, Korpus, Kortirion, Korum, Korvid, Kosatka, Koschcoroth, Kosmhall, Kosmodemonic, Kosmogonia, Kosmos Brenner, Kossuth, Kostnitsa, Kozeljnik, Kozilek, Kraaker, Kraanium, Krabathor, Kraegeloth, Kraftvøid, Krahnholm, Krajiny Hmly, Kraken Duumvirate, Kråkslott, Krallice, Krampus, Kraniosacral Therapy, Krautnaut, Krepuskul, Kreator, Kres, Kreuzweg Ost, Kriadiaz, Krief de Soli, Krieg, Kriegsgraben, Kriegsschwein, Krig, Krigblåst, Krigere Wolf, Krigsgrav, Krimh, Krodha, Krokmitën, Krokodil, Krolok, Kromlek, Krosis, Krovelëd, Krud, Krudus, Krüel Kömmando, Krumkač, Krummholz, Kruna, Krüppel, Krux, Kruzifix, Krv, Krvshr, Krylithsic, Krypta Nicestwa, Kryptograf, Kryptotype, Krypts, Kryzgx, KSK, Kuar Nhial, Kublai Khan TX, Kugelblitz, Kūka'ilimoku, Kulde, Kull, Kullervo, Kult des Pan, Kultą, Kultika, Kunvuk, Kuolemajärvi, Kuolemanlaakso, Kurgan, Kuundlaan, Kvaen, Kvalt, Kvasir, Kvasir's Blood, Kveldsmoerke, Kvlt of Odium, Kvøid, Kylesa, KYOTY, KYPCK, Kyterion, Kyuss, KZOHH.

#bands list #k #project #metal #metal bands

[a-panoply-of-muses]

To be Touched by Freyja

@marcusmettalus She slowly left the Soturit Medicae, somewhat content with herself. The wound was healing quite nicely, despite the size and nature of the strike. They said it might not even scar, though that mattered little to her. The possibility of Chaos taint was her first worry, and they seemed to have excellent techniques in purification. Even if they didn’t she would have gotten the Inquisition to examine it, but getting it taken care of sooner was better. There wasn’t much for her to do at this time, she was more or less a guest of the Midgardians, as she came to know them. She couldn’t get physically active as she was healing, and was definitely not allowed to return to the front. She would meet with the others during meals in the mess hall, but only on occasion would wonder out and about. Never any place too far from where she had to go.  Yet....today was a bit different. She decided to try venturing about the camp, see what else was there about these people. 

#Aruna!Stray

[eksopolitiikka]

Suuri Herääminen: 144 000 Suuren Hengen Viestintuojaa

Suuri Herääminen: 144 000 Suuren Hengen Viestintuojaa

Me olemme niin syvästi kiitollisia ja siunattuja saadessamme olla täällä Torontossa, Yhden Lusikan Aterian Maassa, jakamassa nämä kauniit ilon hetket — jakamassa Esi-isiemme opetuksia ja kulkiessamme tämän uskomattoman yhteisön keskellä tuomassa parantavaa energiaa tämän pyhän paikan keskuuteen.

Tänä voimakkaan muutoksen aikana, joka tunnetaan Cherokee -esi-isieni keskuudessa nimellä Ajan Aikalisä, me näemme monien henkisten johtajien synnyn ja nousun.

Jotkut näistä ihmisistä kuuluvat Raamatusta tuttuun 144,000:n joukkoon. Tästä luvusta ja sen merkityksestä on monia tulkintoja. Jotkut uskovat sen edustavan hajallaan olevia Israelin heimoja. Jotkut uskovat sen edustavan pyhiä Suuren Hengen viestintuojia, jotka ovat tulleet Maahan tänä massiivisen muutoksen aikana joka vaikuttaa jokaiseen ihmiseen tällä planeetalla.

“Ja myös niinä päivinä tahdon minä palveliain ja piikain päälle vuodattaa minun Henkeni.” – Joel 2:29

Cherokee-perinteessä Lintuklaanin kansa on Suuren Hengen sanansaattajia, jotka on lähetetty tuomaan ihmisten rukoukset taivaaseen ja inspiroimaan heitä ja opettamaan heille Jumalan tavat.

Ympäri maailman nämä joita me kutsumme Lintuklaanin Viestintuojiksi ovat heräämässä todelliseen henkiseen tarkoitukseensa. Heidän elämänsä ei ole ollut helppo monien elämässä olleiden traumojen, addiktioiden, kodittomuuden, perheisiinsä ja kulttuureihinsa menetettyjen yhteyksien takia.

Kuva: Jon Doe Forty (https://flickr.com/photos/jondoeforty1/7477541122/in/album-72157630366754738/)

Nämä mahtavat soturit ovat sekä selvinneet olosuhteistaan että kukoistavat ja liikkuvat eteenpäin johtamaan yhteisöjään tulevien sekavien aikojen läpi.

Meidän omat Native Turtle Island Oglala Lakota -profeettamme kuten Päällikkö Crazy Horse, Pyhä Miehemme ja Poppamiehemme Black Elk, sekä Päällikkö Arvol Looking Horse, 19. sukupolven  Pyhän Valkoisen Buffalovasikan Piipun Kantaja, ovat kaikki kertoneet meille, että ihmiskunnan suuri päätöksen aika on tullut.

Niiden, jotka uskovat olevansa 144 tuhannen joukossa, tulee löytää kykynsä lentää monien maailmojen välillä. Ymmärtää Maapallon elämän sotilaallisia ja poliittisia aspekteja ja sitä miten nämä muokkautuvat meidän tietoisuutemme avulla. Me emme voi sivuuttaa politiikkaa tänä aikana tai enää koskaan tai muuten meillä on riski menettää planeettamme ikuisesti suurelle pahalle.

Niiden, jotka uskovat olevansa 144 tuhannen joukossa, tulee kyetä ymmärtämään ja tulkitsemaan monien kulttuurien henkisiä opetuksia ja olla avoimia oppimaan ja käymään dialogia toisten kimppuun hyökkäämisen sijaan.

Kuten suuret johtajamme ovat meille opettaneet, me saamme paljon enemmän ystäviä ja menetämme paljon vähemmän elämiä rauhallisen keskustelun kautta kuin toistemme kurkkuun käymällä.

Ne jotka uskovat olevansa 144 tuhannen joukossa tulevat pitämään päivittäin (joskus jatkuvasti) henkistä harjoitusta, johon kuuluu rukouksen lisäksi seremonia ja ruohonjuuritason työ heidän yhteisöissään.

Me olemme nähneet, että monet näistä ihmissistä käyttävät jo sosiaalista mediaa jakaakseen kauniita viestejä liittyen Suureen Heräämiseen. Me näemme tämän teknologian parhaana tapana saavuttaa suuri määrä ihmisiä.

Ne jotka uskovat olevansa 144 tuhannen joukossa joutuvat aktiivisesti valmistelemaan itseään johtajarooleihin — astumaan siihen tehtävään johon jokainen on suostunut ennen saapumistaan tälle planeetalle henkimaailmasta.

Vastaanotin tämän voimakkaan opetuksen poppanaiseltani,  Geraldine Standupilta Anishnawbe Health Torontossa.

Isoäiti Standup, joka on saattanut henkeni takaisin ruumiiseeni kotkansulalla ja suitsukkeella seremoniassa, kertoi että Mohawkien perinteessä me jokainen kirjoitamme oman tarinamme jokaiselle päivälle minkä elämme todeksi Maan päällä vielä ennen tänne saapumista. Jokainen henkillö, jonka kohtaamme, on suostunut olemaan osa matkaamme auttaakseen meitä saavuttamaan oman tarkoituksemme — joka aina tulee kivun ja tuskan kautta.

Tämä on kaunis anteeksiannon opetus. Se näyttää meille, että (koska me kasvamme kivun kautta) ne jotka satuttavat meitä kaikkein eniten fyysisessä maailmassa ovat niitä jotka rakastavat meitä eniten henkimaailmassa.

Mutta tämä opetus myös rohkaisee meitä omassa itsemme ja tarkoituksemme ymmärryksessä täällä Äiti Maan luona tänä tiettynä aikana.

Kun me olemme linjassa henkemme kanssa, me olemme paljon selkeämmin tietoisia omasta identiteetistämme ja tehtävästämme.

Ne jotka uskovat olevansa 144 tuhannen joukossa ovat työskennelleet oman paranemisensa ja suuntaamisensa kanssa kohti Suurta Henkeä jo hyvin pitkän aikaa. He ovat tehneet läksynsä ja levittäneet viestiä silloinkin kun se on maksanut ihmissuhteet, työpaikat, ja yleensä se on vaatinut vanhan elämän täydellisen menettämisen. Sillä ainoastaan antautumisen kautta kykenemme suuntautumaan totuutta kohti.

Tämä ei ole heikkosydämisten polku. Mutta palkkiot ovat todellakin suuret.

Tässä on paljon prosessoitavaa. Jätän teidät tämän viestin myötä:

Tervetuloa Suureen Heräämiseen kaikki te, jotka olette totuudennälkäisiä. Kiinnittäkää turvavyöt, 144 tuhatta viestintuojaa. Tämä on herätyskutsunne. Teidän validointinne. Lentäkää korkealle.

On kunnia olla viestintuojanne.

S’gi (tarkoittaa kiitos Cherokee-kielellä)

Lintuklaanin viestintuoja

On kunnia-asiani vastaanottaa ja jakaa teille nämä opetukset oppailtani ja Esi-isiltäni. Nämä viestit on vastaantotettu ja kirjoitettu parhaan ymmärrykseni mukaan. Jos olen tehnyt virheitä, olisin kiitollinen siitä että sanotte niin. Jos nämä viestit eivät resonoi, se on ookoo. Toivon teille hyvää. Ja jos nämä viestit resonoivat — tervetuloa perheeseen.

— kandace keithley, namadaki aandeg miimiiwe gekek kwe (nainen joka istuu korppien keskellä & tanssii haukkojen kanssa) ~ Tsa-La-Gi 

  Artikkelin julkaissut Bird Clan Messenger

http://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/suuri-heraaminen-144-000-suuren-hengen-viestintuojaa/?utm_source=TR&utm_medium=Tumblr+%230&utm_campaign=SNAP%2Bfrom%2B_%7C+Eksopolitiikka.fi+%7C_

#henkisyys #Suuri Herääminen #tietoisuus

[neroushalvaus]

No niin, se on viimein valmis, eli: Rahikaisen ja Lammion kukkotappelu. Ehkä mä nyt voin palata asiallisiin ficceihin. Tästä ei tullut niin hauska, kuin olisin toivonut, toivottavasti ette kauheasti pety. Ei ole ihan mun normaalia genreä :’D Alunperin oli tarkoitus, että jätkät puhtaasti kisailisivat siitä, kuinka monta kookoon tyyppiä saisivat “vieteltyä”, mutta koska hihittelin esim. ajatukselle Lehdosta ja Koskelasta “viiden pisteen miehinä”, annoin niille sitten kuitenkin tuollaisen pistetaulukon. Tässä ficissä on nyt myös venytetty realismia enemmän, kuin yleensä siedän venytettävän. No mutta, nauttikaa.

Paritukset: Rahikainen/kaikki, Lammio/kaikki Genre: Huumoria yrittää kovasti olla Vastuunvapaus: Hahmot on Linnan ja tää on ensimmäinen ficci, jonka takia mä koen, että pitäis ottaa spiritistinen istunto ja pyytää siltä anteeksi Varoitukset: Lähtökohtaisesti poikien kisa on aika moraaliton, alkoholinkäyttöä ja yksi suudelma ilman suostumusta löytyy myös. Seksuaalisia teemoja, mutta pornon puolelle ei mennä.

Lammio kiristeli hampaitaan katsellessaan Rahikaista, joka oli ruvennut mälväämään tyhjää lotalle, jonka Lammio oli tuonut leiriin omia tarkoituksiaan varten. Kuinka Rahikainen kehtasi! Lammion oli ollut tarkoitus viedä lotta kävelylle metsän siimekseen ja puhua tämä pyörryksiin kauniilla sanoillaan. Nyt Rahikainen oli haaskannut hänen kallisarvoista aikaansa, eikä lotta enää katsonut Lammioon päinkään, vaan hymyili tuolle tyhjäntoimittajalle suupielet korvissa. Rahikainen vilkutti lotalle silmää, kun tämä lopulta lähti yksikseen kohti esikuntaa suomatta Lammiolle edes hyvästejä.

Rahikaisen röyhkeys sai Lammion lähes suunniltaan. Vain ajatus siitä, kuinka hänen ihanneupseerinsa ei räyhäisi sotilaalle lotan ryöstön takia, sai Lammion pysymään asiallisena, kun hän kääntyi nuoren miehen puoleen lotan lähdettyä.

”Eikö teilläkään ole mitään parempaa tekemistä, kuin häiriköidä naisväkeä?” Lammio kysyi ärsyynnyksestä kimakalla äänellä. Rahikainen katsoi häntä voitonriemuisen näköisenä.

”Soattaapa ollakin. Mutta kun mie vuan satun olemaan niin hyvä häiriköimään.”

”En nyt sanoisi niinkään. Ettehän te puhu edes asiaa, louskutatte vain leukojanne minkä kerkiätte.”

Rahikainen virnisti. ”Jos mie en paremmin tietäisi, luulisin herra luutnantin olevan hiukkasen kateellinen. Minkäs Rahikaisen poika sille voipi jos hää on siuta parempi soamaan naisten pikkuhousut putoammaan.”

Lammio tunsi punehtuvansa ja sanoi hivenen kiihtyneellä äänellä: ”Teillä on selvästi itsestänne suuret luulot. Tietäkää, että naiset karsastavat tuollaista katupoikamaista kielenkäyttöä.”

”Kuule mie soan kenen tahansa polvet tutisemmaan, siinä ei miun katupoikamainen kieleni haittaa.” Rahikainen kohotteli kulmakarvojaan vihjailevasti ja lisäsi: ”Joskus miun kielestä on jopa appuu, jos herra luutnantti ymmärtää, mitä tarkoitan.”

”En ymmärrä”, Lammio napautti kavahtaen tuollaista vulgaariutta.

”No eipä sitten ol ihime, jos mie soan enemmän pesää ku herra luutnantti.”

Lammio kurtisti kulmiaan ja sanoi: ”Teidän hävyttömyytenne näyttää olevan rajatonta. Luuletteko tosiaan, että kaltaisenne pahainen sotamies ymmärtää lemmen saloja minua paremmin?”

”Kukkotappeluako sie hoastat?” Rahikainen kysyi ja tuijotti Lammiota suoraan silmiin. ”Koska mikä jottei, rupiaahan tässä vallan tylsää olemaan, kun mihinkään ei liikuta.”

Lammio mietti hetken, aikoiko hän todella vajota niin alas, että suostuisi tällaiseen pelinpitoon Rahikaisen kaltaisen miehen kanssa. Kuitenkin hän laski hetken mielessään hyviä ja huonoja puolia ja päätyi siihen, että lopullinen voitto tuosta toisesta kukosta tunkiolla olisi lopulta häntä hyödyttävä asia. Aina, kun Rahikainen kävisi liian itsevarmaksi, Lammio voisi käyttää voittoa näpäyttääkseen tätä. Niinpä hän suostui.

”Eli ymmärränkö oikein, jos sanon, että se meistä, joka saa useamman lotan läheisiin tunnelmiin kanssaan…”

”Ei lottia”, Rahikainen keskeytti. ”Herra luutnantilla on niihin katsos etulyöntiasema, kun soatte mennä ja tulla miten huvittaapi. Tarvitaan tasaisempi lähtötilanne. Aseveljiä myö iskemään rupiamme, herra luutnantti.”

Lammio rypisti otsaansa. ”Oletteko järjiltänne?”

”Suatanha mie olla”, Rahikainen totesi virnistäen. ”Mitä, pelottaako? Ettekö usko, että Suomen uljas soturi taittuu kanssanne vällyjen välliin?”

Lammio puri hammasta ja suostui.

*

Tietyt herrasmiessäännöt he keksivät pelilleen: Lammio ei saisi käyttää valtaansa upseerina kaataakseen ketään sänkyyn, ketään ei muutenkaan pakotettaisi mihinkään, aseveljille ei saanut tarjota minkäänlaista maksua lempimisestä, ja mikä tärkeintä, kukaan muu ei saisi tietää pelistä.

Aikaa pelille olisi kokonainen viikko alkaen seuraavana päivänä koittavasta maanantaista ja päättyen sunnuntaihin. Rahikainen oli ehdottanut pelille nimeksi ”Kokoo koko kookoo”, mutta Lammio oli ohittanut ehdotuksen rahvaanomaisena. Sen sijaan he vain kutsuivat sitä ”peliksi”.

Koska kaikki Suomen uljaat soturit eivät suinkaan taittuisi vällyjen väliin yhtä helposti, he käyttivät aikaa tietynlaisen pistetaulukon kehittämiseen. Vaikeammista tapauksista saisi enemmän pisteitä, helposti kaadettavista vähemmän. Lehto ja Koskela olivat ainoita viiden pisteen miehiä. Lammio jopa epäili, kannattaisiko ensiksimainittua laittaa listalle ollenkaan, mutta Rahikainen oli vakuuttunut, että saisi halutessaan kellistettyä synkeän ryhmänjohtajansa. Yhden pisteen miehiä oli eniten. Pistemäärä ei välttämättä tarkoittanut näiden olevan helppoja, vaan kertoi enemmän siitä, etteivät Rahikainen ja Lammio jaksaneet arvioida kaikkien vaikeusasteita erikseen. Esimerkiksi Vanhala, Sihvonen ja Salo kuuluivat yhden pisteen kastiin, Tassusta saisi kaksi. Rokasta, Lahtisesta ja Hietasesta he saisivat onnistuessaan kustakin kolme pistettä. Riitaojan kahta pistettä Lammio hieman ihmetteli, mutta Rahikainen vain totesi, että pitihän sen poikuuden jotain lisäarvoa tuoda. Kaikki upseerit olivat automaattisesti neljän pisteen arvoisia.

Hetken he väittelivät siitä, mikä laskettaisiin onnistuneeksi lemmiskelyksi ja lopulta päätyivät siihen, että tullakseen lasketuksi aktin tulisi ”mennä loppuun saakka”. Kun tämä oli päätetty, alkoi väittely siitä, mitä ”loppuun saakka” tarkoitti, jolloin Rahikainen vain totesi, että kunhan vain jonkun osapuolen kivääri laukeaisi, suoritus olisi hyväksytty. Näin he päättivät ja kirjasivat säännöt ylös Rahikaisen lemmenloruille tarkoitettuun vihkoseen. Lyödessään kättä päälle kisan alkamisen merkiksi he eivät voineet kumpikaan peitellä silmissään kimmeltävää pikkupoikamaista iloa.

*

Kuljeskellessaan sotilaiden keskellä seuraavana päivänä Lammio ei voinut olla miettimättä, kenestä olisi helpointa aloittaa. Hän ei virallisesti halunnut aloittaa yhden pisteen miehestä, mutta myöskään hän ei halunnut epäonnistua ensimmäisessä kaadossaan.

Hän näki pienen matkan päässä, kuinka ensimmäisen kiväärin miehet Rahikaista lukuunottamatta laiskottelivat erään puun alla. Hän huomasi, että Lehdon ja Vanhalan pysyessä visusti maassa Riitaoja nousi heti kunnioittavasti ylös nähdessään luutnanttismiehen lähestyvän. Lammio mietti Riitaojasta luvattua kahta pistettä ja sitä, miten Rahikaisen hymy hyytyisi, jos Lammio keräisikin pisteet tämän omasta ryhmäläisestä ennen tätä.

”Sotamies Riitaoja”, Lammio sanoi ääni täynnä arvovaltaa, jonka hän tiesi purevan nuoreen ja arkaan sotamieheen. Ei sitä varmaan voinut kutsua upseerinvallan väärinkäytöksi, jos hän nyt vain vähän hyödyntäisi Riitaojan esimiespelkoa.

”Herra luutnantti”, Riitaoja sanoi tuijottaen Lammiota pelokkailla kauriinsilmillään. Lehtokin mulkaisi Lammiota kuin muistuttaakseen, että Riitaojan nöyryyttäminen oli sitten hänen hommaansa. Vanhala hihitti luullen varmaan, että ryhmän patruunankantaja oli pulassa.

”Tulisitteko käymään komentokorsussa välittömästi?” Lammio kysyi ja kääntyi marssimaan korsua kohti odottamatta vastausta. Hän kuuli takanaan Vanhalan hihitystä ja Lehdon sihahduksen ”mitä sinä saatanan tonttu olet taas mennyt tunaroimaan?”. Riitaojan epävarmojen askelten ääni kuitenkin seurasi häntä, joten hän ei kokenut tarpeelliseksi katsoa taakseen.

Korsussa Lammio istui alas ja katsoi edessään seisovaa sotamiestä kuin mittaillen tätä. Riitaoja oli kohtuullisen komea nuorimies, hieman ruipelo ja kalvakka, mutta riittävän hyvä yltääkseen Lammion kisaa varten alennettuihin standardeihin.

Riitaojalla selvästi oli kysyttävää tilanteesta, mutta odotti selvästi, että häntä puhuteltaisiin. Lammio olisi tietenkin voinut mennä suoraan asiaan, mutta tuo pelokas katse säälitti häntä, joten hän viittasi Riitaojan istumaan alas. Lammio oli joskus kuullut, että hunajalla pyydysti helpommin kärpäsiä, kuin etikalla.

”Kertokaahan minulle, miten voitte”, Lammio aloitti yrittäen yhdistää upseerimiehen käskevää ääntä hurmaavan herrasmiehen rupattelevaan äänensävyyn.

Riitaoja näytti siltä, ettei ymmärtänyt tilanteesta mitään.

”Ihan hyvin minä voin, herra luutnantti”, hän piipitti pälyillen Lammiota kulmiensa alta. ”Jos minä oon tehny jotain veärin, niin kyllä minä korvaan sen, herra luutnantti. Minä tiijän, etten minä ol hyvä sotilas, mutta minä yritän niin hirveesti, herra luutnantti.”

Lammio yritti olla irvistelemättä tuon nöyristelyn edessä ja sanoi: ”Noh, meille kaikille viittaa Mannerheimin miekka meidän oman tiemme. Tekin kyllä vielä ymmärrätte, mikä kunnia on kuolla, kun kuolee kodin, uskonnon ja ennen kaikkia kauniin isänmaamme puolesta. Sillä aikaa teidän ei auta kuin keskittyä muihin vahvuuksiinne.” ”Ei minulla ol vahvuuksia, herra luutnantti. Ei minusta ol mihinkään”, Riitaoja sanoi surkeana. Lammio alkoi olla samaa mieltä, mutta yritti parhaansa mukaan viedä keskustelua siihen suuntaan, jonka kautta saisi taivutettua Riitaojan komentokorsun sängylle.

”Liioittelette. Meillä kaikilla on vahvuutemme ja erikoistaitomme. Joskus ne vain ovat sellaisia, joita ei sovi esitellä koko komppanian edessä, mutta jotka voi hyvin näyttää yksityisemmissä tilaisuuksissa.”

Riitaoja kurtisti kulmiaan ja sanoi epäröiden: ”Minä en ymmärrä, mitä herra luutnantti puhuu.”

Lammio yritti säilyttää malttinsa, mutta hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä hänen ihanneupseerinsa tekisi siinä tilanteessa, kun sotamies oli liian tyhmä ymmärtääkseen, että tämän kanssa haluttiin sänkyyn.

”Kyllä te taidatte ymmärtää”, Lammio sanoi ja antoi säärensä hangata vasten Riitaojan säärtä pöydän alla kuin ohimennen. 

Riitaoja kalpeni ja hän tuijotti pöydän pintaa silmät suurina ja sanoi nopeasti: ”Herra luutnantti, minä en ollenkaan haluu kuulostaa epäkunnioittavalt ja minä pyydän kovasti anteeks, mutta minun on ihan pakko lähteä nyt juuri ja heti.”

Riitaoja kompasteli ylös ja lähes juoksi ulos korsusta. Lammion ylpeys ei sallinut huutaa perään, joten hän vain huokaisi turhautuneena ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Hyvä puoli tässä sentään oli, ettei Rahikainen saisi koskaan kuulla tästä.

*

Rahikainen oli ollut naapurikylässä nappaamassa pieniä apuvälineitä kisaa varten ja saapui leirille vasta illan hämärtyessä. Hän löysi ryhmänsä jäsenet kerääntyneenä surkean puunkäppyrän juurelle. Lehto vuoli muodottoman näköistä puunpalasta ruosteisella puukolla ja Riitaoja tuijotti maahan käpertyneenä Vanhalan kainaloon.

”Mitä pojat?” Rahikainen kysyi istuessaan alas. ”Mikäs Riitaojaa tällä kertaa painaa?”

”Kuovi ehotteli sille”, Lehto totesi kuivasti ja vuoli puunpalasta ärhäkällä vedolla ison lastun. Riitaoja punastui ja Vanhala hihitti.

Rahikainen yritti kuulostaa huolettomalta kysyessään: ”Nooh, suostuikko sie?”

Riitaoja katsoi Rahikaista järkyttyneenä. Vanhala nauroi: ”Olisi siun Riitaoja pitänyt suostua… Khihihii… Vähän ku oisit kuovin sänkyä lämmittänyt, niin et olis varmaan joutunut linjaan enää ikinä… Khihi…”

”Ei se välttämättä silleen tarakottanu”, Riitaoja mumisi aivan punaisena. ”Veärin soatoin ymmärtää.”

Rahikainen yritti olla nauramatta liian kovaa, kun hän ymmärsi Lammion saaneen Riitaojalta rukkaset. Se oli sille kuoville aivan oikein, mitäs tuli hänen apajilleen pilkkimään.

Rahikainen jutteli ryhmäläistensä kanssa mukavia, kunnes Riitaoja ja Lehto painuivat nukkumaan. Vanhala tutkiskeli Lehdon vuolemaa puunpalasta ja hihitteli sille yrittäen keksiä, mitä kapistus esitti.

”Syystä ei oo meidän Lehto puuseppä… Khihihi…” Vanhala sanoi ja laski puun käsistään.

Rahikainen nauroi ja katseli sitten ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan nähnyt. Sitten hän kuiskasi Vanhalan korvaan: ”Haluisitko sie… Tiedät kyllä, mitä.”

Vanhala tirskui ehdotukselle ja pudisteli päätään. ”Eikö me sovittu, et kerran vaan.”

”Vanhalaaaaa”, Rahikainen mankui ja painoi kasvonsa tämän kaulaan. ”Minä en ol suanu naista kolomeen päivään, auta nyt miestä mäessä.”

Rahikainen nosti katseensa Vanhalaan ja soi hänelle hymyn, johon hän yritti tiivistää kaiken veitikkamaisen hurmausvoimansa. Nähdessään Vanhalan silmistä tämän harkitsevan asiaa hän varmisti voittonsa vielä suikkaamalla suukon tämän nenännykerölle. ”Tul ny. Mie ku nii kauniisti pyyän.”

Vanhala hihitti ja pudisti päätään nousten ylös. ”Sie oot ihan mahooton, Rahikaine.”

”Tiiän”, Rahikainen nauroi ja seurasi Vanhalaa syrjemmälle.

Pelin ensimmäinen piste oli hänen.

*

”Montakos pistettä herra luutnantti on jo kerännyt?” Rahikainen kysyi toisen päivän aamuna kuulostaen Lammion makuun aivan liian tyytyväiseltä itseensä. Hän tuhahti kysymykselle.

”Minulla oli eilen esimiehen tehtävissäni sen verran tärkeää hoidettavaa, että lapsellinen kilpailumme ei edes käynyt mielessäni.”

”Niinkö on”, Rahikainen taivasteli. ”Ihan esimiehen asemassako työ Riitaojaa hakkailitte?”

Lammio tunsi poskiensa punehtuvan. ”Niin. No. Se nyt oli sellainen hetken hairahdus.”

Rahikaisen hymyn levetessä Lammio ei voinut kuin ärähtää: ”Ei teilläkään kovin montaa pistettä voi olla. En teitä eilen täällä nähnyt. Ettekö tiedä, että leiristä poistuminen ilman lupaa on kiellettyä?”

”Tiedänhän mie tuon, kun olen sen takia asennossakin seissyt”, Rahikainen virnuili. ”Ja Vanhalaahan minä eilen hieman höyläsin.”

Lammio tuhahti jälleen. ”Yhden pisteen mies. Ei kovin kehuttava aloitus.” ”Yhden ja yhden, enemmän kuin nolla”, Rahikainen myhäili ja käveli pois vihellellen.

*

Lammio oli turhautunut. Hän nojasi vasten puuta ja jurotti kasvoillaan luontaantyötävän vihainen ilme. Vai että hän ei ollut onnistunut saamaan yhtäkään pistettä ensimmäisenä päivänä. Tänäänkin hän oli yrittänyt vihjailla Kariluodolle neljän pisteen toivossa, mutta eihän tämä ollut edes tajunnut vihjettä. Oli vain puhunut siitä Sirkastaan ja vienyt Lammiolta halut.

Jostain hänen pitäisi nyt nyhtää piste, mielellään kaksi. Riitaojaa ei kannattaisi enää yrittää, hyvä, jos mokoma ei pilaisi hänen mahdollisuuksiaan muidenkin kanssa höpöttelemällä eilisestä nöyryytyksestä näille.

”Mitä sie Lammion poika täällä murjotat?”

Lammio hätkähti ja katsoi taakseen nähdäkseen nauravan Rokan. ”En kai mie sinnuu säikäyttäny? Nii näytit jurolta, et piti syytä tulla kysymään.”

”Pitäkää huoli omista asioistanne”, Lammio sähähti, mutta äkkiä hänen takaraivossaan hakkasi: kolme pistettä, kolme pistettä.

”No piänhä mie”, Rokka sanoi virnistäen, ja oli juuri kääntymässä ympäri, kun Lammio pysäytti tämän.

”Alikersantti Rokka!” ”Noh? Mitäs sinä miusta nyt?” Rokka kysyi hymyillen rasittavan maireasti. Lammio mietti, miten saisi tuon pellen uskomaan, että hän halusi tämän lähellekään vuodettaan.

”Mietin tässä vain”, Lammio aloitti, ”että yhteinen taipaleemme on alkanut hieman väärällä jalalla. Tulisitteko korsuuni, voisin tarjota teille lasin konjakkia?”

Rokka kohotti kulmakarvojaan. ”No hitto siehä hauskoja puhut, herra luutnantti. Mikä jottei. Saank mie ottaa Suen Tassun mukaan? Hän kovast pittää konjakista.”

”Ei!” Lammio sanoi turhan tiukasti saaden Rokan kulmat kohoamaan entisestään, ja pehmensi sitten: ”Minä voin, tuota, tarjota hänelle erikseen.”

Äkkiä Rokan suu suli tietävään virneeseen ja tämän silmiin syttyi ilkikurinen pilke.

”Sammaan aikaan myö yleensä Tassun kans kyl konjakkimme juuaan”, Rokka sanoi mietiskellen. ”Myö pietään samoista asioista, naapurmiehii ku ollaan.”

”Voin tarjota teille molemmille huomenna”, Lammio ärähti. Rokka virnisti.

”Ettei siun käsi oo sitte jo miun konjakin kaatamisen takia iha väsynyt?”

”Anteeksi?”

”Ja ootsie varma, jot sie pystyt sammaan aikaan kaataan meille molemmille?”

Lammio rypisti kulmakarvojaan. ”Mitä te puhutte?” ”Ja entäs jos mie en piäkään siun konjakista? Entä jos mie piän miun oman eukon konjakista enemmän?”

Lammio ei tiennyt, ollako kauhuissaan vai tympääntynyt. ”Alikersantti Rokka, puhutteko te eufemismein?”

”Mie en sellasist mismeist ja mysmeist tiijä hittoikaa”, Rokka totesi virnuillen, ”mut kyl mie tiijän, kun minnuu hakkaillaan. On Rokan Antti sen verta elämää nähny. Mut kuules, herra luutnantti, kyllä mie sinun turpaa oon sen verta kauan kattellu, että siihen tottunu olen. Jot mikä jottei.”

Lammion teki mieli tempaista tuo virne Rokan kasvoilta käyttäen nyrkkiään, mutta häntä odottavan kolmen pisteen tuoma voitonriemu vaiensi tuon mielihalun oitis. Rokka hymyili edelleen, kun Lammio vilkaisi ympärilleen ja veti tämän kauluksesta korsuunsa.

*

”Montakos pistettä herra luutnantilla on nyt? Riitaoja ei näyttänyt suaneen uusia traumoja päivän aikana, joten tuskin yrititte sitä ennää.”

”Olkaa vaiti. Kolme pistettä.”

”Kattos poikaa! Tasoissahan myö.”

”Keneltä te…”

”Mäkilä.”

”Mutta Mäkilähän oli kolmen pisteen mies.” ”Nii, mutta mie ny reiluuttani tiputin sen yhen pois. Ei se ollukkaa semmone pihtari, ku mie oletin.”

”Te olette ällöttävä.”

”Kuin myös.”

*

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Rahikainen ja Lehto olivat yhdessä vahtivuorossa. Rahikainen vilkuili seuralaistaan innokkaasti. Nyt olisi täydellinen hetki iskeä. Lehto oli hänen kanssaan aivan yksin ja näin täysin alttiina hänen rajattomalle viehätysvoimalleen. Rahikainen haukotteli ja venytteli leveästi.

”Kuules Lehto, mitäs sanosit jos lähettäis vuan käymään kylillä vähä rälläämässä? Tänne ketään tullut oo moneen viikkoon. Turhaan ne meitä täällä pitää tyhjää vahtaamassa”, Rahikainen ehdotti.

Lehto tuijotti ilmeenkään värähtämättä kaukaisuuteen. ”Ei huvita.”

”No sitähän miekin”, Rahikainen vaihtoi ääntä kellossa nopeasti ja hivuttautui lähemmäs Lehtoa. ”Mukavoahan se tässä on istuksia siun kanssa.”

”Mukavampaa olisi, jos ei tarvitsisi kuulla tuota paskanjauhantaa”, Lehto mutisi. Rahikainen nauroi, kuin Lehto olisi sanonut hauskankin vitsin.

”Ekkö sie ikinä yhtään hellitä, Lehto?” hän kysyi suoden Lehdolle hurmaavan hymyn, joka kyllä meni hukkaan, sillä tämä ei katsonut Rahikaiseen päinkään. ”Meil vois olla ihan hauskaa, jos sie vuan joskus ees yrittäisit.”

Lehto ei sanonut mitään. Sanat eivät ilmeisesti toimineet tylyyn alikersanttiin, joten Rahikainen siirtyi tekoihin. Hän hivuttautui vielä lähemmäs ja laski kuin vahingossa kätensä Lehdon reidelle. Tämä jähmettyi ja sanoi kylmällä äänellä: ”Rahikainen. Ota se käsi pois tai mä revin sen irti.”

Rahikainen oli varsin kiintynyt käteensä, joten hän antoi olla. Sen jälkeen vahtivuoro tuntui kovin pitkältä.

*

Keskiviikkoaamuna Rahikainen oli syventynyt lappamaan laihaa hernekeittoa suuhunsa, kun Lammio marssi hänen eteensä itseriittoisen näköisenä ja sanoi: ”Sotamies Rahikainen, tarvitsisin teitä tänään korsussani kello kahdeksan.”

Tajuttuaan, mitä luutnantti vihjasi, Rahikainen teki päässään nopean laskutoimituksen. Kahdeksan? Mistä Lammio oli saanut viisi pistettä ennen aamiaista? Lehto oli ainakin nukkunut teltassa vahtivuoron jälkeen kuin tukki. Rahikainen vilkaisi Koskelaa, joka ei tämäkään näyttänyt kovin syylliseltä.

Lammio huomasi ilmeisesti Rahikaisen ihmettelyn, sillä hän sanoi alleviivaavasti: ”Syökää rokkanne loppuun, teillä näkyy olevan sudennälkä.”

Rahikaisen leuka loksahti ja hän katsoi ihmeissään Rokkaa ja Tassua, jotka ahmivat hernekeittoa viattoman näköisinä. Molemmat? Saisiko Lammio edes Rokasta vielä pisteitä, kun oli tämän jo kerran naruttanut kanssaan vällyjen väliin? Rahikainen katsoi Lammiota pitkään ja mutisi: ”Herra luutnantti, minä en ole varma, onko reilua, että samat miehet tekevät aina samoja asioita.”

”En ole lukenut sellaista sääntöä, joka sen kieltäisi”, Lammio totesi kopeasti ja tepasteli pois paikalta ylpeänä kuin kukonpoika. Rahikainen kiristeli hampaitaan. Miehet ympärillä ihmettelivät, mitä Lammio saattoi oikein haluta Rahikaisesta. Hän vain kohautti olkapäitään, ja kun kello alkoi lähennellä kahdeksaa, hän esitti oikein olevansa kova poika, kun ei mennyt kuovin kanssa ”sovittuun tapaamiseen”.

”Saa se ruikkumuikku ihan keskenään hoitaa sen, mitä se miulta vuatis”, hän tuhahti.

*

”Siellä on pojat piäni kyläpahanen mettän tualla pualen”, Rahikainen valisti kavereitaan ja osoitti kylän suuntaan. ”Hilijane on. Lähettekö mukkaan, jos männään vähä evakuoimaan?”

Lehto vain mulkaisi Rahikaista hyytävällä katseella, josta saattoi päätellä, ettei tämä ollut unohtanut öistä vahtivuoroa. Ensi kerralla Rahikaisen täytyisi yrittää tätä ehkä hienovaraisemmin. Tai aggressiivisemmin, se voisi olla jotain, mistä Lehto pitäisi.

Määttä, siunattu Määttä, sentään kohautti olkapäitään ja sanoi: ”No voinhan minä tullakin.”

He siis pakkasivat reppuihinsa välttämättömät ja lähtivät matkaan. Kylään oli melkoinen tarpominen ja Rahikainen tiesi sen vievän aikaa kallisarvoisesta keskiviikkopäivästä, mutta hän uskoi pitkän kaavan strategiaan. Määtästä olisi luvassa kolme pistettä ja ne Rahikainen aikoi itselleen kerätä.

”Lehto on tainnut olla sinulle vähän vihainen”, Määttä totesi, kun he olivat riittävän lähellä kylää nähdäkseen sen. Rahikainen vain naurahti.

”Nyt sie oot erehtynyt, sehä o vuan Lehon pojan naama”, hän sanoi leikkisästi.

”Kyllä se nyt hieman normaalia äksymmältä tuntuu”, Määttä sanoi, mutta ei selvästi ollut halukas vänkäämään. ”Ei sun siitä kertoa tartte, huomasin vain.”

”Vähä sitä vahtivuorossa kiusasin”, Rahikainen vähätteli ja vaihtoi puheenaihetta. ”Männääs kahtomaan, jos olisi kylässä vaikka muutama koditon kana.”

Niin he tekivät. Eivät he paljon mitään löytäneet, vain kuivaa leipää ja hieman jauhoja, mutta ne he pakkasivat innokkaina reppuihinsa. Kun he olivat kolunneet muutaman talon, Rahikainen heittäytyi makuulle nurmelle ja sytytti tupakan.

”Tulha sieki Määtän poika vähä makkaileen. Nii on tässä mukava olla.”

Määttä asettui Rahikaisen viereen ja oikaisi itsensä makaamaan. Hän katseli pilviä keskittyneenä jonkin aikaa, mutta kun Rahikaisen tupakka oli melkein lopussa, hän päätti edetä.

”Otakko tuasta jämät?” hän kysyi tarjoten sätkää Määtälle. Tämä hymyili ja poltti sätkän loppuun. Rahikainen kääntyi kyljelleen ja katsoi Määttää hymyillen valloittavasti.

”Miksei myö männä usseemmin kahestaan ryöstöretkille? Nii on mukavaa voan siun kanssa, ku ei tarvi sitä Lehon pojan kiukuttelua kestää”, hän sanoi. Hänen sanojensa motiivina oli vain puoliksi päästä käsiksi kolmeen pisteeseen, aivan tosissaan hän niitä tarkoitti. Määtän kanssa oli mukavaa ja rento meininki, ei Rahikaista haittaisi lähteä reissuun tämän kanssa useamminkin, vaikka luvassa ei olisikaan ruumiillista palkkiota.

Määttä hymähti. ”Näkkööhän sen, ettei me iliman Lehtoa löyvetä kuin muutama surkea leivänkannikka.”

Rahikainen nauroi sillä tavalla, jonka hän tiesi saavan hänen silmänsä tuikkimaan vastustamattomasti. Ilmeisesti se ei jäänyt Määtältä huomaamatta, sillä tämä katsoi Rahikaista kasvoillaan tyynen keskittynyt ilme. Sillä samalla ilmeellä Määttä oli vielä äsken katsonut pilviä, ja nyt Rahikainen tiesi, että hän oli onnistunut voittamaan kaverinsa jakamattoman huomion puolelleen. Hän katseli Määtän kasvoja, noita rauhallisen katseen täyttämiä silmiä ja niitä poskipäitä. Määttä oli komea poika, ainakin riittävän komea Rahikaiselle. Hän hymyili veitikkamaisesti.

Rahikainen ei ollut edes yllättynyt, kun Määttä vastasi suudelmaan, kuin olisi odottanut sitä ja tiennyt tismalleen, miten se tapahtuisi. Määttä ei ollut suudellessaan erityisen vaativa, vaan odotti kaikessa rauhassa, mihin suuntaan Rahikainen suukkoa johdattaisi. Lopulta Rahikainen huomasi itse olevansa se, joka oli suudelman jäljiltä hengästynyt.

”Jospa myö siirryttäisiin sisätiloihin”, hän sanoi ja auttoi herrasmiesmäisesti pienikokoisemman miehen ylös. Määttä kohautti olkapäitään.

”Mikäs siinä, käyhän tuo.”

*

Palatessaan leiriin Määtän kanssa Rahikainen ehti nähdä Salon kompuroivan posket helottaen ulos komentokorsusta. Nuorukainen haroi pörrössä olevia hiuksiaan mallikelpoiseen asentoon ja kohensi kaulustaan näyttäen siltä, että tälle oli tapahtunut juuri jotain tajunnanräjäyttävää. Lammio oli seurannut sotamiestä ovelle ja poltteli tupakkaa. Asiasta tietämätön ei olisi sitä huomannut, mutta Rahikainen näki aivan liian selvästi tämän kasvoilla kareilevan voitonriemuisen hymyn.

Lammio huomasi Rahikaisen ja oli ilmeisesti niin tyytyväinen itseensä, ettei edes moittinut tätä ja Määttää leiristä poistumisesta. Sen sijaan Lammio puhalsi hieman savua keuhkoistaan ja sanoi kuuluvalla äänellä Salon suuntaan, mutta ei tietenkään oikeasti Salolle: ”Sotamies Salo. Menkäähän kiireesti suorittamaan tehtäviänne. Kello tulee kuin varkain kaksitoista.”

Kaksitoista? Mitä bordellia Lammio oli oikein ruvennut korsussaan pyörittämään? Rahikainen ei vilkaissutkaan tuohon keskoseen, vaan käveli Määtän vierellä kohti heidän omaa telttaansa. Määttä vilkaisi Lammiota mietteliäästi ja totesi: ”Neljähän tuo kello vasta on. Mitä sitä nyt niin kamalasti kiirehtimään.”

*

Illemmalla Lammio päätti, että oli tullut hänen aikansa ottaa murskavoitto Rahikaisesta. Kaksitoista pistettä oli paljon, mutta hän halusi tähdätä korkeammalle. Oli tullut aika saada viisi pistettä Vilho Koskelasta. Ei se voinut olla kovin vaikeaa. Samanlaisten sävyisien maalaisjunttien sukat olivat aiemminkin ruvenneet pyörimään jaloissa, kun Lammio oli vain osannut asetella sanansa oikein.

”Vänrikki Koskela!”

Koskela katsoi Lammiota silmiin kuin kysyen, mitä hän oli tällä kertaa tehnyt väärin. Koskela nousi ylös mättäältä, jonka päällä hän oli istunut rupatellen miestensä kanssa, ja katsoi Lammiota odottavasti.

”Te olette tehneet viimeaikoina ensiluokkaista työtä”, Lammio aloitti luoden silmäyksen Koskelan miehiin, jotka tuijottivat Lammiota silmissään tavanomainen vihamielisyys. Se suli kuitenkin hiljalleen kevyeksi ärtymykseksi, kun nämä huomasivat, että Lammio oli tullut kehumaan Koskelaa haukkumisen sijaan. ”Haluaisin tarjota teille tupakan sivummalla.”

”Mikäs nyt minulla tässä”, Koskela sanoi hiljaa. ”Eihän tässä ole mitään tarvinnut tehdä. Ei ole ollut järin ryskettä ja niin hyviä poikia, että tuskin jää itselle mitään tekemistä.”

Lammio ymmärsi, ettei Koskelaa iskettäisi kehumalla. Hän otti pienen sikarilaatikon taskustaan ja tarjosi siitä Koskelalle sitä tupakkaa, jota hän oli kuullut sotamiesten hänen selkänsä takana vihaisesti nimittävän ”parempien herrojen sätkiksi, joita ne imevät ylpeän näköisinä kuin Marskin mulkkua ikään”. Koskela katsoi Lammiota kasvoillaan sitä hämäläistä rauhallisuutta, joka sai varmaan kaikkien konekiväärikomppanian miesten polvet heikoiksi. Ei tietenkään Lammion, mutta muiden.

”Totta kai minä sivummalle tulen”, Koskela sanoi, ”mutta tarjoa tupakka Hietaselle. Hän sitä enemmän osaa arvostaa.”

Hivenen käärmeissään siitä, että joutui heittelemään helmiä sioille, Lammio ojensi yhden tupakan maassa istuvalle Hietaselle. Ei Lammio tietenkään antanut tämän kurotella sitä pesemättömillä käsillään hänen hienosta rasiastaan. Hietanen nauroi ja katseli tupakkaa, kuin se olisi ollut jonkinlainen arvoesine. Koskela melkein hymyili tänne ennen kääntymistään takaisin Lammion puoleen.

”Noh, mennään”, Lammio sanoi kimakasti ja raapaisi oman tupakkansa palamaan. Koskela seurasi häntä. He olivat lähellä Lammion korsua, mutta eivät menneet sisälle.

Lammio veti pitkän henkosen tupakastaan ja kysyi: ”Oletteko voineet hyvin viime aikoina?”

Koskela katsoi häntä pitkään ja kohautti olkapäitään. ”Onhan tässä pärjäilty. Entäs te?”

”Erinomaisesti”, Lammio vastasi maiskutellen vähän huuliaan tupakkansa ympärillä. ”Toivottavasti en ole ollut teille ja joukkueellenne liian ankara. Ymmärrätte kai, että minun on mahdotonta sietää komppanianpäällikkönä miehiltänne tietynlaista käytöstä.”

”Pojat nyt ovan hieman omapäisiä”, Koskela kommentoi sovittelevasti.

”Te olette loputtoman ymmärtäväinen”, Lammio sanoi ja yritti saada sen kuulostamaan kehulta ärsyyntyneen tuhahduksen sijaan. ”Sallisitteko minun ehdottaa jotain?”

”Saahan sitä ehdottaa”, Koskela mutisi katsoen äkkiä Lammiota hieman varautuneesti. Lammion kasvoille piirtyi kuin väkisin muikea hymy.

”Saisinko tarjota teille lasillisen?”

Koskela tuijotti Lammiota.

”Voisimme hieman istua iltaa”, Lammio jatkoi. ”Olemme tähän asti johtaneet joukkoamme esimerkillisesti ja mielestäni ansaitsemme ottaa hetken vain itsellemme.”

Koskelan naamalta ei voinut lukea tämän mielialoja, mutta hetken kuluttua hän kysyi hitaasti, kuin arkaillen: ”Saanko kysyä, mistä oikein on kyse?”

Lammio kohotti kulmakarvojaan. ”Mitä tarkoitatte?”

”Te tiedätte kyllä”, Koskela sanoi huokaisten ja pudisti hieman päätään. ”Kuulin jotain Riitaojalta. Ajattelin, että poika on ymmärtänyt väärin, mutta nyt käyttäytyvät oudosti myös Rokka, Susi, ja tänään Salokaan on tuskin uskaltanut katsoa teihin päin… Minä en teitä tuomitse, mutta haluaisin vain tietää, mistä on kysymys.”

Lammio halusi kirkua.

”Olette ymmärtäneet väärin”, hän sanoi kiireesti ja lähti harppomaan kohti korsua. ”Hyvää yötä.”

*

Rahikainen tarvitsi ne Lehdosta saatavat viisi pistettä ja hän tarvitsi ne nyt. Hän oli saanut illan mittaan vongattua Vanhalalta yhden surullisen nyrkkikyllikin – Vanhala oli hihittelystään huolimatta tehnyt selväksi, että se olisi viimeinen armopala, jonka Rahikainen häneltä saisi -, mutta hän oli yhä viisi pistettä Lammiosta jäljessä. Kenties enemmänkin, jos Lammio oli avannut korsunsa oven monellekin sotamiehelle Salon jälkeen.

Rahikainen mietti, miten hän saisi vedottua Lehtoon niin, että tämä suostuisi hänen kanssaan läheisiin tunnelmiin. Hänen pitäisi ehkä käyttää mystisen näköistä viinapulloa, jonka hän oli läheisestä kylästä onnistunut pikku apulaisekseen evakuoimaan. Kai se Lehdonkin poika hieman sulaisi, kun saisi alkoholia elimistöönsä.

Suunnitelma kariutui alkuunsa, kun Lehto ei millään ollut huoliakseen Rahikaisen tarjoamaa paukkua. Huokaisten hän laittoi pullon takaisin reppuunsa ja katsoi Lehtoa, jonka kanssa he olivat vahtivuorossa toista iltaa putkeen. Lehto ei enää mulkoillut häntä pahasti, joten Rahikainen päätteli tämän jättäneen edellisyön taakseen. Oli siis aika tehdä uusia virheitä.

Rahikainen teki päätöksen turhaa aikailematta, syteen tai saveen, tarttui Lehtoa korvista kiinni ja veti suudelmaan. Alikersantti oli hetken liikkumatta kuin patsas ja Rahikainen oli jo varma siitä, että oli saanut tämän nalkkiin. Hän näykki hieman Lehdon alahuulta ja oli juuri virnistämässä tyytyväisenä vasten tämän suuta, kun Lehto tyrkkäsi hänet kauemmas. Rahikainen ei ehtinyt edes selittämään, kun Lehto jo tarttui kivääriinsä, latasi ja osoitti Rahikaista sillä yrittäen samalla pyyhkiä suutaan hihaansa.

”Hei hei Lehto, rauha”, Rahikainen sanoi mönkien hieman taaksepäin ja nostaen kätensä ylös. ”En mie… Silleen… Tota, se oli vaan vitsi…”

Lehto vain tuijotti häntä silmissään raivoa ja inhoa.

”Huano vitsi… Mie oon pahoillani…” Rahikainen totesi hermostuneesti nauraen. ”Voisiksie laittaa sen asseen pois…”

Lehto laski aseensa hitaasti, mutta murisi sitten matalalla äänellä: ”Painu helvettiin. Minä vartioin yksin vuoron loppuun.”

Rahikainen ei voinut kuin totella.

*

Rahikaisen teki mieli lyödä päätään mäntyyn. Se oli sillä selvä, Lehdolta ei heruisi, ei nyt eikä ikinä. Hyvästi viisi pistettä. Tämänkin ajan hän olisi voinut käyttää siihen, että olisi vokotellut viisi yhden pisteen sotilasta.

”Rahikainen?”

Hän kääntyi säpsähtäen ympäri ja näki Riitaojan, joka katsoi häntä kummastuneena.

”Mitä sinä täällä?” Riitaoja kysyi. ”Minä näin Lehdon yksin vahdis. Onko kaikki iha hyvi?”

Rahikainen mietti vastaustaan hetken ja pelasi lisää aikaa kysymällä: ”Mitäs sie teet ulkon? Mie luulin siun jo nukkuvan.”

”Pahaa unta näin”, Riitaoja vastasi huokaisten. ”Hietanen käski minuu mänee hetkeksi ulos käveleen. Että uskallan sitten män paremmin takas nukkumaan.”

Rahikainen arvaili muiden komppanian miesten lähettäneen Riitaojan ulos siitä yksinkertaisesta syystä, että tällä kesti aina niin kauan nukahtaa herättyään painajaiseen, eikä sitä pyörimistä jaksanut kukaan katsella. Riitaoja ei näyttänyt olevan kovin järkyttyneessä tilassa, mutta kyllähän sen tiesi, että kaikki tuntui pahemmalta, kun yritti nukkua.

”Mutta mikä sinul ja Lehdolla on?” Riitaoja kysyi. ”Oliko hän sinul ilikee?”

Rahikainen venytteli. ”Nooh, ilikee ja ilikee. Taisi olla syy vähä miussakin.”

”Mitä sinä teit?”

Jotenkin noiden silmien vilpitön katse sai Rahikaisen kertomaan totuuden. ”No, mie vähän niinko. Pussasin sitä. Iliman lupaa.”

Riitaoja punastui korviaan myöden ja nielaisi. ”A-ai. M-miksi sinä silleen? Ootko sinä rakastunut siihen?”

”Voi helevetti, en, mie vain halusin…” Rahikainen nauroi, mutta pysäytti itsensä ajoissa. Pelistä ei saanut kertoa muille. ”Mie vain halusin suuella jotakuta. Ku ei oo oikeen riittänyt miulle naista viimepäivinä.”

”Ai”, Riitaoja sanoi hiljaa ja näytti miettivän tätä hetken. ”Miksi sinä juuri Lehtoo?”

No kun minä tarvitsen ne viisi pistettä. ”Se nyt oli siinä.”

Riitaoja nyökkäsi ja näytti hetken miettiväiseltä. Sitten hän painoi päänsä ja mutisi: ”Minäkin oon tässä. Jos minä kelepaan.”

”Täh?” Rahikaisen oli vaikea uskoa korviaan. Riitaojan korvat taas olivat nyt aivan punaiset.

Hän jatkoi hätäisen puolustelevasti: ”En minä, siis, en minä varmaan hyvä ol tai mittää, kun en ol ennen sitä tehnyt, mutta minä voan, kun jos sinä haluut suuella jotakuta, niin minä, tuota…”

”Riitaoja, rauhotu”, Rahikainen nauroi hämmentyneesti. ”Soanko mie oikeesti?”

Riitaoja nyökkäsi. ”Soat.”

Tuon viattomuuden takia Rahikaista melkein hävetti virnistää hurmaavasti Riitaojalle ja kysyä lirkuttelevalla äänellä: ”Soanko mie tehrä ehkä jottai muuta myös?”

Miten monta punaisen sävyä maailmassa oli ja koska Riitaojan kasvot olisivat käyneet ne kaikki läpi? Kuitenkin poika nyökkäsi jälleen. ”Kai sinä… Soat. Jos siis… Jos sinä tahot.”

”Miks?”

”Kyl sen ymmärtää, et sinä haluut… Suuella jotakuta. Ketä tahansa. Ja tehdä… Muutakin”, Riitaoja mumelsi epäselvästi. ”Kyl minä ymmärrän.”

”Ymmärrät? Meiän oma neitsyt ymmärtää, miltä tuntuu olla puutteessa?” Rahikainen virnuili.

Nolostuneesta ilmeestään huolimatta Riitaoja kohautti olkapäitään ja sanoi: ”En minä sitä. Minä voan. Kukaan ei ol halannukkaan minuu moneen kuukauteen. Niin minä ymmärrän, miltä se tuntuu. Ku haluu voan, että joku koskee. Eikä nii välii, kuka.”

Riitaoja näytti olevan valtavan häpeissään siitä, että oli tunnustanut kaipaavansa halausta. Aivan, kuin Rahikainen ei olisi juuri vongannut jotain hieman vähemmän viatonta. Rahikainen tunsi oudon hellyydenpuuskan, joten hän otti Riitaojaa kädestä virnistäen ja sanoi: ”Elä huali. Mie luppaan, et meil jää aikaa halailla tän jälkeen.”

*

Torstaina Rahikainen ja Lammio seisoskelivat leirin reunalla tupakalla katsoen komppaniaa. He keskustelivat keskenään, mutta seisoivat pienen turvavälin päässä toisistaan, etteivät vain herättäisi veljeilyllään epäilyksiä.

”Montakos pistettä olette keränneet?” Lammio kysyi omahyväisenä. Vaikka hänen yrityksensä Koskelan kanssa oli päättynyt nolosti, hänellä oli edelleen kaksitoista pistettä. Rahikainen oli varmaan saanut kerättyä Määtältä pisteet, sen verran hyvissä väleissä he olivat näyttäneet olleen leiriin palatessaan, mutta tuskin sen jälkeen ainakaan paljon enempää. Rahikainen ei ollut pinnannut ainakaan kaikista illan askareistaan ja tämän uhosta huolimatta Lammio ei uskonut, että vahtivuorossa Lehdon kanssa saattoi oikeasti tapahtua mitään.

”Yheksän”, Rahikainen sanoi kuulostaen siltä, ettei ollut ollenkaan huolissaan Lammion kolmen pisteen etumatkasta. Rahikainen virnisti. ”Vanhalalta sain toisen kerran, kun kerta niinkin soa tehrä. Ja Riitaojankin pisteet nappasin pois kuleksimasta. Kuinka huano työ ootte vokottelupuuhissa, kun sen onnistuitte pelästyttämään pois? Minultahan se suarastaan pyysi.”

”Teillä on se etu, että olette samassa ryhmässä”, Lammio mutisi, mutta kyllä häntä syvästi sapetti. ”Ette saaneet alikersantti Lehtoa kuitenkaan myöntyväiseksi?”

”Se jätkä o sekasin ku seinäkello”, Rahikainen hörähti. ”Minä sitä vähän yritin ja heti ampua meinasi miut. Ei siltä irtoa kenellekään.”

”Se, ettei häneltä, hmmh, ‘irtoa’ teille, ei tarkoita, ettei kenellekään”, Lammio huomautti. ”Teillä on suuret luulot itsestänne, mutta kaikki eivät jaa harhaisia mielikuvianne.”

”Herra o hyvä ja todistaa”, Rahikainen sanoi haastavasti. ”Mee itte paneen sitä alikessua, jos se niin helppoa on.”

Lammio tuhahti ja imeskeli tupakkaansa.

*

”Hietanen, arvaas, mitä minulla on täällä repussa.”

Rahikainen hölskytteli viinapulloa, josta oli yrittänyt eilen tarjota Lehdolle. Hän ja Hietanen olivat tänään vahtivuorossa. Jos Rahikaiselle normaalisti annettaisiin näin monta vahtivuoroa peräkkäin, hän olisi pinnannut vähintään yhdestä, mutta nyt hänellä oli sentään selkeä syy hoitaa hommansa.

Rahikainen oli tyytyväinen siihen, että hän oli päivällä onnistunut tarjoamaan Salolle nopean suihinoton ja tämän jälkeen narrannut Sihvosen kanssaan tyhjään telttaan. Suurin onnistuminen oli varmaan kuitenkin ollut se, kuinka Rahikainen oli onnistunut vikittelemään Kariluotoa sen verran hurmaavasti, että perjantaina tältä saattaisi jopa herua. Ellei Lammio ollut saanut iltaan mennessä montaa uutta osumaa, Rahikainen pääsisi Hietasen kanssa painimalla paitsi tasoittamaan, myös painamaan kaksi pistettä tämän ohi.

”Älä viitti, Rahikaine”, Hietanen ärähti turhautuneena. ”Kyl mää vähemmälki ymmärrän, et sää aijot täälä vaa tissutella sillä välin, ku mää seisosi vahis.”

”Eeenhän minä sellaista, vanha veikko”, Rahikainen kielsi, ruuvasi korkin auki ja ojensi pullon Hietaselle. ”Herra o hyvä vuan. Hyvvää varmasti on, vaikken olekkaan ees maistanu viälä.”

”Ohhoh, mikäs Rahikaise pojal nyt tul. Mää ole mahrottoma hämmästynt”, Hietanen sanoi teeskennellen hämmästystä, mutta otti kuitenkin pullon vastaan ja kulautti siitä reippaan huikan kurkkuunsa. Hietanen irvisti ja ojensi pulloa takaisin Rahikaista kohti. ”Hyvää on, kelpaa juod.”

Rahikainen otti pullon vastaan ja hörppäsi itsekin. Ei viina oikeastaan kovin hyvää ollut, mutta hän ja Hietanen olivat sotilaspoikia, ja sotilaspojan suussa mikä tahansa alkoholipitoinen juoma maistui mannalta.

”Arvaa, millattii mä oon kuullu täs viimepäivin”, Hietanen sanoi nauraen itsekseen. ”Sää oot kuulemma käyny miestä läpi aika ahkeraan. Hitto sää oot sonni, Rahikaine. Sää sit panet mitä vaa, ku vaa pysähtyy riittävän pitkäksi aikaa paikalleen.”

”Ei käy kieltäminen”, Rahikainen totesi ja kohautti olkapäitään. Hänen oli turha selitellä Hietaselle. Tämä ei varmasti nähnyt Rahikaisen merkillisessä panomaratonissa mitään outoa. Sellainen poika Rahikainen Hietasen mielestä oli, ja eihän tämä väärässä ollut.

He joivat hetken rauhassa muka vahtien puskia ryssien varalta, mutta todellisuudessa Hietanen tuijotti pilvettömällä taivaalla tuikkivia tähtiä ja Rahikainen tuijotti Hietasta. Lopulta hän ruuvasi pullon korkin kiinni ja siirtyi lähemmäs vanhempaa miestä. Tällä kertaa hän hoitaisi tämän oikein.

”Ootkos sie koskaan miästä koittanu?” Rahikainen kysyi virnuillen typerästi, kuin olisi esittänyt täysin järjettömän kysymyksen vailla taka-ajatuksia. Hietanen hymähti.

”En mää ny nii hirviäst. Laitonta kun on. Ja kyllähän mää niistä naisistakin.”

”Naisistakin?” Rahikainen toisti huvittuneena.

”Sää ny olet viimine ketale, joka mua saa ruvet arvosteleen mieltymyksistä”, Hietanen tuhahti. Rahikainen vain virnisti ja siirtyi vieläkin lähemmäs.

”No mutta. Miun miäskierros ei ol iha valamis viä”, Rahikainen sanoi flirtin läpikostuttamalla äänellä ja kohotti kulmiaan merkitsevästi. ”Parhaat palat viä puuttuu.”

”Koskela tais jo men nukkumaan”, Hietanen totesi kuivasti, mutta pälyili silti Rahikaisen silmiä, kuin ei olisi uskaltanut katsoa niihin suoraan. Aivan, kuin Hietanen olisi pelännyt kivettyvänsä, tai kenties ihastuvansa. Eihän se turha pelko ollut, Rahikainen sen kaikesta vaatimattomuudestaan huolimatta myönsi.

”Koskelaa en miekään taija saaha koadettua”, Rahikainen nauroi painaen otsaansa Hietasen olkapäähän, ”vaikka niin mie toivosin.”

Rahikainen nosti katseensa ja kalasteli Hietasen katsetta. Rahikainen vilkuili ystäväänsä silmäripsiensä alta kuin kaino tyttö, joka halusi pojan lähtevän saatille, muttei kehdannut ehdottaa.

”Älä sää vaan mua yritä”, Hietanen sanoi ja pudisti päätään. ”Mää en tohon kelkkaa lähr. Sää oon nii vänkyrälle vääntyny mies, Rahikainen, ettei susta saa selkko, ja mää en sua lähr selvittämään.”

”En mie semmosii pyyä”, Rahikainen sanoi viattomasti. ”Anna ny ees suukko, ku miäles tekköö.”

Hietanen pyöritteli silmiään.

”Anna suukko”, Rahikainen toisti kuin kiukutteleva lapsi ja pani huulensa törrölle. ”Suukko, suukko.”

”Älä jankuta.”

”Suukko, suukko, anna mulle suukko”, Rahikainen lauleskeli, kunnes lopulta Hietanen tarttui häntä kauluksesta ja mojautti tämän huulille pitkän ja syvän pusun. Tarkoitus oli ollut ilmeisesti hämmentää Rahikainen hiljaiseksi, mutta Hietasen olisi jo pitänyt tietää, ettei sellainen Rahikaiseen toiminut. Hän virnisti Hietasen suuta vasten ja muutti pusun hetkessä suudelmaksi ja siitä täysikasvuiseksi kielisuudelmaksi. Hietanen ei kuitenkaan lopulta näyttänyt olevan milläänsäkään. Ilmeisesti se ”naisistakin” oli tosiaan tarkoittanut jotain.

”Voi nyt jumalaut Rahikainen”, Hietanen nauroi Rahikaisen siirtyessä tämän kaulan kimppuun. ”Sää oot kyl kans iha omaa luokkaas.”

*

Neljätoista pistettä, hän oli saanut Lammion vihdoin kiinni. Rahikainen virnisteli kävellessään Lammion korsun suunnalle. Hetken makoiltuaan Rahikaisen kanssa tämän manttelin päällä Hietanen oli nimittäin tyrkännyt tätä ja komentanut kiertelemään hieman alueella. ”Välillä niit kauhian kuulusii asiallisia hommia myös.” Rahikainen oli lähtenyt matkaan iloisesti hyräillen.

Lammion korsusta kompastui äkkiä mies, jonka Rahikainen tunnisti Lehdoksi. Rahikainen piiloutui puun taakse ja tarkkaili ryhmänjohtajaansa, joka tavallisen yrmeä, mutta silti jotenkin oudon kiihtynyt ilme kasvoillaan tarpoi äkkiä nukkumateltalle. Mitä ihmettä Lehto oli täällä toimittanut?

Rahikainen sai nopeasti vastauksen, kun Lammio ilmestyi korsun ovelle pyyhkien veristä nenäänsä valkeaan nenäliinaan. Rahikainen purskahti nauruun.

”Ei tainnu sinuu Lehon pojan kanssa onnistaa”, hän ilkkui Lammiolle puun takaa. Jostain syystä luutnantin kasvot eivät venähtäneet happamaan ilmeeseen, vaan tämä hymyili alentuvasti palaten sisään korsuun. Rahikainen ei ymmärtänyt tuon hymyn tarkoitusta, mutta ei hän sitä sen kummemmin ajatellutkaan, sillä voitonriemu oli päällimmäisenä hänen mielessään.

Vasta perjantaiaamuna asia valkeni Rahikaiselle. Lehdon kaulassa oli sinipunertava, pyören mallinen mustelma, jonka hän peitti nolostuneen näköisenä heti, kun Koskela rykäisten koputti omaa kaulaansa katsoen Lehtoa silmiin merkitsevästi. Rahikainen oli kuitenkin ehtinyt nähdä sen ja kirota mielessään.

Se perkeleen kuovi oli ehkä saanut Lehdolta turpaansa, mutta oli näemmä saanut myös ne viisi pistettä.

*

Lahtisen avulla Rahikainen pääsisi tasoihin.

Pelin tilanne oli 17-14 Lammion hyväksi ja oli jo perjantai. Rahikainen ei siis vielä ainakaan yrittäisi Kariluodolta epävarmaa neljää pistettä, vaan tähtäisi hieman helpompaan maaliin. Rahikainen oli ajatellut, että jos hän vetoaisi jopa Lahtisen umpikommunistisessa sielussa uinuvaan inhimilliseen turhamaisuuteen, hän saisi ne tästä luvatut kolme pistettä alta aikayksikön.

Teltassa ei ollut ollut muita, kun Rahikainen oli käynyt makoilemaan Lahtisen viereen tämän lueskellessa jotain tappavan tylsän näköistä tietokirjaa ja ruvennut kyselemään tältä kysymyksiä. Aluksi Lahtisen vastaukset olivat olleet lyhyitä ja tylyjä, kuin hän olisi ajatellut tämän taas olevan jonkinlaista pilkkaa hänen arvoistaan. Rahikainen yritti vedota tämän itsetuntoon kommentoimalla, kuinka viisaalta Lahtinen kuulosti puhuessaan ja kuinka selkeästi hän asiansa ilmaisi, mutta Lahtinen otti sen tietenkin sarkasmina. Siispä Rahikainen vaihtoi strategiaa ja rupesi kehumaan Lahtisen arvomaailmaa. Ja sehän tepsi kuin häkä. Mitä enemmän Rahikainen kommentoi Lahtisen puheisiin ”hei, mutta tuohan kuulostaa järkevältä” tai ”miksi mie en ol koskaa ennen sitä noin ajatellu”, sitä enemmän Lahtinen tuntui lämpenevän.

”Kapitalismi tekee ihmisistä itsekkäitä”, Lahtinen selitti selvästi innostuneena aiheestaan. ”Ajatellaan, ettei kommunismi voi toimia, koska ihmiset ovat luonnostaan kilpailuhenkisiä, mutta jos meiltä poistettaisiin järjestelmä, joka vaatii toisten ihmisten tallaamista elinehtona, myös ihminen olisi erilainen.”

”Meinaatko sie, ettei ihminen sitten muka hakis omaa etuaan?” Rahikainen kysyi ja päätti kokeilla jäätä pienellä vitsillä: ”Ehkei se ihimine ol luannostaan kilpailuhenkinen, mutta onhan niitä luantasia kauppamiähiä, kuten mie.”

Lahtinen nauroi. Napakymppi.

”No saattaahan se olla niin, että sut on kapitalismi jo täysin pilannut”, Lahtinen totesi pilke silmäkulmassa. ”Mutta se oli mun pointti, että ei olis pilannut, jos sitä ei olisi.”

”Kylähän tuo järkeen käyp”, Rahikainen pohti ja katsoi Lahtista silmiin sanoen kevyellä äänellä, jos Lahtinen ei vastaisikaan sopivalla tavalla ja homma täytyisi lyödä leikiksi: ”Sie et kyllä koskaan oo näyttäny noin kuumalta, ku sie näytät puhuessas viisaita.”

Lahtinen nauroi jälleen, mutta tällä kertaa hieman epävarmasti. ”Älä ny, Rahikainen.”

”Eiku oikeesti”, Rahikainen sanoi. ”Puhu ny viä, ni miulla varmaan ruppee seisomaan.”

”No yäk”, Lahtinen kommentoi, mutta kuitenkin puhui vielä. Rahikainen siirtyi lähemmäs ja kuunteli. Hän oli valehdellut vain puoliksi, asiaansa vihkiytyneessä Lahtisessa puhumassa milloin mistäkin oli tosiaan jotain oudon vetovoimaista, joten Rahikainen kuunteli herkeämättä. Ja sitten tapahtui jotain muutakin.

Rahikaista ei koskaan ennen oltu valistettu evoluutioteoriasta peuhaamisen aikana, mutta oli sekin kyllä kokemus itsessään.

*

Rahikainen käveli leirin reunalla istuskelevan Koskelan luo ja aloitti leikkisällä äänensävyllä: ”Koskela kuule…”

”Ei käy, Rahikainen.”

Rahikainen hätkähti suoraa kieltoa. Koskela ei kuulostanut tylyltä, mutta ei tämä yleensä tyrmännyt Rahikaisenkaan ideoita suoralta kädeltä. ”Sie et anna miun ees kysyä.”

”Minä en tiedä, mitä peliä te Lammion kanssa pelaatte”, Koskela sanoi huokaisten. ”Mutta minä en lähde siihen mukaan. Pusun voit saada poskelle, et enempää.”

”Ei meillä mitään peliä…” Rahikainen yritti selittää, mutta hänen äänensä muuttui onnettomaksi piipitykseksi Koskelan tietävän katseen alla. Rahikainen oli taitava manipuloimaan ja oli hän joskus saanut Koskelankin suostuteltua ties mihin, mutta jotenkin valehteleminen vasten tämän kasvoja kuulosti mahdottomalta ajatukselta. Rahikainen katsoi kenkiään ja mutisi: ”Piäntä peliä vaan. Ku minä nii halusin antaa sille kuoville opetuksen.” ”Ei taida kuitenkaan olla oikein käyttää kavereita pelinappuloina”, Koskela sanoi rauhallisesti, kuin olisi itsekin pohdiskellut tätä moraalista kysymystä.

”Ehkei se olekaan”, Rahikainen nurkui, ”mutta eihän tässä kellekää mitää pahaa tehdä. Hyvvää hyvvyyttämme tuodaan iloa komppanian elämään.”

”Siltikin. Tuollainen voisi olla hyvä lopettaa, ennen kuin jotakuta sattuu”, Koskela virkkoi. Rahikaisen teki mieli väittää vastaa, mutta tietenkin hän tiesi, että lopulta hän tottelisi. Kyseessä oli kuitenkin Koskela, eikä Rahikainen halunnut Koskelan olevan häneen pettynyt. Perhana. Hän kun oli ollut niin lähellä sen Kariluodonkin iskemistä. Ehkä hän voisi jatkaa projektiaan pelin ulkopuolella.

Rahikainen huokaisi turhautuneena, mutta kokosi sitten itsensä ja kysyi: ”Voinko mie kuitenkin saaha sen pusun?”

*

Lammio ei voinut uskoa korviaan, kun Rahikainen tuli hänen luokseen perjantai-iltana ja sanoi, että heidän pitäisi lopettaa pelinsä.

Lammiota ei ollut sinä päivänä lykästänyt sotilaiden kanssa, mutta hänen mielensä oli yhä kepeänä Lehdon jäljiltä. Mokoma nulikka oli täräyttänyt häntä nenään, mutta olipa myös vastannut hänen vihaiseen suudelmaansa, joka oli varmaan hieman maistunut vereltä. Inhottavaa ja likaista koko touhu oli ollut ja Lammion nenää oli jomottanut ikävästi, mutta ei hän olisi Lehdon kaltaiselta vähempää odottanutkaan. Sitä paitsi, mitä mies ei viiden pisteen tähden kärsisi.

”Miksi nyt?” Lammio kysyi ärtyneenä. ”Pelkäättekö, ettette jaksa loppuun asti? Loppuuko mieskuntonne?”

Rahikainen pudisti päätään ja sanoi: ”Koskela tietää. Lopetetaan.”

”Koskela tietää”, Lammio tuhahti, mutta ymmärsi itsekin, etteivät he voineet enää jatkaa. Rahikaisen rahkeet eivät riittäisi Koskelaa vastaan asettumiseen, eikä tekisi Lammion auktoriteetille hyvää, jos yksi joukkueenjohtajista tietäisi hänen jatkavan tällaista peliä, vaikka oli saanut selvän kehotuksen lopettaa.

”Selvä on”, Lammio ärähti kimakasti. ”Voimme varmaan olla yhtä mieltä siitä, että kyseessä oli tasapeli. Valitettavasti.”

”Ei ihan”, Rahikainen totesi virneen hiipiessä hänen kasvoilleen. ”Koskela pussas minnuu poskelle.”

”Onnittelut”, Lammio sanoi pyöräyttäen silmiään. ”Säännöissämme puhuimme muistaakseni jostain muusta, kuin 'pussaamisesta’.”

”Sie et ny ymmärrä. Koskela on viien pisteen mies ja syystä”, Rahikainen huokaisi liioitellun haaveksivasti. ”Kun se pussas minuu, mie luulin, et miun polvet pettää.”

Lammio ei tosiaan ollut yksi niistä miehistä, jotka kaihosivat Koskelan perään, mutta silti hänen hampaansa kirskahtivat vihaisesti. Lammio lähetti Rahikaisen matkoihinsa katkerana. Kai se mokoma sitten oli henkinen voittaja.

*

”Mitäs sie Rahikainen kirjottelet sin siu vihkosees?” Rokka kysyi, kun konekiväärikomppania oli panemassa maate perjantai-iltana. Rahikainen virnisti vinosti.

”Lemmenloruja”, hän sanoi. Hän oli päättänyt, että yrittäisi pelin päättymisestä huolimatta vielä Kariluotoa ihan näin kokeilumielessä, ja mikä muka voisi tepsiä siihen herraspoikaan runoutta paremmin.

”An mää katon”, Hietanen sanoi ja nappasi kirjoituslehtiön Rahikaisen kädestä. Rahikainen virnuili Hietasen lukiessa runon ääneen koko teltan tirskuessa. Siinähän yrittäisivät pilkata häntä, kyllä Rahikainen tiesi, millaiset runot tepsivät naisiin. Ja miehiin.

”'Sinun silmiesi tuleen minä heittäydyn, sinun huuliltasi juon makeinta mahlaa’”, Hietanen luki eläytyen ja irvisti.

”Khihihiii… Mahlaa huulilla…” Vanhala kommentoi.

Hietanen pudisti päätään ja sanoi: ”Tää o hirveää, Rahikainen. Onk nää kaik tämmösii?”

Rahikainen ei ehtinyt estelemään, kun Hietanen jo alkoi selailla vihkoa läpi naureskellen.

”Hei, anna se ny takas…”

”Äl ny ku mää etin meille hyvää iltasatua.”

Hietanen osui sille sivulle, jolle Rahikainen oli pelännyt tämän vielä osuvan. Rahikainen ei kestänyt katsoa, kun Hietanen luki.

”'Pisteet’, ja alla meiän kakkien nimet… Monta sivua… Ja mikkä nää lainkaa o, säännöt?” Hietanen naureskeli, kunnes luki sääntöjä hetken. Silloin hän laski vihon syliinsä ja hieroi ohimoitaan, kuin vihon sisältö olisi aiheuttanut hänelle päänsäryn. ”Jumalauti, Rahikainen.”

”Se oli kuovin idea! Ja myö lopetettiin se jo!” Rahikainen yritti selittää, kun Rokka jo ehti nappaamaan vihon Hietasen sylistä. Vanhempi mies pudisteli päätään nauraen.

”Vaaai, et silviisii, nythä mie ymmärrän… Mutta mikäs juttu tämä o, jot Tassust saapi voa kaksi pistettä? Kyllä siitä ja miust yhtä paljon kuuluu saaha.”

Vihko alkoi kiertää ympäri telttaa. Rahikainen oli normaalisti melko hävytön ihminen, mutta nyt hän halusi vajota maan alle. Teltasta kuului erilaisia huudahduksia, jotkut olivat kauhuissaan koko pelin olemassaolosta, toiset taas heistä saatavasta alhaisesta pistemäärästä. Jopa Lehto vilkaisi vihkoa syrjäsilmällä ja tuhahti huomatessaan olevansa viiden pisteen arvoinen. 

Kaikki eivät kuitenkaan ilmeisesti olleet vihaisia. Lahtinen oli näemmä iloinen, että oli auttanut hankkimaan kolme pistettä Lammiota vastaan. Määttä vain pudisti päätään huvittuneena.

”Vaik me ollaa kaik ny iha kauhian järkyttyneitä”, Hietanen totesi katsoen Rahikaista. ”Tärkeint ny olis saada tietä… Voitiks sää ees?”

”Tasapeli”, Rahikainen vastasi myrtyneenä. Hietanen huokaisi.

”Jumalauta, Rahikainen. Olisit kertonu meil heti. Luuleksää, et me oltas annettu kuovin voittaa sua vastaan tämmöses kisas?”

”Pistän muistiin ensi kertaa varten”, Rahikainen ärähti ja laittoi kätensä puuskaan. “Mutta kyllä mie sentäs sain Koskelalta pusun poskelle, kuovi ei.”

Ilkkuminen ja huudahtelu keskeytyi, kun kaikki katsoivat Koskelaa, joka kohautti olkapäitään. Sitten katseet palasivat Rahikaiseen.

“Sää sen kisan voitit”, Hietanen totesi muiden nyökytellessä.

*** ***

#hävettää ihan vähän #tästä tuli liian pitkä #toivottavasti joku nauttii #tuntematon sotilas #rahikainen #lammio #suomeksi #nää murteet heittelee niin #kun huomaat vasta postattuasi muutaman asiavirheen #korjaan vielä mutta antaa nyt vielä olla

[kapitaali]

Synteettisestä eriarvoisuudesta oikean elämän tasa-arvoon

First Mondaylla on varsin hieno erikoisnumero joka keskittyy pääosin siihen mitä me kutsumme Vertaishallinnoksi, sekä myös pelimaailmojen hallintaan sunnattu fokus.

Eräs huomioni saanut artikkeli oli Edward Castronovan mielipide synteettisestä eriarvoisuudesta virtuaalimaailmoissa, joita hän nimittää ‘synteettisiksi maailmoiksi’. Hänen mukaansa pelaajien dominantti mentaliteetti on neoliberaali, koska he hyväksyvät lopputulemien eriarvoisuuden kunhan mahdollisuudet ovat samat.

Hän kuvaa tilannetta aluksi:

“Lähes kaikissa monen käyttäjän ympäristöissä internetissä tavalliset käyttäjät luovat suurimman osan kulutetusta viihteestä. Designien jatkumo aloittaa aina käyttäjän luomisprosessin alusta suuremmassa tai vähemmässä määrin. Useimmissa maailmoissa käyttäjät saavat kompensaatiota vaivoistaan jollain tavoin: mainetta, vaikutusvaltaa, valtaa, kunniaa, tavaroita, virtuaalirahaa, todellista rahaa jne. Jos me keskitymme puhtaasti materiaaliseen kompensaatioon, hyödyt ovat melkein aina erittäin eriarvoisesti jakautuneita kahdella toisistaan erottuvalla tavalla.

Ensinnäkin, käyttäjien yhteenlaskettu kokonaisvarallisuus on dramaattisesti, melkein aina henkeäsalpaavan eriarvoinen. Joillain käyttäjillä on miljoonia ja miljoonia kultaa ja tavaroita, jotka kiiltävät kuin kromi. Toisilla käyttäjillä ei ole yhtään rahaa ja varusteet ovat vanhoja rättejä.

Toiseksi, käyttäjien varallisuuden kasvu tuntia tai tehtyä työn yksikköä kohden on myös eriarvoinen, vaikka vähemmän dramaattisesti.

Viittaan ensimmäiseen “varallisuuseroina” ja jälkimmäiseen “tuloeroina”. Molemmat ovat olleet merkittävässä ja omassa roolissaan keskustelussa yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta viimeisen 400 vuoden ajan. Suurimmat yhteiskuntajännitteet, vuosina 1789-1945, esiintyivät kun suuri määrä varallisuutta oli vain muutaman hallussa, ja monilla miljoonilla ei ollut mitään varallisuutta. Samaan aikaan palkat (joita voidaan tässä pitää varallisuuden kasvuna yhden tunnin vaivannäköä kohden, ei palkkatyönä) olivat varsin suuret muutamilla, ja varsin pienet lähes kaikilla muilla. Lisäksi varallisuuden ja palkkojen jakautuminen oli karkeasti kiinni henkilökohtaisista ominaisuuksista, joita voitaisiin kuvata “hyveellisinä”. Todellakin, iso osa järjestelmädebatista pyöri kysymysten ympärillä siitä olivatko korkea-arvoiset ja vauraat ansainneet varallisuutensa ja palkkionsa. Yhteiskunnallinen ja taloudellinen poliittinen reformi pyrki siirtämään taloutta enemmän kohti havaitun meritokratian suuntaan; erilaiset “odottamattomat hyödyt” muuttuivat erityisen verotettaviksi; “työtätekeville köyhille” annettiin suuria subventioita; vanhan iän sattumaa (sattuma?) varten, työläisiä kannustettiin liittymään eläkejärjestelmiin, joita pidettiin vakuutuksena. Samaan aikaan talouden itsensä alkaessa palkita osaamista enemmän ja enemmän, laajalti saatavilla oleva koulutus mahdollisti ihmisten enemmän kuin koskaan aiemmin sanoa että heillä menee hyvin koska he olivat ansainneet sen, itseään kehittämällä. Samaan aikaan suuria omaisuuksia hajotettiin ja varallisuuden perimisestä tuli vähemmän määräävä tekijä elämän suunnalle. Se tapa jolla varallisuus ja tulot ansaittiin oikeassa elämässä liittyi enemmän perinteisiin jälkiruokakäsitteisiin tänä aikana.

Tätä kulttuuripoliittista taustaa vasten käyttäjien asenteet varallisuutta ja palkan eriarvoisuutta kohtaan nykyajan synteettisissä talouksissa ovat valaisevia. Henkeäsalpaava varallisuuden eriarvoisuus näissä paikoissa jää vaille minkäänlaista kommenttia. Rikkaat ovat onnellisia, köyhät ovat onnellisia, kaikki ovat onnellisia! Siitä ei kuule yhtäkään valitusta. Näin talouspoliittinen dynamiikksa, joka joskus on kukistanut kuninkaita ja keisareita, ei ole minkäänlainen poliittinen voima nykymaailman synteettisissä maailmoissa. Omituista.

Palkan eriarvoisuus, kuitenkin on yksi kaikkein kuumimmista puheenaiheista. Ei kulu päivääkään ilman ettei joku valita siitä miten hänen ammattinsa maailmassa, oli se sitten velho tai hitsaaja, on kaamean epäreilusti kompensoitu suhteessa kaikkiin muihin ammatteihin. Keskustelupalstat syttyvät liekkeihin aina kun pienikin muutos tehdään kenenkään kykyyn ansaita. Ääritapauksissa mielenosoituksia syntyy online-tilaan. Vihaiset soturit kerääntyvät Ironforgen porteille ja heidän verkkoa kuormittavan käyttäytymisensä avulla lähettävät palvelimen (“koko maailman!”) tuhoonsa. Jedi-ritarit kasaantuvat kaupungintalolle Corelia-planeetalla ja yrittävät samaa, mutta kas, Keisarin agentit, tarkoitan siis pelin kehittäjät, saapuvat ja alkavat ampua joukkoihin, tarkoitan siis teleportata pelihahmoja avaruuteen. Turhaan! Kansa jatkaa rynnimistään maailman tuhoon! Vallankumous! Vallankumous!

Kaikki tämä pienestä muutoksesta tiettyjen käyttäjien kyvyssä tappaa hirviö ja saada sen saalis.

Pelaajien ääni on täten epäilemättä neoliberaali:

“Kansalla synteettisissä maailmoissa on äänensä, ja he käyttävät sitä ilmaisemaan mielipiteitään eriarvoisuudesta ja talouspolitiikasta.

Ja, kuten mainittua, tämä ääni väkivaltaisesti ärähtää palkkaeroista mutta ei sano mitään varallisuuseroista. Mitä oikein tapahtuu? Miten tämä liittyy yhteiskuntakysymyksen historiaan?

Mielestäni selitys on varsin yksinkertainen: nämä asenteet ovat yhdenmukaisia neoliberaalin ansaitsevuusteorian kanssa, ja mahdollisesti se on kaikkein laajimmalti yhteinen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kansa meidän astuessamme 2000-luvulle. Karkeasti kuvaisin neoliberaalia teoriaa seuraavasti: jos kaikille annetaan samat mahdollisuudet tehdä asioita, ja heidät altistetaan ainoastaan pinnallisille, hallittaville riskeille, se että osa ihmisistä päätyy superrikkaiksi ja osa ei on OK. Ihmisten oletetaan olevan oman hyvinvointinsa luotettavia toimijoita ja näin mikä tahansa heidän oikeudenmukaisissa olosuhteissa valitsemansa ero akkumulaatiossa ei ole edes kommentin arvoinen. Olivat ihmiset sitten onnellisia tai eivät lopputulosten suhteen, heillä ei ole Valtiolle vastaansanomista.”

Kuitenkin se mikä on kiinnostavaa on, että ottaen huomioon sen että pelaajilla on ääni ja täten valtaa, he armottovasti vaativat mahdollisuuksien tasa-arvoa, jotain mitä he eivät kykene tekemään omassa rikkinäisissä oikean elämän demokratioissamme.

Tämä on kiinnostava polku emansipatoriseen politiikkaan, voinemme todeta.

Edward Castronova:

“Synteettisissä talouksissa ainoa mistä ihmiset pitävät kiinni on tasapainossa olevat mahdollisuudet. Mikä tahansa myöhempi eriarvoinen lopputulema, joka on käytännössä huomattavissa melkein kaikissa peleissä, ei näytä herättävän mitään vihaa. Kuitenkin pieninkin epätasapaino kisan lähtöviivoissa muuttuu välittömästi dramaattisen ja kuumana käyvän debatin kohteeksi. Sen implikaatio on, että joko ihmiset yleensä eivät välitä lopputuloksista niin kauan kun he tietävät mahdollisuuksien allokoitavan reilusti, tai että näitä pelejä pelaavat ihmiset, ainoastaan, preferoivat vain tiettyä politiikkaa.”

Lähde:

https://blog.p2pfoundation.net/from-synthetic-inequality-to-real-world-equality/2008/04/02

https://kapitaali.com/synteettisesta-eriarvoisuudesta-oikean-elaman-tasa-arvoon/

#eriarvoisuus #taloudellinen eriarvoisuus #talouspolitiikka #tasa-arvo

[aapoblr-blog]

2.5 Sisältömarkkinoinnin soturit, Matti Nykänen ja Sara Sieppi

Sain toimeksiantajaltani väestöliitolta tehtäväksi tuottaa heille tehokkaasti asiakas ryhmiä tavoittavaa sisältömarkkinointia. Sisältömarkkinointia voidaan lähestyä nelikentän avulla, johon sisältyy hyödyllistä sisältöä, viihdyttävää sisältöä, inspiroivaa sisältöä ja vakuuttavaa sisältöä. Näiden kaikkien kohtien tarkoitus on hankkia uusia asiakkaita, sekä sitouttaa nykyisiä asiakkaita pysymään toimeksiantajani asiakkaina. Mitä yllättävämpää, viihdyttävämpää tai hyödyllisempää sisältö on, sitä mieluummin kohderyhmän edustajat levittävät ja suosittelevat sitä keskinäisessä kanssakäymisessään. Sisältömarkkinoinnissa pyritään tuottamaan tai välittämään kohderyhmään kuuluville heitä kulloinkin kiinnostavaa sisältöä, kuten käyttövinkkejä ja neuvontaa.

Päätin toteuttaa väestöliitolle tapahtuman, mikä paketoi yhdeksi kokonaisuudeksi kaikki sisältömarkkinoinnin osa-alueet. Koska väestöliiton palveluihin kuuluu seksuaalineuvonta ja erilaiset palvelut sinkuille, valitsin kohderyhmäksi Suomen poikamiehet ja peräkamarinpojat. Tapahtuman inspiroivina tekijöinä toimivat julkisuudenhenkilöt Sara Sieppi, sekä Matti Nykänen. Valitsin Saran tehtävään siksi, koska hän on ainakin joidenkin mielestä ja joillakin mittareilla mitattuna elämänmuoto, joka saattaa inspiroida poikamiehiä aktivoitumaan ottamaan osaa tapahtumaan. Matin valitsin tapahtumaan viihdyttäjän roolissa ja hän pääsee esittelemään uskomattomia laulajan kykyjään poikamiehille esiintymislavalta käsin. Lisäksi peräkamarin pojat pystyvät samaistumaan Nykäseen henkilönä. Merviä tapahtumaan ei kuitenkaan kutsuta, tapahtuman luonteesta johtuen. Matti ei myöskään saa antaa poikamiehille vinkkejä heidän tulevia avioliittojaan varten, sillä ne eivät varmastikaan olisi väestöliiton sertifioimia. Koska tuotantoyhtiölläni on käytössään pohjaton kassa ja loputtomat resurssit, ei näiden kahden inspiroijan houkuttelu tapahtumaan tuota vaikeuksia. Tapahtumaa myös mainostetaan lakkaamatta kaikissa Jcdecauxin platformeilla. Myös väestöliiton facebook sivut kertovat tapahtumasta.

Tapahtumassa kaikki Suomen poikamiehet ja peräkamarinpojat kuljetetaan linja-autoilla, autoilla, pakettiautoilla ja lentokoneilla Helsingin keskustaan. Innokkaimmat saapuvat Saran nimen kuultuaan tapahtumaan varmasti jalkaisinkin. Ja vaikka tapahtumassa ei ole tarkoitus tuomita ketään, niin tapahtuman alku järjestetään tuomiokirkon edustalla. Vatikaanissa kastettu Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on myös antanut tapahtumalle siunauksensa, joten tapahtuman järjestämiselle ei ole estettä. Valkoinen kirkko on siis valmiina ottamaan lämpimään syleilyynsä satapäisen poikamies joukkion.

Tapahtuman aluksi järjestetään leikkimielinen hippa, jossa Matti Nykänen jahtaa kaalimato kädessään Sara Sieppiä. Tämän on tarkoitus osittain näyttää poikamiehille, miten naista ei kuulu lähestyä. Tämän jälkeen kaikki halukkaat poikamiehet saavat vuorollaan jahdata Sieppiä. Kaikki ketkä saavat Siepin kiinni hipassa, saavat häneltä henkilökohtaista opastusta ehkäisyvälineiden oikeaoppisesta käytöstä. Onhan väestöliiton yksi tehtävistä antaa poikamiehille seksuaalivalistusta. Lisäksi ne peräkamarinpojat jotka saavat Siepin kiinni nopeimmassa ajassa, ovat oikeutettuja Saran snapchat-kaveruuteen vuodeksi. Tämän kaltainen leikkimielinen kilvoittelu sijoittuu sisältömarkkinoinnin osalta viihdyttävään sisältöön, jossa väestöliiton potentiaalisia asiakkaita johdatellaan huomaamatta väestöliiton palvelujen pariin. Kohta jossa Sara antaa poikamiehille henkilökohtaista avustusta, sijoittuu sisältömarkkinoinnin osalta hyödylliseen sisältöön. Kaikki sisältö esitetään väestöliiton opettavaisen materiaalin kera. Lisäksi Matti ja Sara kannustavat inspiroivasti poikamiehiä tutustumaan väestöliiton palveluihin. Kokonaisuutena tapahtuma sijoittuu sisältömarkkinoinnin nelikentässä inspiroivan ja vakuuttavan sisällön välimaastoon.

Seuraavaksi Nykänen opastaa poikamiehiä lataamaan puhelimiinsa tinder-sovelluksen. Sillä sinkkujen elämänlaadun parantaminen on yksi väestöliiton tehtävistä. Tämän jälkeen heillä on kaksi tuntia aikaa kerätä itselleen mätsejä, jonka jälkeen poikamies joukkio vapautetaan Saran johdattamana Helsingin yöhön etsimään treffiseuraa itselleen. Ennen vapautusta Tuomiokirkossa pidetään kuitenkin pieni hartaushetki, sillä tässä tapahtumassa ei ole tarkoitus rikkoa kymmentä käskyä. Helsingin ravintoloista Gentleman’s club, Alcatraz, Soho ja Crystal show club ovat poikamiehiltä kuitenkin kiellettyjä paikkoja, sillä fuskaaminen tässä kilvoittelussa on kiellettyä. Myös Madagaskarin länsipuolelta kauniin rusketuksen iholleen saanet naiset, jotka vaanivat viattomia poikamiehiä aamun pikkutunteina ravintoloiden edessä, ovat poikamiesten kieltolistalla. Kyseiset naiset eivät opeta poikamiehille aitoa oikeaa rakkautta, rakkautta jonka poikamies saattaa kokea hetkessä, missä hän katsahtaa ensikertaa kohtaamansa naispuoleisen henkilön silmiin saaden poikamiehen väkisinkin hymyilemään tiedostamattomasti. Tällaisen hetken kohdalla poikamies alkaa otsalohkossaan käsittää käsitettä onnellisuus, joka on aika oleellinen asia elämässä, myös väestöliiton mielestä.

Joka tapauksessa tapahtuman jälkeen kokoonnutaan jälleen yhteen ja vertaillaan tuloksia, sekä treffikumppaneita. Uusille pareille esitellään väestöliiton palveluita ja hinnastoja. Etenkin parisuhdeterapia nostetaan esille palveluna voimakkaasti. Tapahtuman loppu osa pyhitetäänkin sisältömarkkinoinnin osalta vakuuttamaan kohde asiakaskuntaa väestöliiton palveluiden hyödyllisyydestä. Odotan tapahtumasta jättimenestystä ja se tuleekin ampumaan väestöliiton tunnettavuuden tähtiin.  

[wanderer-84]

Vinyasa Flow instructor Jussi Matikainen 25min 29.3.2017

“Soturi flow. Tehdään eri variaatioita soturi I asanasta 🙂 Enjoy 🙂" Tule mukaan haastamaan itsesi rennon letkeällä Vinyasa Flow tunnilla. Yogi Jussin kannustavassa seurassa energisoidut ja voimistut. Sopii jonkun verran aikaisemmin jooganneille. 🔹🔸🔹🔸🔹🔸🔹🔸🔹🔸🔹🔸🔹🔸🔹 Nää Jussi Matikaisen tunnit on aina mukavaa vaihtelua naisten ohjaukseen. Kuuma tuli mut soturit jaksoin hienosti tehdä. Mukava tuntea oma kehitys.

#jooga energisoiva #soturi #virabhasana #yoga #jooga #yogaia

[marcusmettalus]

Where No Imperial Has Gone Before.

"How did this ship even make it through the Veil? Every Imperial Ship who has tried prio-"

"I know Medic Jonatan, I know. I paid attention in Høgstadiet for one,, and have seen some of the ships in question. The fact that even a few decks still hold atmo is a miracle in and of itself,, now, how far to the life sign?"

The young combat medic gave a short glare at her superior before checking the info on her data pad strapped to her forearm, the faint blue glow coloring the hoarfrosted corridor. The 25 man team of Soturit, clad fully in their Fenrir Carapace kit, environmental masks secured tightly even if there is a thin atmosphere in this section of the ship.

This transport vessel, some sort of Imperial Class Clipper or other, turned up near the outskirts of the Kingdom's outermost reaches. Hemvaktet, the military forces tasked with securing matters within the borders, were quick to move in and investigate the scene. It's hull broken, leaking plasma and atmo into the void, and only faint life signs onboard. A seek and destroy, turned search and rescue.

Sergeant Gunnar and his team were closing in whatever was still left alive, already having found the crew and many other passengers,, dead.

"In here it looks like,, seems to be some sort of cargo bay, maybe transporting the goods and food stuff? Ship manifest?" The young medic turned again to her officer who only shook his head.

"Data was corrupted, what Magos Theta could extract is garbled and,, tainted was her description. Still up in the bridge and rooting around, left her to her own devices. Let's see if we have any better luck here. Soturit, i position, brott, sök och rensa."

The fire team quickly stack around the cargo bay doors, ballistic weapons at the ready, while the team's techie gets the doors to open up on emergency hydraulics.

(For @some-old-psyker to get to see a new world beyond Imperial borders once more, and find more human contacts, maybe even allies for future adventures)

#warhammer 40k #warhammer #warhammer 40000 #AU #rp #starter #rp starter #guardians of asgård #Soturit

[interior-lab]

#Awakenings Taalla maan paalla #sotureinaan ⚔ #sotureille #vuoksen #soturit #soturi #maa CharlotteDeWitte #charlottedewitte💋 https://www.instagram.com/p/B88aXuylmPS/?igshid=vhm321vumq1h

#awakenings #sotureinaan #sotureille #vuoksen #soturit #soturi #maa #charlottedewitte💋